Ajankohtaista

Toiminta
Tulevia tapahtumia
Uutiset
Suurella Sydämellä
Avoimet työpaikat
Yhteys On juhlaa!

Elämän keskellä

Kehdosta hautaan
Rippikoulussa
Jumalanpalveluksissa
Kohtaamispaikoissa
Musisoiden
Parisuhteessa
Lapsille ja perheille
Varhaisnuorille (7-13v)
Nuorille (14-25v)
Nuorille aikuisille ja opiskelijoille
Aikuisille - naisille ja miehille
Ikähmisille
Diakonia - ihminen vierelläsi
Lähetystyötä ja KV-apua

Tietoa seurakunnasta

Lyhyesti
Kappeliseurakunnat
Päätöksenteko ja hallinto
Toimitilat
Hautausmaat
Hinnasto
Yhteystiedot ja henkilöstö

Sivuston toiminnot

Virkatodistus
Haku
Palaute
Sivukartta

Viikon verkkohartaus

VALITUT

Maassamme käydään presidentinvaaleja.  Tunnelma on tiivistynyt ehdokkaiden vähentyessä.  Kumpaakin jäljellä olevaa ehdokasta arvioidaan mitä erilaisimmilla mittareilla.  Kummallakin ehdokkaalla on omat kannattajansa ja arvostelijansa.

Raamatussa – varsinkin Vanhassa Testamentissa - kerrotaan monista hallitsijan valinnoista.  Israelin ensimmäisen kuninkaan valinta kelvatkoon esimerkiksi.  Kuninkaan valinnassa ei käyty vaaleja vaan kuninkaan ratkaisi arpa.  Samuel -niminen profeetta arpoi ensin Israelin kahdentoista sukukunnan välillä valinnan kohdistuessa Benjaminin heimoon.  Seuraavaksi arvottiin suku, perhe ja lopuksi kyseinen henkilö.  Arvonnan jälkeen Samuelin kerrotaan luetelleen kansalle ne oikeudet, jotka kuninkaalle kuuluivat.  Kun kaikki oli ohi, huomattiin, että uusi kuningas jakoi mielipiteitä.  Hänen kerrotaan lähteneen kotiinsa sellaisten miesten kanssa, joiden sydäntä Jumala oli koskettanut.  Mutta uuden kuninkaan ympärillä oli myös miehiä, joiden kerrotaan ajatelleen seuraavasti: ”Mitä hyötyä meille hänestä on”? (1 Sam.10.)

Vaikka uusi kuningas oli Jumalan valitsema kuningas, silti hänen elämänsä ei ollut täydellistä.  Itse asiassa kuningas koki hyvin ikävän lopun.  Valitaan Suomeen presidentiksi kumpi tahansa ehdokkaista, hänkään tuskin on työssään ja toiminnassaan kaikilla tavoin täydellinen ja erehtymätön.  Meidän tehtävämme kristittyinä ei ole vaikeinakaan kansallisina hetkinä luoda eripuraa kysellen kuninkaan arvostelijoiden tavoin ”Mitä hyötyä meille hänestä on”? Meidän tehtävämme on päinvastoin rukoilla valittavalle presidentille viisautta ohjata omaa kansaamme.  Meidän tehtävämme on pyytää hänen työhönsä siunausta! 

Raamatussa puhutaan myös toisenlaisesta valinnasta.  Jumalan ohjaus ja huolenpito ei liity vain kansakuntiin, vaan myös – ja ennen kaikkea – yksityisiin ihmisiin.  Kun sinut on kastettu, sinut on valittu olemaan Jumalan lapsi.  Vaikka me ihmiset emme aina ole valintamme arvoisia, vaikka emme osaa aina elää ja uskoa oikein, silti Jumala ei kadu kutsumistaan.  Hän ei lakkaa rakastamasta, hän ei lakkaa vetämästä meitä uudelleen puoleensa.  Jumalan puolelta sinun valintasi on aina voimassa.  Siksi saat olla rohkeasti kristitty.  Sinulle ja minulle kuuluu Jumalan lupaus: ” Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”  Saamme tulla Jumalan luo joka päivä rikkinäisinä ja epätäydellisinä ihmisinä, mutta samalla hyväksyttyinä ihmisinä. 

Taivaallisen Isän siunausta sinulle ja valittavalle tasavallan presidentille!          

    

 

 

   Seppo Jarva
  kirkkoherra
  3.2.2012

 

 

 

 

JUMALA ON LUVANNUT PITÄÄ MEISTÄ HUOLTA

Ikää tulee lisää vuosi vuoden jälkeen, tosiasia, eikä sille voi mitään. Viimesyksyiset syntymäpäiväni saivat minut kovin mietteliääksi, lähestyväthän tasakymmenet uhkaavalla vauhdilla. Ne saavutettuaan ei voi puhua itsestään enää oikein nuorena. Poissa on se huolettomuus, jota noihin vuosiin kuuluu. Vuosi vuodelta elämän moninaisuuden huomaaminen ja tajuaminen kasvaa. Ympärillä tapahtuu koko ajan paljon asioita. Asioita, joita ei huolettomina lapsuus- eikä oikein vielä nuoruusvuosinakaan edes tajua. Jumalan puoleen kysyttyjen ”Miksi”-kysymysten määrä vain kasvaa. Ja nuo kysymykset saavat peräänsä yhä suurempia kysymysmerkkejä. 

Samalla kuitenkin kasvaa yhä suurempi luottamus Jumalaan. Onneksi on Jumala, jolla on perspektiiviä tähän kaikkeen. Hän näkee kokonaisuuden, kun me näemme vain pienen osan. On turvallista tietää, että on joku paljon itseä suurempi, jonka ainoa kysymysmerkki ihmisen suhteen on ”Saanko olla sinun Herrasi ja Vapahtajasi?”, muun Hän tietää.  

Syntymäpäivieni kanssa samaan ajankohtaan osui kummipoikani syntymän odottaminen ja se vielä vahvisti syvällistä elämänpohdiskeluani. Tuolloin mieleeni nousi Raamatunkohta, jossa Jeesus ottaa vastaan lapset ja sanoo lasten tuomista esteille opetuslapsille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta”. 

Ei lapsi tarvitse kaikkeen vastauksia, suuretkin kysymysmerkit hälvenevät sillä, että joku tietää vastauksen. Se riittää. Lapsi tenttaa vanhempaansa, monesti riittää, että vanhempi vastaa jotakin. Joskus lapsi ei ehdi edes kuunnella vastausta loppuun, riittää, että on tunne siitä, että joku tietää. Sen tulisi riittää meillekin, Jumala tietää.

Kummipoikani, pieni ja suloinen, ei vielä osaa tehdä kysymyksiä, mutta hänelle riittää, että on syli joka hänet ruokkii, syli johon voi käpertyä, kun uni ei tule, kun vatsavaivat jylläävät tai maailma pelottaa. Jotakin tämänkaltaista meidänkin tulisi omaksua. Jumala on luvannut pitää meistä huolta. Hän pitää huolta taivaan linnuistakin, miksi ei siis meistä. Meillä on Jumala, joka on luvannut lähettää enkelinsä kulkemaan edellämme, ettemme loukkaisi jalkaamme kiveen. Meillä on Jumala, joka tietää mitä tälle maailmalle kuuluu, Jumala tietää mitä me tarvitsemme. Tähän meidänkin tulisi kyetä luottamaan. Ei, se ei tarkoita sitä, että luovuttaisimme kaikesta arkiseen elämään kuuluvasta vastuusta. Mutta ehkä niihin suuriin kysymyksiin vastaukseksi voisi riittää se, että Jumala tietää.

Kuten kirkkoisä Augustinus sanoi: ”Sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa”. Omien elämän pohdiskeluidemme jälkeen saamme huokaista helpotuksesta ja antaa Jumalan rauhoittaa rauhaton sydämemme.

                            

 

Katja Mikkola
Nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta
27.1.2012

 

PÄIVÄN TARJOUS

Alet ovat alkaneet. Uusi takki, uusi sohva, uudet monot vai ehkä ihan uusi auto tai paistinpannu? Yhtä hyvin uusi voi olla vastasyntynyt vauva, ihmissuhde, koiranpentu, koti, harrastus tai vain tämä alkanut vuosi.

Hetki on juhlava kun käsissä on jotain aivan uutta ja puhdasta. Naarmutonta ja uudelle tuoksuvaa, sellaista, jota on jo toivonut ja odottanut. Ei mitään vanhaa, nuhjaantunutta ja käytössä ryhtinsä menettänyttä ja hävettävää, vaan jotain ihan muuta. Hetki saa lupaamaan, että uudesta pidetään aina hyvää huolta. Uuden aarteen pesu-, hoito-, ja huolto-ohjeet tuntuvat helpolta noudattaa, suorastaan itsestään selviltä. Onhan se odotettu ja rakas.

Uudet alut ovat juhlavia. Tällä paistinpannulla en koskaan polta pihvejäni! Näillä monoilla hiihdän joka viikko! Tälle ihmiselle en milloinkaan tuota pettymystä! Tänä vuonna en laiminlyö itseäni! Tätä mahdollisuutta en tyri!

Kuinka ihmeessä onnistummekaan sotkemaan asiamme niin nopeasti? Uudelle sohvalle läiskähtää lasillinen juotavaa, uuteen autoon pinttyy käytetyn haju, hermo menee itkevään vauvaan, ulos pyytävään pentuun tai ihmiseen, jonka piti tuoda vain onnea. Uusi vuosi on jo sotkeutunut tutun arkiseksi aherrukseksi. Miksi uutuuden viehätys, puhdas ja kaunis ei voi olla pysyvämpää?

Jumala, luojamme tuntee meidät ihmiset ja asioiden sotkemiskykymme varsin hyvin. Hän tietää, että tarvitsemme uuden alun, ei vain kerran vuodessa vaan joka päivä. Joka ainoa päivä Hän antaa syntimme anteeksi Jeesuksen vuoksi, kutsuu luokseen ja tarjoaa mahdollisuutta lähteä tarpomaan arkea puhtaalta pöydältä. Tartu päivän tarjoukseen: Jeesus haluaa synnyttää uskon ja antaa synnit anteeksi. Voimassa tänään!

Tämä ”päivän tarjous” voi oikeasti muuttua ihan todeksi ja oikeaksi elämäksi. Minut pysäytti muusikko Anton Laurilan todistus Uusi alku – tapahtumassa Lempäälässä. Jorvin katkaisuhoidossa, huoneensa lattialla, kolminkertaisen itsemurhayrityksen jälkeen hän oli saanut Jeesuksen vieraakseen. Ei vain vähän käymään ja sotkuja silottelemaan vaan siten, että kaikki todella alkoi alusta uudelta pohjalta. Se on meillekin todellinen mahdollisuus. Tänään.

 

 

 

 

 

Sirpa Ahola
erityisdiakoni
20.1.2012

 

 

UUDEN AIKA

Loppiaisen jälkeisellä viikolla meillä Kuhmalahdella aloitettiin toiminta uudessa seurakuntatalossa. Talo on Kangasalan seurakunnan ja kunnan yhteinen suuri ponnistus. Ulkoa ja sisältä talo hohtaa uutuutta ja nyt voi todellakin sanoa, että ainakin puitteet ovat kunnossa. Mutta yleensäkään elämässä kaikista tärkeintä eivät ole vain komeat ulkoiset puitteet. Kaikista tärkeintä on se, mitä siellä talon sisällä tapahtuu.

Uudessa seurakuntatalossa ja liikuntasalissa ihmistä pyritään hoitamaan kokonaisvaltaisesti. Pyrkimys on tarjota ihmisille niin ruumiin kuin myös hengen ravintoa. Vaikka tilat ovat uudet, niin sanoma, jonka äärellä talossa ollaan, on kuitenkin vanha ja koeteltu. Tällä tarkoitan sitä, että on asioita, mitkä eivät muutu, vaikka ulkokuori muuttuu toiseksi. Vaikka puitteet olisivat millaiset, ne ovat ihan turhia, mikäli seurakunnan tiloissa ei lueta evankeliumia. Kautta aikojen seurakunnan tärkein tehtävä on ollut evankeliumin eteenpäin vieminen, ihmisten opettaminen ja rukoileminen. Näitä ihan varmasti tehdään näissä uusissa tiloissa.

Evankeliumissa meille on annettu lupaus. Jeesus sanoo: "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." Matt  18:19-20. Minulle seurakunnan työntekijänä ja kristittynä tämä lupaus on tärkeä ja täyttä totta.

Toivon ja rukoilen, että uuden tilan myötä moni löytää paikkansa seurakunnan toiminnasta. Ilman seurakuntalaisia ei seurakunta voi toimia. Sinä olet tärkeä! Olen äärettömän kiitollinen näistä uusista puitteista, mutta vielä ylpeämpi olen evankeliumista ja niistä lupauksista, mitä niissä on meille annettu.

Siunattua vuotta 2012

 

 

 

 

Monika Viitala
diakoni
13.1.2012

 

VUODEN PARAS HETKI

Uusi vuosi on saapunut. Meillä on jälleen hyvä tilaisuus tehdä lupauksia ja muuttaa pinttyneitä tapojamme. Voimme aloittaa pohtimalla mitä kaikkea omassa elämässämme onkaan tapahtunut. Vuoden kelaaminen taaksepäin on hyvä keino siihen. Mitkä asiat elämässä ovat menneet hyvin ja mitkä huonosti? Minkä kokemuksen vuodesta haluaisin elää uudelleen? Nämä pohdinnat herättävät kysymyksen: millä mittaan oliko mennyt vuosi onnistunut?

Mitataanpa vuotta nyt ensin vaikka minuuteissa. Kaiken kaikkiaan niitä mahtuu vuoteen 525 600. Siinä on aikamoinen määrä aikaa käytettäväksi. Tulin tietoiseksi tästä minuuttimäärästä erään laulun kautta. Tuo lukumäärä sai laulunsanoittajan pohtimaan syntyjä syviä.  Sanoituksessa pohditaan miten nuo 525 600 minuuttia tulisi parhaiten vuoden aikana käytetyksi. Säkeistöt arvailevat olisiko syytä laskea vuosi juomiensa kahvikuppien määrässä, näkemissään auringonlaskuissa vai kenties hetkissä, jolloin on saanut nauraa. Lopussa tullaan kuitenkin tulokseen, että parasta on laskea vuosi rakkauden hetkissä.

Mielestäni tämä on upea ajatus ja siinä kristinuskon sanoma pääsee oikeuksiinsa. Rakkauden hetkiähän ovat hetket, jolloin lähimmäisenrakkaus toteutuu: hymy ventovieraalle, auttavan käden ojentaminen, rohkaisevat ja lohduttavat sanat, ystävien ja perheenjäsenten kanssa vietetty aika. Mikä elämässä voisikaan olla sen parempaa! Juuri ne hetket itsekin parhaiten muistan kuluneesta vuodesta. 

Ajatusta vahvistavat Johanneksen kirjeen sanat: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.” (1 Joh. 4:7).

Jumalalle rakastaminen on tuttua puuhaa. Hänelle jokainen hetki on rakkauden hetki ihmisiä kohtaan. Jumala on rakkaus.

Uskallan väittää, että Jumala iloitsee varmasti, jos mekin välitämme toisistamme joka minuutti vuoden varrella. Kuitenkin kykymme rakastaa on vajavaista, eikä ihminen pysty siihen jokaisena hetkenä. On hyvä kuitenkin asettaa tavoitteita itselleen ja tässä onkin meille haastetta uudelle vuodelle: mitataan tämä vuosi rakkaudella ja tehdään suuria ja pieniä tekoja toistemme hyväksi.

Tämä uusi vuosi rohkaiskoon meitä aloittamaan nämä vuoden parhaat hetket. Minuutit kuluvat jo, lähtekäämme siis iloisin mielin kohti uutta, sydän täynnä lämpöä kanssaihmisiä kohtaan!

Hyvää uutta vuotta!

 

 

 

Mari Sunell
lapsityönohjaaja
4.1.2012

 

 

UUSI UUSI VUOSI

Vuoden vaihtuessa uuteen katsomme taaksepäin ja yritämme nähdä eteenpäin. Katsomme sitä, millainen on ollut mennyt vuosi. Paljon on kuulunut huolestuttavia ja suorastaan pelottaviakin uutisia ihmisten käsittämättömistä, pahoista teoista ja monenlaisesta, yllättävästä muutoksesta, jonka keskellä koko maailma on. Moni on huolestunut tulevaisuudesta, joku ehkäpä ihan peloissaan. Ehkäpä niin peloissaan, että pelkää tulevaisuutta ja uutta vuotta.

Vuoden vaihtuessa toivotamme toisillemme ”Hyvää uutta vuotta”. Toivomme ”uutta” ja ”hyvää” uutta vuotta. Tuo toivotus sisältää toivon näköaloja. Vaikka elämä on yllätyksellistä emmekä tiedä, mitä uutena vuotena tapahtuu, vaikka  emme osaa ennustaa tulevaisuutta sellaisissakaan asioissa, joihin ihminen voi itse vaikuttaa, haluamme uskoa, että tulevaisuus ja uusi vuosi voi olla myös hyvä.

Uutena vuotena voisi myös kysyä, kuka haluaisi  vanhan vuoden uudestaan? Aivan samanlaisen kuin tämä vuosi oli, ennalta arvattavan ja siten turvallisen ja tutun?  Vaikka tulevaisuus on aina hiukan jännittävä ja arvaamaton, suuri osa meistä ihmisistä lienee myös sen verran uteliaita, niin että haluamme nähdä  ja kokea  aina jotain uutta. Samoin ihmisenä olemiseen kuuluu kohdata haasteita, ratkoa ongelmia ja ylittää rajoja. Monet arjen tilanteet antavat hyviä tilaisuuksia tähän.

Uutena vuotena luettavissa Raamatun teksteissä puhutaan muutoksesta eri Raamatun henkilöiden elämässä. Muutos kuvataan Jumalan toimintana, Luojan uutta luovana tekona ja ihmeenä. Muutoksessa toimii Jumala, joka on tekemässä jotain uutta ja jotain hyvää. Menneen ajan ihmiset ja heidän kohtalonsa tahtovat rohkaista meitä  luottamaan siihen, että ennenkin on eletty, että ennenkin on selvitty elämän eteen tuomista erilaisista haasteista, Jumalan avulla. Voisimmekin kysyä itseltämme, miten me tämän päivän ihmiset näemme tämän Jumalan toiminnan omana aikanamme kaikessa siinä muutoksessa, jonka keskellä jokainen meistä elää?

Samoin  nuo Raamatun tekstit puhuvat siitä, että Jumala ei ole unohtanut meitä ihmisiä, vaan että Hän ajattelee meitä koko ajan ja ottaa meidät huomioon kaikessa tekemisessään. Jumala luo uutta meitä ihmisiä varten.

Hyvää Uutta Vuotta uutta luovan Jumalan seurassa!

 

 

Auni Kaipia
kappalainen
30.12.2011

 

 

 

Sanomallista joulua

   ja hyvää uutta vuotta!

 

   

VÄHÄN ON TARPEEKSI

Mielessäni on tänä adventin aikana ollut joulusatu, jonka olen vuosia sitten lukenut omille lapsilleni. Tuo satu kertoo ajasta, jolloin karhut eivät nukkuneet talviunta ja söivät vain lihaa.  Satu kuvaa yksinäistä karhua, joka herää keskellä talvea vatsa nälästä mouruten.  Karhu kiertelee pitkin tuttua metsää, mutta se ei löydä mitään syötäväksi kelpaavaa.  Yhtäkkiä kontio näkee jostakin valoa.  Viisaana otuksena karhu tiesi, että valon luona on yleensä myös ihmisiä – ja ruokaa.

Karhu lähti kulkemaan valoa kohti ja yhtäkkiä se kohtasi palkitsevan näyn.  Nuotion äärelle oli kokoontunut ihmisiä ja katras lampaita.  Mutta juuri kun karhu valmistautui nappaamaan itselleen pienen karitsan, koko nuotion ympärillä oleva joukko lähti liikkeelle.  He kulkivat pitkän matkaa karhun seuratessa perässä.  Vihdoin matka päättyi keskellä metsää olevan mökin luokse.  Mökin ovesta loisti kirkas valo, niin kirkas, että karhu ei ollut koskaan nähnyt sellaista.  Karhu jäi arkana katselemaan mitä tapahtuisi. 

Yksi toisensa jälkeen paimenet menivät mökkiin ja tulivat sieltä hymyillen ja kasvot säteillen.  Myös lampaat vietiin vuorollaan mökkiin ja ne tulivat ulos kummallisella tavalla muuttuneina.  Mutta yllätykset eivät loppuneet tähän.  Karhu hämmästyi, kun myös sille heilutettiin ja sitä pyydettiin astumaan pieneen valaistuun mökkiin.  Hetken emmittyään karhu rohkaisi mielensä ja meni mökkiin.  Siellä se näki pienellä vuoteella pienen vauvan.  Vauva katsoi karhua ja ojensi sitä kohti marjaterttua, jossa oli muutama pieni marja.  Karhu meni lähemmäksi, antoi vauvan silittää itseään ja hetken haisteltuaan hotkaisi lapsen tarjoaman marjatertun.  Ja ihme tapahtui – karhu tuli aivan kylläiseksi!  Se ei muistanut, milloin sen oli ollut yhtä hyvä olla.  Karhu tunsi itsenä ravituksi – ja uniseksi.  Niinpä karhu lähti paluumatkalle omaan kotiluolaansa, se käpertyi kasalle – ja nukkui koko lopputalven ajan.  Tuosta lähtien karhut ovat syöneet myös marjoja ja ovat nukkuneet kokotalven ajan!

Ehkäpä kysyt, miksi kirkkoherra lainaa hartauskirjoituksessaan satua?  Vastaus on yksinkertainen: Tässä sadussa on hyvä opetus!  Me ihmiset olemme monesti sadun karhun kaltaisia.  Meillä itse kullakin on oma sisäinen nälkämme.  Joku kaipaa ystävää ja kuuntelijaa, joku kärsii elämän tarkoituksettomuudesta.  Joku etsii tulevaisuuden toivoa, joku etsii hengellisen kaipauksen tyydyttäjää.  Me olemme sadun karhun tavoin etsineet nälkäämme ravintoa omasta tutusta elämänpiiristämme.  Nälkä ei ole kuitenkaan väistynyt, tiedämme sisimmässämme kaipaavamme jotakin muuta.  Kun tänä jouluna valmistaudumme Vapahtajan syntymäjuhlaan, pyydän sinua lukemaan tuttua jouluevankeliumia tästä näkökulmasta.  Jeesuksen ja hänen läheistensä elämä ei ollut ensimmäisenä jouluna mitenkään helppoa.  Syntyminen tapahtui eläinten tallissa, paikallinen ruhtinas vainosi syntynyttä poikalasta ja tämä joutui jo aivan vauvana pakenemaan vanhempiensa kanssa vieraaseen maahan.  Kaikesta tästä huolimatta Jeesuksesta kasvoi koko maailman Vapahtaja – koska hän ja hänen vanhempansa luottivat Jumalaan.

Elämän kipujen keskellä usko Jumalaan tuntuu kovin vaatimattomalta vastaukselta.  Yksinäisyyden, sairauden, työttömyyden ja elämän tarkoituksettomuuden keskellä kehotus luottaa Jumalaan ja hänen apuunsa tuntuu riittämättömältä keinolta ratkaista elämän vaikeita asioita.  Kun annat Jumalan ja hänen Jeesus-lapsessa ilmestyneen rakkautensa hoitaa itseäsi, voit kuitenkin kokea yllätyksen.  Sanoma maailmaan, juuri sinun ja meidän kaikkien tähden syntyneestä Joulun lapsesta saattaa ravita sinut kuten muutama marja ravitsi satumme suuren karhun.   Jumalan rakkauden ja anteeksiantamuksen kohtaaminen voivat olla alku matkalle, jonka aikana sinussa ja minussa voi kasvaa vahva luottamus Jumalan läsnäoloon elämässämme.  Elämää ei tarvitse elää vain omien voimien varassa.  Maailmaan syntyvä Vapahtaja on sinun tukenasi ja apunasi!

 

 

 

 Seppo Jarva
 kirkkoherra
 21.12.2012

 

 

  

MALTA ODOTTAA

Lähetyksen joulumyyjäisten kirppispöydältä Sahalahdella käteeni tarttui sellainen pahvisivuinen lastenkirja. Kirja oli nimeltään Pienen oma Joulu ja luonnollisesti pienten lasten äitinä kiinnostuin. Ensimmäisellä sivulla oli kuva tallista, jossa Maria, Joosef ja Jeesus ovat. Kuva kiinnitti huomioni, koska se poikkesi perinteisestä, siitä jossa Maria ja Joosef ovat seimen äärellä ja Jeesus nukkuu oljilla seimessä. Tässä kuvassa Maria oli heinäkasassa pieni Jeesus sylissään ja taustalla Joosef vasta laittaa seimeen puhtaita olkia lapsen tulevaan vuoteeseen. Toisessa kuvassa Jeesus on Marian sylissä ja kolmannessa Maria imettää Jeesusta. Nämä kolme kuvaa saivat minut miettimään perhettä n. 2000 vuoden takaa.

Vaikka Raamatussa sanotaankin että Enkeli ilmoitti paimenille: ”Löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa”, niin se ei silti tarkoita sitä että näin olisi siihen asti kunnes tämä tuore perhe poistuu tallista. Yönä jona Jeesus syntyi, syntyi myös kaksi uutta vanhempaa, syntyi äiti ja isä. Esikoinen on varmasti saanut osakseen ihailua, tuoreet vanhemmat ovat laskeneet varpaita ja sormia – ihastelleet lasta. Jeesusta on todennäköisesti pidetty sylissä ja syötetty ihan niin kuin muitakin vauvoja vielä 2000 vuotta myöhemminkin. Jeesus-vauvasta tuli minulle jotenkin inhimillisempi tämän lastenkirjan kuvan myötä. Tämän ”uuden” hoksaamisen kautta olen alkanut ajattelemaan, että vaikka Jeesus onkin Jumalan poika, niin en silti jaksa uskoa että Maria on päässyt yhtään sen vähemmällä kuin muutkaan tuoreet äidit. Silloinkin lasta on täytynyt syöttää kun hänellä on nälkä ja rauhoittaa kun hän itkee, pitää kuivana ja puhtaana.

Adventin aika sijoittuu mukavasti tuohon Marian loppuraskauteen, tottahan olen aina sen tiennyt, mutta Pienen oma joulu -kirja sai minut myös pohtimaan Marian raskautta… omista raskauksistani muistan sen viimeisen kuukauden pituuden, silloin ajattelin, että Jumala on tarkoituksella tehnyt raskausajasta niin pitkän. Viimeisen kuukauden aikana olin valmis synnyttämään lapsen vaikka poikittain, kunhan vauva vain tulisi jo ulos ja odotus päättyisi! Monihan odottaa joulua juuri tällä tapaa. Koska viimeiseen kuukauteen liittyy niin paljon tekemistä, niin moni ajattelee että saisi joulu jo tulla niin se olisi taas ohitse!  Joillekin raskausaikana tulee tarve tehdä pesää ja toisaalta joulun odotukseen liittyy myös samaa kun kotia puhdistetaan ja koristellaan tulevaa juhlaa varten. Jos tänä vuonna muistaisimme sen että Adventin aikaan meillä voisi olla aihetta hiljentää tahtia ja vähentää kiirettä tai valmistella tulevaa juhlaa niin mikä tuntuu itsestä hyvältä. Raskaana ollessa sain juuri tällaisia ohjeita, tee sitä mikä tuntuu hyvältä, kaappien ei tarvitse olla puhtaita kun vauva syntyy, mutta jos tuntuu siltä että jaksat ja haluat siivota kaapit niin tee se. Kuljen siis tämän adventin Marian loppuraskauden ajatuksissa. Siinä hetkessä kun lapsen näkeminen on lähellä, mutta pitää malttaa mielensä sillä sen aika ei ole vielä. Siunattua adventin aikaa.

 

 

 

Tanja Lähteenmäki
Diakoni ja lähetyssihteeri
Sahalahden kappeliseurakunta
16.12.2012

 

  

 

VALO LAAJENEE

Nyt loistaa kolmas kynttilä, niin kirkas, kutsuva. Oi, kohta meille kuningas jo syntyy tallissa.
(VK 13:3)

Adventtivirren sanat vievät meitä säkeistö kerrallaan eteenpäin kohti joulua. Viikko viikolta adventtikynttilöiden määrä lisääntyy ja taivaallisen valon koitto maailman pimeyteen lähestyy. Ensi sunnuntaina, kolmatta adventtikynttilää sytyttäessämme muistamme Johannes Kastajaa, Jeesuksen edellä kulkijaa. Johanneksen tehtävä oli valmistaa tietä Herralle: ”Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!” 

Joulun lähestyessä myös me raivaamme ja tasoitamme. Siivoamme kodit ja pihapiirit, jotta joulu voisi tulla. Johannes Kastajan halki vuosituhansien kulkeva viesti meille on kuitenkin jotakin muuta kuin kutsu mopinvarteen. Johannes kutsuu meitä siivoamaan sydämemme. Hän kutsuu meitä perkaamaan pois kaikki ilkeät teot ja ajatukset niin, että voisimme rakentaa rauhaa siinä elämänpiirissä jossa itse kukin elämme.  

Lähestyvä joulu on rauhan juhla. Toivon ja rukoilen, että rauha säilyy tänä jouluna kaikissa kodeissa ja ihmisten välisissä suhteissa. Joulu on rauhan juhla myös toisessa mielessä. Kuningas, jonka syntymäjuhlaa me adventinaikana odotamme, on Rauhan Ruhtinas, joka on tuonut rauhan Jumalan ja ihmisten välille. Tämä rauha ei ole seurausta omista pyrkimyksistämme eikä ponnisteluistamme vaan se on Jumalan lahja jokaiselle Jumalan lapselle, joka elää armoon ja anteeksiantamukseen uskoen. Tästä rauhasta Jeesus sanoo: Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh. 14:27) 

Johannes Kastajan sanoma kehottaa meitä ottamaan vastaan sen ikuisen rauhan jonka Jumala Jeesuksessa Kristuksessa, joulun lapsessa, meille tarjoaa. Saakoon adventtikynttilöiden laajeneva valo muistuttaa meitä rauhasta, suuresta taivaan lahjasta, ja ohjata toimiamme rauhan ja yhteisymmärryksen lisäämiseksi ihmisten kesken muulloinkin kuin adventin ja joulun aikoina.

 

 

 

Markku Viitala
kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta
9.12.2011 

 

 

PURKKI, JOKA OLI TÄYNNÄ TOIVOA!

Heräsin eräänä aamuna siihen, että viisivuotias tyttöni tuli esittelemään minulle purkkia, jonka hän oli juuri askarrellut. Purkki oli vanha ja kulunut muovirasia, jonka kylkeen oli liimattu viisivuotiaan taidolla luontokuvia eri vuodenajoista. Tyttäreni silmät loistivat ja hän sanoi minulle ne tutut sanat: ”Kato isi”. Minä yritin väsymyksestäni huolimatta olla innostuneen oloinen ja katsoin tyhjää kulahtanutta purkkia todeten että: ”Onpa hieno, kiitos kovasti”. Mutta tyttärelläni oli vielä lisää asiaa. Hän työnsi purkin aivan silmieni eteen silmät loistaen ja jatkoi: ”Isi kato, tämä purkki on täynnä toivoa!”

Ja minä kun luulin, että tuo purkki on tyhjää täynnä. Tuosta purkista tulikin minulle tärkeä! Kuljetan sitä jopa reissuissa mukana ja säilytän sitä yleensä yöpöydällä, jotta aamulla ensimmäiseksi huomaisin purkin ja muistaisin nuo tyttäreni sanat. Monesti meillä ihmisillä täällä arkisessa työssä unohtuu tuo toivo. On niin paljon töitä, tai liian paljon laskuja. On väsymystä, sairautta, pelkoa ja surua.

Ajattelen kuitenkin, että Kaikkivaltias Jumala haluaa sanoa sinulle jokaisena elämäsi aamuna samoin kuin tuo nuorin tyttäreni sanoi minulle yhtenä aamuna: ”Hei kato tämä päivä on täynnä toivoa!” Kaikkivaltiaan Jumalan antama toivo ei perustu siihen, mitä sinä tai minä olemme elämässämme saavuttaneet tai tehneet! Se perustuu 100% siihen mitä Jumala on tehnyt! Hän on luonut sinut ja rakastaa sinua! Hän on antanut oman poikansa syntyä maailmaan ja kuolla, jotta minulle ja sinulla olisi toivo iankaikkisesta elämästä Häneen uskomalla.

Kun katsomme ympärillemme, näemme paljon kärsimystä, toivottomuutta ja jopa suoranaista tuhoa. Meidän tuleekin muistaa, mitä Raamatun Jumala sanoo Jeremiaan kirjassa: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.

Muista, kun huomenna heräät, päiväsi on täynnä toivoa! Toivoa, jota iankaikkinen, kolmiyhteinen ja elävä Jumala haluaa sinulle tarjota!

Siunattua adventinaikaa sinulle.

 

Ismo Vettenranta 
nuorisotyönohjaaja
2.12.2011

  

  

 

 

UUSI KIRKKOVUOSI ALKAA!

Portit avautuvat kuninkaalle, Daavidin Pojalle, Jeesukselle. Kansa laulaa turvalliselle kuninkaalleen ylistystä. ( Luuk.19:38) Tämä adventinajan viesti Kristuksen tulemisesta on tarpeellinen nykyajan ihmiselle. 1. adventtisunnuntai kääntää lehden: uusi kirkkovuosi alkaa.

Olemme viime aikoina tottuneet saamaan hyvin huolestuttavia ja epämääräisiä viestejä Eurooppamme ja maailmamme tulevaisuudesta. Talouden näkymät eivät ole olleet kovinkaan suotuisia. Hallitusvallat ovat horjuneet. Tuntuu siltä, että yksittäisinä ihmisinä emme kovin paljoa voi vaikuttaa maanosamme ja maailmamme tulevaisuuteen.

Omassa elämässämme voi olla myös tummia pilviä. Kohtaamme sairautta, surua. Murheita voi olla hyvin monenlaisia. Tie eteenpäin voi näyttää vaivalloiselta tai voi tuntua siltä, että seinä on edessä.

Sekä maailmamme että oman elämämme haurauden ja rikkinäisyyden keskelle murtautuu adventin sanoma Jumalan voimasta, Kristuksesta. Hän on kestävä kallio myrskyjen keskellä. Usko häneen ei tietenkään kaikkia elämämme käytännön kysymyksiä ratkaise, mutta antaa turvallisen perustan ja toivon matkallemme.

Uuden kirkkovuoden myötä myös rippikoulunuoret aloittavat rippikoulumatkansa. Toivon, että sanoma armahtavasta Vapahtajasta voisi tavoittaa sinut nuori. Taistelu voi olla joskus taistelua pahojakin voimia vastaan. Tutustuminen Jeesuksen opetukseen ei tee kenellekkään pahaa, vaan voi jopa avata uusia näkymiä elämäämme.

Kangasalla olen viime aikoinakin kohdannut nuorien ja kastekotien sekä surukotien keskellä lähimmäisissä paljon heitä, jotka tahtovat pyytää hengellistä lahjaa ja siunausta elämäänsä. Vaikka näyttäisi siltä, että kristillinen usko ei ole ajassamme muodissa, niin sen sanoma on ajaton ja sen voima ihmisen omia voimia merkittävämpi, sillä seurakunnan Herra, Jumalan valtakunnan kuningas, Kristus on omiensa keskellä vahvistamassa heitä. Hän tulee tänään, huomenna: Hänen voimansa ja väkevyytensä on ikuista. Hän murtaa pahan ja kuolemankin vallan.

Kangasalalaiset, avataan kotimme ja sydämiemme portit adventin Herralle, silloin toteutuu virsilaulajan sanat: " Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan" (virsi 600:4) Laulakaamme Hoosiannaa: oi auta, oi pelasta meidät, armahtajamme Daavidin Poika!

Siunattua ja riemullista sekä toivorikasta uutta kirkkovuotta!

 

 

Juha Seppälä
kappalainen
25.11.2011

 

 

 

PAPPI KUIN JUMALA

”Huh! Nyt sinulle voi puhua taas normaalisti, kun sinulla ei ole papinpuku päällä.” Hautauksissa käyttämäni pitkä musta takki lipereineen oli aiheuttanut pelonsekaista kunnioitusta. Tuttavani kyllä tiesi minut pastoriksi, mutta ensimmäistä kertaa hän oli tavannut minut virkapuvussa. Vaikutus oli kuin poliisin univormulla, jonka näkeminen saa ihmiset tarkkailemaan itseään.

Yhä uudestaan huvitun papin läsnäolon tehosta. Yhtäkkiä ihmiset alkavat pyydellä anteeksi kiroiluaan, ikään kuin papin korvat putoaisivat tai herkkä sielu haavoittuisi kovaa kieltä kuullessa. Toisinaan keskustelun lomassa saan kuulla ansioluettelon kirkossa käymisten ja isosena toimimisten määrästä. Tai sitten vain kaupan hedelmätiskin ääressä takin alta pilkottava pantakaulus lamaannuttaa asiakkaan ihmeissään tuijottamaan, että syökö pappikin päärynöitä.

Usein luulen liikoja itsestäni, mutta Jumalana en ole vielä erehtynyt itseäni pitämään. Surullisen tietoinen olen silti siitä, kuinka minua ja elämääni tarkkaillaan. Toisaalta ihan hyvä. Elänpähän siivommin. Harmillista vain, että liian herkästi minun elämäni, tekoni ja sanani ovat lähimmäisilleni viesti Jumalasta. Jos onnistun tekemään hyvää, Jumalakin vaikuttaa hyvältä. Jos loukkaan tai epäonnistun, Jumala saa miinusmerkkisen arvion.

Rohkenen epäillä, että monen mielikuva uskosta on todellisuudessa kuva uskovista ihmisistä. Martti Luther ajatteli nuorena, että Taivaallinen Isä on yhtä ankara kuin hänen oma isänsä. Jeesuskin käski kohtelemaan lähimmäistä niin kuin hän itse teki. Olemaan ikään kuin kristuksia toinen toiselle. Harmi vain, että jokainen jäljittely-yritys jää pahasti vajaaksi. Ei syntisestä uskovasta ole jumalolennoksi.

Paras kuva Jumalasta on tarjolla Raamatussa. Kristusta ei lopulta opita tuntemaan tuttavapiiriin kuuluvia uskovia tarkkaillen. Luoja tuntee luotunsa, eikä jätä kaikkea heidän varaansa. Oman Sanansa kautta hän etsijälle itsensä paljastaa. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.”  (Room. 10:17)

 

 

 

Marko Sagulin
nuorisopastori
18.12.2011

 

 

RIEMU REPESI!

Isäksi tuleminen vuonna 1976 oli yksi elämän mullistavimmista tapahtumista. Se on päivä, jota ei unohda. Tulin ulos Tays:in synnytysosastolta kiirastorstaina 15.4. aamuvarhain ja päivä paistoi – sananmukaisesti. Esikoisen syntymä ja isä-sana aiheutti sellaisen tunnelatauksen, jonka vaikutus näkyi ja tuntui koko olemuksessa. Muistan, miten kiirastorstai-iltana onnesta sekaisin lauloin kirkossa muista välittämättä suu neliöllä ja täysin palkein. 

Ennen kuin riemu repeää, täytyy siihen olla jokin syy – ilon ja riemun lähde. Se ei vaadi edes lottovoittoa. Usein siihen riittää onnistumisen kokemus, hyvä tulos tai iloinen yllätys. Syitä löytyy elämän eri alueilta. Esimerkiksi, kun verkot jalkapallokentällä tai jääkiekkokaukalossa menevät tötterölle löytyy aina joukosta niitä, joille se on lähes elämää suurempi tapaus äänestä ja käyttäytymisestä päätellen. Ilo ja riemu kuuluvat elämään. Koemme hetkiä, jotka koskettavat syvältä koko ihmistä ja silloin on vaikea ”pysyä nahoissaan”. Muutkin sen huomaavat ja voivat jopa ihmetellä riemun aiheuttamia ilmaisumuotoja. Riemu myös tarttuu ja ilo leviää. Siitä pääsevät muutkin osallisiksi. 

Tämä meininki ei ole kaukana Raamatusta ja aidosta kristillisyydestä. Se on jopa sille tunnusomaista. Se on Jumalan pelastusilmoituksen ydintä. Jumalan viesti on ihmiskunnalle ilouutinen! Evankeliumi tarjoaa siihen uskovalle ”täyden potin”, jotain aivan käsittämätöntä, ennenkuulumatonta ja suunnatonta ilon ja onnen lähdettä. Sellainen ei voisi edes ihmisen mieleen luonnostaan nousta. 

Pahuuteensa, itsekkyyteensä ja vääriin valintoihinsa jumiutunut ihmiskunta ja yksityinen ihminen kulkevat omaa tietään poispäin Jumalasta. Jumalasta ja hänen tahdostaan luopuminen on tämän maailman kestomuotia. Silläkin tiellä on päänsä. Elämää tuhoavista turmiovalloista, jumalanvastaisuudesta, tämän maailman ruhtinaasta ja kuolemanpelosta voi irtautua tarttumalla uskossa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, joka on ”tullut etsimään sitä, mikä kadonnut on”. Pyhän Jumalan käsittämättömän rakkauden ja armon kohtaamme vain hänessä. Silloin avautuu henkilökohtaisesti eteen tie, totuus ja elämä.  

Tämä ainutlaatuinen ja jumalallinen viesti näyttää hukuttautuvan aivan kuin tarkoituksellisesti yhä enemmän kaiken muun alle: tiedon tulvaan, uutisten vyöryyn, viihteen massaan, tekniikan uusiin ihmeellisyyksiin, sosiaalisen median haasteisiin, yhä suurellisempaan mainontaan ja markkinointiin.

Se on kuitenkin vielä löydettävissä Raamatun sanassa, aitona, muuttumattomana ja uskottavana. 

Viestin lähettäjä lupaa itse: ”Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.” Mitäs sitten?

Ainakin taivas repeää riemusta, kun lapsi palaa takaisin Isän luokse.

 

 

Tuomo Vanhanen
Tiedottaja
11.11.2011

 

   

TOSI ONNELLISEN RUKOUS

”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen”Matt.5:3-4

Jeesus, valtakuntasi on ilon valtakunta. Kiitos, että se ei ole vain tuolla jossain, vaan se on totta jo nyt. Ilon valtakunnan säteet saavuttavat jo meidät.  Kun sinä olet Kuninkaamme, täytät kaikki puutteemme. Kiitos Vapahtaja, että taivasten valtakunta on lasten kaltaisten. Siellä ei tarvitse olla fiksu ja filmaattinen. Sellainen saa tulla, joka on kompuroitunut ja tehnyt syntiä. Kiitos, että minun ei tarvitse mitata uskoa. Saan katsoa sinua ja pyytää ”ole Vapahtajani”. Silloin saan olla sinussa autuas, siis tosi onnellinen!

Vapahtaja, annan sinulle itkuni. Sinun hoitoosi jätän suruni. Anna vastoinkäymisten viedä yhä lähemmäksi sinua.  Annan murheeni sinulle ja luotan lohduttaviin sanoihisi. Kiitos, että Sanasi on niitä täynnä.  Anna minulle kuitenkin tahtosi mukaista huolta siitä, että sinä olisit aina kaikessa ensimmäinen.

”Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.” Matt. 5:5-6

Jeesus, tiedät kuinka paljon tarvitsen kärsivällisyyttä. Rauhoita sinä hoppuiluni ja malttamattomuuteni Auta, että lempeys ja huomaavaisuus olisivat elämänasenteenani.

Anna janoa elää totuudellisesti . Pyydän ymmärrystä nähdä antamasi tienviitat, jotta kulkisin sinun tahtomiasi polkuja. Kiitos, että tie taivaaseen ei ole oman ymmärrykseni varassa. Sinä olet tie, totuus ja elämä. Sinun lupauksesi ovat totta jo tässä päivässä ja kaikki täyttyy viimeiseen siellä kotona. Anna tämän päivän matkalle viisautesi. Uskoa, että rukoukset kantavat kärsivällisesti sinua kohti.

”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.” Matt 5:7-8

Kiitos kaikista rakastavista ihmisistä ympärillämme. Anna minulle herkkä mieli, jotta voisin rohkeuden ja toivon jakaja. Pyydän, että voisin oppia edes rippusen verran siitä, kuinka sinä katsoit ihmisiä.

Pese sinä sydämeni puhtaaksi kaikesta sotkusta, kaikesta synnistä. Sinä näet kaiken, mikä tarvitsee putsausta. Kiitos, että olet syntiemme sovittaja. Kiitos, että kuolemasi meidän puolesta siirsi meidät liasta puhtauteen. Sinä siirsit askeleemme kuoleman polulta elämän taivaspolulle.

”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta” Matt. 5:9-10

Jeesus, ole Herrani ja Kuninkaani . Kiitos, että saan ottaa vastaan sinun lapsesi nimen. Sinä Rauhan Ruhtinas olet lastesi rauha, joka päivä. Anna rauhasi kaikkialle –sydämeeni ja aina maan viimeiseen kolkkaan asti. Anna rauhasi myös silloin, kun se tarkoittaa kärsimistä nimesi tähden. Pyhä Henki, opeta mittaamaan onnellisuutta taivaan valtakunnan säteiden valossa.  Kiitos, että ne säteet valaisevat tosi onnen sinussa Vapahtaja.

 

 

 

 

Sanna Säämäki
pyhäkoulusihteeri
3.11.2011

 

KELPAISINKO MINÄKIN?

Kuluva vuosi on Kangasalan seurakunnassa ollut missiovuosi. Yhteys on -teeman alla on paikkakunnallamme järjestetty monenlaisia seurakunnallisia tapahtumia. Näissä keskeisessä roolissa ovat olleet seurakuntalaiset, jotka ovat kantaneet järjestelyvastuuta luontevasti omaan elinpiiriinsä liitettyjen hengellisten tilaisuuksien toteuttamisessa.

Missiovuosi huipentuu tänä viikonloppuna kirkossa pidettävään Yhteys on juhlaa -tapahtumaan. Kun muutama päivä sitten olin asettelemassa yhtä tapahtuman mainosta kylämme kadun varrelle, paikalle pyöräili asiasta kiinnostunut paikkakuntalainen. Kuultuaan millaisista kirkkoilloista on kysymys, hän totesi: "Saakohan mukaan tulla myös tällainen vähäisen uskon omistava ihminen?"

Tämä ystävä osui ytimeen monen sellaisen kohdalla, joka pohtii suhdettaan Jumalaan ja etsii luontevaa paikkaansa seurakunnan keskellä. Kun vilpittömästi mietimme uskoon ja Taivaaseen liittyviä asioita, inhimillisesti johdonmukainen kysymys on, olenko minä tarpeeksi hyvä, kelpaanko.

Näitä ajatuksia nousee mieleemme, koska tunnemme myös elämämme varjoisat polut ja oman sydämen salaisimmat komerot, joita ei ehkä kukaan toinen ole koskaan päässyt katselemaan.

 On kuitenkin ainakin yksi toinen, joka tietää meistä ihan kaiken, Jumala itse! Hän on nähnyt elämämme jokaisen päivän, ymmärtää tunteemme ja ajatuksemme. Hän tietää tarkkaan, millaista tekoa me olemme. Jumalan tiedossa ovat myös väärät motiivimme, tekomme, sanamme, ajatuksemme ja asenteemme. Juuri niiden tähden Hän lähetti Jeesuksen. Jumala hyväksyy ja vastaanottaa rakkaasti jokaisen, joka Hänen tykönsä tahtoo tulla. Sen Hän tekee Jeesuksen tähden.

Hyvä ystävä, juuri sinä olet tervetullut juhlaamme. Olet yksi kunniavieraista, joita varten tämä viikonloppu, kuten jokainen missiovuoden tapahtuma ja kaikki seurakunnassa toteutettavat tilaisuudet on rakennettu. Juuri tällaisina, puutteellisina ja syntisinäkin me saamme tulla toisten samanlaisten joukkoon. Me kelpaamme. Meillä on aihetta juhlaan. Jeesuksen tähden. 

 

Kari Mikkonen
pastori
28.10.2011

VOIKO KÄSKEÄ RAKASTAMAAN?

”Pidä huolta pikkuveljestäsi!” äiti sanoi isolle siskolle. Käsky ei olisi voinut olla vastenmielisempi mustasukkaiselle isosiskolle. Hänenkö pitäisi huolehtia tuosta kitisevästä kakarasta, joka roikkuu perässä ja estää kaiken kivan. Tuotako hänen pitäisi rakastaa – tuota, joka on vienyt vanhempien huomion, jolle annetaan samat oikeudet, mutta ei samoja velvollisuuksia.

Voiko kukaan käskeä toista rakastamaan? Rakkauden vaatimus esitetään yleensä, kun rakkaus on loppumassa. Raamatussa on Rakkauden kaksoiskäsky: ” Rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimallasi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. (Mk.12:30-31)

Käsky rakastaa Jumalaa liittyy Israelin uskontunnustukseen: ” Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra yksin.” Rakkaus Jumalaan on hänen kunnioittamistaan ainoana oikeana jumalana ja tärkeimpänä asiana elämässä. Ihminen on riippuvuussuhteessa elämän antajaan ja ylläpitäjään. Rakkaus häneen lähtee kiitollisuudesta. Rakkauden käsky herättää ihmisen huomaamaan rakkauden puutteen.

Rakkaus on kulunut sana ja monella tapaa ymmärretty – usein pinnallisesti ja yksipuolisesti.  Aito rakkaus näkyy teoissa ja sanoissa. Se on voimana kaikessa hyvässä: huolenpidossa, välittämisessä, hoitamisessa, ystävyydessä ja kauneudessa. Mutta rakkautta voi olla myös kurjuuden ja köyhyyden keskellä – ja juuri siellä sitä tarvitaan.

Afrikkalaisilla äideillä on tapana kantaa lapsia selässään. Jos äitiä ei ole, tai hänellä on muuta tekemistä, joko isoäiti, kotiapulainen tai isosisko kantaa vauvaa. Lapsi elää ensimmäisen vuotensa lähellä toista ihmistä. Häntä ei jätetä yksin. Lapsen ja kantajan välille syntyy kiintymyssuhde.

Olen kuullut tarinan, jossa eurooppalainen vierailija näki pienen afrikkalaisen tytön kantavan lasta selässään. ”Onpa sinulle annettu painava taakka”, sanoi vierailija. ”Ei tämä ole taakka. Tämä on minun veljeni”, vastasi pieni tyttö.  Aito rakkaus kasvaa kiitollisuudesta ja kiintymyksestä.

Marjo Ihalainen
lähetyspappi
21.10.2011

 

KAIPAUS

Uskon, että kaikki ihmisen elämässä tapahtuva liike saa alkunsa kaipauksesta. Kaipaus saa ihmisen etsimään jotain parempaa kuin nyt on. Elämää, jossa ei ole kipua, puutetta, menetyksiä tai surua. Kirjassa Turistin seitsemän ikävää ihmisen kaipuun kohteiksi nimetään paratiisi, satumaa, taiteet, järjestys, lepo, seikkailu ja rakkaus. Paratiisi on tässä kehyksessä kuva viattomuudesta. Satumaa on lapsuus: suurten kertomusten, ilon, ystävyyden ja huumorin temmellyskenttä.

Taiteiden kautta ihmiset hakevat elämyksiä ja vastapainoa arjen loogistekniselle todellisuudelle. Turistit kaipaavat myös lepoa. Heillä on kokemuksia selkäsairauksista, kipeistä hartioista, unettomuudesta ja masennuksesta. Lepo löytyy myös toisen ihmisen kosketuksesta.
Jännityksen kaipuu täyttyy seikkailuretkillä, joissa sankaritarinat, vapaus ja uudet kokemukset tyydyttävät turistin ikävää.
Rakkauden kaipuu puolestaan ottaa hahmon romanttisissa lomaodotuksissa ja -romansseissa. Kaiken keskellä elävä kuolemattomuuden kaipuu saa hahmonsa pyhiinvaellusten ja karnevaalimatkojen muodossa. Haudat ovat suosittuja matkailunähtävyyksiä. Miksi joku ostaisi Diana-mukin? Muutoin kuin yrittäen ostamalla lääkitä kuolemattomuuden ikäväänsä ja joutuen näin vuosisatoja vanhan reliikkikaupan uhriksi tänään.

Kaipauksen liikuttaja on toivo. Toivo taas on kristillisen uskon keskeinen piirre. Ihmisen osa näyttäisi olevan eläminen toivon ja kaipauksen välisessä jännitteessä. Toivon ja kaipauksen välinen jännite tuo esiin uskon. Ja sen vastaparin, epäilyn.
Epäily ei ole huono asia, vaan se voi jopa auttaa ihmistä eteenpäin parempaan elämään. Epäily haastaa ihmistä kyseenalaistamaan uskomuksensa ja käymään itse asiat läpi, sen sijaan että hän takertuisi toisten kokemukseen.
Epäily voi saada ihmisen etsimään Jumalaa kokonaan uudella tavalla. Nämä kyselemisen hetket ajoittuvat niihin tilanteisiin joissa elämän mielekkyys kyselyttää.
Jännite toivon ja kaipauksen välillä kertoo, että ihmisen elämä on edestakaista liikettä. Eteenpäin viedessään se vie kohti parantuvaa elämää. Taaksepäin suuntautuessaan liike nostaa esiin parempien valintojen kaipuun.
Lieneekö olemassa ketään, joka ei olisi ainakin joskus ajatellut, että kun saisi nykyisellä viisaudella elää elämänsä uudelleen, niin miten paljon parempi siitä tulisikaan.

Kaipauksen alkuun saattama uusi elämä nousee lentoon, kun ihminen ymmärtää ettei hän voi itse pelastaa elämäänsä. Hyväksyttyään tämän hänen on mahdollista luovuttaa elämänsä saman elävän Jumalan käsiin, jolta hän on sen saanutkin.
Kärjistetysti voi sanoa, että kristityn kannalta on yhdentekevää pääseekö hän taivaaseen. Missä tahansa hän onkin, siellä Kristuskin on hänen kanssaan.

Tuula Lehto
Sahalahden pappi
14.10.2011

 

SYKSYN KAUNEUTTA IHMETTELEMÄSSÄ

"Lehti puusta variseepi, päivä yötä pakenee... tänne, tänne jäädä täytyy, syksyhyn ja ikävään."

Täyttä todellisuutta. Tai tuntui ainakin olevan silloin, kun olin itse lapsi ja koulussa laulettiin syksyn lauluja, jotka muistuttivat lähinnä hautajaisvirsiä. Ulkona satoi vettä, ja koulupäivä oli pitkä, pimeä  ja synkkä. Siinä laulaessa tuli monesti selväksi, että syksy on ikään kuin paha välivaihe ennen siirtymistä parempaan, eli talven riemuihin. "Kiiltää jo jää, näin viilettää saa pitkin pintaa, on hauskaa tää...." laulettiin sitten myöhemmin talven riemuista, puhumattakaan siitä, kun päästiin joululaulujen pariin, joiden näkymätön sädekehä poisti synkkyyden moninkertaisesti, oli laulu sitten muuten miten melankolinen tahansa.

Monelle suomalaiselle lauluntekijälle syysteema on varmasti ollut hyvä inspiraation lähde, sillä melankolista luonnettahan meillä riittää ja näissä lauluissa se pääsee monesti oikeuksiinsa. Meille on helpompaa tehdä laulu paremmasta huomisesta kuin loistavasta karusta nykyhetkestä.

Katsoin syksyn virsiä virsikirjastamme. Niitä löytyi yksi. Jostain syystä syksystä runoileminen on ollut virrentekijöille vaikeaa.  Ehkä on vaikeaa pukea aihe, luonnon kuihtuminen, elämänmyönteiseen muotoon. Tuo yksi ainut varsinainen syysvirsi, 575, on kuitenkin sekä sanojen, että sävelmän osalta hyvin positiivinen. Sanoituksessa ei surra luonnon lakastumista tai ikävöidä parempaa huomista, vaan eletään ilolla juuri tässä hetkessä. "Nyt hehkuu kauneutta myös lakastuva maa. Puut ruskan kirkkautta kantavat loistavaa... On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala. Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta." Myös virren sävelmä on hyvin reipas, raikas ja elämänmyönteinen.

Tällä hetkellä kannattaa katsella hieman ympärilleen. Varsinkin luonnon suuntaan. Siinä huomaa helposti, miten oikeaan tuo virren runoilija onkaan osunut runoillessaan ruskan loistavuudesta. Luonto on nyt aivan uskomattoman kaunis. Tosin näin syksyllä huomaa helposti senkin, miten muuttuvainen tuo luonto on. Ensimmäisten syksyn myrskyjen saavuttaessa meidät luonto muuttuu nopeasti ja ruskankin loisto himmenee lehtien putoillessa maahan. Senkin tähden juuri tästä hetkestä kannattaa nyt nauttia. Vähitellen kylmenevien säiden myötä maa siirtyy karussa muodossa horrostilaan odottamaan kevättä. Uutta alkua. Näin Jumalan luomistyö jatkuu koko ajan myös meidän ajassamme.

Meidän ihmistenkin elämään tulee jossain vaiheessa syksy. Aika, jolloin "voimat hiljaa hiipuvat ja tarmo poissa on," niin kuin virsirunoilija muotoilee. Se ei ole kuitenkaan paha asia, jos asiat ovat kunnossa Jumalan kanssa. Kristityn päämäärä on iankaikkisessa elämässä, taivaan kodissa ja elämän syksy viitoittaa tietä tätä päämäärää kohti. Raamatun sana ei kehota meitä huolehtimaan, vaan elämään iloiten juuri tätä päivää. Meitä kehotetaan nauttimaan kaikesta siitä, mitä Jumala on meille esimerkiksi tämän ympäröivän luonnon kauneuden kautta suonut. Tämä on mielestäni hyvin oivallettu tuon virsikirjamme syysvirren sanoituksessa, jonka viimeiseen säkeistöön haluan vielä  palata.  

On täynnä lahjojasi kätesi, Jumala.
Soi syksy kiitostasi maan kaiken kasvusta.
Nyt kiittää sydämemme, kun meitä rakastat,
suot toivon elääksemme ja hoivaat, johdatat.
VK 575: 4

 

 

Janne Kyrönlahti
kanttori
7.10.2011

 

 

 

 

YLITYÖLLISTETTY ENKELI 

Taisi olla vuonna -94, kun pidin pyhäkoulua Kauniaisissa. Pyhäkoulun pitäminen kuului osana nuorisotyönohjaajan koulutusta. Yksi pyhäkoulukerta on jäänyt erityisesti mieleen. Tuon sunnuntain aiheena oli Mikkelinpäivä, enkelien sunnuntai. Valmistauduin opettamaan lapsille enkeleistä ja niiden merkityksestä. Valmistelin myös omaperäisen askartelun. Enkeli vessapaperirullasta, pää massapallosta ja paperisiivet. Pyhäkoululaisia oli tuollakin kertaa vain tutut veljekset.

Muistan kuinka valmistautuessani opetukseen huomasin, että olisi ollut kovin herkulista rakentaa jännittävä kertomus raamatun ihmeellisistä ja loistavista enkeleistä. Enkelit olisivat salaperäisiä, mutta samalla selvästi voimakkaampia kuin pätmän tai supper-mies. Tällainen tarinatuokio olisi varmasti uponnut kuulijakuntaan, ollut mielenkiintoinen ja innostusta herättävä ja sitä kautta opettajallekin palkitseva. En kuitenkaan langennut tuohon ansaan. Tarkkaan en muista mitä opetin, mutta opetus perustui raamatun opetuksiin enkeleistä palvelijoina ja viestintuojina.

Surullisena olen joutunut usein huomaamaan, että sama kiusaus on kohdannut muitakin. Uskon, että tänään on vielä suurempi kiusaus tehdä enkeleistä jotakin suurta ja jännittävää. Vaarana vain on, että hartauteen ei sovi enää muita sankareita, puhumattakaan pelastajasta, syntien sovittajasta. Jeesus katoaa niin helposti enkeleiden ja muun epäolennaisen taakse. Raamatun enkeleistä yksikään ei lupaa ihmiselle omissa voimissaan mitään. Yksikään enkeli ei tee ihmeitä, ei paranna, ei lupaa pelastusta. Missään ei kehoteta rukoilemaan enkeleitä. Yksin Jeesus Kristus on Raamatun päähenkilö, Herra ja Kuningas. Hän on lopulta joka sunnuntain, jokaisen hartauden ja jokaisen saarnan ykkösaihe. Jeesuksen neitseestä syntyminen, synnitön elämä, ristin kuolema meidän syntiemme tähden, ylösnousemus ja elämä. Toki tulee myös kertoa lapsille enkeleistä, paimenista, opetuslapsista jne. Mutta, emme tee heistä supersankareita vaan palasia Jumalan suuressa suunnitelmassa. Palvelijoita, jotka omalta kohdaltaan toteuttivat sen tehtävän minkä Jumala heille antoi. Näitä palasia olemme myös minä ja sinä. Myös meillä on oma tehtävämme tässä suuressa suunnitelmassa. Voimme rukoilla, että Pyhä Henki kirkastaa meille sen kuinka voisimme olla tänään arkipäivän enkeleitä toisillemme.

Heprealaiskirjeestä:
“Yhdellekään enkelille ei Jumala milloinkaan ole sanonut: Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät korokkeeksi jalkojesi alle. Eivätkö enkelit ole palvelevia henkiä? Heidät lähetetään palvelemaan niitä, jotka saavat osakseen autuuden.

Yksikään palvelija ei ole herraansa suurempi. Ei siten myöskään enkelit ole Jeesusta suurempia. Iloitaan ja kiitetään Jumalaa enkeleistä, jotka hän lähettää varjelemaan kulkuamme. Palvotaan ja ylistetään Jumalaa – Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Pitämässäni pyhäkoulussa oli veljekset Visa rauhallinen ja Reko vilkas. Kun kysyin pojilta enkeleistä Visa vastasi; No en mä muuta tiiä, mut ton Rekon suojelusenkeli on kyl ihan ylityöllistetty.”

 

 

 

Petteri Tiainen
Pyysalon toinimtakeskuksen johtaja
30.9.2011

 

  

 

IHANASSA KIITOLLISUUDEN VELASSA

Otsikko on lainausta kahden viikon takaisesta Aamulehdestä, jossa kerrottiin synnytyksessä mukana olevasta tukihenkilöstä. Artikkelissa synnytykseen mukaan tullut sekä synnyttäjä löivät vetoa, lapsen sukupuolesta ja tukanväristä. Tässä vedonlyönnissä kumpikin hävisivät.  Ystävät jäivät ”ihanaan kiitollisuuden velkaan toisilleen”. Näin luki siis lehdessä.   Jäin miettimään lukemaani ja sitä kenelle kiitos kuuluisi? Kenelle heidän tulisi olla ihanassa kiitollisuuden velassa?  Taivaan Isä oli toiminut heidänkin tilanteessa. Ennen kaikkea syntymässä, uuden elämän lahjassa sekä johdattanut nämä ihmiset toistensa luo. Kunpa muistaisimme Jumalan rakkauden tekoja itse kukin.  Jumalan on rakkaus ja rakasti meitä, jotka emme osaa tekijäämme itse rakastaa.  Eräs iäkäs ystäväni on kiitollisuuden kuitenkin sisäistänyt. Hän on kiitollinen pelastuksen lahjasta, elämänsä suurimmasta asiasta.  Ystäväni uskoo Jeesukseen syntien sovittajana. Tämän uskon olevan parhainta kiitosta Taivaalliselle Isällemme.

Kiitos, sua Herra aina kiitän,
lahjat suot mulle parhaimmat.
Siksi mä kädet yhteen liitän,
kun mua rakastat.
( M.G Shneider)

 

 

 

 

 

Johanna Raitanen
diakoni
23.9.2011

 

SUURELLA SYDÄMELLÄ

Jokainen ihminen on Jumalan kirkkautta vailla, eli kukaan ei pelastu omilla voimillansa. Jeesuksen ristinkuolema ja usko Jeesukseen on syntien anteeksisaamisen edellytys. Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Jeesuksen nimessä. Kun me suullamme tunnustamme ja sydämellämme uskomme niin silloin me pelastumme. Uskon kautta saamme luvatun Pyhän Hengen, joka antaa meille voimaa olla Jumalan lapsia arjessa ja pyhässä. Minun omat voimani eivät hyödytä mitään, sen tähden Pyhä Henki annetaan meille voimaksi, Henki tekee meidät eläväksi. Kristuksen tulee kasvaa meissä ja vähentää omaa itseämme.

Elämäämme pitäisi kuulua yksi ominaispiirre, joka on palveleminen. Kaikki tehtävät seurakunnassa ovat palvelemista ja niissä pitää olla välittämisen tuoksu. Jumala haluaa hyvää ihmisille ja sitä hyvää saamme välittää palvelemalla toisia. Me voimme palvella eri tehtävissä, iloiten ja suurella sydämellä.  ”Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12).

 

 

 

Juha Vettenranta
Yhteys On - projektisihteeri
16.9.2011

 

   

LÄHIMMÄISEN KANSSA VERKOSSA

Televisiossa esitettiin hiljattain ohjelma, jossa pastori Jaakko Heinimäki oli sanoittanut ja muusikko Iiro Rantala säveltänyt uuden virren. Karaistuneena kirkkomuusikkona kiinnitin heti huomiota tämän “Nettiriippuvaisen virren” toimivaan ja taitavasti tehtyyn melodiaan, mutta sanoituskaan ei jättänyt kylmäksi. Huumorimielessä tehty virsiruno osui kohteeseensa tarkasti: “Foorumeille uppoudun, panna en voi pitkäkseni. Väärät mielipiteet kun omaks’ otan asiakseni. Kumota just mun ne pitää, muuten ei tuu mistään mitään.

Internet mainitaan myös lukuvuoden 2011-2012 koulurauhan julistuksessa: “Anonyymisti on helpompi haukkua kuin kasvotusten … Siksi kaikkien tulisi miettiä tarkasti mitä netissä sanoo.”

Internet on tuonut suomalaisten elämään paljon hyvää, sellaista mitä ilman monen olisi enää vaikea kuvitella elävänsä: suoran kansalaisvaikuttamisen, mielipiteiden vaihdon ja sosiaalisen median. Kun elämämme siirtyy entistä enemmän nettiin, muistammeko ottaa mukaan myös normaalit elämän pelisäännöt? Nettifoorumeilla keskustelu voi ajautua hedelmättömään inttämiseen ja vastapuolen henkilökohtaiseen loukkaamiseen. Sosiaalisessa mediassa saattaa unohtua, kuinka moni oman kirjoituksen voi lukea. Kirjoitus, joka on tarkoitettu pieneksi kritiikiksi jotain kanssaihmistä kohtaan, voi täyttääkin kunnianloukkauksen tuntomerkit. Puhumattakaan siitä, jos tahallaan haluaa mustamaalata tai kiusata: netissä se on helppoa.

Nopeatahtisessa verkkoelämässä on ehkä hyvä joskus pysähtyä miettimään, minkä vaikutuksen oma kirjoitus tekisi kasvotusten tai julkisesti sanottuna. Kunnioitanko toisen mielipidettä? Onko kirjoittamani asia sellainen, joka olisi sittenkin parempi sanoa vain luotettavalle ystävälle kahden kesken? Levitänkö kenties perätöntä huhua jostain ihmisestä? Olisiko rakentavampaa lopettaa väittely kuin jatkaa sitä?

Yksi ensi sunnuntain raamatunteksteistä on Jaakobin kirjeestä. Jos korvaamme sanat “puhe” ja “kieli” modernimmilla sanoilla, saamme hyvän vaikkakin ankaran ohjeen: “Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu nettikirjoittelussaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta tietokoneen näppäimistöä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Näppäimistöllä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Tämä ei käy, veljeni!”

 

 

 

   Esa Toivola
   kanttori
   9.9.2011

 

 

 

RAKAS KIROTTU PEILI

Peili on magneetti. Sitä on katsottava. Usein se on kirottu. Peilikuva ei miellytä. Silti sitä on katsottava. Peili on ihanan kirottu magneetti; puoleensa vetävä ja huonon vastauksen antava. Tarkka ja lahjomaton se on! Rakastamme peiliä ja inhoamme sitä. 

Elämme itsearvioinnin kulta-aikaa. Monin paikoin pyydetään arvioimaan itseään, tavoitteita, saavutuksia ja toiveita. Muutosta ei synny, jos ei tiedä missä on. Itsensä arvioiminen on hyvä suunta. Peili vain käteen!

Mutta onhan se vaikeaa. Olemme hihkuneet Etelä-Euroopan törsääville valtioille,  vaikka oman valtiomme tämän vuoden kuluista joka viides euro on lainattu. Elämme itsekin täysin velaksi. Nokialta meni vuosia ymmärtää, että juna menee väärillä raiteilla ja asemat on tyhjiä. Seurakunnat ja kirkko vasta onkin laitettu peilin eteen, mutta ei ole selvyyttä siitä, mitä pitäisi näkyä.

Peilinkäyttövaivoja on kolmenlaisia. On asioita, joissa emme suostu peilin eteen. Vahvimpia sokeita pisteitä liittyy valtaan ja voimaan. On mukavampaa määrätä, estää, kieltää, käskeä ja rajoittaa kuin palvella, neuvoa, ohjata ja auttaa eteenpäin. Suomalaista yhteiskuntaa voi vieläkin kuvata määräys- ja rajoittamisyhteiskunnaksi, vaikka muodollisesti se perustuu vapauksiin ja oikeuksiin, ja niistä tulevaan vastuuseen. Valta ja voima ovat valttia myös lähisuhteissa, erityisesti sellainen näkymätön ja vihjaileva, tai mainetta syövä.

Toinen vaiva on näkövirhe, peilianoreksia. Näemme kyllä, mutta väärin. Peilianoreksia on kuin itsearvioinnin sairaus, jota on todella vaikea havaita. Arvioimme, mutta emme lopputulokseen suostu. Kaverit kyllä näkevät, mutta heidän palautteensa täytyy olla epäasiallista.

Kolmas on se, että peilin kanssa tieto ei aina auta. Tiedämme mitä pitäisi tehdä ja missä kehittyä, mutta emme osaa emmekä pysty. On tahtoa mutta ei voimaa tai kykyä. Uudestaan teemme samat virheet, vakka peilissä näkyy jo punainen pää. 

On tärkeää katsoa peiliin ja nähdä mitä siellä on. Silloin voi koettaa tehdä ensi kerralla paremmin, tai ehkä vain huomata kykyjen ja ihmisyytensä riittämättömyys. Joskus voi myöntää virheitäkin. Vaikeaa se on, mutta sitä varten on Kristus.

 

 

 Henri Lehtola
 kappalainen
 2.9.2011

 

JUMALA KUTSUU ERITYISESTI!

Elämässämme on sellaisia aikoja, jolloin Jumala erityisellä tavalla puhuu meille. Tänä kesänä olin kahdella rippileirillä. Lomani aikana olin Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla rippikoulussa ja työhön palattuani seurakuntamme leirillä Pyysalossa. Ajattelin leirien aikana, että rippikouluaika on nuorille merkittävä aika myös siinä mielessä, että Jumala erityisellä tavalla lähestyy heitä. Nuoret saavat olla kokonaisen viikon kristinuskon aarteiden ja lahjojen ääressä. Tällaista aikaa kutsutaan etsikkoajaksi. Tulevan pyhän teema on juuri tämä: etsikkoaikoja.

Etsikkoaikaa voi olla myös silloin, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Oman rippikouluikäni kynnyksellä pikkusiskoni menehtyi liikenneonnettomuudessa. Vaikka olin kristityn kodin kasvatti, nuo tapahtumat laittoivat minut miettimään uudelleen suhdettani uskoon ja Jumalan läsnäoloon elämässäni. Moni muu on kertonut samaa: vastoinkäymisten aikana on tullut mietittyä suhdetta uskon asioihin.

Joskus voi tulla vastaan paljon elämän onnea. Esimerkiksi voi saada aviopuolison, työpaikan ja perinnön peräjälkeen. Tällainen jatkuva hyvänkin vastaanottaminen voi laittaa miettimään: miksi Jumala jakaa näin paljon ja juuri nyt minulle. Tämäkin on Jumalan erityistä kutsua.

Etsikkoaika ei ole aina. Suuri osa elämästämme on tasaista arkea. Siksi Jumalan erityisen puhuttelun hetkinä olisi tarpeen pysähtyä. Koko elämämme on kuitenkin armonaikaa: Jumala armahtaa ihmistä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Pyhän Hengen kautta hän valtakunnassaan kutsuu meitä armoa omistamaan.

Näillä sanoilla toivon Sinulle Jumalan siunaamaa syksyä. Päivät lyhenevät, valo vähenee. Olet tervetullut sanan ääreen kotikirkkoon. Sanan valo ei himmene syksylläkään. Synkinpinäkin hetkinä on läsnä armon auringon paiste. Jeesus itse sanoo:  "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." ( Joh.8:12)

 

 

Juha Seppälä
Kappalainen
26.8.2011

 

  

MITÄ TARKOITTAA PYHÄ?

Israel on täynnä kristinuskon pyhiä paikkoja. Maamerkit ja arkeologiset löydökset todistavat, että Raamatun sanoma on totta. Ei ihme, että pyhiinvaeltajien määrä vain kasvaa. Kansat kaipaavat pyhyyttä arkeensa.

Pyhistä paikoista olen aina nauttinut erityisesti korkeista kukkuloista. Esimerkiksi Taborin "vuori", joka on vain meidän Pyhätunturimme korkuinen, on yksi suosikeistani. Sen sanotaan olevan juuri se vuori, jonka huipulla Jeesus ilmestyksessä kohtasi Mooseksen ja Eliaksen. Näky oli niin pyhä ja mykistävä, että mukana olleet Pietari, Johannes ja Jaakob olisivat halunneet rakentaa samantien siihen kolme majaa. Nyt paikalla on luostari.

Vähän itäänpäin tuosta kukkulasta löytyy Israelin ainoa järvi, Gennesaret. Sen rannoilta löytyy erilaisia pyhäkköjä, nekin liittyen Raamatun tapahtumiin. Niin sanotulla Autuuksien vuorella Jeesus puhui Vuorisaarnan kuuluistat sanat. Rantakukkulan laelle on tapahtuman muistoksi rakennettu upea kirkkorakennus.

Jerusalemissa, Öljymäellä Getsemanen puutarhassa oliivipuut humisevat iltatuulessa, aivan kuten 2000 v.sitten. Lukuisat pyhät paikat lujittavat raamattutietoutta ja vahvistavat uskoa.

Kuitenkin, pyhillä paikoilla käynti itsessään ei tee ketään sen pyhemmäksi! Mikään ns. pyhä ei ole pyhä, ellei sillä ole kaikkien tiedossa olevaa yhteistä Pyhittäjää. Aivan kuten seinään piirretty oven kuva ei voisin olla oikea ovi, ellei se ei vie mihinkään. Eikä vesihana, josta ei saa vettä, ole aito vesihana.

Ilman Jeesusta mikä tahansa kirkko on vain rakennus. Ilman Jeesusta Getsemane jää tavalliseksi pellonpientareeksi. Ilman Jeesusta kirkkomme vesikaste olisi vain pieni vesipesu, tai rippileiri tavallinen nuorten kesäleiri.

Jos antaisimme pääasian unohtua, emme pelkästään menettäisi maanpäällisestä elämästämme pyhyyttä, vaan myös elämän Taivaassa. Koska pyhyys ei ole kivirakennuksiin sidottu, meillä on mahdollisuus kohdata itse Pyhä missä vain, Pyhätunturin laelta Haralan harjun kautta vaikka Taaborin juurelle. 

Käypä maailman menossa miten tahansa, meillä voi olla Pyhyys omassa elämässämme, kun tunnemme Jeesuksen henkilökohtaisesena Vapahtajanamme.

Heidi Tohmola
graafinen suunnitelija Jerusalemissa
19.8.2011

 

KIVIKKOJEN KAUTTA LEPOPAIKALLE

Monen lomat ovat jo loppuneet  ja koulut alkavat. Arkeen palataan kuka enemmän, kuka vähemmän kokeneena, kuka levosta nauttineena, kuka kolhuja kokeneena. Jumala on luvannut meille lepopaikan. Millainenhan se mahtaa olla? Oma lepopaikkani voisi olla vaikka riippumatto, jossa saa olla omenapuiden välissä kuin suuressa sylissä, sinistä taivasta tähystellen, sopivan lämpöisessä katveessa, lintuemojen puuhia ihmettelemässä. Kun on työn aika ja lapset kiiruhtavat kouluun ja harrastuksiin lepopaikka löytyy yhä useammin sohvan nurkasta, lämpöisen villashaalin mutkasta.  Lepopaikassa on hyvä olla ja pysähtyä. Lepopaikka on taipaleen päässä. Siihen ei vain lösähdetä, vaan ensin taivalletaan, tehdään työtä, opiskellaan ja ponnistellaan. Sitten nautitaan.

Jumala on luvannut lepopaikan ja vielä kannustaa, että yksikään ei saa jäädä taipaleelle. Hän haluaa, että kuulemme hyvää sanomaa, otamme sen opiksemme ja uskomme vahvistukseksi ja taivallamme välillä kivistä ja kapeaakin taipaletta halki erämaalta tuntuvien polkujen. Hän on luvannut taipaleellekin apunsa, mutta erityisesti tien päässä odottaa lepopaikka, jollaisen vain parhaimmin tunteva, rakastava ystävä osaa valmistaa. Tuo ystävä on Jeesus, joka sanoi menevänsä valmistamaan sijaa.

Meitä varoitellaan leveistä teistä. Pelkkä kesäpörrääminen ja nautiskelu ei lupaa lepoa.  Aika on levolla ja lomalla, nyt on aika työllä ja ponnistelulla, uuden oppimisella ja kesäkokemusten sulattelulla.  Jos elämässä suunta näyttää väärältä, hetki on mitä mainioin kompassin tarkastamiseen.  Taivaspaikkoja jaettaessa ei ole karensseja, kiintiöitä tai edes pääsykokeita. Luvassa on kivistä tarpomista, monia mäkiä ja paljon kantapään kautta opittavia asioita. Matkaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Jeesus on luvannut lähteä oppaaksi ja luvannut jokaiselle voittopalkinnon.  Toivon erityisen paljon tsemppiä ja siunausta kaikille uusille koulutielle ja opiskelutaipaleille lähteville. Niilläkään poluilla ei tarvitse kulkea yksi, vaan voimme pyytä enkeleitä matkalle ja odottaa hyvää palkkiota tehdystä aherruksesta!

 

 

Sirpa Ahola
erityisdiakoni
12.8.2011

 

 

ELÄMÄÄ SANOIN JA SÄVELIN

Kesä on monien konserttien ja musiikkitapahtumien aikaa. Mieliinpainuvia kokemuksia itselleni ovat olleet vierailut erilaisilla kesän musiikkijuhlilla. Toistuvasti nuo hetket palaavat ajatuksiini ja tuntuvat eläviltä ja muistorikkailta vielä jälkeenpäinkin. Hyvä konsertti on kuin palanen taivasta  maan päällä. Se avaa sisimpämme kokemaan jotain, missä voimme tuntea luonnollisena myös arjen ja juhlan rajan.

Tulevan pyhän evankeliumiteksti kertoo myös eräästä taivaskokemuksesta. Opetuslapset olivat Jeesuksen seurassa vetäytyneet ylös vuorelle keräämän voimia. Siellä he huomaavat yllättäen, miten  Jeesuksen hahmo kirkastuu heidän edessään. Pietari kokee tilanteen hyvin voimakkaasti. Hän tahtoisi jäädä lepäämään, mutta Jeesus vetää hänet takaisin elämän keskelle; osoittaa tietä, jolle on lähdettävä. Paikalleen ei voi jäädä. On vain jatkettava elämän matkaa.

Tuo kertomus on oikeastaan hyvä  esimerkki hengellisestä kokemuksesta ja hengellisen tiedon erityislaadusta. Kun ihminen kohtaa hengellisen viisauden, hän kokee samalla tavoin levollisuutta kuin hyvässä konsertissa. Sen lisäksi hän oivaltaa jotain uutta – hän ikään kuin näkee, mikä on totta.

Kun me tämän päivän Raamatun tutkijat luemme opetuslasten vaiheista, jäämme helposti ajattelemaan, miten tällaisia ilmestyksiä tulisi ymmärtää. Raamattu on hankala kirja. Se toisaalta haastaa lukemaan, mutta toisaalta herättää uusia kysymyksiä. Lukijaa kiusaakin usein ajatus tiedon alkuperästä tai luotettavuudesta. Onko Raamatun Sana samalla tavalla totta kuin fysiikan tai painovoiman lait.

Maailmassa tieto muuttuu ja lisääntyy, ja on hyvä ymmärtää, että Raamatun arvo ei ole tiedossa, vaan siinä, mitä ihmiset syvimmiltään etsivät. Hukkaamme  helposti sen, mikä Raamatussa on aidointa, jos odotamme sen kuvaavan luonnon tapahtumia fysikaalisen tarkasti. Ei – Raamattu haastaa meidät Jumalan edessä omantunnon äärelle, kysymään mikä on totta oman elämäni kohdalla. Sen Jumala tahtoo kuulla ja samalla näyttää, mikä on ihmisyyden ja luomistyön ydin.  Samalla Jumala tahtoo myös kohdata ihmisen ja ohjata häntä elämänsä tiellä.

Tuollaisena kirjana Raamattu on ollut aina tärkeä. Se on tarjonnut valon hetkiä ja kirkastumisen kokemuksia keskelle pimeyttä. Se on myös tarjonnut lohdutusta ja elämän sanaa monien vaivojen ja kuolemankin keskelle. Mutta ennen kaikkea se on tarjonnut perustan ymmärtää oikein omantunnon ääntä.

Juha Lankinen
seurakuntapastori
5.8.2011

KOTI-IKÄVÄ

Tämä kesä on herättänyt minut pohtimaan, missä ihmisen koti oikein on. Suurin osa maallisesta omaisuudestani on opiskelija-asunnossani Joensuussa. Itse asun kesän ajan Kangasalla tätini luona, mutta vietän yhteensä reilut kolme viikkoa Pyysalon toimintakeskuksessa. Vapailla käyn vanhempieni sekä tyttöystäväni luona.

 

Kun kantaa elämäänsä rinkassa ja huomaa oppineensa ulkoa bussiaikataulut, alkaa arvostaa kotia ja sen turvallista arkea. Kotona saa olla omana itsenään. Se on paikka, minne esimerkiksi matkan jälkeen saavutaan. Kotona ei tarvitse pohtia, että koska täytyisi lähteä.

Tässä katsannossa minulla ei ole nyt kotia. Saapuessani uuteen majapaikkaan tiedän jo koska jatkan matkaani seuraavaan. Kaikkialla on vain käymässä. Näin se vaan on kun on 4-5 paikkaa joissa viettää kesäänsä. En toki ole tästä harmissani, sillä kesä on tähän asti ollut mukava ja työt seurakunnan kesärenkinä palkitsevia sekä opettavaisia. Itä-Suomessa vietetyn talven jälkeen Kangasala ja sen asukkaiden puheenparsi ovat myös luoneet kodikkaan ilmapiirin.

Edellä mainitsemani kuvaus kodista sopii mielestäni myös Jumalasuhteen kuvaukseksi. Jumalan luokse saamme tulla sellaisina kuin olemme, ilman mitään rooleja tai vaatimuksia. Hänen eteensä on aina tervetullut eikä hän patista pois luotansa. Jumalan yhteydessä on turvallista olla.

Koti-ikävä ja Jumala-ikävä siis muistuttavat toisiaan. Kodin ja Jumalan merkityksen huomaa selvimmin kun niitä ilman joutuu elämään. Silloin jotain puuttuu sisältä. Tyhjä kohta synnyttää epävarmuuta.

Usein puhutaan taivaan kodista, siitä Jeesuksen lupaamasta taivasten valtakunnasta. Häneltä aikanaan kysyttiin, milloin se tulee. Vastaus oli: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. (Luuk. 17: 20–21).

Jumalakaipuu eroaa koti-ikävästä siinä, että sitä voi hoitaa missä vain. Jumalan valtakunta on siellä missä ihmiset ovat Hänen nimessään koolla. Seurakunnan hommissa keskeistä on luoda seurakuntalaisille puitteita ja tilaisuuksia tälle kohtaamiselle. Jos koti onkin itsellä ollut kesän ajan kateissa niin täällä ihmisten keskellä vallitseva taivasten koti on vastaavasti ollut kovin lähellä.

Matti Kivilahti
Kangasalan seurakunnan kesäteologi
29.7.2011

 

Herran palveluksessa

”Vuoret väistyköön ja kukkulat horjukoon, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä rauhanliittoni horju; sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Nämä sanat sain kuulla ehtoollispöydässä Kangasalan kirkossa melkein neljäkymmentä vuotta sitten, kun olin epätoivoinen ja etsin vastauksia ja oikeaa suuntaa elämääni. Sain lähteä Herraan luottaen eteenpäin. Nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin tieni on johtanut tänne Kangasalan seurakuntaan lapsityöhön.

Herra on uskollinen liitossaan johon Hän on ottanut meidät jo kasteessa. Silloin nimemme kirjoitettiin Taivaan kirjaan ja meistä tuli Jumalan lapsia ja taivaan kansalaisia.

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.”Ef.2:19-22

Ensi sunnuntaina on Apostolien päivä, muistelemme heitä, jotka kauan sitten antoivat kaikkensa Herran palvelukseen, auttaakseen lähimmäisiään uskomaan ilosanomaan Jeesuksen sovitusteosta joka oli luvattu kaikille, jotka tahtoivat ottaa sen vastaan. Heidän julistamansa sana on kiirinyt kaikkialle, meille asti, sukupolvelta toiselle.

Jokaisella meillä on Jumalan temppelissä oma paikkamme. Meidät on luotu erilaisiksi ja erilaisin lahjoin varustettuna. Kaikkia meitä tarvitaan. Jos laiminlyömme oman tehtävämme, koska se on mielestämme tarpeeton, niin toisetkaan eivät voi tehdä kaikkea sitä mikä heidän osalleen on annettu. Jokaiselle on annettu esimerkiksi esirukous läheisten puolesta mutta jollekin se on annettu oikein erityisenä lahjana, joka kantaa siunausta, toisten sitä tietämättä. Tehtävä tuntuu mitättömältä mutta kantaa ihmeellisen hedelmän, jos olemme siinä uskollisia. Paavali puhuu Kristuksen ruumiista jonka jäseninä me olemme erilaisia, luotu erilaisia tehtäviä varten. Niinpä esimerkiksi:” jalka ei saata sanoa:” koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen”. Tai silmä sanoa kädelle:” en tarvitse sinua”. Jos kaikki olisivat samaa jäsentä niin olisiko mitään ruumista?” 1.Kor.12:14-21

Herra on luvannut olla meidän kanssamme aina koko elämämme ajan. joskus tuntuu siltä että hän on unohtanut meidät tai on kateissa. Usein juuri silloin kun häntä eniten tarvitsemme. Mutta silloin Hän onkin niin lähellä että hän kantaa meitä. Hengellään Hän vahvistaa ja ohjaa meitä tahtonsa tietä, kun sitä pyydämme.

 

Me voimme antaa elämämme kaikki asiat Hänen käsiinsä joka päivä luottavaisin mielin. Luottaen siihen että hän pitää meistä huolen. Niin saamme nähdä hänet omassa elämässämme, niissä pienissä ihmeissä jotka tapahtuvat juuri itselle, minun omassa elämässäni ja voisimme kertoa Herran ihmeellisistä teoista ihan omakohtaisesti lapsillemme ja lapsenlapsillemme ja niin usko pysyisi elävänä ja kantaisi hyvää hedelmää. Ja niin salattu Jumala tulisi näkyviin elämässämme eikä olisi meille tuntematon vaan voisimme sanoa Paavalin lailla:” minä tunnen Hänet johon minä uskon.”

Karin Uotila
lapsityönohjaaja
22.7.2011

 

ARMAHTAKAA!

Oikein huutomerkillä varustettuna löytyy tuo otsikon sana kirkonkalenterista, jossa esitellään tulevan sunnuntain teema.  Mieleeni viriää heti kysymyksiä; kuka armahtaa, ketä armahtaa ja miksi armahtaa?

Sunnuntain evankeliumiteksti (Joh. 8:2-11) kertoo aviorikoksesta tavatun naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta. Monille meistä on tuttu Jeesuksen lausahdus: ” Se, joka teistä ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”  Kuka on synnitön? - Ei kukaan.  Jeesus kehottaa armahtamaan siis aviorikoksen tekijää toki kehotuksella: ”… äläkä enää syntiä tee.”

 Vaikka evankeliumi liittää synninteon aviorikokseen, en usko Jeesuksen tarkoittaneen ainoastaan tuonkaltaista syntiä.  Galatalaiskirjeessä luetellaan monenlaisia syntejä, kuten siveettömyys, saastaisuus, noituus, mutta myös riidat, kiihkoilu, kiukku, kateus jne. ( Gal. 5: 19-21) Kun luen tuota ”syntilistaa”,  voin vain todeta, että  on se armon paikka. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi syyllistynyt johonkin näistä synneistä. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei tarvitsisi armahdusta.

Rippikoulussa jo itse opin ja edelleen itse opetan että ARMO on Ansioton, Rakkaus, Meidän Osaksemme. Jumalan rakkauteen ja armoon saan luottaa silloinkin, kun huomaan syyllistyväni noihin ”syntilista” asioihin. Ainoastaan sen armon, jota en siis ole ansainnut, varassa uskallan astua Jumalan eteen. Luotan siihen, että Jumalan tuomio on oikeudenmukainen.

Armahtakaa! – kehotus on muistus siitä, että minulla ei ole oikeutta tuomita toista ihmistä.  Tunnustan, että on äärettömän helppo arvostella ja kyseenalaistaa kanssaihmisteni sanoja, tekoja ja ajatuksiakin.  Kun tutkin lisää sunnuntain tekstejä, löydän vastauksen kysymykseen ketä armahtaa.   Jumala armahtaa minua. Minun tulee armahtaa, ei tuomita, kanssaihmisiäni ja myös itseäni. Samalla löydän vastauksen myös kysymykseen, miksi armahtaa.  ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” ( Joh. 3:16)

Itsensä armahtaminen ei ole niitä helpoimpia asioita toteuttaa.  Armahtaminen tarkoittaa anteeksi antamista. Se taas tarkoittaa kyseisen asian pois siirtämistä ja unohtamista.  Kuitenkin jään helposti kiinni menneisiin, anteeksiannettuihin ja – saatuihin asioihin. Joskus tuntuu jopa siltä, että nuo asiat vievät valtaosan elämän energiasta.  Sidon voimavarojani turhaan sellaiseen, josta voisin päästää irti. Anteeksiantamisen tarkoitushan on vapauttaa minut elämään elämääni eteenpäin.

Tämän päivän elämä asettaa runsaasti meille vaatimuksia selvitä, suorittaa ja olla ajan hermoilla. Tyydyttävän elämän, vanhemmuuden, puolisona elämisen, ammatillisen pätevyyden jne. rimaa nostetaan milloin milläkin perusteella. Suurimpia riman nostajia taidan olla minä itse. Tämän vuoksi Armahtakaa! – kehotus voisi olla myös muistutus siitä, että myös itseä on syytä armahtaa.

Ensi sunnuntain tekstit kolauttelevat itsekkyyttäni ja kylmyyttäni.  Armon varassa saan kuitenkin rukoilla vaikkapa näin: ” Herra, näet sydämeni kylmyyden. Tiedät miten helposti katkeroidun ja muistelen sanoja, jotka ovat loukanneet ja tekoja, jotka ovat haavoittaneet. Herra sinä olet armahtanut minua. Sinä olet antanut anteeksi hairahdukseni ja syntini. Herran, pehmitä sydämeni niin että minäkin voin antaa anteeksi toisille, Opeta minua antamaan anteeksi myös itselleni, niin etten takertuisi menneeseen, vaan avautuisin sinun antamillesi uusille mahdollisuuksille. ”

Päivi Korhonen
perhediakoni
15.7.2011

 

ELÄMÄN KILPAJUOKSU

Rippileirillä nuoret kisailivat ryhmittäin leiriolympialaisissa. Yhden päivän lajissa he kilpailivat siitä, kuka saa heitettyä tulitikkua pisimmälle. Mittasimme tuloksia tarkkaan mittanauhalla, ja voitto oli kiinni muutamista senteistä. Tämä pieni leirikisakin kuvaa sitä, että meillä ihmisillä on tapana laittaa toisiamme paremmuusjärjestykseen. Kilpailu ei aina ole edes kovin leikkimielistä. Koko elämä tuntuu välillä olevan juoksua kilpailemisen oravanpyörässä: pääsykoekilpailua opiskelupaikoista, kisaa työpaikoista, menestyksen ja pyhyyden mittailua sekä taistelua siitä, että meidät huomattaisiin. Se stressaa ja vie voimia. Omaa etua tavoitellessaan saattaa tulla myös kolhittua toisia ihmisiä ajatuksin, sanoin tai teoin.

Aikoinaan opetuslapsetkin kyselivät Jeesukselta: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Jeesus totesi heille, että Jumalan arvojärjestyksessä lapsi on malli ihmisille. Pieni lapsihan luottaa täydestä sydämestään vanhempiensa huolenpitoon. Lapsi tietää, ettei selviä yksin vaan voi aina kysyä apua aikuisilta. Samoin meillä jokaisella on oikeus luottaa Jumalan huolenpitoon. Jumala on ilmoittanut olevansa rakkauden syvin olemus, joka on aina valmiina kuuntelemaan huoliamme. Taivaalliselta Isältä saa pyytää apua omaan elämään ja taitoa iloita toistenkin onnistumisista.

Tästä huolenpidosta oli vakuuttunut aikoinaan eräs kuuluisa hiihtokilpailujen ammattilainen hävittyään kultamitalin vain sekunnin sadasosalla. Aluksi häntä harmitti häviö niin paljon, ettei hän halunnut kommentoida asiaa. Melko pian hän kuitenkin kertoi olevansa tyytyväinen siihen, että näinkin pärjäsi ja luotti siihen, että meidän asioitamme hoidellaan muutenkin kuin ihmisten omasta toimesta.

Loppupeleissä paremmuudesta ei kuitenkaan jaeta pisteitä ja mittanauhatkin unohdetaan. Jumalan kämmenellä kaikki ovat samanarvoisia. Paineiden alla on hyvä muistaa, että Jumalan silmien alla voi levähtää. Emme saavuta ykköspokaalia taivaassa omien suoritustemme avulla. Elämän kilpajuoksussa Jeesus on hankkinut meille omalla ristinkuolemallaan jo voiton. Siihen luottaminen riittää pokaalin saavuttamiseksi. Me olemme saaneet toisen mahdollisuuden – katuva saa anteeksi myös toisten kolhimisen ja oman itsekkyytensä.

 

 

 

 

Marko Särkilahti
kesäteologi
8.7.2011

 

 

KUTSU JUMALAN VALTAKUNTAAN

Luuk.19:1-10
Sakkeus – oli vanha pelätty ja vihattu verovirkamies, toki vähän lyhytkasvuinen. Nähdäkseen Jeesuksen tulevan kaupunkiin hänen oli kiivettävä puuhun tämän nähdäkseen.

Muinaisessa Israelissa publikaanien ammattikunta ei ollut mitenkään moraalisesti puhtaampaa kuin Suomessa tänä päivänä. Varmasti jokaiseen ammattikuntaan kuuluu myös rehellisiä ihmisiä, jotka pelkän virkanimensä tähden tulevat leimatuksi samaan korruptoituneeseen joukkoon muiden kanssa. Rehellisesti työtänsä tekevä sekoittuu myös helposti oikeaan epärehellisyyteen, koska koko kulttuuri on vilpillinen. Sakkeuksen nimi tarkoittaa suomeksi puhdasta, viatonta ja syytöntä. Nimi ei kerro totuutta siitä, mikä Sakkeus on ollut miehiään ihan oikeasti. Onko Sakkeus ollut ihan oikeasti puhdas, viaton ja syytön vai pelkästään nimellisesti? Minun mielestäni sillä seikalla ei ole merkitystä itse pääasian kanssa. Ilmeisesti on totta, että Jeesus meni syntisen miehen kotiin, kun hän meni Sakkeuksen kotiin. Siihen aikaan publikaani sai ansiotulonsa keräämästään varallisuudesta, joten tähän rakenteeseen – ansiomalliin - oli rakennettu jo motivaatio epärehellisyydelle. Mitä enemmän valehtelit, alistit ja vaadit rahaa, sen paremman palkan sait. Vilpitön publikaani oli sellainen, joka muisti aina, kuka hänet on lahjonut ja piti kiinni tälle antamistaan lupauksista.

Sakkeus oli mustannut sydämensä omilla teoillaan. Tämä mies tunsi suunnatonta tarvetta nähdä Jeesuksen. Jumala on jo luomisessaan rakentanut meihin omantunnon, että omatunto ahdistaa ja moittii synnistä, jotta syntyisi tarve Jeesuksen Kristuksen pelastustyötä, anteeksiantamusta, varten. Omallatunnolla on merkittävä tehtävä valmistaessaan meitä Jeesuksen ystävyydelle. Sakkeus oli se mies, joka kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Sellainen motivaatio oli syntynyt Sakkeuksessa syystä tahi toisesta. Väitän, että oma moraalittomuus, epärehellisyys ja kierous olivat mustanneet Sakkeuksen sydämen, mielen, tuhonnut lopulta elämänhalun, joten nyt hänen olisi suuri tarve löytää puhtaus, uusi elämän alku. Ja Jumala kutsui häntä luokseen.

Kun tuo tuska omasta kelvottomuudesta ja tahto kuulla Jeesusta syntyy, ihminen on valmis hämmästyttäviin matkoihin ja suorituksiin nähdäkseen edes vähän Jeesusta. Jos taas tuskaa omasta kelvottomuudesta ei ole syntynyt, mikään tarjolla oleva hetki ei ole vaikuta sopivalta Jeesuksesta kuulemiseen: aina olisi muuta tekemistä, muuta tärkeää. Sakkeus kiipesi puuhun, joten hän teki jopa aika hupsuja, naurettavia tekoja nähdäkseen edes vähän Jeesusta. Aikamies – verokarhu – kiipeää puuhun, jotta voisi nähdä Jeesuksen. En muista mitään muuta vastaavaa nykyajasta paitsi joistakin urheilukilpailuista, kun aikamiehet kiipeävät muurien yli, ali ja kattojen päälle nähdäkseen edes vähän urheilijoiden sankaritekoja. Sakkeus kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen.

Sakkeus sai kokea onnellisen hetken, kun Jeesus hyväksyi hänet ja tahtoi aterioida yhdessä. En tiedä, mutta minun mielestäni vanhan ajan kirkko pisti erheellisesti liian suuren painoarvon Sakkeuksen päätökselle luopua omaisuudesta, kun taas Sakkeuksen into kiivetä puuhun ja Jeesuksen ateria Sakkeuksen kotona jäivät sivuosaan. Lukuisat kirkkoisät heti apostolien jälkeen seurasivat vakaumusta, että hyvä kristitty ei omista siis yhtään mitään, koska omistamista pidettiin syntinä. Nämä kristityt jättäytyivät vapaaehtoisesti köyhyyteen. Sakkeuksesta löydettiin yksi perustelu muiden joukkoon sille, että omaisuudesta oli paras luopua, jos sitä oli edes vähän. Vanha köyhyyteen sitoutunut kirkko noudatti apostolista käytäntöä, josta apostoli Paavali sanoutui irti tehdessään ansiotyötä teltantekijänä. Paavali joutui Korintissa riitoihin mainitun asian tähden. Paavalia pidettiin liian maallishenkisenä. Sakkeus-kertomus on ollut hyvässä ja pahassa esikuva kristilliselle kirkolle. Minulle tärkeää on Sakkeus-kertomuksen luterilainen selitysperinne, jossa pääpaino ei ole omaisuudesta luopumisella, vaan Jeesuksen ystävyydellä.

Sakkeus-kertomuksen hyvyys on Jeesuksen hyväksynnässä. Sakkeus luopui väärinsaadusta omaisuudesta ja vähän enemmästäkin, koska hän kuuli omassatunnossaan kansan niin vaativan, mutta Jeesus ei puhunut asiasta mitään. Yliherkkä omatunto tulkitsee luvallista ja luvatonta pelottavan usein myös omaksi tappiokseen, epäedullisesti itsensä kannalta – ikään kuin hyvitystä etsien omien uhrautumisten avulla. Viattomuus ja puhtaus syntyvät sitä vastoin todellisuudessa Jeesuksen hyväksynnän perusteella.  

Luultavasti me kaikki haluamme tulla hyväksytyksi. Muistatko itse vähän mietittyäsi muutamia hetkiä omasta elämästäsi, jossa olet merkillisesti toivonut saavasi hyväksyntää osaksesi. Kaipaamme hyväksyntää, jos olemme menettäneet omat kasvomme läheisten ihmisten silmissä. Jotkut ihmiset ovat pienestä lapsesta alkaen tavattoman riippuvaisia hyväksynnästä. Olen itse kokenut, että olen menettänyt kasvot, ja voin mielessäni tuntea sen hyvän ilon, jonka Sakkeus sai tuntea, kun hän tuli hyväksytyksi, Jeesuksen hyväksymäksi. Se on ehkä paras kokemus elämässä.
Jeesuksen hyväksyntä ja rakkaus ovat jokaista varten, mutta valitettavasti kaikki eivät koskaan saa tuntea Sakkeuksen riemua. Miksi? Varmasti syytä on monta syytä, mutta eräs syyllinen taho on väärällä tavalla ennakkoluuloinen, tuomitseva, ankara uskonnollinen väestö.  Jeesusta on julistettu tekopyhyydessä sillä tavalla, että hän vaatii meiltä ankaruutta ja joustamattomuutta ja jopa häijyyttä. Olet ihan väärä tyyppi, sinua ei hyväksytä, jos et muutu. Menettelyä pidetään oikeana uskona, vaikka kyseessä on hengellisen väkivallan, henkilökohtaisesti koetun vihan ja katkeruuden uskonnollinen naamari. Hyväksyntä on vääristynyt tuossa tilanteessa erheellisesti ehdolliseksi: saat armon, jos muutut jos olet muuta kun mitä sydämessäsi olet. Evankeliumi ei ole saanut olla enää täyttä evankeliumia, armo ei ole saanut olla armoa.

Evankeliumin pääsanoma on Jeesus syntisen miehen ystävänä. Sellaisesta Jeesuksesta minä haluan julistaa ja pitää ystävänäni. Kuka meistä on tosiamme ja toistemme rikkomuksia arvioimaan. Entä uskon määrää mittamaan? Kun ihminen tänä päivänä lähestyy kirkkoa tai pappia halutessaan siunauksen elämäänsä tai rukouksen, kuinka minä pappina voin sen häneltä kieltää. Ei Jeesuskaan Sakkeusta pois ajanut. Tiedänkö minä Jumalan tahdon? Ymmärränkö minä pieni ihminen ihmisten elämän kärsimysten tarkoituksen? Jumalan tahdon elämässämme ? Ei, minä en ole kuin pieni rinnalla kulkija.

Lähimmäistemme tuomitseminen muka Jeesukselle kelpaamattomaksi – huonouskoisiksi ihmispoloisiksi – kertoo tyypillisesti ennakkoluuloisen ja rajoittuneen ihmisen omasta ongelmasta – psyykkisestä ja hengellisestä. Sakkeus ja Jeesus kuulivat, että sellaisia oli siihen vanhaan aikaan Israelissa. Kovasti ankara ja puhdas omatunto on yleensä merkki huonosta muistista.

Siunattua kesää kaikille seurakuntalaisille. Vuoteni täällä Kangasalla ja työni Sahalahden vs. kappalaisen alkaa olla lopuillaan joten on aika kääntää uusi lehti historian kirjassa. Vuosi on kulunut nopeasti ja on haikeaa jättää Sahalahden kappelitiimi ja siirtyä Teiskon seurakuntaan seurakuntapastorin viransijaiseksi. Aikoinaan pappismentorini opetti minulle että tärkeintä ei kuitenkaan ole se kuka on pappina vaan se että pappeus on. Tämä jatkumo historian alkulehdiltä aina tähän päivään ja tästä eteenpäin olkoon kantavana voimana kaikelle seurakuntayhteydellekin. Ei yksi pappi kesää tee vaan Jumala luomistyöllään.

Kun muistan syntejäni ja niitä murehdin ja syystä itseäni syvästi halveksin. Kirkasta ristinpuusi, suo apu, armo uusi, Siionin Kuningas. sv.30:2

 

 

 

 

Saila Munukka
Sahalahden kappeliseurakunnan vs. kappalainen
1.7.2011

  

USKOKAA POIS!

Juhannuksena tuntuu olevan kaikki liikkeellä. Suuret kaupungit hiljenevät ja autioituvat, liikennevirrat vyöryvät kohti rantoja, maaseutua, juhlia tai festareita. Juhannusta otetaan vastaan enemmän tai vähemmän juhlan humussa tai vain nauttien luonnon rauhasta ja kesän kauneudesta. Jussi on Suomen kesän huippu- ja taitekohta.

Johannes, juhannuksen mies, liittyy yhä keskikesän juhlaamme. Häntä ei tosin taida enää moni tuntea. ”Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes”. Näillä pyhän kirjan muutamilla sanoilla tulee juhannuksen päähenkilö Johannes Kastaja nopeasti esiteltyä. Lisänimi kertoo hänen toiminnastaan Israelin kansan keskuudessa. Hän saarnasi väkevästi: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” Sana sattui ja Johannes kastoi Jordanin virrassa niitä, jotka tunnustivat syntinsä ja tahtoivat puhdistautua vastaanottaakseen tulevaa, jo lähellä olevaa. Kuulijoita ja ihmettelijöitä riitti tungokseen asti. Koko Juudean maa ja kaikki Jerusalemin asukkaat vaelsivat hänen tykönsä, kuvataan muualla Raamatussa.

Olen iloinen, ettei Suomessa juhannuksen sankaria Johannesta ole vielä heitetty juhlastamme sivuun.  Johannes kulkee edelleen mukana. Totuuden torvena tunnettu Jumalan palvelija sai tosin maksaa aikanaan hengellään siitä, että toi rohkeasti ilmi ympäristössään myös oikean ja väärän. Eräs hallitsija katkaisi Johannekselta pään, koska erämaan miehellä oli ollut kanttia sanoa myös hänen nyrjähtäneestä elämäntavastaan totuus, vieläpä kaikkien kuullen. Paras keino oli vaientaa häiritsevä erämaan ”huutavan ääni”

Parannuksen saarnaajat, eivät ole olleet koskaan muodissa. On kiusallista, jos joku puuttuu tavalla tai toisella lähimmäisensä yksityiselämään, tapoihin ja tottumuksiin, paheisiin ja puheisiin, vaikka olisi aihetta. Varmasti myös tänä juhannuksena, ainakin juhlan jälkeen. Se kolkuttelee aina omiatuntoja ja laittaa katsomaan peiliin.

Parannus on kuitenkin hienoimpia ja suurimpia asioita ihmisen elämässä. Ilmaisu ”parannuksen tekeminen” antaa usein väärän kuvan. Tekeminen on raskasta ja vaikeaa, mahdotontakin. Sana kertoo paremminkin uudesta mahdollisuudesta, mielenmuutoksesta, uudistumisesta, uudelleen alkamisesta, anteeksiantamisesta, armosta, rakkaudesta... Ehkä juuri siksi Jeesuksen Kristuksen edelläkävijän nimi tuli olla Johannes, joka tarkoittaa suomeksi: Jumala on armollinen. Tämä kertoo jo paljon.

Vain kaikkivaltias Jumala voi antaa uuden mahdollisuuden ja voiman nousta, parantua, eheytyä ja rakentaa uutta. Hän ei tahdo, että ihminen hukkuu synteihinsä, koska hänen poikansa veri on vuotanut kerran ristillä sovittaen koko maailman synnit. Vain tämän evankeliumin, hyvä uutisen, tarjoama ja synnyttämä usko, toivo ja rakkaus suuntaavat elämää uudella tavalla kohti Jumalan valtakuntaa, joka on jo tullut keskellemme Jeesuksessa Kristuksessa.

Johannes Kastaja saarnaa vielä tänäkin juhannuksena meille kaikille juhannuksen viettäjille. Hän osoittaa sinullekin Vapahtajaa, joka sanoo:”Tulkaa minun tyköni...”

Uskokaa pois. Jos kerran minäkin olen saanut tulla.

 

 

 

Tuomo Johannes Vanhanen
Tiedottaja
22.6.2011

 

PITÄÄKÖ JUMALAN NÄKYÄ?

Sain ystävältäni postikortin Roomasta.  Hän kirjoitti ”Pietarinkirkko kirkasti entistä selvemmin, miksi olen protestantti ja ymmärrän Lutheria entistä paremmin”.

Pietarin kirkko on rakennettu suureksi ja komeaksi sen  tähden, että se viestittäisi ihmisille Jumalan suuruutta, mahtavuutta ja iankaikkisuutta. Sen ajan kirkko keräsi ihmisiltä runsaasti  rahaa kirkon rakennustöihin anekaupalla.   Mm. tätä vastaan Luther aikanaan nousi. Luther korosti eri tavoin sitä, että tärkeintä on syntisen ihmisen ja armollisen Jumalan kohtaaminen, eivät ulkonaiset käytännöt ja  uskonnollisuuden merkit.

Ihminen on ehkä pohjimmiltaan sellainen, että alkaa aina uudestaan ja uudestaan määritellä sitä, miten Jumalan pitää ilmestyä ihmisille, miten Jumalan olemassaolo ja toiminta pitää näkyä tässä maailmassa.

Profeetta Elia oli taistellut voimakkaasti  oikean uskonnon ja samalla Jumalan puolesta, mutta pettyi suuresti , kun hänen toiminnastaan huolimatta  toiset uskonnot saavuttivat vallan sen ajan yhteiskunnassa. Missä oli Jumala ja Jumalan suuruus ja kaikkivaltius? Jumala lupasi ilmestyä Elialle. Mahtavaa! Mikä voisi  olla voimakkaampi kokemus kuin tavata Kaikkivaltias Jumala! Jumala ei ollut rajussa myrskyssä, ei maajäristyksessä, eikä tulessa. Jumala oli hiljaisessa hyminässä . Jumala oli tuskin havaittava.  Kokemus oli Elialla puhutteleva. Jumala olikin toisenlainen kuin hän oli tähän saakka uskonut ja ajatellut.

Ensi sunnuntaina puhutaan Salatusta Jumalasta. Koska Jumala on Kaikkivaltias, iankaikkinen, täydellinen, niin me rajalliset, ajalliset ja syntiset ihmiset emme kukaan kykene täysin ymmärtämään ja tuntemaan Jumalaa. Saamme aavistella, uskoa, katsella ja kuulostella . Saamme ottaa Jumalan vastaan sellaisena kuin hän haluaa kenellekin ilmestyä.

Uudessa testamentissa meille kerrotaan miten Jumala aikanaan halusi ilmestyä ihmisten maailmaan Pojassaan ihmisen hahmossa. Katselemalla Jeesusta Raamatun lehdiltä, näemme hänessä Jumalan syvintä olemusta: rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan, armollisuutta ja anteeksiantamusta. Nämä samat asiat puhuttelevat edelleen ihmisiä ja näitä asioita kohdatessaan ihmiset kokevat kohdanneensa Jumalan.

 

 

 

 

Auni Kaipia
kappalainen
17.6.2011

  

MATKA BABYLONIN TORNILTA TAIVAASEEN

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan Babylonin tornin rakentamisesta ja sen aikaansaamista muutoksista. Aikojen alussa kaikki ihmiset puhuivat keskenään samaa kieltä ja kenelläkään ei ollut kielimuuriin liittyviä ymmärtämisvaikeuksia. Tuota taivaaseen asti ulottuvaa tornia rakentamassa olleet ihmiset ajattelivat että tornin avulla he pysyisivät kaikki yhdessä.

Jumala tuli katsomaan kaupungin ja tornin rakentamista ja totesi: "Siinä he nyt ovat, yksi kansa, jolla on yksi ja sama kieli. Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa.” Jumala ei ole tarkoittanut, että ihminen pääsisi omin keinoin taivaaseen. Jumala halusi ihmisten kansoittavan koko luodun maan ja päätti näin sekoittaa ihmisten kielet. Ihmiset lakkasivat tämän jälkeen ymmärtämästä toisiaan ja maailmaan syntyi suuri joukko kieliä. Tänäkin päivänä tilanne on sama, eripura ihmisten kesken vallitsee yhä.

Sunnuntaina vietetään kirkon syntymäpäivää, helluntaita. Ensimmäisenä helluntaina opetuslapset saivat avukseen Jeesuksen heille lupaaman puolustajan, Pyhän Hengen. Kristittyinä voimme ajatella, että siellä Babylonin tornin luona alkanut hajaannus alkoi korjaantua helluntaina. Sen, minkä Jumala on erottanut, voi vain Jumala yhdistää. Pyhän Hengen ansiosta meillä on paikka saman sateenvarjon alla, jota itse Kristus kannattelee. Me olemme Kristuksen kanssa yksi ruumis.

Pyhä Hengen avulla löydämme Jumalan luokse ja vain Hänen avullaan voimme kulkea sinne. Tie taivaaseen voi olla kivinen ja mutkainen, mutta Jumala kulkee kanssamme. Ne tiet, jotka erottivat Babylonin tornin juurella olleet ihmiset, yhdistyvät Pyhän Hengen ohjaamina yhdeksi ja ainoaksi tieksi taivaan valtakuntaan. Sen, minkä Babylonin torni erotti, sen Pyhä Henki jälleen yhdistää.

Piia Heikkilä
teologiharjoittelija
10.6.2011

 

 

ELÄMÄN VALINNAT

Mitä jos kaikki menee pieleen?
Mitä jos se on mun syy?
Mitä jos en osaa ollenkaan,
jos jotain toista loukkaan?

Mitä jos kaikki menee pieleen?
Mitä jos se on mun syy?
Mitä jos vähät välitän?
Pitääkö silloin kuulla vai kulkea?

Näin lauletaan Pekka Laukkarisen laulussa. Olin kuunnellut Laukkarisen levyä jokusen päivän ja sanat olivat jääneet päähäni soimaan. Laulu on iloinen rallatus ja niinpä minä sitten kuljin ympäriinsä hyräillen mielessäni, että ”Mitä jos kaikki menee pieleen? Mitä jos se on mun syy? Tätä ei voine pitää erityisen mieltä ylentävänä. Tämän tajuttuani hymähtelin itsekseni, voiko tämän jälkeen enää edes onnistua?!

Joudumme jatkuvasti tekemään elämässämme valintoja. Aikojen päästä voimme todeta ne joko onnistuneiksi tai sitten voimme taaksepäin katsellessa todeta, että olisikohan sittenkin pitänyt vielä miettiä, valita toisin. Pienien valintojen suhteen meidän on mahdollista tehdä korjausliikkeitä, isompien valintojen suhteen voimme monesti olla vain jälkiviisaita. Ratkaisuja on kuitenkin tehtävä, välillä huomaamme olevamme elämässämme paikalla, joka ei tunnu lainkaan luontevalta, tai olemme kenties liian isoissa saappaissa, liian ison kysymyksen äärellä. Silloin jos koska tulee mieleen ”Mitä jos kaikki menee pieleen?”.

Näin keväällä erityisesti moni nuori on isojen ja ehkä pelottavienkin kysymysten äärellä. Kysymykset; Mikä minusta tulee isona? Mihin suunnata seuraavaksi, kun edellinen koulu päättyi? Entä, jos en saakaan töitä? vellovat mielessä. Ja mitä jos tämän kaiken keskellä valitsenkin väärin?

Ratkaisuja on kuitenkin tehtävä, paikalleen ei voi jäädä, on vain uskallettava. Sitä askelta, valintaa ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.  Voimme pyytää Jumalalta johdatusta, että hän näyttäisi minne päin kulkea. Välillä edestämme suljetaan ovia, joista olimme jo täysin valmistautuneita kulkemaan. Välillä meidän on ehkä vaikeakin hyväksyä tällaisia tilanteita. Tuntuu kuin olisimme umpikujassa.  Joku on kuitenkin sanonut Jumalasta näin: ”Sulkiessaan oven, Hän avaa ikkunan”.  Epätietoisuudenkin hetkellä Jumalalla on jo tiedossaan ratkaisu.

Välillä menee pieleen, mutta edes pieleen menneiden asioiden taakkaa meidän ei tarvitse kantaa yksin, nekin me saamme kantaa Jumalalle. Minne kuljetkin, turvaa Herraan! Siunausta päivääsi!

 

 

 

Katja Mikkola
nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta
31.5.2011

 

 

SYDÄMEN PUHETTA JUMALAN KANSSA

Rukoilen, ota minut vastaan, suuri Pyhä Jumala. Minulla ei ole sinulle muuta annettava, kuin suuret syntini. Ethän muista vääriä tekojani, joita olen tehnyt, ethän muista pahoja sanojani, joita olen lausunut. Kiitos, että sinä annat anteeksi uudelleen ja uudelleen.

Isä, sinä tiedät mitä tarvitsen jo ennen kuin ehdin mitään pyytämään. Anna lupauksesi voiman ja luottamukseni Jeesukseen täyttää sydämeni. Sanasi sanoo Psalmissa 40:2-4: ” Hartaasti minä odotin Herraa ja hän kumartui puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi. Tämän kuulevat monet ja tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat herraan.” Aamen.

 

 

 

 

Juha Vettenranta
Yhteys on –mission projektipäällikkö
27.5.2011

 

 

IHANAA, LEIJONA, IHANAA!

Viime aikoina on ollut hienoa olla suomalainen. Erityistä sisua, sitoutumista ja päättäväisyyttä osoittaen Suomen jääkiekkomaajoukkue hankki meille kaikille aihetta olla ylpeitä. Joukkueen saavutus on ollut arvokas kansallisen itsetunnon kohottajana ja yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattajana.

Maailmanmestaruus on avannut suomalaisten sydämiä ja synnyttänyt keskellemme epätavallisia, spontaaneja ilmiöitä. Kaduilla, toreilla ja liikennevälineissä toisilleen tuntemattomat ihmiset ovat saattaneet jakaa voiton nostamia tuntemuksia toisilleen. Helsingissä joukkueen kunniaksi järjestettyyn kansanjuhlaan kokoontui uskomattomasti satatuhatta suomalaista. Myös suomalaisuuden rakkain tunnus, siniristilippu, on kaikkialla ollut esillä yhteenkuuluvuuden tunteen ilmaisijana.

Taivaan värinen risti Suomen lipussa muistuttaa meitä vielä paljon tärkeämmästä voitosta, voitosta, jolla on iankaikkista merkitystä. Arki tulee suomalaisille taas pian ja maailmanmestaruuden nostattama tunnetila tasaantuu, mutta kerran taivaallisella torilla järjestetään juhla, joka ei lopu koskaan. Siihen kokoontuu riemuitsemaan kaikista kansoista lukemattoman suuri ihmisjoukko. Tämän juhlan keskipisteenä on Jeesus, Juudan Leijona, joka avasi ristillä meille tien Taivaan kansalaisuuteen.  

Kiekkoleijonien kannattajia yhdistää suomalaisuus, Taivaan kansalaisia taas usko. Raamattu kertoo: "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden , suun tunnustus pelastuksen." Tavataanhan kerran Taivaan torilla?

 

 

 

Kari Mikkonen
pastori
20.5.2011

 

 

 

ILOISTA PÄÄSIÄISAIKAA!

Kirkkovuodessa elämme pääsiäisen jälkeistä aikaa. Pääsiäinen ja sen sanoma on tie valoon, se on tie elämään, se on tie totuuteen.  Opetuslasten suuri tuska ja suru vaihtuivat iloon, Iloon siitä, että he saivat jälleen nähdä rakkaan opettajansa, Jeesuksen. Kuolema oli voitettu, kuoleman tuskan kautta syntyi uusi elämä, alkoi uusi ylösnousemuksen aikakausi. Opetuslasten mielet täytti ilo. Se oli iloa, josta Jeesus sanoi: teidän sydämenne täyttää ilo, jota kukaan ei voi teiltä riistää.

Mistä tämä ilo syntyy? Se tulee Jeesuksen kohtaamisesta, hänen näkemisestään. Se ilo täytti Magdalan Marian sydämen, kun hän ymmärsi puhuvansa haudalla ylösnousseen mestarinsa kanssa. Se ilo täytti Emmauksen tien kulkijat, kun he ymmärsivät kenen kanssa olivat tiellä keskustelleet ja se täytti opetuslasten mielen, kun Jeesus ilmestyi heidän keskelleen heidän kokoontuessaan pelokkaina lukitussa huoneessa. Sitä iloa sai kokea yli 500 opetuslasta, joille Jeesus ilmestyi ennen taivaaseen nousemistaan.

Me emme ole niitä, jotka näemme omin silmin ylösnoussen Vapahtajan, vaan niitä, jotka uskomme, vaikkemme näe. Me uskomme, sillä uskossa Pyhän Hengen kautta me kuitenkin voimme kohdata Ylösnousseen. Me odotamme sitä päivää, jolloin saamme kerran Taivaassa kohdata Jeesuksen kasvoista kasvoihin. Siihen asti meidän ilomme on vajavaista, mutta se on silti iloa, jota eivät maailman murheetkaan voi ottaa meiltä pois. Sillä se on iloa, joka ei synny meistä itsestämme, vaan se on iloa, joka annetaan meille, kun me etsimme Vapahtajan kasvoja. Etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan.

Ymmärrys ja järki eivät koskaan riitä. Niistä on apua, mutta lopullista totuutta etsivän ihmisen ei ole mahdollista turvautua yksin järkeensä, omaan itseensä. Vain Taivaallinen Isämme voi avata silmämme ja poistaa sisimpämme lukot niin, että huomaamme elämää suuremman todellisuuden, sen todellisuuden josta Jeesus puheillaan tahtoo meitä muistuttaa. Jumalan olemassaolo ja pääsiäisen ihme eivät avaudu järjelle. Ne ovat jotakin suurempaa, jotakin joka ylittää meidän ihmisten maailman. Tällaiseen, meitä suurempaan ja omat mahdollisuutemme ylittävään Jumalaan meidän on hyvä luottaa. Isä tietää, hän johdattaa, hän vie perille.

 

 

 

Markku Viitala
kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta
13.5.2011

 

JOBIN KIRJA

Kohtasin elämässäni tilanteen, jossa Jobin kirjan puoleen kääntyminen tuntui luonnolliselta. Jobin kirja tunnetaan sen maksimaalisesta kurjuudesta ja epäonnesta. Hetkinä jolloin kaipaa lohdusta: kyllä jollain voi mennä vielä huonommin, Jobin kirja osaa sitä antaa. Totta on, että paljon huonommin ei yksinkertaisesti ole mahdollista mennä, kuin Jobilla pahimmillaan meni. Job oli aikansa megajulkkis ja miljonääri, tämän lisäksi hän nautti loistavasta maineestaan suurperheen isänä, sekä hyvänä ja reiluna kylänmiehenä, jonka puoleen käännyttiin, kun tarvittiin isällistä neuvoa arjen ongelmissa tai surun kohdatessa. Jobin maine viisaana miehenä oli kiirinyt ylin maan rajojen pitkien matkojenkin päähän. Kaiken tämän lisäksi Job oli erityisen tunnettu eräästä asiasta, Hän oli hyvin hurskas ja Jumalalle kuuliainen mies.

Jobin kirjan sanoma tuntuu erityisen läheiseltä, kun tarkastelee tämän päivän kulttuuria ja etenkin sitä kaikentietävää ajan henkeä. Ei sillä, että nyt menisi erityisen huonosti tai kurjuutta olisi paljon, vaan Jobin kirjan sanoma meidän aikaamme on Saatanan väitteessä, että ihminen ei rakasta Jumalaa, vaan ainoastaan Jumalan siunauksia, joita hän saa. Saatana saa Jumalalta luvan testata Jobin kuuliaisuutta, viemällä kaikki siunaukset jobilta, perheen, omaisuuden ja terveyden, joita mekin pidämme nykyään liian itsestäänselvyyksinä. Vaikka siunaukset vietiinkin Jobilta, ei hän kääntänyt selkäänsä Jumalalle, vaan pysyi kaikesta huolimatta uskollisena ja Jumala siunasi kaiken koettelemuksen jälkeen Jobia entistä runsaammin.

Jobin kirjan salaisuus on ymmärtää se tosiasia, että Jumalan siunaus ei ole niissä ulkoisissa ja maallisissa asioista, joista saamme nauttia ja iloita, vaan todellinen Jumalan siunaus, jonka Hän on varannut meille, on ikuinen elämä, johon meillä on mahdollisuus Jeesuksen uhrilahjan tähden.

"Alastonna minä tulin äitini kohdusta, ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi, ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi." –Job 1:21

 

 

 

Tuomas Tulenheimo
nuorisotyönohjaaja
6.5.2011

 

HÄN KULKEE VIERELLÄMME

Tuleva sunnuntai on Vappu, suomalaisen työn päivä. Samainen päivä on myös 1. sunnuntai pääsiäisestä. Päivän kirkollinen teema on: Ylösnousseen todistajia.

Ylösnousemuksen jälkeen Jeesus ilmestyi useita kertoja omilleen. Yksi puhuttelevimmista kohtaamisesta tapahtuu Emmaukseen vievällä tiellä. Tämä teksti on toisen pääsiäispäivän tekstejä, mutta lähellä teemaamme. Kaksi oppilasta kulkee murheissaan, peloissaan, hämmentyneinä ja ymmärtämättöminä keskustellen tapahtuneesta. He eivät voi käsittää miksi Jeesus on poissa heidän keskuudestaan.

Muukalainen, joka liittyy seuraan kyselee tapahtuneesta. Majataloon tullessaan tuo muukalainen kiittää ja murtaa leivän. Oppilaiden silmät avautuvat: Ylösnousemuksen voima on murtautunut heidän elämäänsä. Jeesus elää ja vahvistaa omiaan. (Luuk. 24:13-35)

Jaksanko elämäni murheiden ja epävarmuuden keskellä uskoa, että hän kulkee vierelläni? Hän voi tulla lähimmäisen lohduttavissa sanoissa tai rohkaisevassa kuulemisessa luokseni. Hän elää yhä omiensa keskellä. Yhä hän tuntee murheet, kysymyksemme ja epätoivomme. Hän murtaa leipää ja muistaa murheellisia Pyhän Hengen kautta valtakunnassaan. (Joh. 20: 22-23)  Hän armahtaa ja avaa kevääseen toivon näköalat, auringon eli ylösnousemuksen ja elämän ihmeen.

 

 

 

 

Juha Seppälä
kappalainen
29.4.2011

 

 

ENKELIN SANOMA

Vierailin jokin aika sitten suuressa eurooppalaisessa kaupungissa.  Kulkeminen oudossa kaupungissa oli aluksi hankalaa ja omaa ”kotikatua” oli vaikeata löytää.  Onneksi avukseni tuli enkeli. Kaupungin pääkadun ja ”kotikatumme” risteyksessä oli näet talo, jonka katolle oli rakennettu kupoli ja suuri enkelihahmo.  Enkeliä seuraamalla löysin omaan nukkumapaikkaani.

Uudessa testamentissa enkelit ovat usein viestintuojia.  Ne ilmestyvät ihmisten  elämään tilanteissa, joissa tapahtuu jotakin ennalta-arvaamatonta ja järjelle käsittämätöntä.  Ne kertovat sanoman, jota ei voi ymmärtää – sen voi vain uskoa!

Tästä syystä enkelit ovat tärkeässä roolissa uskomme kahden pääjuhlan tapahtumissa.  Joulun kertomuksissa enkeli esimerkiksi kertoo Marialle siitä, että hän tulee neitsyenä raskaaksi.  Enkeli kertoo paimenille, että Beetlehemissä syntynyt lapsi on Jumalan Poika.  Tämän kaltaiset sanomat eivät yksinkertaisesti voi tulla maailmaan inhimillisen ihmisen tuomana. Tarvitaan joku, joka jo olemuksellaan kertoo sanoman olevan Jumalan sanoma koko ihmiskunnalle.  Tarvitaan enkeli!

Me vietämme pääsiäisen aikaa.  Pääsiäisen kertomukset ovat meille tuttuja, me tunnemme Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet.  Me muistamme sen, miten Jeesus rukoili ennen vangitsemistaan puutarhassa ja miten enkeli vahvisti häntä.  Jeesuksen tehtävä oli niin raskas, että ihmisen apu ei enää riittänyt!  Kun tehtävä oli yli-inhimillinen, myös avuntuoja oli yli-inhimillinen Enkeli vahvisti Jeesuksen kutsumusta niin, että hän jaksoi kulkea ristille.  Ristillä kuollessaan hän kuoli koko maailman synnin tähden ja ansaitsi ihmisille mahdollisuuden anteeksiantoon.  Mutta tässä ei ole kaikki.

Enkeli puhui myös ihmisille, Jeesuksen seuraajille.  Enkeli ihmetteli sitä, miksi opetuslapset ja hänen haudalleen tulleet naiset etsivät Jeesusta hautausmaalta.  Enkelin sanoma muutti koko maailman – enkeli julisti Jeesuksen nousseen kuolleista: Jeesus ei ole kuollut – hän elää!  Ihmiskunnalle ei ole kerrottu tämän suurempaa sanomaa.  Se on sanoma koko maailmalle, se on sanoma sinulle ja minulle.  Herättämällä Jeesuksen kuolleista Taivaallinen Isämme kertoi Jeesuksen sovitustyön riittävän.  Hän julistaa enkelin äänellä Jeesuksen olevan uuden tulevaisuuden alku – tulevaisuuden, jonka perustana ovat lupaus syntien anteeksiantamisesta ja toivo iankaikkisesta elämästä.

Pääsiäisen kertomuksiin liittyy paljon käsittämätöntä, mistä syystä monet ihmiset pitävät kyseisiä kertomuksia vain tarinoina tai epäselvinä historian kulun kuvauksina.  Pääsiäisen kertomukset eivät kuitenkaan ole ihmisten keksimiä tarinoita – ne ovat enkelinvälittämä sanoma koko maailman Luojalta.  Siksi niitä ei tarvitse tai voi ymmärtää, niihin voi yksinkertaisesti uskoa!

 

 

 

 

Seppo Jarva
kirkkoherra

 

 

TOISENLAINEN PAASTO

Sain joskus kauan sitten ystävältäni postikortin, jonka kuvassa oli keskeneräinen palapeli ja teksti ”Koko maailmaa et voi pelastaa, palasen voit.”. Voimme ajatella maailman palapelinä. Meillä jokaisella on palanen tätä isoa palapeliä. Miten käytämme oman palamme? Jätämmekö sen jonnekin pöytälaatikkoon ja ajattelemme, ettei minun teoillani ja ajatuksillani voi vaikuttaa mihinkään asiaan? Monesti ehkä tuntuu siltä. Uskon kuitenkin, että jokaisen tekemisillä on vaikutusta. Sanotaanhan, että pienistä puroista syntyy suuri virta. Ajattelen esimerkiksi Reilua kauppaa. Reilun kaupan tuotteiden myynti on kasvanut valtavasti. Ensin tuotteita ostivat vain muutamat, jotka olivat perehtyneet reilun kaupan periaatteisiin. Sitten pikku hiljaa heidän innostuksensa levisi ja leviää edelleen. Reilun kaupan piiriin kuuluvien viljelijöiden määrä kasvaa. Yhä useampi tuottaja saa itselleen kunnollisen palkan ja sen myötä paremmat elinolosuhteet. Kaupassakin voimme siis valinnoillamme huomioida kaukaisen lähimmäisemme.

Pian loppuva paastonaikakin kehottaa meitä lähimmäisen parempaan huomioimiseen. Paastoaminen ei tarkoita pelkästään ruuasta paastoamista. Se tarkoittaa luopumista ja hiljentymistä. Luopuminen voi olla esimerkiksi luopumista omastaan jonkun toisen hyväksi. Se voi olla aivan pienikin asia; voi esimerkiksi jättää ostamatta jotain haluamaansa ja antaa säästyneet rahat vaikkapa Yhteisvastuukeräykseen. Paastoamisen ei tarvitse rajoittua vain kirkkovuoden mukaisiin paaston aikoihin. Lähimmäisen hyväksi ”paastoaminen” on aina ajankohtaista.

Raamatussa, Jesajan kirjassa, meille annetaan ohjeet oikeanlaiseen paastoon. Siellä kehotetaan paastoamaan niin, että unohdamme oman etumme emmekä karttele apua tarvitsevaa veljeämme eli lähimmäistämme. (Jes.58). Omilla valinnoilla voi vaikuttaa. Mieti tarkkaan, miten oman palasesi käytät.

 

 

 

 

 

Riikka Rantakallio
Diakoni

 

 

MEITÄ KUULKAAS KUUNNELLAAN

Suuren lapsikatraan äiti osasi ottaa omaa aikaa. Kekseliäs emäntä kiepautti essun päänsä yli, ja lapset tiesivät olla häiritsemättä häntä. Mihin hän oman aikansa essun alla käytti? Hän rukoili. Kekseliäs irtiotto oli tämän äidin – ja koko perheen – voimavara numero yksi. Tuttavani ihmetteli pienenä tyttönä oman mummonsa kummallista käytöstä. Kotiaskareittensa lomassa mummo mutisi jotain lähes lakkaamatta. Myöhemmin tuttavani ymmärsi, että mummo oli rukoillut puuhiensa lomassa. Mummon rukoukset kantavat yhä tuttavaani ja hänen perhettään läpi arjen, vaikka esirukoilija on ollut jo pitkään poissa laskuista. Minulla on tapana pitkin päivää sähköttää yläkertaan. Siunaan itseäni esimerkiksi ristinmerkillä, kun olen autonratissa tai kun edessä on jokin muu tiukka paikka. Milloin asiat ovat sujuneet hyvin, silloin näytän peukkua yläkertaan. Milloin asiat ovat rempallaan, silloin riittää pelkkä huokaus.

Rukous on Taivaan Isän antama lahja meille jokaiselle. Rukouksen taivaskaista on aina auki, eikä sen käyttö vaadi erityisosaamista. Huonoja rukouksia tai kehnoja rukoilijoita ei ole. Meiltä vaaditaan ainoastaan rohkeutta uskoa, toivoa, ja luottaa, että tämä näkyvä maailma tässä ei ole kaikki. Ja jos uskoa ei aina ole, niin siihenkin asiaan voi pyytää apua. Hienointa on, että rukouksemme eivät kaiu kuuroille korville.

Joskus jään odottamaan jännityksellä, mihin rukous minut ohjaa. Tähän mennessä se on johtanut muun muassa uuteen ammattiin ja sen oikian löytymiseen. Jälkimmäisessä asiassa oli tosin pitkä odotusaika. Olen oppinut luottamaan, että kaikki järjestyy aikanaan. Siinä ne suurimmat. Pienempiä rukousvastauksia on niin paljon, että olen unohtanut niistä valtaosan. Tosin sen kuin tyhjästä ilmestyneen miehen muistan aina, joka auttoi työntämään automme takaisin raiteilleen liukkaalla mökkitiellä. Viimeksi olen kiittänyt, kun bassojumputus hiljeni kerrostalossamme. Niin pientä ja vähäpätöistä asiaa ei ole, etteikö sen puolesta voisi rukoilla. On hassua kuluttaa lahjakortista vain kaksi prosenttia tiukan paikan tullen ja jättää loput käyttämättä.

Ensi pyhän Raamatun jakeissa Taivaan Isä haluaa tuoda meidät lähelleen Poikansa ansiokkaalla välityksellä. Jeesus tahtoo suorastaan koota meidät siipiensä suojaan kuin kanaemo konsanaan. Meidän tehtävämme on vain aukaista taivaskaista, vastata kutsuun. Sunnuntaista alkaen paastonaika syvenee, ja Jeesus aloittaa yrttitarhasta käyvän matkansa. Kärsimyksen ymmärtäminen on vaikeaa. Siksi ristin käteni ja huokaan: ”En ymmärrä tätä asiaa, mutta luotan sinuun.”

 

 

 

Mervi Koskela
vs. diakoniatyöntekijä

 

KIRKON PLATFORM BURNING?

Nokian pääjohtaja kirjoitti kirjeen, että ”platform is burning” – alusta on tulessa. Nokia tekee maailman parhaita puhelimia. Niiden tekniikka, ns. rauta, on huippuluokkaa. Sen sijaan ohjelmistoalusta, jolla puhelinta käytetään, jäi pahasti jälkeen. Nokia joutui erikoiseen tilanteeseen: rauta on huippua, mutta alusta oli tulessa.

Kirkko saattaa olla hämmästyttävän samankaltaisessa tilanteessa. Kirkolla on ehkä maailman paras tuote. Katuva saa anteeksi hölmöilynsä. Rajallisuutensa tunnistavalle on lupaus ikuisuudesta. Jokaiseen aamuun on lupaus itse kaikkivaltiaan läheisyydestä. Tällä raudalla on kovasti käyttöä. Niin rikkinäisiä ja kosmisen yksinäisiä ihmiset ovat, niin armotonta häpeää, epäonnistumista ja arvottomuutta koetaan, ja juuri näitä Kristus tuli parantamaan.

Kirkon rauta on huippuluokkaa, mutta osaavatko ihmiset sitä käyttää? Näyttää siltä, että käyttöliittymä on jäänyt pahasti jälkeen. Kirkko elää uskoaan tavalla, jota ymmärtävät laajasti enää yli 55-vuotiaat. Viimeistään 60-luvulla syntyneillä on kulttuuri ja tavat, joihin kirkon nykyinen toimintatapa ei kunnolla kohtaa.

Luterilainen kirkko on ylpeä siitä, että se osaa erottaa toisistaan muuttumattoman uskon ja muuttuvat perinteet. Paljon on uudistettu. Kulttuurin suuret rakenteet ovat silti kaukana edellä.

Peruskysymys on, onko ihmisen opeteltava kirkollinen kulttuuri ilmaistakseen siellä uskoaan, vai ilmaiseeko kirkko luottamustaan Jumalaan ihmisten kulttuurilla ja tavoilla. Luterilainen kirkko on aina puolustanut jälkimmäistä. Usko on rauta, joka käytetään oman ajan käyttöliittymällä: kielellä, musiikilla ja kulttuurilla. Nykyajan tapa perustuu parveilevaan yhteisöllisyyteen, iloon, ekologiseen vastuuseen ja Pyhän ”käsillä kosketeltavaan” kokemiseen. Kirkon nuorisotyössä on nuorisokulttuuria, mutta aikuisen olisi opeteltava ”kirkollinen” kulttuuri, jota ei muualla ole.

Kirkolla voi olla edessä Nokian kaltainen ohjelmistohyppäys. Kirkon Microsoft on Roomassa, suuri, kaiken kattava ja itsetietoinen. Kirkon iPhone ja Android ovat vapaakirkoissa, nokkelissa ja ketterissä toimintatavoissa. Kirkon MeeGo, kehitelty mutta pieni järjestelmä, on anglikaanisessa kirkossa, joka on jo kohdannut sen mitä nyt aavistelemme. Siellä on piispan sateenvarjon alla hyvinkin erilaisia yhteisöjä.

Onko mikään näistä houkutteleva, vai tehdäänkö oma? Anglikaaneja vierastaen meillä on haluttu pitää toimintatavat yhtenäisenä. Muutkin ovat outoja. Nokia osoittaa, että suuretkaan paukut eivät riitä, jos alusta ei uusiudu oikein. Voisiko kirkko olla ihana kuin iPhone!

 

 

 

 

Henri Lehtola
kappalainen

 

 

MARIA ON PUHTAAN RAKKAUDEN ESIKUVA

Neistyt Mariassa me saame nähdä jotain aivan ihmeellistä lujaa luottamusta Jumalan armoon. Maria, nuori tyttö ei käsittänyt enkelin ilmoitusta, mutta hän oli valmis ottamaan tuon hänelle osoitetun tehtävän vatsaan.  Tehtävän joka järkevästi tarkasteltuna merkitsi hänelle, Joosefin kihlatulle, häpeää ja hylätyksi tulemisen uhkaa. Ääritapauksessa kuolemantuomiota ja kivitetyksi joutumista. Lutherin sanoin kaikesta huolimatta Maria: ”…nimittääkin Jumalaa Vapahtajakseen tai autuudekseen vaikka hän ei nähnytkään eikä tuntenut, vaan pikemminkin lujasti luotti siihen, että Hän on hänen Vapahtajansa ja autuutensa.”  

Marian usko on kuin pimeää uskoa, koska uskon luonteeseen juuri kuuluu luottaminen siihen jota ei näe, ei tunne eikä järjellään käsitä. (vrt. Hepr. 11:1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.) Maria ei luota aisteihin ei vaihteleviin tunteisiin tai puutteelliseen ymmärrykseen Hän luottaa Jumalan Abrahamille antamaan lupaukseen ja uskoo, että hänen kohdallaan on kysymys tämän lupauksen täyttymisestä. Marian usko on rohkea järjen ylittävä luottamus Jumalan sanaan. 

Marian suhde Jumalaan on nöyryyttä ja uskoa, mutta myös suurta rakkautta. Jumalan rakkautta Mariaa kohtaan. Ja Marian rakkautta Jumalaa kohtaan. Maria ottaa uskossa vastaan Jumalan armon ja rakkauden, hän ottaa vastaan itse Jumalan ja kaikki hänen ominaisuutensa. Luther kuvaa Jumalan ja Marian yhdistymistä, uniota: ”Mariassa Jumalan ylitsevuotava rikkaus yhdistyy ihmisen syvään köyhyyteen, Jumalan kunnian hänen mitättömyytensä, Jumalan arvokkuus hänen halveksittavuuteensa, Jumalan suuruus hänen pienuuteensa, Jumalan hyvyys hänen ansiottomuuteensa ja Jumalan armo hänen arvottomuuteensa.” Jumalan itsensä antava rakkaus herättää Mariassa vastarakkauden Jumalaan. Maria on puhtaan rakkauden esikuva

Jos Jumalan antaisi Sinulle tehtävän, yhtä mahdottoman ja yhtä yllättävän minkä Maria sai tehtäväkseen, ottaisitko sen vastaan? Voisitko kieltäytyä näin suuresta Rakkaudesta? Älä pelkää,Jumala on sinunkin kanssasi

 

 

Saila Munukka
vs. kappalainen
Sahalahti

   

MITEN ELÄMÄSI NÄET

Jokin aika sitten tuskailin ystävälleni laskujen määrää mitä joka kuukausi postilaatikkoon ilmestyy. Hän kyseli millaisia laskuja meille tulee. Kerroin ettei mitään ihmeellisiä, mutta on asuntolainaa, autolainaa, sähkölaskua, lasten harrastusmenoja, lehtitilauksia jne. Hän katsoi minua hetken mietteliäänä ja kysyi sitten minulta: ”eikö tämä kerro sinulle mitään?” Vastasin, että minulle se kertoo elämisen olevan kallista. Hän hymähti ja sanoi: ” Minulle se kertoo, että sinulla on asunto, missä asua ja mihin tulee sähkö tuottamaan sinulle lämpöä ja valoa. Se kertoo minulle, että sinulla on auto, millä pääset kulkemaan työmatkoja tai viemään lapsia harrastuksiin. Se kertoo minulle, että annat lastesi harrastaa heille tärkeitä asioita ja että haluat sivistää itseäsi ja perhettäsi lukemalla lehtiä.” Olin hetken hiljaa ja totesin: ”Totta, kiitos!”

Ystäväni pysäytti minut täysin. Olin katsomassa omaa elämääni ihan kieroutuneesta perspektiivistä. En nähnyt mitä kaikkea hyvää siinä on. En halua vähätellä kenenkään ihmisten todellisia taloudellisia huolia, mutta itseni tämä ystävän huomio pysäytti. Kuinka sinä katsot omaa elämääsi? Näetkö edessäsi puolillaan olevan vesilasin puoliksi tyhjänä vai puoliksi täynnä? Siinä näkökulmassa on melkoinen ero. Voit miettiä millaisena oman elämäsi näet.

Paaston aika kehottaa meitä tutkimaan omaa sisimpäämme ja sitä kautta suhdettamme Jumalaan. Itse lupaan tähän paaston aikaan, että opettelen katsomaan elämääni eri tavalla. Opettelen katsomaan elämääni kiitollisin mielin. Yritän olla Luojalleni kiitollinen kaikesta siitä, mitä Hän minulle antaa tai on jo antanut. Usko on luottamusta siihen, mitä silmin ei voi nähdä. Luottamusta siihen, että Jeesus on sovittanut meidän syntimme. Ja luottamusta siihen, että Jumala on puolellamme.

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” 1. Kor. 10: 12-13

 

 

 

 

Monika Viitala
vt. lapsityönohjaaja

 

KADUTTAAKO?

Tiedätkö muuten miksi citymaasturit ovat niin kovin suosittuja nykyään?  No tietenkin siksi ettei tarvitse katua. Onko sinua joskus kaduttanut joku juttu? Joskus se voi liittyä asioihin, joissa ei sinänsä ole tullut tehtyä mitään väärää. Voi olla että tuli valittua huono opiskelu- tai työpaikka. Voi olla että tuli ostettua joku tavara, joka ei ollutkaan niin hyvä ja toimiva kuin, mitä myyjä antoi ymmärtää. Ottaa suorastaan päähän. Miten minä nyt näin huonon valinnan tein ja vielä ihan itse.

Sitten on olemassa toisenlaisia tilanteita, joissa olemme rikkoneet lähimmäistä ja Jumalaa vastaan ja vieläpä tajuamme sen. Joudumme valinnan paikalle. Miten tästä eteen päin? Tiedämme että silloin meidän tulisi pyytää anteeksi ja tarvittaessa selvittää asia myös lähimmäisen kanssa. Joskus anteeksipyytäminen voi kuitenkin jäädä vain sanahelinäksi. Anteeksi vain mutta itsehän kaivoit verta nenästäsi.

Mistä siis alkaa katumus? Alkaisikohan se siitä kun selittely ja syyttely loppuvat.

”Joka rikkomuksensa salaa se ei menesty, mutta joka ne tunnustaa ja hylkää se saa armon.”

Sananlaskujen mukaan Katumukseen liittyvät avainsanat ovat tunnustaminen ja hylkääminen. Antakoon Jumala minulle armonsa ja voimia jatkossa toimia toisin.

Katumukseen liittyy pyrkimys päästä eroon vääristä tavoista toimia.

Taivaan Isä anna sinä meille voimaa muutokseen silloin kun siihen kohdallamme on aihetta. Amen.

 

Ari Vettenranta, nuorisotyönohjaaja

LOISTOPOIJU

Erilaiset merimerkit ohjaavat merenkulkijaa. Loistopoiju varoittaa vaarasta, joka on syytä kiertää. Joskus käy kuitenkin niin, että merkki jostain syystä irtoaa paikaltaan, vaikka se on kiinnitettynä paksulla kettingillä. 

Merellä kulkijat ovat erilaisten säiden armoilla. Heidän on pitänyt varautua monin tavoin mahdollisiin vaaroihin. Kerran merenkulkijoita varoitettiin irronneesta loistopoijusta. Ahtojäät olivat lähteneet liikkeelle. Niiden voimasta loistopoiju oli irronnut. Laivoissa seurattiin nyt eri järjestelmien avulla, missä on turvallista navigoida. Viesti kulki myös laivasta toiseen, ettei poijun valo ole paikallaan ohjaamassa kulkua. Vaarasta vältyttiin. Myöhemmin poiju kiinnitettiin takaisin paikoilleen.

Sunnuntain psalmitekstissä on kohta, jossa pyydetään Jumalaa olemaan kallio, jonka suojaan saa paeta tai vuorilinna, johon hän pelastaa ( Ps.31:3 ).  Jumala on kuin loistopoiju, joka ohjaa luokseen varoittaen vaaroista.  Raamatun sana välittää Jumalan tahdon, valon.

Kirkkovuodessa etenemme kohti pääsiäistä.  Paaston aika on alkamassa. Kieltäytymällä jostakin, mikä kuuluu normaalisti päivittäiseen tai viikoittaiseen arkeemme, annamme tilaa muulle.  Jokin meissä saa uuden merkityksen. Laskiaissunnuntai muistuttaa Jumalan rakkaudesta tulla Hänen puhdistavaan valoonsa.

 

Pirkko Tallgren päiväkerhon toiminnanohjaaja

SINÄ OLET TURVAMME POLVESTA POLVEEN

Ihmisen elämä on lyhyt. Jumala on ikuinen - Hän on aina ollut olemassa. Jo ennen kuin oli vuoria tai laaksoja, jo ennen kuin oli maata, Hän oli.

Hän on uskollinen. Hän on ollut uskollinen esi-isillemme, isillemme, ja hän on uskollinen myös lapsille. Hän auttoi menneitä sukupolvia kulkemaan läpi suurienkin vaikeuksien, auttoi ne selviytymään sodasta ja jopa nälkävuosista. Hän on auttanut jokaista meistä. Hän auttaa sinua vielä tulevinakin päivinä. Häneen saa jokainen turvata.

Jumala on myös nuoren sukupolven toivo. Ilman toivoa nuoret ovat kadoksissa, ja ilman nuorta sukupolvea maallamme ei ole tulevaisuutta. Toivottomuus näkyy tänään selvästi kaduillamme ja kujillamme. Mistä löytyisi elämisen mielekkyys? Elämän syvin merkitys ja suunta näyttää olevan hukassa paitsi monella nuorella, myös niillä, joiden pitäisi päättää ja johtaa.

Jumala, meidän Isämme, on turvamme polvesta polveen. "Turva" tarkoittaa turvapaikkaa, johon saa suojautua pahana päivänä – kalliota, jonka suojiin voi paeta, tai viiriä, jonka tykö voi kerääntyä taistelussa. Jumala on tällainen turva kansalleen, sitä Hän on ollut ennen ja on edelleen, polvesta polveen. Hän on luvannut antaa meille parhaan tulevaisuuden.

On jotakin, mikä pysyy, kun kaikki muu katoaa. Jumala antaa voiman ja innoituksen jatkaa elämää, toivon siitä, että tulevaisuudessa on odotettavissa jotakin vielä parempaa.

Saamme kiittää sukupolvien saatosta, joka on säilyttänyt meille uskon lahjan, avoimen kuin isän syli. Toisten kädet ovat kantaneet meitä kasteelle, tuoneet meidät armon syliin, jotta saisimme elävän uskon. Niin me voimme kertoa Jeesuksesta toisille taas omalla vuorollamme.

 

 

 

Maija Hyssy
seurakuntapastori

 

KATSE KOHTI TULEVAISUUTTA

Elämän monista eri taidoista tulevaisuuden ennustaminen on varmasti ollut yksi halutuimpia. Kerrotaan monia tarinoita siitä, mistä tuollaiset taidot voisivat löytyä. Seikkailukirjat kuvaavat velhoja ja noitia, jotka kristallipallosta näkevät tulevaisuuteen.  Modernia versiota vastaavasta edustavat ne monet analyytikot, jotka rahan ja talouden maailmassa laativat ennusteita, joilla tavoitellaan vahvuutta ja vaurautta. Nämä tulevaisuuteen kurkottavat toiveet ovat oikeastaan sukua kansanuskolle.  Historioitsija Heikki Ylikangas kertoo eräässä kirjassaan pohjalaisista kylämummoista, jotka ovat aina osanneet etsiä apua vaikeisiin tilanteisiin ensin ennustajaeukoilta ennen lääkäriä ja kirkon pappeja. Usko ei mummoille ole ollut vierasta, vaikka se ei aina kanavoitunutkaan kirkon toivomalla tavalla.

Emme tiedä onko tulevaisuuden ennustaminen ylipäätään mahdollista, mutta monia se ainakin kiinnostaa. Nk. uuden ajan tunnetuin ennustaja on ollut 1700-luvulla elänyt ranskalainen munkki Nostredamus. Yllättävän moni hänen ennuskuvistaan on tavalla tai toisella toteutunut, vaikka enemmän taitaakin olla niitä ennustuksia, jotka eivät ole toteutuneet.

Käytännön elämässä tulevan näkemisellä on kyllä oma sijansa. Hyvä kalamies oppii tuntemaan saaliinsa liikkeet. Hän merkitsee muistiin kutuajat ja veden lämpötilan. Kunnon vonkaleen nappaaminen ei lopulta perustukaan vain hyvään onneen vaan vuosien kokemukseen ja taitoon. Samalla tavoin maanviljelijä oppii arvioimaan sadon määrää kesän tunnusmerkeistä  ja  meteorologi sään muutoksia sen perusteella, kuinka ilmanpaine, kosteus ja tuulet vaihtelevat.  Kaikki nämä taidot liittyvät siihen, että ennusteiden laatija osaa oikealla tavalla painottaa asioita, jotka hänellä ovat tiedossa.

Myös Raamatun kirjoittamisen aikana tulevan ennustaminen oli monista kiinnostavaa. Raamattu kertoo ennustamisesta korostaen kahta asiaa. Profeetoille Jumala antoi erityisen tehtävän, johon liittyi usein ikävien asioiden enne.  Jumala lähetti palvelijoilleen sanan siinä tarkoituksessa, että liitto Jumalan ja ihmisen välillä voisi vahvistua.  Enteet olivatkin Raamatun kirjoittajille luonnollisia seurauksia ihmisten valinnoista ja elämäntavasta.  Uuden testamentin kirjoituksissa ennustamiseen liittyviä ihmeitä ei juurikaan esiinny.  Sellainen on oikeastaan vain kuvaus Jerusalemin temppelin hävittämisestä n. v. 70 jKr.  Tuo kertomus esiintyy Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa (Mt 24:1-2; Lk 21:5-9).  Kun Jeesus kertoo asiasta oppilailleen, hän korostaa, että tällaisten tapahtumien yhteydessä monet hätääntyvät ja tekevät vääriä arviointeja.  Ihmiset joutuvat  väärien johtajien pauloihin ja menettävät pitävän otteen elämästään.

Uuden testamentin sisällössä selkein ennustus liittyykin Jeesuksen omaan ristinkuolemaan.  Paastonaika, jota taas vietämme, on osaltaan tähän asiaan liittyvä muisto.  Profeettojen tavoin Jeesus kutsui kuulijoitaan elämään Jumalan yhteydessä rukoillen ja etsien totuutta.  Hän opetti, että tärkeintä ei ole tietää tulevia maailman tapahtumia, vaan valvoa omaa elämää.  

Näin on varmasti nytkin.  Maailma tuskin olisi yhtään parempi paikka elää, vaikka tuntisimme kaikki maailman tapahtumat ennakkoon. Emme kuitenkaan tietäisi koskaan tarpeeksi ja luultavasti käyttäisimme tietoa toisten vahingoksi.  Jeesus opettaa selkeästi, että tärkein tulevaisuuteen liittyvä tieto on se, että meillä on Taivaallinen Isä  - Jumala, joka on myös elämämme johdattaja ja jota voimme rukouksin pyytää rinnallemme.

 

 

 

 

Juha Lankinen
seurakuntapastori

 

 

LÖYDETTY

Jeesus puhui pienelle ahneelle miehelle. Mitä sitten tapahtui? Ensi sunnuntaina ympäri Suomea pyhäkouluissa miettitään, mikä toi halveksitulle Sakkeukselle elämänilon. Sitä me aikuisetkin saamme ihmetellä.

Sakkeuksen povitaskut pullistelivat rahasta. Jerikon kaupungin hyvä sijainti kauppatien varrella antoi tulliaseman johtajalle varsin hyvät tulot. Kansan epäsuosio oli taattu, kun keräsi samalla ylimääräistä omaan pussiin. Raha oli kuitenkin Sakkeukselle tärkeämpää kuin  oma maine.

Jeesus kulki Jerikon läpi ja ihmiset tungeksivat hänen ympärillään. Pienikokoinen Sakkeus yritti kurkkia, mutta ei nähnyt Jeesusta.Hän kiipesi tuuhean puun oksalle. Sieltä näkisi väkijoukon yli. Oksisto piilotti hänet myös ihmisten halveksilta katseilta. Nyt hänen arvokkaasta asemastaan kaupungissa ei ollut mitään hyötyä. Sakkeus istuu puun oksalla odottaen  näkevänsä edes vilauksen Jeesuksesta. Odotus täyttyy. Ja vielä enemmän: Jeesuksen tullessa puun kohdalle hän kutsui Sakkeusta nimeltä ja pyysi luokseen. Ja sanoi vielä tulevansa Sakkeuksen kotiin!

Matkalla Jerikoon Jeesus oli tavannut sokean kerjäläisen. Tämä mies uskoi, että Jeesus voisi parantaa hänen silmänsä. Mies omisti näkevät silmät jo ennen parenemistaan. Nyt kaupunkiin saavuttuaan Jeesus seisoo  rikkaan miehen edessä, jonka silmät ovat terveet, mutta sydän sairas. Sokea kerjäläinen oli huutanut Jeesusta avukseen. Sakkeus sen sijaan oli kykenemätön pyytämään Jeesukselta apua. Hän oli keskittynyt omiin tarpeisiin ja haluihin. Jeesuksen hyviin suunnitelmiin kuului astua Sakkeuksen kotiin ja sydämeen. Jeesus antoi Sakkeukselle mahdollisuuden luopua kaikesta, mikä häntä sitoi.

Jeesuksen armahtava rakkaus muutti Sakkeuksen. Hän lupasi palauttaa ja korvata kaiken sen, mitä oli ahneuksisssaan ihmisiltä kähveltänyt. Rahan täyttämien ajatusten sijaan Sakkeuksen sydämen täytti ilo siitä, että Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan hänet. Ihmiset paheksuivat: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen”. Sellainen oli Jeesuksen suunnitelma. Hän oli ajatellut Sakkeusta jo ennen kuin hän seisoi puun juurella.

Sakkeuksen sydän avautui Jeesuksen rakkaudella.  Se rakkaus antoi ilon ja vapauden. Mekin olemme Jeesuksen ajatuksissa. Jeesus edelleen etsii ja pelastaa. Hän  löytää tiensä syntisten sydämiin ja koteihin. Tie löytyy Jeesuksen sanoista Raamatussa ja rukouksessa hänen kanssaan. Asuuko Jeesus sinun kodissasi? Onko hänen sanoillaan merkitysta niille keskuteluille ja päätöksille, joita kotisi keittiön pöydän ääressä käydään? Onko hän kodissasi Turva, jonka varassa päivä aloitetaan ja jonka turvin heittäydyt uneen? Jeesuksen ja Sakkeuksen kohtaaminen rohkaiskoon sinua. Löydät sen Luukkaan evankeliumin luvusta 19. Raamatun lupaukset kantakoon sinua!

 

 

 

Sanna Säämäki
pyhäkoulusihteeri

 

PELKÄÄTKÖ SINÄ PIMEÄÄ?

Nykyään pimeyttä ei tarvitse pelätä niin kuin ennen, ennen sähkövaloa, jolloin pimeällä loistivat vain tähdet ja kuu. Meillä kaikilla on taskulamppuja ja paljon muita lamppuja seinillä, katoissa ja pöydillä. Mutta on myöskin tilanteita näinä lumisina talvina, jolloin sähköt katkeilevat milloin lyhyeksi, milloin pidemmäksi aikaa. Silloin usein sytytetään kynttilä.

Kynttilän valolla ei näe kauas, mutta kuitenkin se on valoa pimeyden keskellä. Kynttilän merkitys on suuri, siksi se sytytetään elämän tärkeinä hetkinä: pienen lapsen kastepöydälle, merkkipäivinä juhlapöydälle tai kakun päälle, läheisen muistopöydälle tai haudalle. Sen voi sytyttää myös ilman erityistä syytäkin, vain tuomaan rauhaa ja lämpöä ympäristöönsä.

Kynttilän liekki kuvaa hyvyyttä, totuutta ja kauneutta. Kaikki paha ja ilkeys on pimeyttä. Ennen kaikkea kynttilän valo kuvaa Jumalan valoa, siksi Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Sunnuntaina 6.2. on Kynttilänpäivä. Sitä vietetään 40 päivää joulusta, jolloin Jeesus-lapsi ajan tavan mukaan tuotiin temppeliin. Siellä vanha hurskas Simeon tunnisti lapsen ennustusten luvatuksi pelastajaksi ja maailman valoksi. Simeon siunasi Jeesus-lapsen ja hänen perheensä. Tätä tapausta muistetaan Kynttilänpäivänä, joka myöskin päättää joulun tapahtumien muistelun. Jumalan kirkkaus ja valo tulevat esiin päivän aiheessa –Kristus, Jumalan kirkkauden säteily.

On sydän pieni kynttilällä,
se mieltä lämmittää
ja iloa aikaan saa.

On valo kirkas kynttilällä,
se mieltä rauhoittaa
ja pimeyden poistaa saa.

On rakkaus suuri Jumalalla,
se meitä koskettaa
ja ihmeitä aikaan saa.

Lasten laulu Kynttilän sydän
teksti P. Haavisto / P. Purkunen

 

 

 

 

Ollaan toisillemme kynttilöitä!

Tarja Sillanpää
kanttori

 

 

OMA APU HUONO APU!

On aikoja, jolloin asiat tuntuvat menevän vaikeiksi syystä tai toisesta. Monesti osaamme asiat sotkea itsekin ihan hyvin ja perusteellisesti ja välillä lähimmäisilläkin on suuri rooli asioiden sotkemisessa.

Yhtenä yönä heräsin ajattelemaan ja hiukan harmittelemaan joidenkin asioiden kulkua ja vaikeaksi menoa, satuin katsomaan kelloa. Radiokello näytti isoilla numeroilla 3:16, minua alkoi hiukan ajannäyttö helpottamaan. Mieleeni tuli Johanneksen evankeliumin kohta 3:16 "

Jumala on rakastanut maailmaa , niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."

Tosiaankin Jumala rakastaa ja auttaa meitä , eikä me auteta Jumalaa. Me saamme jättää levottomuutemme ja huolehtimisemme Jumalan haltuun näin hän on meille luvannut sanassaan. Mitä on meidän voimamme Jumalan voiman rinnalla. Siis ei muuta kuin Jumalan armon avulla koko vuosi kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

 

 

 

Jorma "Jommu" Jussila
erityisnuorisotyönohjaaja

 

YHTEISELLÄ ASIALLA

Toissapäivänä oli Suomen kansallispyhimyksen, piispa Henrikin muistopäivä. Ruotsin kuninkaan Erik Pyhän ja piispa Henrikin retkeä Suomeen noin vuonna 1155 pidetään merkittävimpänä yksittäisenä tapahtumana, joka johti kristinuskon tuloon maahamme ja kirkollisen elämän järjestämiseen Suomessa.

Piispa Henrik sai surmansa Köyliönjärven jäällä Lallin kirveen heilahtaessa. Henrikin kesken jääneestä tehtävästä huolimatta Suomen kirkkohistorian alku henkilöityy voimakkaasti häneen. Piispa Henrik on ollut omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että ristin sanoma on tullut maahamme. Ristin sanoman sanansaattajan tehtävästä muistuttavat häntä kuvaavat puuveistokset Kangasalan ja Kuhmalahden kirkkojen seinillä.

Henrikin muistopäivä osuu aina vuosittain vietettävälle ekumeeniselle rukousviikolle. Ekumeeninen rukousviikko tahtoo muistuttaa meitä kristittyjen välisen yhteyden etsimisestä ja rakentamisesta. Kristillisten kirkkokuntien väliset erimielisyydet ja yhteyden puute eivät voi olla Jumalan tahto. Vapahtajamme esimerkkiä seuraten meitä kutsutaan toimimaan ja rukoilemaan kristittyjen välisen näkyvän yhteyden puolesta Jeesuksen sanojen mukaisesti: Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä (Joh.17:11).

Kristillisen kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia, sanomaa pelastuksesta Kristuksen ristin tähden. Tämän viestin sanansaattaja oli piispa Henrik ja tämä sama viesti on nykypäivän kirkkokunnilla: Uskomalla ristin mieheen, Jeesukseen Kristukseen, sinä pelastut!

Pelastuksen sanoma on muuttumaton. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16). Pelastuksen asian äärellä on yhdentekevää oletko luterilainen vai ortodoksi, katolilainen vai helluntailainen. Kaikki me olemme yhteisellä asialla ja elämme saman Jumalan kasvojen edessä.

Jumala ei erottele ihmisiä. Ehkä meidänkään ei pitäisi.

 

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

LAMPAISTA JA VUOHISTA

Lammas ja vuohi ovat sukua keskenään, mutta erilaisia. Vuohi tulee toimeen omin päin, vaikka se onkin laumaeläin ja ottaa mielellään kontaktia ihmiseen. Yksinäinen vuohi hyväksyy laumakseen ihmisenkin, jos lajitovereita ei ole. Vuohi on myös liikkuva, utelias ja leikkisä eläin. Se tutkii ympäristöään ja touhuaa. Vuohi selviytyy hyvin vaikeakulkuisissakin kalliomaastoissa ja viihtyy korkeilla jyrkänteillä.

Lammas sen sijaan on hiukan tyhmä eläin. Se osaa kyllä ajatella, mutta saattaa lähteä päättömästi jonnekin. Tavallisesti lampaat liikkuvat laumassa määkien ja toisiaan tuuppien. Mutta lammas voi helposti joutua eroon laumasta ja eksyä, ja silloin se ei löydä tietä kotiin. Lammas on avuton olento ilman paimenta. Paimen on sille välttämätön, koska se ei kykene itseään auttamaan. Se ei osaa puolustaa itseään vaaratilanteessa eikä pelastautua.

Lammas erottaa tuntemansa ihmiset vieraista ja tunnistaa jopa äänenkin. Paimenen kasvot ja ääni ovat lampaalle tutut ja turvalliset; se pitää paimenta yhtä läheisenä kuin lampaita omassa laumassa. Paimeneen se luottaa.

Lammas antautuu paimenen johdettavaksi, vuohi voi karkailla mihin suuntaan tahansa, tullen ja mennen.

Niin kuin paimen on lampaalle välttämätön, niin me tarvitsemme Kristusta. Olisimme toki kovin mielellämme itsenäisesti toimeen tulevia vuohia omalla, korkealla kalliojyrkänteellämme, mutta jonakin päivänä ylpeys käy omaan nilkkaan. Paimen ei sitä tahdo. Jeesus tietää, että parasta vain kulkea Hänen perässään, silloin olemme turvassa. Paimen hakee turvaan karitsansa vuorilta ja rotkoista. Eksymistä ei tarvitse pelätä, kun kuuntelee, mistä paimenen ääni kuuluu. Tuolla on tutut kasvot! Paimenen hahmo ja ääni tulevat meille läheisiksi ja rakkaiksi. Kun pysyttelemme niitä lähellä, olemme suojassa susilta.

 

 

 

Maija Hyssy
seurakuntapastori

 

 

 

 

VIISAAT JA ROHKEAT

Uusi vuosi on alkanut. Vuoden vaihtuessa tajuamme ehkä paremmin kuin muina vuoden päivinä, että emme tiedä, mitä edessämme on. Emme tiedä mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan. Olemme aina, joka päivä, uuden ja oudon edessä. Osaa ihmisistä uusi ja vieras kiehtoo ja kiinnostaa, osaa pelottaa ja uhkaa.

Loppiaisen päähenkilöt, itämään viisaat miehet, oppineet tietäjät antavat meille hiukan mallia siitä, miten uuteen ja outoon olisi hyvä suhtautua. Tietäjät näkivät taivaalla erikoisen tähden. He tutkivat ja selvittivät, mikä tuo tähti on. Kun he olivat saaneet selville, että tähti merkitsi sitä, että juutalaisille on syntynyt uusi, mahtava kuningas, heistä tuntui tärkeältä käydä kumartamassa, osoittamassa kunnioitusta tuolle kuninkaalle. Tietäjät lähtivät rohkeasti pitkälle matkalle. He olivat valmiita näkemään tuon uuden kuninkaan ja he olivat valmiita kohtaamaan sen uuden, mitä tuon kuninkaan syntymä merkitsi, vaikka he eivät vielä tuossa tilanteessa tarkkaan tienneet, mitä kaikkea se uusi olisi. He ymmärsivät, että he olivat todistamassa jotain suurta, merkittävää ja historiallista. He ymmärsivät, että tällä Kuninkaalla oli jokin merkitys, jokin hyvä merkitys, myös heille itselleen. Tietäjät tarttuivat aikaan ja hetkeen rohkeasti, vaikka tulevaisuus olikin outo, tuntematon ja erilainen kuin he olivat odottaneet. Kuningas ei ollutkaan syntynyt kuninkaan linnassa niin kuin he, ja varmaan moni muu, automaattisesti ajatteli. Kuningas ei silti ollut väärä, vaan heidän etukäteisolettamuksensa oli virheellinen ja liikaa kiinni vanhassa ja totutussa ajattelutavassa.

Me voimmekin kysyä näin vuoden alkaessa, miten meidän kristittyjen olisi hyvä elää tänä uutena vuotena? Onko kirkko meidän mielestämme perinneyhdistys, jonka tehtävänä on vaalia jonkin tietyn aikakauden käytäntöjä ja käsityksiä elämästä, ihmisestä, Jumalasta ja uskosta? Vai onko kirkko ehkä perässä hiihtäjä, ja tehtävämme on aina matkia muita ja yrittää olla kaikille kaikkea? Vai olisiko kirkko profeetallinen visionääri, joka näkee ja ymmärtää omasta sanomastaan käsin, miten Sana tulisi lihaksi tässä ja nyt tai mitä tähteä milloinkin olisi seurattava, niin että löytäisimme jouluna seimeen syntyneen Jumalan Pojan ja Kuninkaan  omassa ajassamme ja omassa elämässämme?

Uuden vuoden ja jokaisen uuden päivän alussa Jumala itse haastaa meitä kohtaamaan rohkeasti sekä avoimin silmin ja avoimin mielin elämän, ihmiset, Jumalan ja uskon sellaisina kuin ne ovat. Kristittyinä meitä kutsutaan kuulemaan tämän ajan ihmisten kysymykset ja hätä, kulkemaan tämän päivän ihmisten rinnalla ilossa ja surussa sekä kertomaan ilosanoma Kuninkaasta tämän päivän kielellä tämän aikakauden ihmisille. Jumala on aina samanlainen, mutta samalla Hän tulee lähelle ja ymmärrettäväksi jokaisen aikakauden ihmisille.

 

 

 

Auni Kaipia
kappalainen

 

UUDENVUODEN LUPAUS

Uuden vuoden viettoon liittyy monia perinteisiä tapoja.  Yksi niistä on erilaisten uudenvuoden lupausten tekeminen.  Lupaukset annetaan useimmiten itselle ja niillä yritetään muuttaa joitakin toimintatapoja tai asioita omassa elämässä.  

Jouluun liittyvän hyvän ruokailun jälkeen monet antavat esimerkiksi laihtumista koskevan lupauksen, joku toinen yrittää pyrkiä eroon vaikkapa tupakasta. Joku meistä lupaa ottaa toisia huomioon entistä enemmän, joku lupaa alkaa säännöllisen liikunnan.  Yhteistä useimmille uudenvuoden lupauksille on se, että ne rikotaan melko nopeasti.  Kovin harva meistä jaksaa sillä tavalla ottaa itseä niskasta kiinni, että lupausta seuraa pysyvä käyttäytymisen muutos.  Vaikka tahto on hyvä, ruumis on silti heikko!

Uudenvuoden aaton yhdessä raamatuntekstissä kerrotaan Jeesuksen vertaus, jossa viinitarhan omistaja etsi turhaan hedelmää hänen viinitarhassaan olevasta viikunapuusta.  Näin oli käynyt jo kolme kertaa, mistä syystä viljelijä pyysi puutarhuria katkaisemaan puun.  Vertauksen puutarhuri ei kuitenkaan totellut isäntää vaan hän pyysi lupaa lannoittaa ja hoitaa kyseistä puuta vielä yhden vuoden ajan.  Toivo eli – vaikka tilanne näytti toivottomalta! Kyseinen katkelma (Lk 12: 6-9) on otsikoitu sanoilla ”Hedelmätön viikunapuu saa armonaikaa”.

Vaikka meissä tapahtuu kovin vähän havaittavia muutoksia – ainakaan hyvään suuntaan – meitä ei silti olla tuhoamassa tai hylkäämässä.  Meillä on edelleen armonaika!  Tämä johtuu siitä, että Jumala on antanut meille varsinaisen ”uudenvuodenlupauksen”.  Jumala on antanut Poikansa syntyä maailmaan, hän on antanut Jeesuksen kärsiä meidän kaikkien puolesta, hän on luvannut uuden elämän ja onnellisen iankaikkisuuden jokaiselle, joka turvaa Vapahtajan nimeen.  Meillä on Puolustaja, joka kuten vertauksen puutarhuri, lupaa hoitaa meitä ja pitää meistä huolta.

Useimmat tulevana iltana ja yönä annettavista lupauksista taitavat taaskin menettää merkityksenä melko nopeasti.  Jumalan meille antama lupaus on toisenlainen, se on muuttumaton ja iankaikkinen.  Jos et voi luottaa itseesi tai toiseen ihmiseen, luota ainakin tähän Jumalan lupaukseen: Sinä olet hänelle rakas!

 

Siunattua vuotta 2011 kaikille kangasalalaisille!

 

Seppo Jarva
kirkkoherra

 

JEESUS TULEE, OLETKO VALMIS?

On leivottu, siivottu, laitettu ruokaa, järjestelty, koristeltu.

Joko olisi hyvä aika rauhoittua? Vaikka istua mukavasti, nostaa jalat ylös ja kuunnella hyvää musiikkia. Jospa tänä jouluna voisi vaikka tutustua uuteen musiikkiin, entisten joululaulujen rinnalla?

Suurimmat kirkkovuoden aiheet, kuten pääsiäinen ja joulu, ovat kirvoittaneet säveltäjien kynistä monia teoksia halki vuosisatojen. Sävellyksiä löytyy varmasti joka makuun. Siinä missä toinen haluaa kuunnella säkeistölaulua pianon tai bändin säestyksellä, haluaa toinen kuunnella kuoroa, orkesteria, solisteja.

Miksei tekisi vaikka musiikkijoulukalenteria?

1. adventtina J. S. Bachin kantaatti ”Nun komm, der Heiden Heiland”(BWV 61 ja 62)(Jeesus Kristus, meille nyt, virsi 16)

2. adventtisunnuntaina Heinrich Schützin ”Himmel und Erde”(SWV 300)(”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei katoa”)

3. adventtisunnuntaina vaikka osia G. F. Händelin Messias-oratoriosta (mm. aaria ”Rejoice” ja ”Halleluja”)

4. adventtina voisi räväyttää ja kuunnella J. S. Bachin Jouluoratoriosta vaikka kolme ensimmäistä kantaattia!

Jouluun valmistautumisen tapoja on varmasti yhtä monta, kuin valmistautujaakin. Yhä tärkeämmäksi taitaa vuosi vuodelta nousta se, miten katkaisen arjen ja saan juhlan tuntumaan juhlalta? Mihin hävisi se lapsuuden ihana joulu, odotuksineen ja täyttymyksineen?

Vanhentuessani kaipaan päästä perille pyhien merkityksistä, aiheista, ja niiden kautta valmistautumisesta suureen juhlaan. Kirkkovuodessa valmistaudutaan paastolla. Millä sinä valmistaudut? Haluaisitko muuttaa jotain?

Lainaan tähän loppuun erästä arjen sankaria, Bridget Jonesia: ” Elämän tarkoitus on olla jouluna hyvää ja hauskaa, mutta sen ei varmastikaan tarvitse olla täydellistä”.

 

Siunattua Vapahtajamme syntymäpäivää Sinulle!

 

 

Sanna Toivola
vs. kanttori

 

JOULUNA JUMALA SYNTYI…

Näen edessäni jouluasetelman. On talli, jonka yläpuolella loistaa kirkas tähti. Tallin sisällä ovat asiaan kuuluvasti Joosef, Maria ja pieni Jeesus-lapsi seimessä. Siellä ovat myös erilaiset eläimet: aasi, härkä ja lampaat. Tilannetta ihmettelemässä ja kunnioittamassa ovat paimenet ja itämään tietäjät. Tämä on tuttu ja monelle meistä rakas kuva joulusta.

Tämän päivän jouluhyörinä ei kuvaa paljoakaan joulun todellista sanomaa. Tarvitsemmeko me tuota kaikkea saavuttaaksemme joulun sanoman? Useimmat meistä kuvaavat joulua sanoilla rauha, hiljentyminen ja läheisten kanssa oleminen. Ulkoiset tarpeemme ja vaatimuksemme ovat merkityksettömiä silloin, kun puhutaan joulun sanoman kohtaamisesta. Todellinen joulun sanoma tulee luoksemme hyvin hauraassa ja yksinkertaisessa muodossa. Joulun lapsi syntyy keskelle köyhyyttä ja valmistautumattomuutta, arkiseen elämään. Siinä vaatimattomuudessa ei haeta tunnelmaa lahjojen paljoudella eikä tehdä stressaavia valmisteluja.

Joulumme valmisteluun kuuluu monia kauniita ja hyviä tapoja. Kirjoitamme kymmenittäin joulukortteja ja muistamme näin ystäviä ja sukulaisia edes jouluna. Surullisen moni joulukortti jää kuitenkin vuoden ainoaksi yhteydenotoksi näihin ihmisiin. Pelastusarmeijan joulupatoihin ja muihin joulukeräyksiin laitamme joulumielen kohottamiseksi lantti tai pari. Näin voimme katsoa tehneemme jotain hyvääkin joulun kunniaksi. Keräysten tarkoitus on hyvä, mutta lähimmäisen auttamisen tarve ei pääty joulunpyhiin.

Joulun aika ei ole muusta elämästä irrallaan. Elämän karuus ja ahdistus, levottomuus, yksinäisyys ja suru kulkevat mukanamme myös jouluna. Kaikilla meillä ei ole iloinen ja riemullinen joulumieli. Myös tällaiseen tai ehkä juuri tällaiseen elämään tulee Jumalan sana ja lupaus. Ei ole olemassa niin pientä majaa, ettei sinne Jumala löydä. Jumalan rakkaus Jeesuksessa osoittaa meille, että on olemassa joku, joka rakastaa vielä yli kaiken sen pahan ja vaikean, jota tässä maailmassa on.

Joulun ihme on siinä, että meistä jokainen kokee joulun omalla tavallaan ja jokaisessa kokemuksessa voi olla palanen tuota ihmettä. Joulu on erilainen jokaisena päivänä, erilainen jokaiselle meistä ja erilainen jokaisessa paikassa.

Rukoilen Jumalaa, että me tänäkin jouluna voimme kokea joulun ihmeen. Tapahtukoon se kosketus sillä tavalla, mikä on meille itse kullekin tarpeen. Silloin se meitä myös parhaiten puhuttelee. Tämän ihmeen kanssa saamme kulkea eteenpäin uuteen vuoteen ja uusiin elämäntilanteisiin. Jotakin tuosta joulun ihmeestä tulisi siirtyä myös arkeemme joulun jälkeen. Silloin Jumala saisi olla myös arjessamme läsnä.

 

 

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaan valmistautumista jokaiselle meistä!

 

Päivi Korhonen
perhediakoni

 

 

YKKÖSKUTSU

Itsenäisyyspäivänä monet suomalaiset katsoivat TV:stä presidentinlinnan juhlia.. Tilaisuus on valtakunnan ykkösjuhla ja kutsutuista ja kutsumatta jätetyistä riittää puhuttavaa viikko tolkulla. Vielä tärkeämpää näyttää kuitenkin olevan keskustelu siitä, miten kukin on pukeutunut. Juhlien jälkeen kaikki lehdet esittelivät parhaansa mukaan naisten pukuloistoa ja miesten ryhdikkyyttä.

Kolmannen adventtisunnuntain raamatuntekstit eivät vie meitä linnan kutsuille vaan autiomaahan. Adventtiajan juhlahumun keskeltä meidät kutsutaan katsomaan varsin toisinlaista pukuloistoa ja kristallien kimallusta. Kamelinkarvavaatteeseen pukeutunut Johannes Kastaja huutaa autiomaasta meitä mukaansa: ”Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!” 

Autiomaa on Raamatussa usein se paikka, mihin profeetat ovat joko vapaaehtoisesti vetäytyneet tai sitten paenneet. Meidänkin elämässämme on aikoja, tilanteita, jotka muistuttavat henkisesti ja hengellisesti joko eksymistä autiomaahan tai sitten tietoista hakeutumista sen hiljaisuuteen. Tämä voidaan kokea omilla teillä ja kujilla, omassa pihassa ja kodissa. Kysymys on silloin oman sydämen maisemista. Omaan sydämeen voi eksyä, mutta tie sinne voi johtaa myös hiljaisuuden retriittiin: pyhään hetkeen Jumalan edessä; uuden suunnan, uuden elämän tien löytymiseen.

Kaikissa vankiloissa odotetaan vapautumista. Niin teki varmasti myös Johannes Kastaja vankilassa ollessaan. Johanneksen vankisellin ovet eivät auenneet, mutta pimeään tyrmään hänelle kerrottiin sanomaa Jeesuksesta. Ennusmerkit täyttyvät Jeesuksen teoissa. Toivo ei ollut turha, vaan hänen odotuksensa oli päättynyt. Taivaan ovi oli auennut.

 Miten käy meidän oman elämämme inhimillisissä vankiloissa? Vankilan ovet eivät välttämättä aukea eivätkö sen muurit sorru. Halvaantuneen raajat eivät tottele, velkataakka ei häviä eikä elämisen rohkeuskaan välttämättä suuresti kohennu. Mutta kaikkiin näihin vankiloihin kuuluu iloinen sanoma Jeesuksesta. Valo koittaa meidän pimeyteemme. Hän tulee sinun luoksesi. Hän ei jätä sinua yksin. Hänen nimensä on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Meidän odotuksemme ja kaipauksemme ei ole turhaa.

Jeesus tuli kerran Betlehemiin syntyen pieneksi lapseksi. Hän tuli vastaukseksi Johannes Kastajan kaipaukseen. Hän tulee joka päivä omiensa luokse. Autuas se, joka häntä ei torju!

 

Markku Viitala
Kappalainen, Kuhmalahden kappeliseurakunta 

 

ELÄMÄNI VÄNKÄRI

Elämä tökkii. Vastassa liian suuria kysymyksiä vailla vastauksia. Pää on sekaisin kaikesta miettimisestä ja huolehtimisesta. Masentaa. Rintaa puristaa. En selviä, en millään. Miksi näin, miksi kaikki on niin vaikeaa. Miksei edes jokin asia voisi selvitä, olla hyvin?

Ai että pitäisi rukoilla?

Kuule, olen kyllä rukoillut. Rukoillut, itkenyt ja huutanut. En vain tunnu kukaan kuulevan. Rukousvastauksia jaetaan kyllä toisille, mutta ei minulle. Olisipa joku, jolle puhua. Mutta kuka näitä ymmärtää. Ne, joilla menee hyvin, vähättelee. Ne, jotka saattaisivat ymmärtää, niillä tuntuu itselläänkin menevän huonosti. Ei heidän harteilleen voi enää omia huoliaan kaataa.

***

Istun autossa. Toteutin saarnamiehen idean. Pyysin apukuskin paikalle erään... Ja siinä hän nyt istuu vierelläni. Ajattelin kokeilla, josko suora puhe auttaisi. Ensin hieman arasti aloitan asiani. Puhun ilmoille kaikki pähkäilyni, ajatukseni, huoleni. Kohta jo huudan tuskaani. Esitän kysymyksiä – miksi, miksi, miksi... Sanon asiat suoraan päin näköä. Syytän, että Hän sallii, ettei tee mitään, vaikka on kaikki valta. Mitä se Hänelle maksasi, jos laittaisi elämäni järjestykseen? 

Siinä Hän istuu ja kuuntelee. Antaa minun vuodattaa, avautua oikein kunnolla. Samalla ajan, vaikka en enää muista minne olin menossa, mutta ei sen väliä. Pelkkä purkaminen helpottaa oloani.

***

Hiljaisuus. Pitkä hiljaisuus. Lempeät kasvot, silmät rakkautta tulvillaan. Katse, joka hoitaa, tunkeutuu rikkinäiseen sisimpääni ja parantaa hellästi. ”Poikani, ole turvallisella mielellä. Minä tiedän sinun kipusi, surusi ja murheesi. Minä olen kaiken tämän elämääsi sallinut, ei siksi, että vihaisin sinua vaan rakkaudesta. Siksi, että pysyisit lähelläni, jotta voisin johdattaa sinua tietä, joka vie perille. Pidän sinua lähelläni, jotta kuulisit ääneni, seuraisit sitä ja eläisit tahtoni mukaan.

Heikoissa olen väkevä. Haluaisin, että ne, jotka minuun uskovat ja turvaavat olisivat toisille vierellä kulkijoita. Auttaisivat, rohkaisisivat ja toisivat toivon niiden elämään, joilta se puuttuu. Kertoisivat, että minä Jeesus olen tie, totuus ja elämä.

Nosta nyt katseesi omasta navastasi. Mitä näet? Niin, ihmiset ympärilläsi ovat lähimmäisiäsi. Käskyni on: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaasi yli kaiken”. Kun katsot vielä ylemmäs näet ristini. Ristillä minä annoin itseni sinun ja kaikkien ihmisten syntien tähden, että teillä olisi elämä, iankaikkinen elämä. Raamattu on minun sanani, sinun oppaasi elämän matkalle ja se riitää.”

***

Silmät ovat sokeat kyynelistä. On pitänyt parkkeerata tienlaitaan hätävilkut päällä. Kaikki ahdistus on poissa ja sydämessä rauha. Tiesinhän sen, että olen hyvissä käsissä, mutta epäusko sai otteen. Katselen ympärilleni, missä mahdan olla. Navikaattori ohjaa minut kotiin, kun vain painan kuvaketta näytöllä. Raamattu on navikaattorini, joka ohjaa oikeaa tietä Taivaankotiin. Erona näillä naveilla on se, että vaikka toisen navin karttapäivitykset ovat yli 2000 vuotta vanhoja, ei se tarvitse päivityksiä, vaikka toiset niin väittävät.

 

Petteri Tiainen
Pyysalon toimintakeskuksen johtaja

 

MITÄ ODOTAMME

Adventtiaika on jälleen käsillä. Jokainen meistä voi tuntea suloisen joulun odotuksen jo sisimmässään. Tulevana sunnuntaina saamme laulaa juhlallisesti myös Hoosianna -hymniä. Adventti merkitsee siis odottamista, joulun odotusta. Moniko meistä on tullut ajatelleeksi sitä, mitä joulun odottaminen oikein todella on?

Jumalalla oli suunnitelma, joka koski koko maailmaa. Ihmiset, jotka hän oli luonut, lankesivat syntiin. Jumalalla oli kuitenkin pelastussuunnitelma. Jeesuksen syntymä ja elämä maan päällä oli Jumalan suunnitelma, jonka Hän toteutti rakkaudestaan ihmisiin. Hän antoi Jeesuksen uhriksi meidän syntiemme tähden. Jeesuksesta tuli ihmisten auttaja ja pelastaja. Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Joulun keskeisin sanoma on: Meille on syntynyt Vapahtaja!

Tähän suureen juhlaan valmistautuminen on oikeata joulun odottamista. Saamme jo nyt ajatella pientä seimen lasta ja pyytää sydämessämme: Tee Jeesus minulle oikea joulu!

”Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän! Kiitetty Daavidin Poika, joka tulee Herran nimeen. ”

 

 

 

Sirpa Hotari
nuorisotyönohjaaja

 

 

 

VUORTEN SYMBOLIIKKA

”Usko alkaa siitä, että näet Jumalan vuorella, kun sinä olet laaksossa tietäen, että olet liian heikko kiipeämään. Näet, mitä tarvitset… näet, mitä sinulla on… ja se, mitä sinulla on, ei ole tarpeeksi, jotta voisit saavuttaa yhtään mitään.” Näin kirjoittaa Max Lucado kirjassaan Armon kantamana. Luin ajatuksen hartauskirjastani ensin vauhdilla sen enempää siihen huomiota kiinnittämättä. Toinen lukukerta herätti jo paljon enemmän ajatuksia. Yksinkertaisemmilla sanoilla sanottuna uskossa on kyse siitä, että ihminen myöntää heikkoutensa, sen ettei hän pärjää yksin. Ihminen myöntää tarvitsevansa jotakin suurempaa, tarvitsevansa Jumalaa. Lucadon kirjoittama määritelmä konkretisoi mainiosti joskus niin vaikeastikin sanoitettavaa asiaa.

Vuoret ovat aina puhuneet minulle Jumalan suuruudesta. Olin nuorempana isosena Keski-Euroopan Retkirippikoulussa ja majoituimme matkan aikana Alppien keskellä sijaitsevassa pienessä vuoristokylässä. Iltaohjelmassa lauloimme Jukka Leppilammen laulua ”Niin kuin vuoret nää ympäröi laaksoamme, Sinun armosi, Jumala meitä ympäröi. Niin kuin vuoret nää julistaa kunniaasi, niin me tahdomme korottaa, Herra nimeäsi.” Tuolloin jos koska nuo laulun sanat ovat puhutelleet ja tuntuneet hyvinkin konkreettisilta. Minä, pieni ihminen, laaksossa, keskellä suurensuuria vuoria. Koko leiriporukka laulamassa yhdessä Jumalan kunniaksi. Vuoret ympärillä kohoamassa kohti taivasta.

Vuoret ovat jotakin niin valtavaa ja kuitenkin ne ovat vain pieni osa Jumalan luomasta maailmasta. Vuoreen verrattuna ihminen on todella pieni, mutta jotakin yhtä valtavaa kuin vuoret, on ihmisen rinnalla Jumalan armo. Päästäksemme tuosta armosta osallisiksi meidän ei tarvitse ensin kiivetä omin voimin ja voimamme äärimmilleen pinnistellen tuolle vuorelle. Me saamme olla vuoren juurella ja myöntää oma heikkoutemme, sen etteivät omat voimamme riitä. Me saamme turvautua Jumalaan.

 

 

 

Katja Mikkola
nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta

 

LAKIA JA EVANKELIUMIA

Viime päivinä eräs mediapersoona oli paiskannut ohjelmassaan Raamatun lattialle. Tuntuu siltä, että elämme nyt aikaa jolloin Raamatun ohjeet tuon esimerkin mukaisesti on viskattu lattialle. Ajatellaan, että eihän Raamatun ohjeista ja käskyistä tarvitse välittää. Riittää, kun puhumme Rakastavasta ja Armollisesta Jumalasta. Eihän Raamattu nyt voi olla tämän 2010 luvun moraalinen ohjekirja…

Tampereella erään koulun seinässä lukee sanat: ”Kaiken opin päätös on peljätä Jumalaa ja pitää hänen käskynsä”. Enpä jaksa uskoa, että uudisrakennettavaan kouluun saataisiin enää valtion rahoilla upotettua tuota tiilivuorattua tekstiä. Sekin jo osaltaan kertoo siitä, että maailma on muuttunut, eikä minun mielestäni näissä asioissa oikeaan suuntaan. Moni varmaan ajattelee tuon Raamatun viskojan tavoin, että ei Jumalaa tarvitse enää kunnioittaa, eikä hänen sanastaan ja käskyistään tarvitse välittää. Saarnataan vain evankeliumia, ei lakia. Tällaiseen ajatteluun sisältyy yksi suuri ongelma! Eräs suomen ensimmäisten seksiravintoloiden perustaja sanoi lehdessä, että ”en ole elämäni aikana tehnyt mitään väärää…” Mihin sellainen ihminen tarvitsee Evankeliumia, joka kokee, että ei ole tehnyt mitään väärää? Eipä mihinkään!

Me kaikki ihmiset tarvitsemme Jumalan sanan lain valoa elämäämme. Tarvitsemme sitä että Jumala itse Sanassaan kertoo: ”Ismo tämä asia tai toimi sinun elämässäsi on väärin ja Jumalan tahdon vastaista ja siitä tulee tehdä parannusta”. Eihän Jeesus sanonut syntiselle naiselle, että mene ja tee edelleen samoin. Tuntuu siltä, että tämä aika on myös kadottanut sellaisen käsitteen kuin julkisynnissä elämisen. Itse en ainakaan kristittynä voi koskaan esim. sielunhoitotilanteessa mennä sanomaan toiselle, että jostakusta asiasta, jonka Raamattu selvästi kieltää ei tarvitsisikaan tehdä parannusta. Tuollaisilla väärillä ohjeilla ihminen ei itse asiassa tule viedyksi Jeesuksen luo, vaan hänet jätetään yksin syntitaakkansa kanssa. Suuri vale ja vääryys on se, jos me kristityt emme sano syntiä synniksi. Kysyn vain kuka silloin toimii valonnäyttäjänä? Ja Raamattu sanoo: ”te olette maailman valo”!

Joskus me ihmiset tarvitsemme vähän konkreettisempaakin lain saarnaa. Joskus on niin, että emme itse näe ja ymmärrä omaa tilaamme vaan tarvitsemme jonkun toisen ihmisen sanomaan, että ”sinä olet se mies, joka on tehnyt väärin”. Jumalan lain valo on anteeksisaamisen ensimmäinen edellytys. Koska Jeesusta tarvitaan silloin kun ymmärrämme että minä olen se mies, jonka elämästä ilman Jeesuksen anteeksiantamusta ei tule mitään.

Siirrytäänpä nyt tämän lain saarnan jälkeen kohti ensimmäisen adventin ja joulunajan sanomaa…

Katsoin kerran FST:ltä dokumenttia, johon jäin 100 % koukkuun. Dokumentti kertoi Naisesta ja hänen perheensä kohtalosta Tsernobylin onnettomuuden ytimessä. Nainen siis asui miehensä kanssa tuossa kylässä, joka oikeastaan oli olemassa tuon voimalan myötä. Hänen miehensä oli palopäällikkö. Kun sitten tuo kauhea onnettomuus tapahtui, hänen miehensä lähti johtamaan räjähdyksen jälkeisiä sammutustöitä. Vaimo jäi kotiin, jonka ikkunasta näki voimalaitokselle. Surullista tuossa dokumentissa oli myös se, että vaikka armeija jo huuhteli iltaisin katuja muutamien päivien ajan, ei asukkaille tullut vielä evakuointimääräystä. Sitten kun tuo määräys tuli, vaimo joutui muuttamaan pois vain kourallinen vaatteita mukanaan. Hänen miehensä joutui paljon säteilyä saaneiden potilaiden eristettyyn sairaalaan. Kuukausien jälkeen vaimo jutteli johtavan lääkärin kanssa ja pyysi lupaa päästä tapaamaan miestään. Lääkäri kysyi onko teillä jo lapsia? Nainen jostain syystä valehteli, että: ”on meillä kaksi.” Vaikka todellisuudessa tuo nainen oli ensimmäistä kertaa raskaana ja muita lapsia heillä ei ollut. Nainen varmaan ajatteli, että jos kertoo totuuden, hän ei koskaan tapaa miestään. Pitkän taivuttelun jälkeen lääkäri antoi naiselle luvan mennä tapaamaan miestään. Ohjeeksi oli annettu, että naisen pitää olla koko tapaamisen ajan aivan eri puolella huonetta kuin hänen miehensä. Mutta heti oven sulkemisen jälkeen nainen syöksyi miehensä syliin. Hän jatkoi miehensä tapaamista, kunnes mies lopulta joutui painekammioon kipujen ja ruumiin surkastumisen vuoksi. Eikä mennyt aikaakaan kun mies menehtyi. Vaimo oli siis raskaana ja tuli synnyttämisen aika. Pieni vauva syntyi mutta hän oli saanut niin paljon säteilyä, että menehtyi kuuden päivän ikäisenä.

Lääkäri, joka oli ollut synnytyksessä mukana, sanoi tälle naiselle:”Sinä olet elossa vain siksi, että tuo pieni vauva on imenyt itseensä kaiken sen tappavan vaarallisen säteilyn, jota olet saanut tavatessasi miestäsi.”Vaikka tämän perheen elämän tragedia on todella järkyttävä haluan rinnastaa tämän kuitenkin joulun sanomaan ja Jeesuksessa olevaan evankeliumiin. Me voimme olla matkalla taivaaseen vain siksi, että tuo pieni Jeesus vauva on elämänsä loppupuolella imenyt itseensä kaiken sen tappavan vaarallisen synnin! Senkin minkä kanssa meillä on vaikeuksia. Silloin kun raskaastikin rikkonut tulee Jumalan luo Hän pystyy antamaan ja antaa ihan oikeasti anteeksi - toisin kuin me ihmiset yleensä…

Rukous lopuksi: Rakas taivaallinen Isä. Kiitos siitä, että Sanasi kertoo minulle, mikä on oikein ja mikä väärin. Auta minua sanasi kautta näkemään omat syntini ja tekemään niistä parannusta. Auta minua myös toimimaan valona maailmassa niin, että seison sinun sanasi takana silloinkin kun maailman Jumalattomuus lisääntyy ja sinun Sanassa sanomasi vääryyskin ”hyväksytään suvaitsevaisuuden nimessä oikeaksi”. Amen 

 

 

 

 

Ismo "Ipe" Vettenranta
nuorisotyönohjaaja

 

 

KUKA ON PYHÄ?

Lauantaina 6.11.2010 vietämme pyhäinpäivää. Pyhäinpäivänä muistamme kaikkia niitä, jotka ovat kuolleet uskonsa puolesta sekä kaikki niitä muita, jotka ovat kuolleet uskossa Jeesukseen Kristukseen. Heidän puolesta rukoillaan ja heille sytytetään kynttilä. Tuo sana ”pyhä” ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin, koska jokainen Kristuksen oma on pyhä. Ihmisellä on tarve pyhään kokemiseen ja meillä kaikilla on pyhän kokemisen mahdollisuus uskomme kautta. Uskontunnustuksessa sanomme, että uskomme ”pyhän yhteisen seurakunnan”. Siis sen seurakunnan joka on jo mennyt edellämme ja sen joka on täällä meidän kanssamme, sinä, minä ja meidän läheisemme. Me olemme uskossamme pyhiä.

Lähde kanssani nyt nojatuolimatkalle tuohon pyhäinpäivän iltanaan.  Kuvittele, miten tuona pimeänä iltana saavut hautausmaalle, autolla, kävellen tai pyörällä. Tulet rakkaittesi haudan äärelle. Mitä koet, mitä näet, tunnet, kenties haistat tai maistat? Illan koleuden, valot lyhtypylväissä, onko pakkasta vai kastuvatko hiuksesi sateesta? Lähellä on toisia kulkijoita. Kohtaavatko heidän katseensa sinut vai kaikkoavatko ne kaukaisuuteen? Näet kynttilöiden loisteen kymmeniä ja taas kymmeniä, muistuttamassa rakkaista. Astut hautausmaan käytävää eteenpäin ja hiekka rapisee jalkasi alla. Aistit syksyn tuoksun ja alkavan talven. Oletko yksi vai onko kanssasi kanssa kulkija? Kenties olit kirkossa tai tulit paikalle muualta arjen keskeltä. Sydämessäsi on surua, kenties ikävää tai kenties helpotusta, edesmenneen lähimmäisesi puolesta? Ikävä! Suru! Helpotus!

Mitä sinulle tuona hetkenä, tuolla hautausmaalla, merkitsee se tieto, että sinä olet pyhä? Olet pyhä, Kristuksen oma? Olet uskossa osallinen näkymättömästä pyhyydestä, joka ympäröi sinut nyt ja aina. Olet pyhyyden kautta yhteydessä vainajiin, jotka ovat jo päässeet edelläsi ”uuteen taivaaseen ja uuteen maahan, jossa menneitä ei enää muistella”, niin kuin Jesaja meille sanoo. Minulle pyhyyden kokeminen nostaa kyyneleen silmäkulmaan ja kurkussa painaa, entä sinulla? Miten pyhyys sinussa tuntuu?

Mitä sinulle merkitsevät Jeesuksen sanat vuorisaarnassa: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.” Matt. 5:1–12

Palatkaamme takaisin matkaltamme.  Jos uskaltauduit matkalle kanssani, olet saanut tuntea pyhän itsessäsi. Pyhä Jumala sinussa, jonka kuva sinä olet. Saat ottaa surussasi vastaa lohdutuksen ja kaiken sen mitä autuaille on luvattu. En tarkoita pelkästään naapuriasi, ystävääsi tai Koistisen koiraa, vain juuri Sinua, joka otat Kristuksen uskossa vastaan, sinua joka tämän luit. Sinä olet pyhä.

Ikävä! Suru! Helpotus! Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen

 

 

 

 

Saila Munukka, pastori
Sahalahden vs. kappalainen

  

SORI

Anteeksipyytäminen voi olla kepeää tai raskasta, helppoa tai vaikeaa. Kepeä anteeksipyyntö hoituu ”sori”  –sanalla, vaikeampaan anteeksipyyntöön tarvitaan vahvempaa ”anteeksi” –sanaa tai jopa ”voinko saada anteeksi ?” –lausetta. Anteeksipyytäminen ei kuitenkaan ole kaikki. Tarvitaan myös kahta muuta asiaa: anteeksiantamista ja anteeksisaamista. Olo helpottuu vasta, kun minulle annetaan anteeksi ja kun minä koen, että olen todella saanut anteeksi. Tekoja ja tunteita. Anteeksiantamisessa ja –saamisessa on samalla tavalla sävy- tai vahvuuseroja kuin anteeksipyytämisessäkin. Anteeksiantajan on joko helppo antaa anteeksi tai anteeksiantaminen voi vaatia pientä prosessia, hampaiden narskuttelua ja mietintää. Anteeksisaamisen helpotus on joskus pieni ja joskus valtava. Entä jos anteeksiasiaa ei olisi olemassakaan? Millainen maailmamme ja elämämme olisi? Onneksi on. Toivottavasti käytämme sitä maailman ja oman elämämme parantamiseen.

 

 

 

 

Terhi Pellinen
lapsityönohjaaja

 

 

PYRI SOPUUN - RAKENNA RAUHAA

Rauhaa rakennetaan asein, rukouksin ja sovitteluin. Sitä kaivataan kodeissa, työpaikoilla, kouluissa ja maailman laajuisilla rintamalinjoilla. Sota ja taistelut ovat aina luoneet sankareita ja hahmoja, jotka ovat jääneet elämään tarinoissa ja taruissa. Ala-asteen ensimmäisestä historian kurssista alkaen opiskellaan muinaisista taisteluista, mm. kuinka ateenalaiset tappoivat Kreetan kuningas Minoksen pojan ja valloittivat koko Ateenan. Tsingis-kaanista, naapurikansojen alistajasta, laulavat nekin lapset, jotka eivät historiaa vielä edes opiskele. Hekin kuitenkin jo tietävät, että sopiminen on vaikeaa. Olisi helpompi vain paeta paikalta.

Rauhanrakentajat tulevat tutuksi vasta paljon pidemmän opiskelun myötä. Heidän on usein pitänyt kulkea ankara tie vastustamalla alistajia, kärsimällä nöyryytystä ja suostumalla epäinhimilliseen kohteluun.Vain harvat ovat saaneet rauhantyöstään Nobelia. Aivan liian useat ovat menettäneet rauhantyössä, sovitustyössä henkensä.

Jeesusta sanotaan jo Vanhassa Testamentissa Rauhan Ruhtinaaksi ja hänkin menetti henkensä. Hän teki sovintotyön, jonka päämääränä on lopullinen rauha ihmisen ja Jumalan välillä. Se rauhantyö on esimerkkinä kaikelle rauhan rakentamiselle, jossa sinäkin saat olla mukana hänen apunaan. Fransiskus Assisilaisen rukous lähettää meidät matkaan Ekumeenisen vastuuviikon rauhanrakentajiksi seuraavin sanoin:

Herra, tee minusta rauhasi työväline.

Anna minun kylvää rakkautta sinne, missä on vihaa
anteeksiantoa sinne, missä on vääryyttä
uskoa sinne, missä on epäilystä
toivoa sinne, missä on epätoivoa
valoa sinne, missä on pimeyttä
ja iloa sinne, missä on surua.

Oi Jumalallinen Valtias
salli, etten niin ahnaasti pyrkisi saamaan lohtua, vaan lohduttamaan
en tulemaan ymmärretyksi, vaan ymmärtämään
en tulemaan rakastetuksi, vaan rakastamaan.

Sillä lahjoittaessamme otamme vastaan
anteeksi antaessamme saamme anteeksi
ja kuollessamme synnymme ikuiseen elämään.

 

 

 

 

Sirpa Ahola
erityisdiakoni

 

 

 

SHALOM - RAUHA TEILLE KAIKILLE!

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan kuinka Jeesuksen opetuslapset saivat tehtäväkseen rauhanviestin eteenpäin saattamisen. Sanasaattajat eivät saaneet ottaa mukaansa mitään ylimääräistä, heidän tärkein varustuksensa oli siunaus. Jeesuksen siunaamina ja lähettäminä he lähtivät liikkeelle sen uskon varassa, että Herra pitää heistä huolen (Luuk. 10: 1-12).

Sanansaattajien viesti oli sanoma rauhasta ja Jumalan valtakunnan tulosta. He saivat tehtäväkseen toivottaa ihmisille rauhaa sanomalla: Shalom- rauha teille kaikille.

Hepreankielen sana ”shalom”, jolla juutalaiset tervehtivät toisiaan tarkoittaa tilaa, jossa ihminen ei kärsi vahinkoa eikä vihollinen uhkaa häntä. Toisaalta tuo sana tarkoittaa myös hyvää sopua ja yhteyttä ystävien ja myös Jumalan välillä. Lähetettyjen asiana oli tarjota kohtaamilleen ihmisille rauhaa Jumalan kanssa, rauhaa, joka toteutuu Jumalan valtakunnan koskettaessa ihmisen sisintä.

Tämän päivän maailmassa näkyy merkkejä siitä, kuinka ihmiset tavoittelevat sisäistä rauhaa. Kiireen ja monitouhuisuuden keskellä kaivataan sisäistä rauhaa ja levollista mieltä. Rauhaa etsittäessä halutaan olla trendikkäitä ja etsintä aloitetaan siksi usein itämaisista uskonnoista, transsendenttisestä mietiskelystä, joogasta tai jostakin muusta ajan hengen mukaisesta asiasta. Kristinusko tuntuu monen mielessä loppuun kuluneelta ja siksi rauhaa lähdetään etsimään jostakin aivan muualta.

Ilmiö ei suinkaan ole uusi. Yli 1600 vuotta sitten, 300-luvun loppupuolella jkr. eräs nuorehko mies etsi elämälleen tarkoitusta oman aikansa trendeistä, antiikin filosofiasta ja astrologiasta, mutta ei löytänyt sitä kummastakaan. Rauhaa ja totuutta kaipaava mies kirjoitti tuntevansa suurta ahdistusta siitä kuinka tinkimättömästä etsinnästä huolimatta hän ”kuin liejuun juuttuneena yhä tavoitteli haihtuvan hetken nautintoja” eikä ollut löytänyt kaipaamaansa rauhaa.

Erään ystävänsä opastuksella hän kuitenkin löysi rauhan lähempää kuin oli koskaan arvannutkaan. Hänen äitinsä, harras kristitty, oli opettanut poikansa rukoilemaan ja tuntemaan kristilliset tavat, mutta poika oli kaivannut jotakin enemmän. Mitään suurempaa ei kuitenkaan ollut löytynyt ja niin oli tullut aika palata kristittyjen luo, Kristuksen yhteyteen. Rauhan ja totuuden löydyttyä mies sitten kirjoitti:

”Suuri olet sinä, Herra, ja sangen ylistettävä, suuri on sinun voimasi ja määrätön sinun viisautesi. Sinua tahtoo kiittää ihminen, osanen luomakunnastasi, joka aina kantaa mukanaan kuolevaisuuttaan todistuksena synneistään sekä siitä, että sinä olet ylpeitä vastaan. Sinä saatat hänet kiittämään itseäsi iloiten sillä sinä olet luonut meidät itsellesi, ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa.”   

Nämä miehen kirjoittamat sanat, miehen jonka kirkkohistoria tuntee nimellä kirkkoisä Augustinus, ovat säilyneet vuosisatojen ajan. Ne ovat saaneet rohkaista lukuisia ihmisiä palaamaan omilta harharetkiltään Kristuksen luo. Moni on saanut kokea Augustinuksen tien omakseen. Todellista lepoa ja rauhaa ei ole löytynyt muualta, kuin Rauhan Ruhtinaan luota. Sydän on ollut levoton aina siihen päivään asti kunnes se on löytänyt levon Kristuksessa. Omat ponnistelut eivät auta, sillä vain kristittyjen Jumala kumartuu ihmisten luo ja tervehtii heitä sanoen: Shalom-  rauha teille kaikille!

 

 

 

Markku Viitala
kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

LINNUISTA

Kyyhkynen ja pulu ovat samaa sukua, mutta miten erilaisia ne ovatkaan! Kesykyyhky eli pulu ei pelkää tulla kerjäämään ruokaa, se tepastelee luoksesi julkisilla paikoilla ja voi vaikka istahtaa kädellesi tai olkapäällesi.

Kyyhkynen puolestaan rakastaa rauhallisia paikkoja ja karttaa ihmisiä, sillä se on hyvin arka. Kyyhky voi tehdä pesän talosi harjanalle, mutta jos talossa paiskotaan ovia, metelöidään ja huudetaan, se häiriintyy ja lentää pian pois. Se rakastaa rauhaa, on lauhkea ja harmiton eikä puolusta reviiriään. Se on villi ja vapaa: sitä ei voi milloinkaan kesyttää eikä kouluttaa.

Taivaallisen Isämme olemus ja läsnäolo ei muistuta tuttavallista - jopa röyhkeää - pulua, vaan arkaa ja herkkää kyyhkystä. Me voimme toivottaa kyyhkysen tervetulleeksi, mutta helposti ja huomaamattamme saatamme myös karkottaa sen pois.

Kun Jeesus eräänä päivänä tuli Jordanin virralle Johannes Kastajan luo, tapahtui jotakin epätavallista. Taivaat avautuivat. Kyyhkynen, joka laskeutui Hänen päälleen, oli tuskin mikään pulu, vaan todennäköisesti Israelissa asusteleva turturkyyhky, joka viihtyy rauhallisissa erämaissa. Johannes Kastaja tiesi heti: Tämän miehen päällä täydellisen rauhan henki voi levätä ja Hänen päälleen jäädä asumaan. Tämän miehen sisin on sopusoinnussa herkän Pyhän Hengen kyyhkysen kanssa. Hänen päällään lepää Isän mielisuosio.

Meistä useimmat kiinnostuvat, kun kuulemme ja näemme suuria ihmisjoukkoja, vauhtia, meteliä, kuuluisuutta, puheteknistä loistoa ja suurta innostusta. Menemme niin helposti harhaan. Meillä on paljon pulukristillisyyttä.

Samoin meillä on tapana paiskoa ovia, metelöidä ja riidellä. Joskus saatamme huomata, kuinka talomme kattorakenteiden alla asusteleva arka kyyhkynen murehtuu ja jättää majamme. Joskus - liian usein -emme sitä edes huomaa.

Jumala ei kuitenkaan asu metelissä, vaan siellä, missä on rauha ja hiljaisuus – sopusointu Hänen tahtonsa kanssa. Siellä kuuluvat Hänen sydämenlyöntinsä. Siellä kyyhkynen viihtyy mielellään, ja sinne se jää asumaan.

 

 

 

 

Maija Hyssy
seurakuntapastori

 

 

ALTTARITAULUN ENKELI

Tulevana viikonvaihteena vietämme kirkoissa Mikkelinpäivää. Teksteissä ja saarnassa puhutaan mm. enkeleistä. Usein ajattelemme, että enkelit ovat viestintuojia, joilla on välitettävään sanoma meille ihmisille. Enkelien viestiä saattavat vahvistaa uhkaukset tai parannuksen tekoon liittyvät lupaukset.

Kangasalan kirkon alttaritaulussa näemme toisenlaisen enkelin. Se ei ole suuri ja mahtava Jumalan soturi, vaan pikemminkin pienen pieni taivaan lähettiläs. Kun katselen kirkkomme alttaritaulua, näen enkelillä perinteistä poikkeavan tehtävän: Pieni enkeli ei julista vaan yksinkertaisesti tulee vierelle – olemaan. Alttaritaulussa Jeesus on yhdessä elämänsä vaikeimmista hetkistä, hän tietää kuolevansa ja hän tietää viimeisten elinpäiviensä olevan tuskaisia. Tuossa hetkessä ei enää kaivata saarnoja vaan aitoa läsnäolemista. Jeesuskaan ei halunnut kohdata elämänsä loppuhetkiä yksin! Opetuslapset nukkuivat mutta taivaasta lähetettiin lohduttava ja voimia antava apu, enkeli.

Me ihmiset olemme aika ajoin toinen toisellemme enkeleitä – tai ainakin meillä on sama tehtävä enkelien kanssa. Joskus ihminen näyttää ottavan ja joskus hän saa kyseisen tehtävän! Kun ihminen itse ottaa itselleen sanansaattajan tehtävän, hän näyttäytyy usein lähimmäisilleen vaativana ja jopa uhkaavana olentona. Hänellä ei ole aina kykyä ja taitoa liittyä lähimmäisen elämäntilanteeseen. Tällainen ”enkeli” on usein kiinnostuneempi sanomastaan kuin toisesta ihmisestä. Kun ihminen saa Jumalalta tehtävän, hän toimii usein kuin alttaritaulumme enkeli. Hänellä ei ole ehkä paljoa sanottavaa, hänellä ei ole tarvetta pitää kovaa ääntä itsestään. Mutta hän tulee vierelle, hän jakaa lähimmäisen vaikeimmatkin asiat ja valaa apua tarvitsevaan ihmiseen uskoa ja toivoa. Tällaisen ”enkelin” lähellä ihminen ei koe tulevansa tuomituksi tai loukatuksi – hän kokee tulevansa hoidetuksi ja autetuksi.

Kangasalan kirkon alttaritaulussa Jeesus rukoilee katsoen kohti taivasta. Kyseinen kuva on lohduttava kaikille meille, jotka koemme elämämme keskellä avuttomuutta ja heikkoutta. Kuvaan sisältyy lupaus: Kun käännymme kohti taivasta, kun avaamme sydämemme rukouksessa Jumalalle, silloin taivaasta tulee apu. Enkeli tuli ja lohdutti Jeesusta, enkeli tulee myös sinun ja minun luokseni. Kukaan meistä ei jää yksin!

 

 

 

 

 

 

Seppo Jarva
kirkkoherra

 

 

ERILAISUUS YHDISTÄÄ JA RIKASTUTTAA

Minulla on ollut pari kertaa mahdollisuus osallistua Euroopan bibliodraamaohjaajien tapaamiseen, viimeksi elokuussa Unkarissa. Bibliodraama on toiminnallinen ja elämyksellinen tapa lukea Raamattua ryhmässä. Yksi työskentelyn perusidea on se, että jokainen tuo yhteiseen työskentelyyn jotain ja että kaikkien ajatukset, kysymykset ja kommentit ovat yhtä tärkeitä ja yhtä oikeita.

Unkarin kokoontumisessa lähdettiin liikkeelle siitä, että monikansallisuus ja –kielisyys on rikkautta eikä ongelma tai este yhteiselle työskentelylle ja uskon jakamiselle. Samoin sen, että osallistujia on eri kirkkokunnista katsottiin rikastuttavan jokaista osallistujaa sekä eri ryhmien työtä. Kaikkien ei tarvitse ajatella asioista samalla tavalla tai ilmaista uskoaan samalla tavalla. Katolilainen voi olla katolilainen ja protestantti voi olla protestantti. Silti voidaan kokea, että meillä on yhteinen Jumala ja yhteinen usko.

Luemme samaa Raamattua, samoja kertomuksia Jeesuksesta. Asetumme Raamatun ajan ihmisten rinnalle elämään ihmisen elämää iloineen, murheineen ja ikuisine kysymyksineen. Kuulumme kaikki siihen ihmiskuntaan, jota Jumala rakastaa äärettömällä rakkaudellaan. Kukaan ei jää ulkopuolelle. Ketään ei kuulu eikä saa sulkea ulkopuolelle. Kaikki saavat kuulua Jumalan perheväkeen, monella tapaa erilaisina ihmisinä, mutta silti yhteen kuuluvina.

Koetapa kuvitella, miltä kuulostaa Isä meidän –rukous, kun monikielinen osallistuja joukko lukee sen jokainen omalla kielellään! Meillä on yhteinen Isä, yhteiset elämänkysymykset ihmisinä ja yhteinen usko, vaikka emme täysin ymmärräkään toisiamme, vaikka ilmaisemme uskoamme erilaisilla sanoilla ja tavoilla. Silti kuljemme yhteistä matkaa yhteistä Taivaan kotia kohti.

Työryhmässäni jokainen sai rakentaa oman rukouspaikkansa ja kertoa siitä jotain toisille. Kaikilla oli yhteinen rukouksen kieli riippumatta siitä oliko munkki, pappi, opettaja, insinööri, psykologi tai kotiäiti. Halu olla lähellä Jumalaa, ehkä ihan ”Jumalan sylissä”, tulla kuulluksi ja autetuksi oli kieli- ja muut rajat ylittävä tarve ja kokemus. Jumala on erilaisissa paikoissa ja puhuu eri ihmisille hiukan eri tavoin. Mutta Jumala on sama.

Uskontunnustuksessa lausumme, että uskomme ”pyhäin yhteyden”. Se ei ole aina näkyvää ja koettavaa. Usko voi olla myös tavoite, jonka suuntaan voimme kulkea ja mitä voimme tavoitella. Usko voi tulla näkyväksi.

 

 

 

 

Auni Kaipia,
kappalainen

 

 

LUKKARIN KOULUSSA

Allekirjoittanut oli viiden päivän täydennyskoulutuskurssilla Kirkon Koulutuskeskuksessa toissa viikolla. Kirkko kouluttaa meitä vanhojakin työntekijöitään jopa hamaan vanhuuteen asti. Kuten ennen lukkarin koulussa opeteltiin suhteellisen iäkkäinäkin lukemaan, saamme me yli 30-vuotta työssä olleet konkaritkin vielä päntätä uusia asioita pääkoppaamme entisen tiedon päivittämisen ohella.

Lukkarin koulu oli ennen osa ankaraa elämän koulua ja silloista kansanopetusjärjestelmää. Ken siitä ei selvinnyt sai kokea ankaruutta ja julkihäpeää oppimattomuudestaan pitkään. Sitä oli monen vaikea kestää. Me ihmiset olimme tuollaisissa asioissa armottomia ja ilkeitä toisillemme. Kanssaihmisten pilkan kohteeksi joutui moni, jolla oli oppimisvaikeuksia. Se tuntuu meistä nykyään tosi pahalta ja primitiiviseltä.

Mutta näin on asia osittain vielä nykyäänkin, kun seuraa koulumaailman tapahtumia vaikka sanomalehdistä. Olemmeko mitään oppineet menneistä ajoista tässä asiassa. Ovatko koulujärjestelmän kauniisti muotoillut kasvatus- ja oppimistavoitteet, toisten huomioon ottaminen, auttavaisuus ym. vain sanahelinää. Sana ei tule lihaksi. Sana ei toteudu teoiksi käytännön elämässä vielä nykyäänkään monen kohdalla. Ihmislasten koulu on ankara ja armoton poikkeavaa tai muuten kaveripiirin ulkopuolelle jätettyä lasta kohtaan vielä nykyäänkin. Vähän niin kuin susien keskuudessa, joissa ulkopuolisiksi eri syistä jääneet hylätään kuoliaiksi. Se tuntuu meistä tosi pahalta ja primitiiviseltä.

Ihmisten koulu on osa elämän koulua, joka on kuitenkin käytävä ja yritettävä kestää, jos meinaa elämässä selviytyä jotenkin. Moni ei kiusattuna jaksa, vaan lamaantuu henkisesti joltakin persoonallisuutensa osalta. Oppilaiden ja opettajien tukena ovat maan lait ja asetukset. Ne tuntuvat joskus elävän omaa elämäänsä - koulu omaansa. Silloin ne eivät kohtaa. Se tuntuu monesta tosi pahalta.

Kristitylle elämän koulu on samalla Jumalan koulu, tai päinvastoin – Jumalan koulu on elämän koulu. Se koulu kestää maallisen elämämme ajan. Se on oppimistavoitteiltaan ja oppimistuloksiltaan useimmiten hyvä koulu. Tämä koulu kunnioittaa pienimmänkin yksilön elämää, on kärsivällinen, rakastava ja armollinen heikompaakin oppijaa kohtaan. Koulu muokkaa ihmistä kaltaisekseen. Sen hyvä henki, hyvät tavat, hyvä ilmapiiri, hyvät tiedot ja taidot siirtyvät hyvässä koulussa oppilaan hyviksi ominaisuuksiksi, jotka kantavat elämässä kaikkina aikoina – hyvinä ja huonoina aikoina. Siihen kouluun lähdettyään ihminen ei ole enää entisensä. Jumalan koulussa meille häämöttää hyvä tutkinto - Master of Life. Siihen sisältyy bonuksena, ikään kuin stipendinä jokaiselle oppilaalle elämämme tarkoituksen täyttyminen ja kristityn elämän vaelluksen jatkuminen ajan rajan tuolla puolen.

 

 

 

 

 

Matti Huomo
kanttori

 

 

HEIKKONA OLENKIN VÄKEVIN!

Olet varmaan itsekin joskus saanut tutulta tai ystävältä ns. kiertokirjeen tai nykyisin tekstiviestin, jossa on jokin aihe ja se pyydetään sitten lähettämään esim. viidelle ystävälle eteenpäin ja siitä uskotaan seuraavan sinulle jotain hyvää, onnea, rikkautta tms.

Sain kerran eräältä tutultani tämäntapaisen viestin jonka sisältö meni suunnilleen näin; Vahva ihminen tietää kuinka pitää elämänsä järjestyksessä. Jopa kyyneleet silmissään he onnistuvat sanomaan ”olen kunnossa” hymyillen. Lähetä tämä vahvalle henkilölle. Muutos on tulossa, karma näki surullisuutesi ja sanoi kovien aikojen olevan ohi. Jos uskot lähetä tämä kymmenelle minut mukaan lukien ja katso mitä tapahtuu 30 minuutissa.

En tiedä aloinko liikaakin analysoimaan tätä viestiä. Yleensähän tällaisia viestejä ei voi ottaa todesta vaan niiden sanotaan olevan eräänlaista viihdettä. En kuitenkaan halunnut lähettää tätä viestiä eteenpäin, koska en kokenut olevani samaa mieltä.

Vaikka toisaalta monesti me ihmiset käyttäydymme juuri näin kuten viestin ”vahva ihminen”, että vaikeuksien keskellä pyrimme pitämään ns. kulissit kunnossa ja näyttämään ulos päin, että pärjäämme vaikeuksistamme huolimatta vaikka sisäisesti olisimme kaaoksessa. Ihminen ei halua näyttää muille omaa heikkouttaan ja haavoittuvuuttaan. Hän voi miettiä, että mitähän muut ajattelevat hänestä, jos hän kertoo elämänsä vaikeat kipukohdat muille.

Yhteiskunnassamme kiinnitetään liikaa huomiota suorittamiseen ja elämässä pärjäämiseen. On oltava vahva, että pystyy vastaamaan vaatimuksiin, joita tuntuu tulevan joka taholta. Ympäristön vaatimuksen tuntuvat monesti liian vaativilta ja armottomilta. Onkin tärkeää, että puhumme toinen toisillemme niin iloista kuin suruistakin, näin meidän inhimillinen puoli tulee esille ja kovakin kuori ja panssari näennäisesti vahvan ihmisen ympärillä pehmenee. Kuten vanhassa sananalaskussa todetaan jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja jaettu suru on vain puoli surua.

Meitä kehoitetaan myös tuomaan murheemme ja kärsimyksemme Jumalan eteen. Herra on sorrettujen turva. Jumala ei vaadi meiltä vahvuutta eikä suorittamista, vaan hän hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme, kaikkine kipuinemme ja suruinemme voimme kääntyä jumalan puoleen ja kokea olevamme rakastettuja. On keveämpi olo jatkaa matkaa, kun saa tuntea, että Jumala kantaa ja kannattelee meitä vaikeuksien keskellä ja saa meidät luottamaan hänen hyvyyteen ja armoonsa. Kuten raamatussa sanotaan Jumalan valtakunnassa kaikki on toisin, heikko onkin väkevin ja pieni onkin suurta.

Kari Tikan armolaulun sanoin toivotan sinulle Jumalan armon ja rakkauden täytteistä syksyä: Minun armossani on sulle kylliksi, sillä voimani tulee täyteen heikkoudessa. Se on Jumalan suuri lahja.

 

 

 

 

Tuula-Mari Niemi
diakoni-lähetyssihteeri
Sahalahden kappeliseurakunta

 

EIKÖ PASTORI MUISTA MINUA?

- Hyvää päivää, rouva! Olette jotenkin tutun näköinen. Missäköhän olemme tavanneet?
- Eikös pastori muista minua? Sinähän olit vihkipappimme kaksi vuotta sitten!
- Voi hyvänen aika! Onpas minulla huono muisti. Anteeksi kauheasti. (Pappi poistuu näyttämöltä posket punottaen.)

Liian tavallinen kohtaus tosielämästä. Noloa! Työssäni tapaan niin paljon uusia kasvoja, että tavan takaa törmään myös kiusallisiin tilanteisiin. Sanovat, että kaikki tuntevat apinan, mutta apina ei tunne ketään. Sanonta ei paljoa lohduta. Seurakuntalaiselle jää vaikutelma, että pastori ei välitä laumastaan, kun ei edes muista heitä. Unohtaminen on inhimillistä, ja pastorin hommassa tavallaan ymmärrettävää. Pitäisi kai osata armahtaa itseään. Mutta eipä Jeesuskaan ollut kovin lempeä, kun arvioi palkkapaimenten työn jälkeä.

”Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista. Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.” (Joh. 10:12-14)

On tavattoman lohdullista kuulla, että Jeesus ei unohda omiaan. Kasteessa nimeltä kutsutut pysyvät Jumalalla mielessä toisin kuin huonolla nimimuistilla varustetulla seurakunnan työntekijällä. Papilla on omista töppäyksistään huolimatta suuri etuoikeus mainostaa Hyvää paimenta, joka todella välittää.

”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.” (Jes. 49:15-16a)

Katekismus opettaa, että Jumalan tunteminen on elämämme kallein asia. En uskalla kiistää. Mutta toisaalta tekisi mieli väittää, että on olemassa yksi vieläkin kalliimpi asia. Jumalan tuntemistakin tärkeämpää on se, että Jumala tuntee sinut. Omat tekosi tai hurskautesi tai uskosi lujuus eivät vie minua taivaaseen. Sinne vie vain Jeesus. Jos hän ei tunne sinua, niin mitä silloin on iloa mistään. Ristin ryöväri oli tämän asian kirkkaasti oivaltanut. Hänen rukouksensa on erinomainen rukous jokaiselle päivälle.

Hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

 

 

 

 

Marko Sagulin
nuorisopastori

 

 

RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI

Maailman miljardöörit ovat innostuneet antamaan omaisuuttaan maailman kärsivien ja köyhien auttamiseen. He haastavat yhä uusia rikkaita mukaan. Rahasummat ovat merkittäviä. Niillä varoilla saadaan paljon aikaan. Näiden liikemiesten auttamishalun motiiveista voidaan esittää erilaisia arveluja. Onko liikkeelle paneva voima vilpitön lähimmäisen rakkaus vai bisnes vai oman imagon kiillotus? Avun tarvitsijan kannalta motiivilla ei ole niin suurta merkitystä. Tärkeintä on saada ruokaa, vaatteita tai hoitoa sairauteen. Monissa uskonnoissa ja niihin liittyvissä kulttuureissa almujen antaminen köyhille on hurskaalta vaadittava hyvä teko. Niinpä hyvän uskonnon harjoittamisen seurauksena köyhät saavat apua.

Moni ihminen sanoo suhtautuvansa periaatteessa myötämielisesti hädänalaisten auttamiseen, mutta ajattelee, ettei itsellä ole varaa siihen tai ettei luota siihen, että auttavat tahot toimivat riittävän rehellisesti tai joku ajattelee, ettei itsellä oikeanlaista motiivia.

Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa lähimmäisen rakastaminen ja auttaminen oli jatkuvasti esillä ja mukana.

Jeesuksen opetuksen mukaisesti 1. Joh 4:7-8 kirjoittaa:

”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.”

Kaikkien ihmisten, myös outojen ja vieraiden, rakastaminen oli alusta asti kristittyjen tuntomerkki. Sitä ihmeteltiin. Ei pelkästään auttaminen, vaan myös rakastaminen. Tätä samaa monet odottavat edelleen meiltä kristityiltä. Sitä, että jokainen ihminen nähtäisiin ja kuultaisiin sekä kohdattaisiin tasavertaisesti. Mutta myös sitä, että avun tarvitsija saisi apua eikä vain sääliä tai myötätuntoa. Rakastaminen on toimimista ja tekemistä, arkisia ja pieniä asioita, joita jokainen osaa tehdä ja joihin jokaisella on mahdollisuus.

Kangasalan seurakunnan kaikki rippikoululaiset ovat parin viime vuoden aikana tehneet diakoniatehtävän. Jokaisen rippikoululaisen on täytynyt itse etsiä henkilö, jolle tekee tunnin mittaisen palvelutehtävän. Kaikki ovat löytäneet jonkun, jota auttaa. Vuosittain on ollut 370 iloista avunsaajaa ja 370 iloista auttajaa.

 

 

 

 

Auni Kaipia
kappalainen

 

 

ESTEITÄ

Vanha tarina kertoo kivestä, joka oli keskellä tietä. Se oli huomattavan iso. Se oli esteenä tiellä kulkijoille. Joku kulkija kääntyi takaisin nähdessään kiven, toinen kiersi sen kaukaa, mutta joku kiipesi sen yli. Yksi kulkija haki toisia apuun, jotta kiven sai vieritettyä pois.

Kivi on tässä vertauskuva arkeen tulevista erilaisista esteistä. Niistä pitää jotenkin selviytyä, jotta matka, elämä, olisi tyydyttävää tai mielemme mukainen.

Kun Jumala valitsi Mooseksen johtajan tehtävään, niin Mooses yritti estää valituksi tulemisen kertomalla, että hänellä on hidas puhe ja kankea kieli. Jumalalle ne eivät olleet ylitsepääsemättömiä esteitä. Jumala lupasi olla Mooseksen kanssa, auttaa ja neuvoa. Jumala teki Aaronista, Mooseksen veljestä hänelle apulaisen. Aaron oli taitava puhuja. Mooseksen johtajan taidot tulivat parhaiten käyttöön Aaronin puheenlahjojen avulla.

Kerran Jeesuksen luo tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan. Oli vaikeaa tulla ymmärretyksi epäselvän puheen takia. Hänen harras toiveensa oli parantua. Jeesus paransi hänet. Ihmiset iloitsivat ja miehen parantumisesta puhuttiin kaikkialla.

Raamatun henkilöiden kokemukset antavat toivoa selviytyä tiellemme tulevista esteistä. Mooseksen ja kuuron miehen tavoin saamme pyytää apua Jumalalta.

 

 

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

 

REMONTTIHOMMIA MESTARIN KÄSIN

Tänä vuonna meidän perheen kesä on kulunut remonttia tehden. Itse olemme tehneet pientä pintaremonttia ja remonttimies on tehnyt vaativat osuudet kuten pesutilat. On ollut ilo huomata oma kädenjälki työssä. Maalatessa seinää kolmatta kertaa, voi jo todeta, että tästähän taitaa tulla melko hyvä. Vanhasta saa uudennäköistä, kun viitsii vähän nähdä vaivaa. Jokainen osaa tehdä jotakin.

Pesutilassamme muutos oli valtava. Ennen ahdas ja melko epäkäytännöllinen tila tuli uudeksi mestarin käsissä. Vaikka neliöt eivät lisääntyneet, tilantuntu oli huomattava ja viihtyisyys kasvoi mielestäni täyteen kymppiin. Pienestäkin saatiin kaunista ja toimivaa mestarin käsin. Siihen ei olisi koskaan omat taidot riittäneet. Ja mielessä oli muistutus, että pesutilat on syytä tehdä kunnolla, jotta ei pääse syntymään isoja vahinkoja. Oli ilo seurata ammattilaisen työtä ja oppia samalla itsekin paljon uutta. Ja meillä on lupa ajatella, että minun ei tarvitse osata kaikkea. Välillä tarvitsemme mestarin apua.

Me ihmisetkin tarvitsemme monenlaista remonttia. Usein syksyn alkaessa ihminen ajattelee elämäntaparemonttia, mikä on erittäin hyvä asia. Fyysinen hyvinvointi auttaa meitä monessa asiassa jaksamaan. Mutta yksin fyysinen puoli ei riitä. Tarvitsemme remonttia myös henkisesti. Siinä Jeesus on meidän mestarimme. Kun annamme hänelle tilaa, Hän varmasti remontoi meidät kuntoon, siihen kuntoon, minkä hän itse näkee meille hyväksi.

Monelle tutussa hengellisessä laulussa lauletaan kuvaavin sanoi siitä, kuinka Jeesus meitä hoitaa. Vaikka olisimme kuinka hauraita tahansa, Hän meitä hoitaa. ”Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku. Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät. Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois. ”Ole siis rohkealla mielellä tässäkin remontissa mukana, Mestarin käsissä on turvallista olla. Ja muista, ei todellakaan ole häpeä kääntyä Mestarin puoleen vaan on häpeä olla käyttämättä se mahdollisuus. Yksin ei sinunkaan tarvitse pärjätä tässä maailmassa.

 

 

 

 

 

Mukavia remonttihetkiä
Monika Viitala,
Kuhmalahden diakoni

 

HYPPY TUNTEMATTOMAAN?

Osallistuin huhtikuussa Tampereella järjestettyyn kaupunkiseikkailu-kilpailuun. Kilpailussa kierrettiin ympäri kaupunkia pakollisia ja vapaaehtoisia rasteja suorittaen ja matkaa rastilta toiselle taitettiin pyöräillen ja jalan. Rastien tehtävät olivat mitä moninaisimpia, yhtenä niistä Lapinniemen kylpylän katolta, noin 30 metristä, laskeutuminen talon ulkoseinää pitkin. Katolle kiivettiin talon sisäpuolella olevia portaita pitkin, katolla seisominen ja oman vuoron odottaminenkin tuntui vielä ihan ”kevyeltä” jutulta, mutta kun rastinpitäjä oli kiinnittänyt kiipeilyköydet kiinni turvavaljaisiini ja antanut luvan astua kaiteen yli katon reunalle tulin vilkaisseeksi alas. Huh sanon minä!

Alhaalla häämöttävä asfaltti näytti ikävän kovalta... tuohon ei olisi mukava tipahtaa. Maan kamaralla olevat, samalle rastille odottavat kanssakilpailijat näyttivät pieniltä ja jo lyhyt silmäys riitti vakuuttumaan siitä, että ihan riittävän korkealla ollaan siihen nähden, että seuraavana tehtävänä olisi hyppelehtiä talon seinää pitkin alas. Seuraava rastinpitäjältä saamani ohje oli astua ”kantapäät reilusti vaan katon reunan yli” ja ” lähteä nojaamaan taaksepäin ja pidellä kiinni köydestä”. Muutama silmäys katolla vuoroaan odottaviin ja sitten ”rohkea noja” taaksepäin ja menoksi.

Kohtaamme elämässämme lukuisia tilanteita, jotka ovat hyppyjä tuntemattomaan. Epäröimme hetken onko valitsemamme reitti se, jota lähteä kulkemaan vai olisiko sittenkin parempi jatkaa tutusti ja turvallisesti entisillä laduilla. Päätöksen tehtyämme, ensimmäiset askeleet ovat haparoivia, mutta hiljalleen käynti alkaa tuntua yhä varmemmalta ja alamme tuntea itsemme yhä varmemmaksi siitä, että hallitsemme tilannetta. Niin se oli tuon laskeutumisenkin suhteen, vaikkei se ihan ensimmäinen kertani ollutkaan, niin yhtä uudelta ja pelottavalta se tuntui. Muutaman seinästä otetun loikan jälkeen rohkenin jo päästää köyttä nopeammin ja tehdä korkeampia ja pidempiä hyppyjä, uskalsin luottaa valjaiden ja köyden antamaan turvaan. Tuntui, että homma oli hallinnassa.

Onko sinulla turvavaljaat ja –köysi noita elämän hyppyjä varten? Keneen turvaten loikit? Kenen puoleen käännyt? Rohkenen väittää, että on turvallisempaa kulkea, kun päälle on puettuna turvavaljaat ja -köysi, joka kiinnittää sinut taivaan ja maan Luojaan. Jeesus voi olla sinun elämäsi varmistusköysi, joka kiinnittyy turvavaljaisiin ympärilläsi, jos vain annat siihen luvan.

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” Sananl.3: 5-6.

Katja Mikkola

Nuorisotyönohjaaja, Sahalahden kappeliseurakunta

 

OIKEUDENMUKAINEN TUOMIO !

Erehtyminen on sangen inhimillistä. Kaikki me teemme virheitä. Tämä tahtoo aika usein unohtua. Mehän kyllä tiedämme mikä on oikein ja mikä väärin. Osaamme arvostella niitä, jotka ovat toimineet väärin, tehneet mielestämme ihan jopa syntiä, rikkoneet Jumalaa vastaan. EI ARMOA.! Sujuvasti pystymme osoittamaan toisten vikoja ja erheitä varmoina siitä, mikä on totta.

On todella helppo nähdä toisten puutteita, mutta taitaa olla vielä helpompaa olla huomaamatta omia vikoja. Jeesus toi mukanaan meille armon ja anteeksiannon. Miten voisimme muistaa sen aina, että me kaikki tarvitsemme tuota armoa aina.

Olisi hyvä, jos osaimme tuomita toisia samalla rakkaudella ja armolla, mitä olemme toivottavasti itse saanet kokea Jumalan taholta. Parasta olisi jos kaikki tuomiot annettaisiin rakastavan ja armahtavan Jumalan hoitoon.

Rippikouluikäisenä minua puhutteli ja vieläkin sen tekee Roomalaiskirjeen kohta Room 2:1-3 :"Sen tähden et voi mitenkään puolustautua ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesesi, koska sinä toisen tuomitsija teet samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko, sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita."

Jorma"Jommu"Jussila

Erityisnuorisotyönohjaaja

 

TOTUUS VAI TEHTÄVÄ?

Tulevan pyhän teema on totuus ja harha. Sunnuntain evankeliumi tekstissä Mt. 7:15-23, Jeesus varoittaa vääristä profeetoista, jotka todellisuudessa ovat sisimmässään kuin raatelevia susia. Jeesus opettaa yksinkertaisesti, että hyvästä puusta saadaan hyviä hedelmiä ja huonosta puusta tulee huonoja hedelmiä. Hedelmä on siis opetuksen mukaan kaiken mittari. Jeesuksen opetus päätyy kuitenkin hätkähdyttävästi siihen, että Jeesus toteaa niidenkin olevan vääryyden tekijöitä, jotka ovat Hänen nimessään profetoineet, tehneet voimatekoja ja karkottaneet pahoja henkiä.

Kristitty joutuu useissa kohdin kyselemään mikä on Jumalan tahto, mikä on totuus ja mikä valetta. Joskus näissä kyselyissä piilee se vaara, että totuudesta ja valheesta tulee kovin mustavalkoista ja kovan totuuden etsinnästä tulee elämän tärkein asia. Vääryyskin tulee tietysti erotella totuudesta, mutta miten lopulta voi olla varma siitä, mikä on Jumalan totuus?

Raamattu osoittaa, että Jumalan totuus on rakkauden totuutta. Missä rakkautta toteutetaan, siinä täytetään laki ja profeetat. Mitkään ulkonaiset teot eivät koskaan voi korvata rakkauden töitä, eivät edes silloin vaikka ne näyttäisivät hurskailta, kuten evankeliumitekstin esimerkissä. Rakkauden työt puolestaan eivät voi olla ulkonaista suoritusta, vaan todellinen rakkaus nousee aina sisältä päin. Se ei silti perustu tunteeseen, vaan valintoihin ja tahtoon. Rakkauden tekojen perusta on aina Jumalassa itsessään: Jumalan hyvyys johtaa meitä kääntymiseen (vrt. Rm. 2:4).

Kristittyinä elämisen suurin haaste näyttääkin olevan se, että me osaamme vain kääntyä asioidemme kanssa oikeaan suuntaan eli Jeesuksen puoleen.

Mitäpä tekoja tai totuuksia me siis voisimme viimeisellä tuomiolla Jumalalle esitellä? Ainoa mahdollisuus on osoittaa ristiinnaulittua Kristusta, Hänen tekonsa riittää. Silloin, kun me olemme henkilökohtaisesti vastaanottaneet Jeesuksen elämäämme ja saaneet syntimme anteeksi, me pelastumme. Silloin Jumalan Pojan työ tulee meissä elämämme perustaksi ja siitä käsin voimme pyrkiä tekemään Hänen tahtonsa mukaista hedelmää rakkauden töissä. Anteeksi saaneina ja puhdistettuina. Silloin tärkeimmäksi kysymykseksi ei enää nouse se, kuka on suurin ja vahvin tai kuka on oikeassa, vaan se, että Jeesus saa kohdata syntistä ihmistä johtaen armahdetun ikuiseen elämään.

Markku Mustajärvi

kesäteologi

KIRKASTUSSUNNUNTAI

Sydän-Hämeessä osataan viettää kirkastuspyhää. Luopioisten kirkkopyhästä on tullut melkoinen tapahtuma. Sitä juhlitaan etupainotteisesti, kuten Suomessa on tapana!

Kun isoilla juhlilla on kirkastuttu, voi ehkä kysyä, mikä alun perin kirkastui. Kertomus Jeesuksesta vuorella on merkillinen. Yleensä hän karttoi kirkastavia kommentteja itsestään. Kavereitaan hän käski olemaan hiljaa, kun jotakin erikoista tapahtui. Heistä vain kolme parasta hän otti mukaansa vuorelle.

Alkuperäisillä kirkastusjuhlilla Jeesuksen kasvot ja vaatteet sädehtivät. Aivan kuin olisi paljastunut sisäistä valoa, joka on piilossa pinnan alla. Vanhan testamentin kirkkaimmat hahmot, Mooses ja Elia, tulivat myös juttusille, aivan kuin aikakin olisi kirkkaudesta sulanut. Kirkas pilvi pimensi näkyvyyden. Kuului kajahdus, että nyt kannattaisi kuunnella, nimittäin Poika puhuu. Pietari tarjoutui tekemään kolme majaa, koska heidän oli hyvä olla - kuin juhlilla ainakin.

Kirkkaus on vaikea asia. Toivomme sitä silloin kun ei kirkastu millään. Jos jotakin pitäisi peittää, kirkkautta voi kirota. Monen asian kanssa olisi helpompi olla, jos sen kirkkaasti näkisi. Ja kaverimme tietävät, että moni asia ei mene jakeluun, vaikka olemme kirkkaasti nähneet. Sitten toivomme, että olisipa hyvä olla, että olisi elämän tila, jonne voisi tehdä edes yhden majan.

Kirkastusjuhlat vuorella näyttivät sen, että ikuista kirkkautta on ja mistä se loistaa. Vaikka kaverit eivät silmillään sitä aiemmin erottaneet, he kulkivat kirkkaassa seurassa. Kirkkautta ei tarvitse hakea. Se yksinkertaisesti vain loistaa ja sitä voi katsella. Sen valoon voi jäädä. Ikävä kyllä kirkkaus paljastaa paljon. Silmiä voi kirvellä, mutta se antaa majaamme valoa ja lämpöä, jota ei päivänpolitiikka heittele. Kirkkaus kulkee lähellä, myös juhlien jälkeen.

Henri Lehtola

Kangasalan kappalainen

RAKKAUDEN LAKI

Sain olla muutama vuosi sitten mukana koulutustilanteessa, jonka aiheena oli ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien sopeutuminen. Tilaisuuteen oli koottu niiden tahojen edustajia, jotka tekivät työtään ulkomaalaisten parissa. Itselleni vahvimmaksi muistoksi on jäänyt Ulkomaalaisten kriisikeskuksen työntekijän esitelmä. Hän kertoi mm. siitä, että huomattavan monella kehitysmaiden maahanmuuttajalla on taustalla pahoinpitely ja jopa kidutuskokemuksia. Niistä on vaikea puhua ja vaikeutta lisää myös huono kielitaito. Terapeutti joutuukin usein keskustelemaan tulkin välityksellä, johon voi olla alkuvaiheessa vaikea luottaa.

Tällaiset kokemukset eivät ole harvinaisia lähetystyönkään keskellä. Evankeliumia joudutaan usein viemään kulttuurirajojen tai jopa muurien ylitse. Se tarkoittaa, että työntekijän on opittava pois omista länsimaalaisista tottumuksista ja tavoista ja kohdatta elämän arki kaikessa karuudessaan. Vuorovaikutus ja avoin keskustelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta hyvää sanomaa voitaisiin jakaa yli kulttuurirajojen.

Toisinaan ongelmat voivat kuitenkin nousta ylitsepääsemättömiksi. Yhteistä kieltä joudutaankin usein rakentamaan kuunnellen ja harkiten. Tokihan Jeesus on tuttu ja tunnettu opettaja monienkin uskontojen teksteissä, mutta opettajan jalanjäljet eivät vain satu yhteen sen kanssa, miten kristillinen perinne on Jeesuksen historian tallentanut. Vaikka islam ja hindulaisuuskin tuntevat Jeesuksen profeettana, ajatus syntien anteeksiantamisesta on varsin erilainen kuin, miten sen olemme oppineet katekismuksesta.

Kulttuureiden kohtaaminen on tullut yhä selkeämmin osaksi myös kotimaamme tavallista elämää. Nämä kohtaamiset ovat tärkeitä tilanteita, sillä jokainen jaettu hetki kertoo jotain myös uskostamme ja siitä maasta, jossa elämme. Vanha sanonta: ’Lähetys alkaa kotioveltamme’, onkin hyvä ohje, joka toivottavasti voi rohkaista elämään reilusti kristittynä tavallisenkin elämän keskellä. Jokainen kohtaaminen on vieraallemme evankeliumin tuoksu, joka voi tuoda päivän uudistavan sisällön.

Ensi pyhän evankeliumiteksti ja teema kertovat meille, mikä kristillisen uskon sisällössä on luovuttamatonta. Pyhän teema ’Rakkauden laki’ kätkee sisälleen oikeastaan kaiken toimintamme. Apostoli Paavalin kirjoituksessa on kyse enemmän kristillisestä eetoksesta, kuin elämää määrittävistä säännöistä tai normeista. Paavali kirjoitta: ”Olkaa keskenänne yksimielisiä. Asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Jos mahdollista ja teistä riippuu eläkää rauhassa kaikkien kanssa.” (Rm 12:16-17) Jos nuo ohjeet voisimme pitää mielessä, ne olisivat kyllä melkoinen todistus ja merkki uskostamme. Vaikka usein emme siihen pystykään, rakkauden lain ajatus on hyvä muistaa. Silloin kuljemme oikealla polulla ja oikeaan suuntaan.

 

 

 

 

 

Juha Lankinen
seurakuntapastori

 

 

TYÖKUTSU

Kun Jeesus aloitti julkisen toimintansa, Hän kutsui seuraansa ystäviä, joita nimitti opetuslapsiksi. Genesaretin järven rannalla Hän näki Pietarin, Andreaan, Jaakobin ja Johanneksen huuhtomassa verkkojaan tuloksettoman kalastusyön jälkeen. Pietari pani ammattiylpeytensä sivuun ja totteli Jeesuksen käskyä heittää verkot vielä veteen. Jeesuksen antama valtava kalansaalis sai Pietarin vakuuttumaan Jeesuksen voimasta. Nyt Pietari ei ollut tekemisissä vain taitavan opettajan kanssa, josta Andreas-veli oli puhunut. Hän oli kasvokkain Jumalan kanssa. Jeesus kutsui Pietarin ja toiset oppimattomat kalastajat seuraajikseen. Jeesus lupasi, että heistä tulee ihmisten kalastajia Jumalan valtakuntaan. Kalastajat jättivät veneensä ja verkkonsa ja lähtivät empimättä matkaan.

Vähän myöhemmin Jeesuksen opetuslapsijoukko lisääntyi myös muiden ammattien edustajista. Jopa ihmisten halveksima veronkantaja Matteus kelpasi Jeesuksen ystäväksi. Ylösnoustuaan Jeesus kutsui myös Jeesuksen seuraajia vainonneen Paavalin apostoliksi. Hän taas oli korkean yliopistokoulutuksen saanut. Jeesuksella oli varattuna tehtävä heille kaikille.

Jeesus kutsuu meitäkin seuraajikseen. Meillekin Hänellä on varattuna oma tehtävä. Kutsu kuuluu kaiken ikäisille. Abrahamkin oli 75 -vuotias, kun Jumala antoi hänelle tehtävän lähteä Kaldean Urista siihen maahan, jonka Herra osoittaa. Abraham totteli tietämättä minne matka veisi.

Jeesus varustaa meidät työhönsä tarvittavalla viisaudella ja rakkaudella. Hän sanoi opetuslapsille ja myös meille: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää.” Rukoillen saamme selville, mikä on meidän oma tonttimme. Jonkun tehtävä on naapuruston puolesta rukoileminen, toisen kolehdin kantaminen kirkossa, joku saa kutsun pyhäkoulunopettajaksi tai kirkkokuoron jäseneksi. Tehtäviä riittää monenlaisia.

Isänmaan virressä lauletaan: ”Vaan tehtäviisi valitset useinkin pienet, alhaiset, niin että heissä näkyisi vain sinun suuri voimasi.”

Tervetuloa joukkoon!

 

 

 

 

Leila Pahkala
pyhäkoulusihteeri

 

 

SIUNATTUA JA AURINKOISTA JUHANNUSTA!

Keskikesän juhla on Suomen kauniin luonnon juhlaa. Saamme nauttia suven lahjasta ja tuntea kiitollisuutta siitä Luojallemme, Jumalallemme. Päivän mitta on juuri nyt pisimmillään ja vietämme Suomen suven yöttömiä öitä. Tämä kirkkaus on meille lahja, jota etelämpääkin käydään ihailemassa.

Juhannus on myös kansallinen juhla, sillä vietämme myös Suomen lipun päivää. Tunnemme olevamme suomalaisia ja tunnuksena siitä on siniristilippumme. Nuo värit kuvaavat elämäämme, sininen on taivaan ja tuhansien järvien väri ja vastaavasti valkoinen taivaan pilvien ja talven lumen väri. Ristilippu muistuttaa myös siitä, että elämme maassa, jonka kristinuskon sanoma on tavoittanut ja tänne tuo sanoma on tuonut siunauksensa.

Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä: tuo vanha perinteinen juhannuksen paikkahan on 24. kesäkuuta. (Kristikunnassa on vietetty tuota juhlaa jo 400-luvulta lähtien.) Johannes Kastajan syntymäpäivästä on kyse. (Juhannuksen evankeliumi: Luuk. 1: 57- 66). Hänen tehtävänsä on olla tien valmistaja maailman valkeudelle, Jeesukselle Kristukselle. Perinteisen käsityksen mukaan Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Kuusi kuukautta juhannuksen juhlan jälkeen vietämmekin joulun juhlaa, Jeesuksen syntymäjuhlaa.

Johannes toimi nimensä mukaisesti (Johannes = Jumala on armollinen). Hän julisti Jumalan armoa ja syntien anteeksiantoa sekä Jumalan valtakunnan lähestymistä. Hän tunsi, että jälkeensä tulevan kenkiäkään hän ei ole arvollinen riisumaan. Tässä näkyy hänen nöyryytensä palvelutehtävässään. Hänen Herransa, Jeesuksen tehtävä on tuoda maailmaan valkeutta. Jumalan valtakunnan keskellä Jeesus yhä toimii omien palvelijoidensa kautta Pyhän Hengen voimasta. Anteeksiannon sanoma tuoreuttaa ja puhdistaa kuin kesäinen sade. Jumalan valtakunnasta saarnataan katuvalle ihmiselle synnit anteeksi maailman valkeuden, Jeesuksen nimessä ja veressä. Ristin sanoma on siunaava sanoma. Sen tehtävänä on muistuttaa myös päämäärästä, taivaasta, ikuisesta suvesta.

Jeesus itse oli esimerkillinen lähimmäisen palvelija. Meidän tehtävämme tänä juhannuksena on kesämökeillämme, kodeissamme osoittaa rakkautta lähimmillemme, perheellemme. Lähimmäisen rakastaminen antaa hyvät juhannusmuistot. Tärkein aurinko on oma lämpömme läheistämme kohtaan!

 

 

 

 

Juha Seppälä
kappalainen
Kangasalan seurakunta

 

 

NAISEN KUVA

Louvren taidemuseossa, Pariisissa on pieni taulu arvoituksellisesti hymyilevästä naisesta, Mona Lisasta. Kärjistäen voisi sanoa, että kirkkohistorian ja ikonitaiteen esittämä kuva nuoresta Mariasta on Mona Lisan kaltainen. Ei ryppyä, ei tahraa… eikä liioin ajatuksia, tunteita, mielipiteitä, saati elämän jättämiä jälkiä. Eurooppalaisen kristillisen kirkon Maria on ollut vaikeneva Maria.

Raamatussa Mariaa kuvataan yllättävän vähän, verrattuna siihen asemaan, johon hänet on kirkossa nostettu. Uuden testamentin maininnat Mariasta sijoittuvat Jeesuksen toiminnan kohokohtiin. Hän esittää naispääosaa Jeesuksen syntymädraamassa. Hän on mukana kun Jeesus aloittaa julkisen toimintansa Kaanaan häissä. Ja hän vaikeroi poikansa ristin juurella.

Maria on yksi katolisen kirkon pyhimyksistä. Koulussa opettaja pyysi lapsia selittämään keitä ovat pyhimykset. Pieni poika vastasi ”Pyhimyksiä ovat ne, joiden läpi paistaa auringonvalo”. Ensi sijassa hän ajatteli oman kylänsä kirkon lasimaalausikkunoita. Niihin oli maalattu apostolien ja pyhimysten hahmoja.

Millaisen valon voimme sitten löytää Marian läpi?

Vähän käytetty tapa tarkastella Mariaa, on Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologian näkökulma. Vapautuksen teologian ytimenä on köyhien ihmisten vankkumaton usko siihen, että Jumala ei ole hylännyt heitä, vaan pitää heidän puoliaan. Tämän näkökulman läpi tarkasteltu Maria on köyhä, mutta myös ylväs, voimakas ja luja. Hän on kaukana katolilaisille naisille esikuvaksi asetetusta passiivisesta, alistuvasta kiltistä tytöstä.

Marian ylistyslaulun teksti on antanut Latinalaisen Amerikan naisille Marian, jonka kasvot eivät ole taivaan kuningattaren marmoriin veistetty naamio, vaan elämää kokeneen ja nähneen, mutta silti elävyytensä, herkkyytensä ja voimansa säilyttäneen matkatoverin kasvot. Tämän Marian yksi rooli on olla äiti, mutta hänellä on lisäksi muitakin ulottuvuuksia. Suomalaisen sovellutuksen vapautuksen teologiasta aloitti Helsingin hiippakunta, joka valitsi pappisnaiselleen piispan ulottuvuuden.

Jokin Jeesuksen äitiMarian tavassa hyväksyä elämänosansa tuo mieleeni Vanhan Testamentin kertomuksen Ruutista. Näiden kahden naisen elämänkohtalon valossa näyttää siltä, että Jumalan äänen kuunteleminen johtaa ihmisen oman elämänosan löytämiseen ja / tai hyväksymiseen.

 

 

 

 

 

Tuula Lehto
Sahalahden pappi

 

 

AURINGON TÄYTEISIÄ KOHTAAMISIA

Koska kesällä moni liikkuu enemmän kuin talvella, on myös hyvä aika kiinnittää huomio siihen, kuinka kohtaan toisen ihmisen. Marraskuun sitten saapuessa olemme rikastuneet, ravitut ja virkistyneet suven kohtaamisista. Toivon mukaan! Mutta, miksi kesäkuussa miettiä jo marraskuuta? Siksi, että puolen vuoden päästä palataan kohtaamisteemaan mielenterveysviikolla ja kesällä tulisi kiireettömyyden ja vain olemisen olla myös kohtaamisissa etusijalla. Piispa Martin Lönnebo kirjoittaa, että meidän tulisi harjoitella näkemään pyhä arkipäivässä. Ja kuinka meidän tulisi harjoitella katsomaan itseämme ja toinen toistamme niin kuin Jumala katsoo meitä, rakkauden silmin. Silmien lisäksi hyvässä kohtaamisessa on kuuntelua ja keskittymistä. Toisen ihmisen kohtaamisesta oli kirjoitus tässä lehdessä muutama kuukausi sitten. Siinä kerrottiin, että ihmisen arvostavaa kohtaamista voi oppia ja opetella. Näitä asioita voimme miettiä ystävien, työtovereiden tai lähipiirin kanssa. Hyviä kohtaamisia sinulle ja meille kaikille alkavana kesänä ja tulevaisuudessa!

 

 

 

 

 

Johanna Raitanen,
diakoni

 

 

JO JOUTUI ARMAS AIKA

Suvivirsi kaikuu näinä päivinä koulunsa päättävien juhlissa. Kevätjuhlan tai valmistujaisjuhlan kautta siirrytään kesälaitumille ja kohti uusia haasteita.

Käsillä olevan sunnuntain evankeliumi kertoo rikkaasta miehestä ja köyhästä Lasaruksesta, jotka elivät elämänsä näköetäisyydellä mutta silti äärimmäisen kaukana toisistaan. Rikkaalla oli ylellisyyttä ja juhlaa, köyhällä sairautta ja nälkää. Rikkaalla oli yllään viimeistä muotia olevaa purppuraa, köyhällä vain kangasriekaleita. Rikas mies vietti päivästä toiseen yltäkylläistä elämää huomaamatta hänen porttinsa vieressä makailevaa köyhää Lasarusta. Taivaassa osat kuitenkin vaihtuivat. Maan päällä hyvän osan saanut rikas mies joutui taivaassa katselemaan kuinka ensimmäinen oli tullut viimeiseksi ja viimeinen ensimmäiseksi.

Kertomuksessa ei puhuta mitään köyhän Lasaruksen uskosta, mutta hänen nimensä antaa meille vihjeen. Lasarus on hepreaa ja merkitsee ”Jumala auttaa”. Kertomuksen päähenkilöistä vain Lasarus mainitaan nimeltä. Sen tähden nimi ”Jumala auttaa” ei voi olla sattumaa. Lasaruksen ja rikkaan miehen välinen suurin ero ei ollutkaan omaisuuden määrässä vaan uskossa. Rikkaalta, nimettömältä mieheltä puuttui Jumala, Lasarus taas turvasi Taivaalliseen Isään. Siinä oli heidän suurin eronsa.

Rikkaan miehen kohtaloksi ei lopulta muodostunut hänen vaurautensa vaan se, että hän oli unohtanut sen mistä kaikki hyvä lopulta on lähtöisin. Rikkauden kautta hänelle oli annettu poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet auttaa. Kuitenkin hän jätti tilaisuutensa käyttämättä. Hänen omatuntonsa oli sokea huomaamaan sitä hätää, joka oli aivan hänen porttinsa ulkopuolella. Hän eli itsekkäästi ja sulki silmänsä ympärillään olevalta hädältä. Lopulta hänen hyvä osansa kääntyi tappioksi. Rikkaan miehen omaisuus oli katoavaa, Lasaruksen usko taas oli katoamatonta.

Tänään Lasarus muistuttaa meitä siitä, että Jumala auttaa. Samalla hän herättelee meitä huomaamaan sen, mistä kaikki hyvä viime kädessä on lähtöisin. Lasaruksen ja kaikkien muiden kristittyjen kanssa saamme näinä aikoina liittyä Jumalan hyviä lahjoja ylistävien kuoroon:

”Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta.”

 

 

 

 

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

”ÄITI, MITÄ TARKOITTAA KOLMIPUOLINEN JUMALA?”

Lapset kyselevät vaikeita. Vaikeisiin kysymyksiin yksinkertaisen ja ymmärrettävän vastauksen antaminen on haastavaa ja kuitenkin se on tärkeää. En tiedä, kuulostaa kuin en olisi kuullutkaan. En itsekään ymmärrä, ei anna oikein fiksua vaikutelmaa ja teologinen selvitys ei aivan avaudu.

Lasten kysymykset pakottavat ottamaan selvää. Netti on oivallinen tiedon lähde. Kangasalan seurakunnan nettipapin vastaukset ponnahtavat kotoisasti Googlesta ja saarna.net tarjoaa selkeän opetuksen Jumalan koko rakkauden esiin tulemisesta kolmen eri persoonan kautta. Muutamia vuosia sitten joka kotiin on jaettu myös katekismus, josta vastauksia voisi kaivaa kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta. Mutta, mitä vastaan lapselle?

Jumalan rakkaus on niin suurta, ettei sitä pysty ilmaisemaan vain Isä Jumala, joka loi ihmisen ja ihmistä varten auringon, eläimet, kasvit ja kaiken rakkaudessaan, vapaaehtoisesti tyhjästä. Jumalan rakkautta ilmaisemaan tarvittiin myös Jeesus, jonka työ maanpäällä maksoi Jumalallekin paljon. Hänen oli annettava poikansa meidän ihmisten syntien vuoksi. Se oli ihmeellisin Jumalan rakkauden osoitus ja vielä enemmän oli luvassa. Jumala halusi rakastaa ihmisiä lähettämällä Pyhän Hengen herättämään elämää, puolustamaan ja jakamaan Jumalan lahjoja, armolahjoja. Kaikkia Jumalan persoonia tarvitaan, että voisimme kokea sen rakkauden, jolla taivaan Jumala haluaa meitä rakastaa.

Onneksi Pyhän Kolminaisuuden päivä, jota ensi sunnuntaina vietetään, on myös uskontunnustuksen päivä. Ei minun tai lapseni tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, että yhdymme muiden uskovien ja epäilijöiden kanssa yhteiseen uskontunnustukseen. Minä uskon. En ymmärrä, mutta uskon, että Jumala on suorastaa kolmiosainen, eikä vain kolmipuolinen. Vaikka hän on yksi, hänellä on kolme ”olomuotoa” meidän rakastamiseen. Hän on pyhä, kolmiyhteinen Jumala.

 

 

 

 

 

Sirpa Ilkka-Ahola,
diakoni

 

HELLUNTAIN HENKI

Tulevana sunnuntaina vietämme helluntaita, Pyhän Hengen vuodattamisen juhlaa. Raamatussa kerrotaan (Ap.t. 2), kuinka Jeesuksen lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta toteutui voimallisella tavalla. Vastikään lukkojen takana piileskelleet pelokkaat miehet astuivat esiin ja julistivat kaiken kansan keskellä sanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Kuulijajoukko, joka koostui eri puolilta tulleista ja eri kieliä puhuvista pyhiinvaeltajista, kuuli noiden oppimattomien miesten julistavan juuri heidän omalla kielellään. Yli 3000 ihmistä liittyi tuona päivänä kristilliseen seurakuntaan.

Ensimmäisen kristillisen helluntain julistajien saarna oli äärimmäisen yksinkertainen. Se oli selkeää ja koristelematonta todistusta siitä mitä oli tapahtunut ja minkä opetuslapset olivat omin silmin nähneet. Pyhä Henki vaikutti ihmisten sydämissä niin, että kuulijat vakuuttuivat kuulemastaan ja kysyivät, mitä pelastuksen eteen tuli tehdä. Vastauskin oli yksinkertainen. Kaikki on jo tehty. Usko ja anna kasteessa liittää itsesi pelastettujen joukkoon.

Pyhä Henki toi helluntaina pelastuksen sanoman ihmisten sydämiin. Sama on mahdollista myös tänään. Helluntain henki tuo Kristuksen ihmisten keskelle. Henki rohkaisee meitä turvautumaan häneen, joka on voittanut synnin ja kuoleman. Henki kannustaa lähtemään lukittujen ovien takaa murtamaan pelon ja varautuneisuuden suojamuureja. Henki kuljettaa ihmisiä kohti toisiaan, niin että kauniit puheet muuttuvat todellisiksi rakkauden teoiksi. Näin kesän kynnyksellä saammekin sydämissämme liittyä vanhan helluntairukouksen sanoihin: ”Tule, Pyhä Henki ja lähetä taivaallisen valoi säteily. Pese se mikä on likaista, kastele se mikä on kuivaa, paranna se, mikä on haavoittunut. Murra se mikä on kovaa, lämmitä se mikä on kylmää.”

Pyhä Henki avaa ihmisille tien Jumalan yhteydessä elämiseen. Ihmiselle, jota Helluntain henki koskettaa käy samoin kuin maailman alussa. Maa oli autio, tyhjä ja pimeä, mutta sen yllä liitelevä Jumalan Henki loi siihen valon ja elämän. Samoin luo Pyhä Henki tänäänkin tyhjiin, pimeisiin ja synnin sitomiin ihmissydämiin taivaan valoa ja ikuista elämää.

 

 

Markku Viitala, kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

SINISEN TALON ARKEEN KUULUU RUKOUS

Istun matalalle jakkaralle klo 8.30. Meitä on kaksi, joskus kolme kun laulamme vielä aamukähein äänin.”Laupeuteesi minä turvaan jo varhaisesta aamusta….. Luemme psalmin ja Vanhan Testamentin tekstin. Olemme hiljaa hetken. Laulamme ja rukoilemme…..”Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale…..sinne missä on pimeyttä, loisin Sinun valoasi…missä alakuloisuutta virittäisin iloa”

Siunaamme itsemme ja kaikki ihmiset.

Lähdemme töihimme ja maailma tulee vastaan sellaisena kun se meille tänään annetaan. Postia, puheluita, sopimisia, tapaamisia, huolia ja murhetta, mutta myös iloa ja valoa.

Koko maailma on tullut luoksemme myös uutisia kuunnellessa, ehkä bussissa istuessa tai kadulla kävellessä. Mutta, jos on mahdollista, istun taas rukousjakkaralleni klo 13 samassa Sinisen Talon kappelissamme, ja laulamme nyt ehkä vähän isommallakin porukalla. Luemme evankeliumitekstiä, olemme hiljaa ja rukoilemme ”Johdata meidät valheesta totuuteen, pelosta luottamukseen. Täytä rauhalla meidän sydämemme ja maailmamme, maailmankaikkeutemme.”

Ja elämä jatkuu. Puhelin soi, seuraavan päivän työt valmistellaan, joku leipoo ja alkaa laittamaan yhteistä iltapalaa. Sovimme vieraiden tulosta ja kirjoitamme kirjeitä….Illalla yhteisen iltapalan jälkeen klo 20.00 ovemme käy ja sieltä tulee naapurimme yhteiseen rukoukseen. Joskus meitä on liki kymmenenkin illan rukoushetkessä. Viikonloppuisin toista kymmentä. Iltarukouksen hiljaisuuden jälkeen muistamme esirukouksessa kaikkia rakkaitamme, myös naapureitamme. Muistamme niitä, joihin päivällä olemme olleet yhteydessä, ketä tavanneet, ketä ajatelleet. ”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut….”

Kaikki tuo mitä kuvasin, on arkeamme jokaisena päivänä täällä Ukinrannan Sinisessä Talossa.

Vuosi sitten muutimme tänne Kaarinasta Turun läheltä, jossa nämä rukoushetket ovat olleet päivittäistä elämää noin 25 vuotta. Asukkaat vaihtuivat, mutta rukous ei lakannut. Nyt on vaihtunut paikka, mutta rukous ei ole lakannut. On ollut melkein uhkarohkeaa asettua keskelle Kangasalaa vain elämään.

On ollut uskaliasta tuoda tullessaan meille tuttuja perinteitä, lauluja ja elämäntapaa tänne, missä kaikki on kulkenut jo vuosisatoja omaa turvallista rataansa.

Mutta kun menemme pyhänä Kangasalan kirkkoon täältä tai joskus Sahalahden kirkkoon suuremmallakin joukolla, nauttiaksemme yhdessä ehtoollista muiden kristittyjen kanssa olemme olleet

iloisia tunteesta, että kuulumme samaan perheeseen, Kristuksen kirkkoon.

Lähetystyössä Tansaniassa 15 vuotta olleena, neljän (kolmessa eri maassa asuvan) lapsen äitinä ja neljän lapsenlapsen mummona olen tottunut uusiin paikkoihin ja uusiin haasteisiin. Korvissani kaikuu jatkuvasti Ylösnousseen Vapahtajan ja Taivaaseen astuvan Herrani Sanat: ”Menkää…..Minä olen teidän kanssanne”. Päivittäiset rukoushetket ja hiljaisuus Ukkijärven rannalla Sinisen Talon kappelissa vahvistavat tätä tunnetta ja lupausta yhä uudelleen.

Riitta Heino, pastori

EIPÄ OLLA AIKOIHIN NÄHTY!

Eipä olla aikoihin nähty! Nimittäin kunnolla. Huomasin tuossa hiljattain, että koko maailma kääntyi yhtäkkiä minua vastaan. Aamun sanomalehteä ei saanut luettua kunnolla, töissä oli joidenkin kirjojen tekstit painettu suttuiseksi ja ruokien valmistusohjeet oli alettu painaa kiusallisen pienellä tekstillä. Tahallaanko ne kiusaavat? ”Ennen vanhaan tehtiin parempia silmälaseja” tapasi mummoni sanoa.

Optikko sitten rauhoitteli ja kertoi, ettei silmälaseissa sen enempää kuin kirjoissakaan mitään vikaa ole. Kuuleman mukaan silmä vaan iän myötä tahtoo väsyä, eikä enää jaksa tehdä työtä samalla tavalla. Todettiin yhdessä että ihmekös tuo, jos silmä väsyy, onhan tässä tullut vuosien varrella jo yhtä sun toista nähtyä. Onneksi tähän vaivaan on olemassa hoito. Mutta kiusallinen vaiva oli. Kun tahtoisi nähdä, mutta ei näe.

Toisellakin tavalla tuo näkö alkaa tässä iän karttuessa muuttua. Sitä alkaa nähdä omaa elämäänsä vähän eri tavalla, vähän niinkuin eri valossa. Saavutukset haalistuvat ja monet ennen ihaillut asiat menettävät loistoaan. Omat elämän takut ja roiskeet harmittavat. Mutta kaikkein pahinta on kun näkee oman elämänsä valinnoissa vääriä vaikuttimia: rakkaudettomuutta, suoranaista kovuutta ja itsepäisyyttä.

Tämä on vielä kiusallisempaa. Näkee, vaikka ei haluaisi nähdä. Eikä tähän löytynyt kaapista tablettia. Ajattelin mennä sanankuuloon.

Kirkossa kuulin saarnattavan: ”Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin (Kol 2:13-14).

Enkä minä nähnyt kirkossakaan kunnolla. Tuli nimittäin vedet silmiin.

Jari Laulainen, Kangasalan seurakunnan nimikkolähetti

 

MATKALLA KOTIIN

Viikko sitten palasin kotiin maasta, jossa Paavali oli aikoinaan kulkenut ”apostolin kyydillä” paikasta toiseen, julistanut ilosanomaa ylösnousseesta Kristuksesta ja perustanut monia seurakuntia. Nyt samaiset seurakunnat kirkkoineen ovat raunioina , joita turistit käyvät katsomassa. Ulkonaisesti näyttää siltä, että kristillinen kirkko on tuosta maasta kokonaan hävinnyt.

Siksi olikin hyvin koskettavaa olla sunnuntaina mukana noin 50 muun henkilön kanssa messussa, jossa kolme nuorta miestä kastettiin Jumalan perheväen ja paikallisen luterilaisen seurakunnan jäseniksi. Mistä tämä kaikki kertoo? Eikö siitä , että Jumala tekee työtään julistetun sanan ja sakramenttien, kasteen ja ehtoollisen kautta yhä tänään, myös siellä missä näemme vain hengellistä kuolemaa ja pimeyttä.

Tehtävämme on nyt rukoilla uskon kasvua juuri kastetuille, jotka joutuvat elämään monenlaisen paineen alla , ehkä ensimmäisinä kristittyinä perhepiirissään.. Jotkut heistä menettävät työpaikkansa tai joutuvat perheensä hylkäämiksi Kristuksen tähden. Mutta heidän sydämissään elää toivo ja kaipuu taivaalliseen kotiin, jonna Jeesus on luvannut omansa viedä.

Siinä meille helpoissa oloissa eläville kristityille ajattelemisen aihetta..

Paluumatkani tuosta keväisestä miljoonakaupungista osui siihen ajankohtaan, jolloin monet suomalaisetkin joutuivat odottelemaan lentojen normalisoitumista ja miettimään, millä konstilla pääsisi pian kotimaahan..Minulla ei ollut hätää, asuinhan tyttäreni perheessä. Silti sydämessä oli jo ikävä kotiin. Yhtenä päivänä kuulin pienen 3-vuotiaan lapsenlapseni Leean, selittävän leikkikäverilleen: ”Muista aina, kun rukoilet , että puhut Jumalalle ja muista aina, että Jeesus johdattaa sinut omaan kotiin.” Hyvin hän oli kuunnellut äidin lukemaa kirjaa. Tietämättään hän myös rohkaisi mummiakin, joka oli turhaan hädissään.

Taivaan isän pikkutarkasta huolenpidosta kertoi se, että pääsimme lentämään muutaman päivän viiveellä Helsinki-Vantaan lentoasemalle sinä päivänä, jolloin se oli auki vain muutaman tunnin. Toinen ihme oli se, että henkilökohtaiset lääkkeeni riittivät juuri paluupäivään asti.. Mitä Jeesus puhuikaan Raamatussa siitä, että päämme hiuksetkin ovat lasketut. Todellakin, Isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen.

”Kun takaa maiden merien hän pienen muuttolintusen tuo kotiin turvaisesti, niin miksi pelkään, vapisen, myös minut niin kuin lintusen, Hän johtaa kotiin asti.” ( v. 593:6)

 

 

 

Siunattua kevättä
Liisa Majanen
lehtori

 

 

OPPIAKO TIAISPARVESTA?

Lintulaudalle lehahti tiaisparvi. Ne nokkivat sulassa sovussa jäistä talipalaa. Viereisen puun oksalla katseli sinitiainen lintulaudalle. Se keräsi kaiken rohkeutensa ja lensi muiden joukkoon. Yksi tiaisista teki äkkisyöksyn tulijaa kohtaan. Toinen liittyi mukaan. Sinitiainen lensi pelästyen kauempana olevan puun oksalle. Se jäi odottamaan, milloin tiaiset lopettavat, että se voisi käydä aterialle. Talipalasta riittäisi sillekin. Pala oli kyllin suuri.

Tiaisparvessa oli selvästi johtaja, joka sai yhden mukaansa estämään talipalan jakamisen vieraan kanssa. Muut tiaiset olivat joko välinpitämättömiä tai keskittyneet niin omaan syömiseen etteivät ehtineet reagoida.

Meillä on esikuvia tai johtajia, joita seuraamme. Kuulumme monenlaisiin ryhmiin. Eri ryhmissä käyttäydymme välistä samoin kuin tuo tiaisparvi. Luulemme, että jotkut asiat kuuluvat vain meille ja samanmielisille kuin itse olemme. Emme halua tai pysty ottamaan toista huomioon. Joskus meiltä puuttuu riittävä tieto ja kyky nähdä asioita laajemmin. Millainen on meidän johtajamme, johon luotamme?

Ensi sunnuntain aiheena on Hyvä Paimen (Joh. 10:11-16 ). Jeesus sanoo olevansa hyvä paimen, joka haluaa lampailleen vain hyvää. Hän suojelee, vie uusille laitumille, hoitaa haavoittuneet ja etsii kadonneet. Voiko parempaa toivoa? Minua varten on joku, joka pystyy samalla ottamaan kaikki muutkin huomioon. Minua eikä ketään toistakaan jätetä yksin. Jeesus kulkee kanssamme niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

JEESUKSEN TYÖTOVERI

Vasta Herransa ylösnousemuksen jälkeen opetuslapsille alkoi vähitellen selvitä kuka Jeesus todella oli. Vasta pääsiäisaamun hämmentävän, mutta samalla niin riemullisen sanoman jälkeen, heille alkoi kirkastua Jeesuksen tehtävä. Vasta silloin heille alkoi valjeta, että Jeesuksen tehtävä ei ollut päättynyt Golgatan ristille eikä edes tyhjän haudan ihmeeseen. Ja vasta noina hämmentävinä päivinä heille alkoi avautua myös se tosiasia, että juuri heidät, tavalliset ihmiset Herra oli valinnut työtovereikseen, julistamaan riemullista sanomaa suurimmasta ihmeestä, syntien anteeksiantamuksesta.

Jo kaksituhatta vuotta Jeesuksen seuraajat ovat toimineet Herransa työtovereina, eri puolilla maailmaa. Toiset ovat julistaneet sanomaa ylösnousseesta Kristuksesta päätoimisesti, toiset ovat julistaneet oman toimensa ohella. Evankeliumin julistaminen on annettu jokaisen kristityn tehtäväksi. Aina emme osaa, emme jaksa, ehkä emme haluakaan toimia Kristuksen työtovereina. Sanoma kadotuksesta ja pelastuksesta, synnistä ja anteeksiannosta ei ole aina muodissa. Siltikin Jumala on lähettänyt meidät työhönsä ja toimii kauttamme. Siltikin Hän haluaa, että puheillamme ja kättemme töillä välitämme eteenpäin sanomaa rakkaudesta, joka voittaa syyllisyyden, pelon, yksinäisyyden ja elämän tyhjyyden.

Työskentely ja elämä Thaimaassa on opettanut minulle jotain siitä, mikä merkitys Jeesuksella on. Tässä maassa koetetaan kerätä hyviä ansioita, teoin tai rahan avulla, jotta päästäisiin kohoamaan taivaaseen johtavilla tikapuilla. Tässä maassa pelätään henkiä ja koetetaan kaikin tavoin lepyttää niitä. Tässä maassa ajatellaan, että elämän vaikeuksista kärsivä on itse syyllinen huonoon osaansa – hänen on täytynyt tehdä entisessä elämässään jotain pahaa, ja tämän elämän vaikeudet ovat palkkio siitä. Selvitköön siis, miten parhaiten taitaa!

Sanoma Jeesuksesta yllättää ja vapauttaa: Jeesus on tehnyt sen ainoan teon, joka tarvitaan taivaaseen pääsyyn – usko ja luottamus Häneen riittää meidän osaksemme. Jeesus on voimakkaampi kuin mikään henki – jos luotamme ja turvaudumme Häneen, muilla henkivalloilla ei ole valtaa meihin. Jeesus on antanut meille esimerkin toistemme rakastamisesta ja palvelemisesta – jos me olemme Jumalan rakastamia, me voimme myös jakaa tuota rakkautta eteenpäin.

Siksi rukoukseni on, että Jumala, joka on jo kasteessa kutsunut minut ja meidät kaikki työtovereikseen, julistamaan sanomaa ylösnouseesta Kristuksesta, antaisi meille, tavallisille ihmisille viisautta, voimia ja luottamusta toimia Hänen hyvän tahtonsa ja rakkautensa välittäjinä. Sillä sanoma ylösnousseesta Kristuksesta on julistamisen arvoinen.

Suvimarja Rannankari-Norjanen, Kangasalan seurakunnan nimikkolähetti
Suomen Lähetysseura, Thaimaa

 

YLLÄTYS

Kaupoissa myydään pääsiäismunia. On monenlaisia suklaamunia värikkäissä käärepapereissa. Pääsiäismunan sisällä on yllätys, yleensä jokin pieni lelu tai koottava esine. Minun lapsuudessani tuo yllätys oli useimmiten sormus.

Maailman ensimmäisen pääsiäisyllätyksen kokivat Jeesuksen ystävät Maria ja Salome. Pääsiäisaamuna lintujen laulaessa he menivät surullisina ystävänsä haudalle. Enkeli oli siellä ja sanoi jotain käsittämätöntä: miksi etsitte elävää kuolleitten joukosta? Naiset eivät olleet uskoa silmiään ja korviaan, mutta totta se oli: Jeesus oli noussut kuolleista. Hämmentyneet ja iloiset naiset lähtivät kertomaan asiasta Jeesuksen opetuslapsille.

Tavallinen kananmuna näyttää kuolleelta, mutta senkin sisällä on yllätys. Siellä on uuden elämän alku. Varhaiskristityt tunsivat munan symbolina ikuisesta elämästä. Ikuinen elämä on nyt vielä salattu asia. Uskon asia. Munan sisällä uusi elämä on salaisuutena. Yllätys on, että kuolleelta näyttävän munan sisältä ponnahtaa keltainen, eläväinen tipu. Uusi elämä.

Hyvää Pääsiäistä! Terhi Pellinen lapsityönohjaaja

ON JA OFF

Suuri juhla pääsiäinen lähestyy, palmusunnuntai on jo ovella. Palmusunnuntain raamatuntekstissä Jeesus ratsastaa Jerusalemiin aasilla, työjuhdalla. Hän ei ratsastanut Jerusalemin pääsiäisjuhlille komealla valkoisella ratsulla, vaikka hänet vastaanotettiin kuin kuningas. Hänen eteensä levitettiin vaatteita ja kansa hurrasi hänelle palmunoksat käsissään: Hoosianna, hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä. He olivat innoissaan siitä, että Jeesus – suuri opettaja, saapuu kaupunkiin. Kuitenkin hetkeä myöhemmin he olivat valmiita kääntämään hänelle selkänsä huutamaan Jeesukselle: ristiinnaulittakoon, ristiinnaulittakoon.

Tällaisia me ihmiset olemme, toisena hetkenä tunnustamme, että Jeesus on Herra, kuninkaamme ja toisena hetkenä käännämme hänelle selkämme ja sanomme mene pois, tänään et vieraile luonani. Voimme ikään kuin valita, milloin suostumme ”näyttäytymään” Jeesuksen seurassa. Vaikka meidän ihmisten usko välillä horjuisi ja epäilisimme Raamatun sanan totuutta, muista että Jumala on aina uskollinen omilleen. Hänen Sanansa on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän on muuttumaton ja aina sinun puolella. Vaikka sinä kääntäisit hänelle selkäsi, hän odottaa sinun paluutasi.

Ihmettelen usein, miltä Jeesuksesta tuntui ratsastaa Jerusalemiin tietäen oman kohtalonsa. Tietäen, että hurraava kansa kääntyisi pian häntä vastaan. Hän ratsasti sinne, jotta voisi kuolla meidän syntien tähden ja avata meille tien taivaan kotiin. Ole sinäkin nöyrällä mielellä ja elä tätä hetkeä, kuitenkin mielessäsi ajatus siitä olet matkalla, matkalla Taivaan kotiin, Jeesuksen luokse. Älä siis käännä selkääsi Jeesukselle, pääsiäisen Herralle!

 

Monika Viitala
diakoni
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

MARIA, HERRAN ÄITI!

Tiedätkö muuten, kuka on ainoa henkilö maailmanhistoriassa, jonka syntymä, elämä ja kuolema on tiedetty jo vuosisatoja ennen kuin nämä asiat tapahtuivat? Näitä tapahtumia myös odotettiin vuosisatoja käymään toteen juutalaisen kansan keskuudessa. Varsinkin silloin, kun kansa odotti vapauttajaansa sorron ja ikeen alla. Profeetta Jesaja eli 700-luvulla eKr, ja hänen nimeään kantava Raamatun kirja kertoo mm. Messias-ennustukset. Aika uskomaton ja hurja juttu, että ennustukset sitten vielä kävivät toteen Kristuksen syntyessä Marian pojaksi. Tämä tekee asian ainutlaatuiseksi tapahtumaksi maailmanhistoriassa, jollaista ei ole ennen ollut, eikä sen jälkeen tapahtunut kenellekään toiselle kuin Jeesukselle Kristukselle. Eikä siinä vielä kaikki - Kristus paitsi syntyi, myös eli, ja kuoli siten kuin oli ennalta kerrottu. Raamatun lisäksi asiasta kertoo myös mm. roomalainen historiankirjoitus. Jollemme usko Raamatun sanaa, voinemme uskoa edes sen ajan suurvallan historioitsijan virallista historian kirjoitusta, vai mitä.

Mutta mitä Marialle merkitsi saada kuulla tulevansa Jeesuksen äidiksi? Varmaan oli Marialle, nykymittapuun mukaan nuorelle tytölle, uskomaton juttu tulla ennustetun Messiaan äidiksi. Hän varmaan ihmetteli ja oli hyvin hämmentynyt siitä, että voiko tällaista tapahtua minulle? Olen sitä paitsi kihlattu jo toiselle, mitä hänkin siihen sanoo, että olen raskaana. Häivähdys pelkoakin kävi varmaan mielessä. Mutta tämän kaiken kuitenkin enkeli Gabriel kävi hänelle kertomassa ilmestyessään Marialle.

Juttu päättyi kuitenkin onnellisesti, sillä myöhemmin Maria puhkesi kiitoslauluun onnellisuudesta ja sydämensä kyllyydestä käydessään kertomassa asiasta Johannes Kastajan äidille. Tämä Elisabeth oli kuudennella kuukaudella raskaana. Myöhemmin hänen poikansa Johannes kastoi Jeesuksen Jordan-virran vedellä, kuten voimme Raamatusta lukea.

Nykyäänkin olisi varmasti maailman hienoin juttu, enemmän kuin lottovoitto tulla Jumalan pojan äidiksi, maailmanhistorian ainoaksi ja ainutlaatuiseksi Jumalan äidiksi. Varmasti tällainen henkilö tulisi olemaan kaikissa lööpeissä ja suurimmassa mahdollisessa julkisuudessa nykyaikana. Mutta niin voi tapahtua vain yhdelle, ja se on jo tapahtunut Marialle, kuten oli ennustettu, ja kuten tapahtui. Mutta nykyajan äideille Marian äitiys voi ehkä olla tietynlaisena esikuvana siinä, että lapsen syntymä on onnellinen ja hieno juttu. Ja että siinä voi nähdä myös esikuvallista jumalallista sisältöä - olihan Jeesus-lapsi Jumalan lahja ihmiskunnan pelastukseksi. Kuten jokainen lapsi on lahja, kun asiaan oikein ja vastuullisesti pohtii oikealla asenteella. Niin kuin Maria ja Joosef, jotka kantoivat heille annetun samalla jumalallisen ja inhimillisen tehtävän ja vastuun.

Maria ja Joosef voivat tuoda mieliimme paitsi äitiyden, perheen, isyyden ja lapsuuden tärkeän osan. Samoin he voivat saada meidät tiedostamaan tuon tärkeän ja vastuullisen kasvatustehtävän perheen ja lähimmäistemme parhaaksi kaikille niille, joiden kohdalle tuo ikimuistoinen ja kaunis tehtävä suodaan. Ja niille joille ei suoda on tarjolla monenlaista epäitsekästä tekemistä, rakkaudellista auttamista, kummina toimimista, kaikenlaista muistamista tutuille lapsille tärkeinä aikoina ja päivinä. Sellaisia tekoja, joista itse aikanaan kuitenkin saa sen parhaan palkkion: Hyvän mielen ja tietoisuuden siitä, että on saanut parhaalla mahdollisella tavallaan toimia elämää rakentavan rakkauden välikappaleena, aivan kuten Maria ja Joosefkin elämänsä elivät ihmiskunnan hyväksi. Ensi sunnuntai on Marianpäivä. Tule silloin vaikka kotikirkkoosi kuulemaan lisää tästä asiasta.

 

 

 

 

 

Matti Huomo
kanttori

 

 

ELÄMÄN LEIPÄÄ KAIKILLE

Kerrotaan, että jossakin Englannin siirtomaassa otettiin hotelliin nuori poika töihin. Hänen tehtävänsä oli olla ”Boy”, joka koputtaa huoneitten ovella ja tiedustelee, tarvitsevatko asiakkaat jotain. Koputus ei saanut olla häiritsevän kova, mutta ei liian hiljainenkaan. Oli tärkeää esittäytyä ovella: ”My Lord, it`s the Boy.” (” Herra, täällä on poika..”)

Kerran eräällä ovella kukaan ei reagoinut koputukseen. Poika koputti kovemmin. Ei vastausta. Sitten hän kolkutti oikein kunnolla. Oven takaa kuului karjaisu:”Kuka siellä on?” Nuori hotellipalvelija säikähti niin pahan kerran, että vastasi:” My boy, it`s the Lord.” ( ”Poika, täällä on Herra.”) Tarina ei kerro jatkoa, mutta todennäköisesti poika sai kuulla kunniansa.

Maailmassamme on ennenkuulumatonta, että korkea-arvoinen herra kyselee alaistensa tarpeita. Raamatun lehdillä on toisin. Siitä kertoo ensi sunnuntain evankeliumi. Jeesus oli täynnä myötätuntoa nähdessään suuren ihmisjoukon tulevan Gennesaretin rannalle, jonne hän oli mennyt oppilaidensa kanssa. Hän kyllä tiesi, että monet ihmisistä olivat liikkeellä uutta sensaatiota odottaen . He näet olivat kuulleet ja nähneetkin Jeesuksen monista ihmeellisistä tunnusteoista , erityisesti sairaiden parantamisesta. Tällä kertaa Jeesus näki nälkäiset ihmiset ja tahtoi auttaa heitä. Jeesus käytti samalla tilaisuutta hyväkseen opettaakseen oppilailleen jotakin uutta. Jatkossa , viedessään sanaa Jeesuksesta eteenpäin, oppilaat joutuisivat yhä uudelleen näkemään tilanteita, jotka tuntuisivat umpikujilta ja ihmisten kyvyt loppuisivat varsin pian.

Tuntemattoman pojan yksinkertaisten eväiden kautta Jeesus opettaa meillekin taivaallista matematiikkaa: 5 leipää plus 2 kalaa plus Jeesus on yhtä kuin ihme. Tuhannet tulevat ravituiksi, mutta ilman Jeesusta ne eivät saa mitään aikaan.

Ihminen, joka on saanut nälkäänsä ruokaa, vaikkapa vain leipää, on hetken aikaa tyytyväinen, mutta uusi nälkä alkaa pian vaivata. . Kun kerran ihmiseksi syntynyt Jumala tarjoaa meille elämän leipää ja ikuista elämää, on kummallista, jos teemme Jeesuksesta eräänlaisen ihmemiehen, jolta saamme kuin automaatista tilauksemme mukaan, mitä vain tarvitsemme. Kuitenkin Jeesus Kristus on enemmän. Hän on kaiken Luoja ja omistaja. Leipäkin tulee lahjana häneltä. Sekä ajallinen ruoka että evankeliumin sanoma Jeesuksesta on tarkoitetttu jaettavaksi kaikille tasan. Olemmehan mukana

”Elämän leipää kaikille” -operaatiossa diakonia- ja lähetystyön kautta.

Rukouksemme olkoon: ”Vapauta , Herra, meidät siitä pelosta, ettei ruokamme riitä. Anna meille leipä täksi päiväksi ja sen mukana luottamus siihen, että sitä on huomennakin tarpeeksi. Opeta myös meitä iloiten omastamme jakamaan.”

 

 

 

Liisa Majanen
srk-lehtori

 

 

 

MIKÄ SE LUULEE OLEVANSA?

”Ai se helvetin uskovainen?” Häpeä läsähti naamalle. En kuullut keskustelusta mitään muuta. Silti tiesin, että puhuivat minusta. Pari vuotta vanhempi ysiluokkalainen ei selvästikään pitänyt tempauksestani. Mutta samoin kai hänkin olisi toiminut, jos hänen vaivalla hankkimiaan luokkaretkiarpajaisten palkintoja olisi varastettu. Minua se suorastaan ärsytti, joten kävin sanomassa asiasta luokkakaverilleni, joka oli avaimenperän pistänyt taskuunsa. Tämä purki pahaa oloaan vanhemmalle kaverilleen, joka teki suoraviivaisen päätelmän: uskovainen tekee uskovaisen tekoja.

”Mihin tämä käsky perustuu”, kysyi lakimies. Taas niska punotti. Rauhanturvamission komentaja oli juuri ilmoittanut, että 60 hampaisiin asti aseistautunutta taistelijaa on velvoitettu tulemaan jumalanpalvelukseeni joka sunnuntai. Pöydän ympärillä ei ollut mitään partiopoikia. Operatiivisen toiminnan, huollon ja tiedustelun kapteeneita seurasivat henkilöstön yliluutnantti ja jääkäriluutnantti. Upseerit tuijottivat everstiluutnanttia epäuskoisina. Minä hapuilin näkymättömyysviittaani. Odotin, missä vaiheessa arvovaltaiset äijänköriläät kääntyvät sotilaspastorin puoleen kysyäkseen, onko tässä aikuisten miesten pyhäkoulussa tarkoitus liimailla lammastarroja paimentauluihin, vai katsooko pappi paremmaksi opettaa Raamatun kertomuksia kiiltokuvien avulla. Olin tukenut komentajan ehdotusta pakollisesta jumalanpalveluksesta, mutta juuri nyt se ei tuntunutkaan hyvältä ajatukselta. Ammattisotilaat saivat minut tuntemaan itseni jälleen seiskaluokkalaiseksi.

Pahin nöyryytys oli kuitenkin komentajan vastaus. ”Minun tahtooni”, hän vastasi lakimiehelle silmäänsä räpäyttämättä. Asiasta ei enää keskusteltu. Eikä hän pitänyt itseään edes uskonnollisena ihmisenä. ”Mikä uskomaton suoraselkäisyys”, minä tuumin yrittäessäni kömpiä pöydän alta jotakuinkin huomaamattomasti istumapaikalleni. Minun olisi pappina pitänyt ponkaista pystyyn ja rohkeasti todistaa, että sotilaspastori kannattaa järkkymättä komentajan päätöstä. ”’Minä en häpeä evankeliumia’, sanoi Paavali. En häpeä minäkään!” Pakanakomentaja kolkkasi minut omalla aseellani.

Taidan tilata uuden annoksen suvaitsevaisuusmössöä. Se on hyvää! Kun äänestää pari sekuntia myöhemmin kuin muut, ehtii valita suosituimman vaihtoehdon. Joukon mukana ei tarvitse olla erilainen. Paksunahkainen ei tarvitse selkärankaa. Eikä se, joka seisoo tiiviisti massan keskellä. Helppo ja kivuton vaihtoehto. Toisin valitsi esimerkiksi Stefanos, ensimmäinen marttyyri. Kaveri putosi polvilleen, kun kivisade kävi liian sakeaksi. Ei tinkinyt linjastaan. Ei hävennyt. Vieläpä rukoili vainoajiensa puolesta ennen kuin nukkui pois. Vaikka jalat pettivät, selkäranka kesti. Tunnustusta tuli arvovaltaiselta taholta. Itse Jeesus nousi Jumalan oikealla puolella seisomaan suoraselkäisen todistajansa kunniaksi.

Diplomi sille, joka keksi, että tuuliviiristäkin voi tehdä kantavan rakenteen. Kun totean, että ”Jumala on samaa mieltä kuin sinä”, ei mielipidettään tarvitse enää koskaan muuttaa. Aina kelpaa enemmistölle. Suomalainen sotilas ei koskaan peräänny. Hän vain kääntyy 180 astetta ja etenee jälleen. Jeesus ei tainnut niksiä tajuta. Jääräpäisyys vei ristille. Hännystelijät jatkoivat samaa linjaa: ”Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi.” Aika tylyä. Kyllä enemmistöön pitää luottaa. Kansa tietää. Pakkohan Jumalan on pikkuhiljaa antaa periksi. Mikä se kuvittelee olevansa? Jumalako?

 

 

 

Marko Sagulin

nuorisopastori

 

 

 

TÄYSIN EKSYKSISSÄ?

Miltäköhän tuntuu olla täysin eksyksissä?! Täysin vailla suuntaa?! Tuosta tunteesta sain jonkinlaisen maistiaisen konkreettisella tavalla jokin aika sitten.

Olin lähdössä Sahalahden seurakuntatalolta eräänä myöhäisiltana. Seurakuntatalolta lähtiessä katuvaloja riittää vain lyhyen matkaa Kangasalle päin, valojen päättyessä alkaa pimeys ja tuolloin oli todella sysipimeää. Kirkkaiden katuvalojen päättyessä tajusin ettei autossani ollut valoja. En ollut huomannut mitään valaistulla pätkällä, mutta heti katuvalojen päättyessä oli pimeys, johon silmäni eivät olleet tottuneet.

Harhailin tiellä. Kävin tien penkalla ja ylitin keskiviivan vastaantulevien kaistalle. Pimeyden alkaessa suunnat tuntuivat katoavan hetkessä eikä lumipyry auttanut asiaa. Vastaantuleva vilkutteli minulle valoja, takana tuleva vilkutteli valoja. Tunne oli kaamea. Hidastin vauhtia, seuraavalle bussipysäkille tuntui olevan valtaisa matka. Olo oli avuton yrittäessäni parhaan kykyni mukaan ohjata autoani. Lopulta pääsin pysäkille ja säikähdyksestä selvittyäni ongelmaan löytyi ratkaisu. Mutta tunne siinä hetkessä, tunteet, jotka huokuivat päälle kotiin päästyäni, säikähdys siitä kuinka lähellä ojanpohjaa tai vastaantulevien kaistaa olin käynyt.

Tuollaiseltako tuntuu ihmisestä joka on totaalisesti eksyksissä, päteekö tunne myös elämässään eksyneeseen? Tältäkö tuntuu ihmisestä, jonka suunta on kokonaan kadonnut?! Hän kulkee elämässään pimeässä ja kun jonkin matkaa riittäneet valot loppuvat onkin seurauksena pimeys. Lähellä olevat ihmiset 'vilkuttelevat valoja' ja yrittävät näyttää suuntaa takaisin valoon, mutta eksyneestä tuntuu, että maailma on aivan ylösalaisin. Sain autooni valot jo tuolla bussipysäkillä ja sainpa vielä ajaa turvallisesti kotiin toisen auton perävaloja seuraten, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Tuolla kerralla minä tarvitsin tätä opastusta pimeästä valoon autoni vuoksi, mutta entä ihmiset, jotka ovat eksyksissä elämässä. Eksyksissä olevat ihmiset, lähimmäisemme, kaipaavat elämäänsä 'valojen vilkuttelijoita' ellei suoranaisia soihdun kantajia. Nykymaailma tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia olla eksyksissä ja kadottaa elämältään suunnan, eksyksissä, pahan olon kourissa olevia löytyy joka ikäluokasta. Niiden joille suunta on selvillä on hyvä olla silloin tukemassa ja auttamassa lähimmäistä takaisin 'valoon'; saamaan uudelleen kiinni elämästään, voimaan henkisesti ja hengellisesti paremmin. Huomaatko sinä, kaipaako joku apuasi?

Katja Mikkola, nuorisotyönohjaaja,
Sahalahden kappeliseurakunta

 

KERMAVAAHTOPÄIVÄN JÄLKEEN

Tiistaina oli laskiaispäivä, karnevaalipäivä. Söittehän riittävästi pullaa kermavaahdolla, vadelmahillolla ja tietysti marsipaanilla möyhennettynä!

Laskaisena syödään reilusti, että jaksetaan 40 päivää paastota. Raskaan ruoan välttäminen tekee sellaisenaan hyvää. Paastoa pidetään henkilökohtaisena asiana. Jeesuskin piti tärkeänä, että ihmisen paasto ei näkyisi muille. Riittää, että taivaallinen Isä näkee. Paasto on itsensä tutkimista. Syväluotavaa mutta ei ilotonta! Silloin penkaistaan itseään vähän syvemmältä ja tehdään tarvittaessa parannusta, vähän kuin uudenvuodenlupauksia. Kieltäytyminen paljastaa tärkeät asiat. Niin käy silloinkin, kun vastentahtoisesti jotakin menetämme

Yhteisökin voi paastota. Joonan kirjassa on reipas kertomus, kuinka Niniven asukkaat paastosivat ja pukeutuivat säkkikankaaseen. Kaupunki paastosi, eivät vain sen ihmiset.

Kangasala paastoaa. Kunnassa tutkitaan ja istutaan säkkikankaassa. Virheistä tehdään parannusta. Pidot on pidetty ja niukka pöytä katettu. Emme varmaankaan miellä asiaa niin, että yhteisönä paastoaisimme, mutta sitähän me teemme.

On eri asia paastota kuin elää pakosta niukkuudessa. Ehkä yhteisönä elämme sen rajamailla. On tiettyä pakkoa, mutta paljon voimme valita. Yhteisöllisen paaston tuntomerkkejä ovat yhteinen tahto olla itseään tutkiva ja tarve löytää olennainen.

Yhteisön paastolla on uhka lipsua henkilökohtaiseksi. Jotkut ehkä laitettaisiin tekemään parannusta enemmän kuin jotkut toiset. Ehkä rehellinen syntipukkikin on markkinoilla myytävänä. Se ei ole paastoa.

Yhteisön paasto on myönteinen asia, kun se tehdään yhdessä. Kun yhdessä palataan hetkeksi ruisleipään ja ollaan yhteisen pöydän äärellä hiljaisella mielellä. Se kysyy nöyryyttä ja ylpeyden nielemistä.

Aina ei paastota, eivätkä kaikki samalla tavalla. Pyhänä ei koskaan paastota, eikä vieraanvaraisuudesta kieltäydytä. Paastonkin aikana lapset, raskaana olevat naiset ja vanhukset saavat ruokaa, jota he oikeasti tarvitsevat.

Yhteinen paasto on mahdollista, koska pääsiäisaamuna kivi on vieritetty haudan ovelta pois samalla tavalla kaikille. Yhteisestä paastosta tulee yhteinen ilo!

  Henri Lehtola, kappalainen

 

AINA EI VOI VOITTAA!

Monesti otsikon jatkoksi kuulee sanottavan, kun voittais edes joskus. Ainakin huippu-urheilijoilla on selvät tavoitteet. Tuloksen pitäisi kehittyä koko ajan. Tilanne huolestuttaa jos kehitys pysähtyy. Tavoite on suunnattu kohti sitä kirkkainta mitalia. Kukaan ei muista eikä ketään kiinnosta kuka oli viides tai kymmenes jossain kisassa. Vain voittajat muistetaan. Joskus jonkun huippu-urheilijan kohdalla toivoo sydämensä pohjasta menestystä. Kuulee sanottavan, että tuolle ainakin toivois, että vihdoinkin voittais jotain suurta urallaan. Ei ole kiva jäädä ikuiseksi kakkoseksi tai ikuiseksi kymmenen parhaan joukkoon olijaksi, jos siitä alkaa olla jo liiaksi kokemusta. Vanha totuus lienee, että ainakin keskimäärin on kivempi voittaa kuin hävitä.

Monelle kuitenkin urheilussa käy niin, että joutuu syystä tai toisesta tyytymään vähempään. Joko paikat ei kestä tai muuten vaan ei oikealla hetkellä onnistu.

Onnistumisia, epäonnistumisia, voittoja ja tappioita koemme elämässä muutenkin kuin urheilun saralla. Monesti olisi kivempi kokea tappioiden sijaan onnistumisia, häviämisen sijaan voittamista, huonouden ja heikkouden sijaan paremmuutta ja voimaa. Takarivin sijasta mieluummin sellainen paikka, mistä olisi paremmat näköalat. Vertaillessa itseä toisiin löytyy aina joku, jolla on jotain enemmän ja jotain paremmin.

Erilaisten heikkouksien, vahvuuksien ja vertailujen keskellä on hyvä muistaa, että meidän ihmisarvomme ei heilahtele sen mukaan miten hyviä tai tehokkaita me olemme erilaisissa asioissa. Meidät on luotu Jumalan kuviksi ja sitä kautta meillä jokaisella on oikeus kokea olevamme arvokkaita ja tulla rakastetuksi. Olemme siis ainutkertaisia persoonia ja siksi kukaan toinen ei ole sen tärkeämpi Jumalan silmissä kuin sinä tai minä. Valitettavasti meidän ihmisten rakkaus toisiamme kohtaan on kovin vajavaista, mutta onneksi Jumala rakastaa meitä täydellisellä rakkaudella. Meistä jokaisesta on maksettu kallein mahdollinen hinta, Jeesuksen ristinkuolema, jotta voisimme kuulua Hänelle. Kristinusko on olemukseltaan Jumalan hyvien lahjojen vastaanottamista ja Jumalan mahdollisuuksien varaan rakentamista. Ihmisarvomme takuupilarit ovat Jumalan luomistyössä ja lunastuksessa. Jokaisella on siis mahdollisuus voittaa ainakin kerran ja palkintokin on ihan vertailukelpoinen, ei enempää eikä vähempää kuin iankaikkinen elämä, jonka Jumala on luvannut kaikille, jotka Häneen uskovat.

”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” Joh. 1:12

Ari Vettenranta, nuorisotyönohjaaja

 

ARKIENKELI

Kynttilänpäivänä alkaa virallisesti yhteisvastuukeräys. Keräyksen tämän vuoden kohteena ovat köyhät lapsiperheet niin Suomessa kuin Haitissa. Haitin maanjäristyksen johdosta keräys käynnistyi kuitenkin jo etuajassa, sillä haitilaiset tarvitsivat apuamme jo aikaisemmin. Hätäavun lisäksi yhteisvastuu tukee Kirkon Ulkomaanavun pitkäjänteistä työtä Haitissa. Tavoitteena on turvata ruoan saanti ja maaseudun kestävä kehitys ympäristöltään erittäin haavoittuvilla alueilla.

Yhteisvastuukeräyksen 60-vuotisjuhlavuoden teemaksi on valittu enkeli. Ole arkienkeli ja auta, näin yhteisvastuukeräyksen mainokset kehottavat. Hädän ja vaikeuksien keskellä monet meistä ihmisistä toivoisivat enkelien apua. Harvat meistä ovat kuitenkaan enkeliä koskaan nähneet. Kuitenkin keskuudessamme kulkee päivittäin arkienkeleitä, tavallisia ihmisiä jotka voivat kukin omalla tavallaan tuoda apua ja iloa elämäämme. Enkelit eivät aina näyttäydy valkeavaatteisina, sädehtivän kirkkaina kiiltokuvahahmoina. Arjen enkelit pukeutuvat ennemmin farkkuihin ja toppatakkiin eivätkä kaihda käytössä kuluneita työhaalareitakaan.

Raamatussa enkelit tuovat rauhanviestiä Jumalalta. Jouluyön enkeli kuuluttaa: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” Psalmissa taas on lohdullinen lupaus: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen” (Ps. 91: 11,12).

Enkelit ovat viestintuojia, jotka kertovat Jumalan rakkaudesta, ilosta ja toivosta. Enkelit kutsuvat meitä lähimmäisenrakkauteen, he kehottavat meitä pitämään huolta toisistamme. Samalla asialla ovat myös arkienkelit. Elämän arjen keskelle he tuovat oman pienen panoksensa ystävällisten sanojen ja tekojen myötä. Arkienkelit rohkaisevat vaikeuksien keskelle joutunutta ja liittävät kätensä yhteen pyytääkseen Jumalan apua elämän teitä tallaaville sisarille ja veljille. Pienet ystävälliset sanat, toisen ihmisen huomioiminen ja auttaminen ovat tekoja, jotka tuovat valoa ja iloa elämään. Tavallisen kynttilän liekki on pieni eikä sen valo riitä valaisemaan useinkaan koko huonetta, mutta pienen toivon liekin sytyttäminen läheistemme sydämiin auttaa meitä kaikkia jaksamaan.

Tähän enkeliarmeijaan haluan kutsua myös sinut. Ole arkienkeli ja auta!

Markku Viitala, Kuhmalahden kappeliseurakunnan pappi

 

ANSAINNUT SYNTYÄ SUOMESSA

”Kyllä tein kovasti töitä syntyäkseni Suomessa”. Tuollaista lausetta tuskin kuulee ainakaan tosissaan sanotuksi. Meillä itsellämme ei ole mitään ansiota siihen, että olemme syntyneet suomalaisiksi.

Näinä viikkoina, kun olemme seuranneet uutisia Haitin maanjäristyksestä, suremme haitilaisten puolesta. Samalla voimme olla onnellisia siitä, että olemme syntyneet Suomessa.Vaikka meillä täällä Suomessakin moni asia voisi olla paremmin ja läheskään kaikilla ei mene hyvin , meidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä eikä kärsiä luonnon katastrofeista.

Viikon päästä virallisesti alkavan yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena kohteena on juuri Haiti.

Lähtemällä kerääjäksi tai lahjoittamalla keräykseen voimme osaltamme olla edes hiukan lievittämässä haitilaisten hätää. Kotimaassa keräyksellä tuetaan köyhiä lapsiperheitä.

Saamme olla kiitollisia niistä asioista, jotka elämässämme ovat hyvin. Jos ajattelemme, että voimme auttaa lähimmäisiämme vasta sitten, kun kaikki omat asiat ovat hyvin, niin sellaista aikaa tuskin tulee.

Aina voimme tehdä jotakin lähellä tai kaukana olevan lähimmäisen hyväksi. Jos emme jaksa muuta niin voimme ainakin rukoilla lähimmäistemme puolesta. Välillä on myös meidän osamme olla avun kohteena.

Ensi pyhän aihe on ”Ansaitsematon armo”. Niinkuin meillä ei ole ansiota siihen, että olemme syntyneet suomalaisiksi, emme myöskään omilla ansioillamme pääse Jumalan valtakuntaan. Jumalan lapseksi synnymme yksin armosta – Kristuksen tähden. Jumala rakastaa meitä jokaista ja kutsuu tänäänkin yhteyteensä.

Kaikesta maailmassa tapahtuvasta kärsimyksestä huolimatta saamme uskoa, että Jumala on oikeudenmukainen ja Hänellä on sittenkin kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Rakkautensa välikappaleina Jumala käyttää meitä vajavaisia ihmisiä.

 

 

 

 

Irma Pyylampi,
diakonissa

 

SALAISUUS SEURAKUNNASTA

Jos joudumme kertomaan mielipiteemme seurakunnasta, sen olemuksesta ja keskeisestä merkityksestä, ajatuksiimme nousee varmasti hyvin erilaisia mielikuvia. Monet ajattelevat ensimmäisenä upeaa ja historiallisesti arvokasta kirkkoamme alttaritauluineen ja tähtineen. Kirkkorakennukseen liittyy useiden kohdalla myös erilaisiin tärkeisiin elämänvaiheisiin kuuluvia, korvaamattoman arvokkaita muistoja.

Joillekin seurakunta merkitsee samaa kuin sunnuntaiaamun perinteinen jumalanpalvelus. Monien tämänkin paikkakunnan ihmisten säännöllisenä tapana on ehkä jo vuosikymmenien ajan ollut juhlistaa pyhäpäiväänsä lähtemällä kirkkoon. Toiset taas yhdistävät seurakunnan sen työntekijöiden tekemään palvelustyöhön. Seurakunta tulee heitä lähelle erilaisten hengellisten tilaisuuksien ja kirkollisten toimitusten, erityisesti kasteen, hautaan siunaamisen ja vihkimisen kautta.

Totta kai kirkko jumalanpalveluksineen kuuluu keskellemme ja on myös oltava palkattua henkilöstöä hoitamaan tiettyä seurakunnallista toimintaa. Saattaa kuitenkin olla monille yllättävää, että Uusi Testamentti ei anna meille oikeastaan lainkaan ohjeita kirkkorakennuksista, papistosta tai edes jumalanpalveluksesta. Sitäkin enemmän Raamattu haluaa ohjata ihmissuhteitamme, vaikuttaa ajatuksiimme, asenteisiimme ja elämänmalleihimme. Jumalamme ei ole kiinnostunut elämästämme vain puolentoista tunnin ajan viikossa tai vain suurina kirkollisina juhlapäivinä. Hänelle on tärkeää saada olla läsnä jokapäiväisessä elämässä, siellä, missä sinä ja minä olemme ja vaikutamme.

Ei ole olemassa osa-aikakristillisyyttä. Arki testaa aina uskomme ja jumalasuhteemme. Elämän keskellä koetellaan, mikä meille kristillisyydessä on totta ja aitoa. Seurakunta tarkoittaa siis sitä, että me seurakuntalaiset haluamme tavallisessa arjessa elämällämme ja uskollamme kiittää Jumalaa.  Siellä Hän on läsnä, missä Jeesuksen käsinä ja jalkoina saamme välittää saamaamme rakkautta eteenpäin toisille. Seurakunta on pieniä tekoja, suloisia sanoja, kiitollista ja vilpitöntä mieltä. Seurakunta on rohkaiseva katse tai taputus toisen olkapäälle. Seurakunta on tässä ja nyt.

Kari Mikkonen, pastori 

 

PYÖRÄT NE PYÖRIVÄT, VIUH, VIUH, VIUH!

Elämänpyörä se pyörii vinhaa vauhtia tänäkin vuonna, eikä meillä tunnu olevan muuta mahdollisuutta kuin mennä mukaan. Päivämme täyttyvät menemisillä, tulemisilla, työn tekemisellä, harrastuksilla, ajan tasalla pysymisellä ja ties millä.

Kuitenkin kaiken tuon kohkaamisen keskellä meidän tulisi pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltämme miksi? Meille ihmisille, kun on annettu tuollainen aateluus kuin kyky kysyä, miksi? Miksi teen?, miksi olen olemassa? Aikanamme monet etsivät sisäistä rauhaa ja rakkautta kaikinkeinoin sekä itsensä ulkopuolelta, että itsestä. Omien eväiden loppuessa, voimme kääntyä Jumalan eväiden puoleen. Jumalan rakkauden tunteminen saa aikaan vallankumouksen sydämissä. Tämä rakkaus avaa uuden näkökulman elämään. Rakkaus sitoo elämme Häneen, ja elämään löytyy syvintä tarkoitusta. Tärkeätä ei niinkään ole se, miten suhtaudumme Jumalaan, vaan se persoonallinen suhde, joka meidän ja Jumalan välille syntyy. Siunattua suhdetoimintaa meille jokaiselle tänä vuonna !

 

 

 

 

Johanna Raitanen,
diakoni

 

KASTE KANTAA

Ensi sunnuntain jumalanpalvelusten aiheena on kaste. Ei liene sattumaa, että kirkko haluaa muistuttaa kasteesta heti uuden vuoden alettua. Aivan kuin uusi vuosi aloittaa uuden ajan – samalla tavalla kaste aloittaa ihmisen elämässä uuden ajanjakson. Se mikä on jäänyt taakse, sen voi unohtaa. Kasteen perusteella voi katsoa toiveikkaasti kohti tulevaa! Seurakuntamme uudessa toiminta-ajatuksessa halutaan siinäkin pitää esillä kastetta ja sen merkitystä Jumalan luomalle ja lunastamalle ihmiselle.

Kaste antaa ihmiselle pysyvän kotipaikkaoikeuden seurakunnassa – siis juuri sinulle, Kangasalan seurakunnassa! Sinut on kasteen kautta otettu Jumalan lapseksi ja seurakunnan jäseneksi. Monesti tämä asia unohtuu kiireisen ja moneen suuntaan ihmisiä repivän elämän keskellä. Jokainen meistä elää aika ajoin aivan kuin Jumalaa ei olisi olemassa. Me etsimme elämämme sisältöä ja turvaa unohtaen kasteemme ja Jumalan. Kovin helposti sorrumme kuvittelemaan, että pystymme itse hallitsemaan elämää ja kaikkea ympärillämme olevaa. Tuolloin tärkeimmäksi asiaksi muodostuu helposti oman elämän varmistaminen. Mitäpä tähän sanoisi uskonpuhdistajamme Martti Luther?

Hänen mukaansa elämämme tärkein asia on ”Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen”. Näkökulma siirtyy ihmisestä Jumalaan. Olennaista ei ole enää ihmisen oma yritys ja hänen kykynsä pärjätä kovan maailman keskellä. Olennaista on se, että me saamme Jumalan lapsina turvallisesti luottaa hänen apuunsa ja voimaansa. Me saamme luottaa siihen, että kastettuina olemme Taivaallisen Isän huolenpidon kohteita!

Usko Jumalan apuun ja Vapahtajan Jeesuksen läsnäoloon elämässämme vahvistuu ollessamme yhdessä toisten kristittyjen kanssa. Tästä syystä kaste kutsuu meitä löytämään oman paikkamme kotiseurakunnassa. Jumalanpalvelus, Majataloilta, lähetyspiiri, seurat, kinkerit jne. ovat yhteyden luomisen paikkoja. Kaste ei vain anna kotipaikkaoikeutta vaan se myös kutsuu käyttämään tuota oikeutta. Kyse on nimenomaan oikeudesta! On suuri etuoikeus saada luottaa siihen, että ihmiselle elämän antanut ja hänet kasteessa omakseen ottanut Jumala ei unohda yhtäkään omaansa. Kaste ja siinä vaikuttava Vapahtaja Jeesus Kristus kantaa sinua ja minua – alkaneena vuonna 2010!

Seppo Jarva, kirkkoherra

 

JEESUS ANTAA LEVON

Tunnetko itsesi joskus lannistuneeksi, voimattomaksi tai väsyneeksi? Huomaatko usein omat puutteesi ja vajavaisuuteesi? Pohditko kenties, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, kun olet ehkä alakuloinen tai saamaton?

Varsinkin näin joulunalusaikaan, kun tekemistä ja kiirettä riittää, saatamme kokea itsemme väsyneeksi tai uupuneeksi sekä fyysisesti että henkisesti. Väsymisestä ja uupumuksesta seuraa usein myös uupuminen uskonelämässä. Sitä on vain niin haluton, ettei saa aikaiseksi lukea Raamattua tai edes rukoilla. Miten minä voisin enää kelvata Jumalalle, kun Raamatussa kuitenkin kehotetaan olemaan aina iloinen ja rukoilemaan lakkaamatta (1. Tess. 5:16-17). Lisäksi Lutherkin opasti meitä sanoen, ettei Raamattua voi liikaa lukea.

Raamatun sana tarjoaa kuitenkin lohdutuksen sanoja uupuneille. Ensinnäkin, sinä et ole ainoa tällaiseen tilanteeseen joutunut. Sielunvihollinen yrittää lannistaa meitä kaikkia jatkuvasti. Me kaikki olemme kokeneet saman ja koemme sen aina uudelleen ja uudelleen (1. Piet. 5:9). On myös hyvä muistaa, ettei ole väärin olla uupunut. Jokainen on välillä väsynyt. Jopa Jeesuskin oli ja vieläpä nukahti veneeseen vaikka se oli upota myrskyssä (Matt. 8:24). Väsyneellä on oikeus myös levätä. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää” (Mark. 6:31a). Jeesus ei myöskään halveksi uupunutta vaan säälii: ”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.” (Matt. 9:36)

Enkeli julistaa meille tänäänkin, oli elämäntilanteemme sitten millainen tahansa: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11) Tähän joulun alkuperäiseen sanomaan kuului ilo. Tämä ilosanoma oli ja on tarkoitettu jokaiselle ihmiselle. Jeesus syntyi ihmiseksi ja omaksui synnin turmeleman ja kuoleman valtaan joutuneen ihmisluonnon sovittaakseen maailman Isän kanssa. Oman elämämme hyvyydellä tai uskomme vahvuudella ei ole merkitystä. Vaikka minä en jaksaisi mitään, Jeesus jaksaa minun puolestani. Vaikka itse olisin kuinka uupunut, Jumala jaksaa armahtaa minua tänäänkin Kristuksen tähden (Room. 9:16). Minä itse en pysty täyttämään vaatimuksia, mutta Jeesus on täyttänyt ne jo puolestani ilman omia ansioitani. Otan Hänet vain vastaan ja sallin Hänen tehdä sen.

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." (Matt. 11:28-30)

Mikko Puhalainen, nimikkolähetti

JOULU 2009.

Mitä mieleesi nousee, kun joku mainitsee vuosien päästä joulun 2009?

Jouluun liittyy suuria odotuksia. Odotamme joululta jotain hyvää ja erikoista, jotain joka katkaisee hetkeksi arjen tasaisen jumputuksen ja jota voi muistella myöhemmin. Mitä sinä odotat joululta 2009? Onko se rauhallinen hetki kirjan parissa? Yhdessä oloa läheisten kanssa?

Vai käykö kuitenkin niin, että joulu 2009 jää yhdeksi jouluksi muiden joukkoon. Jouluksi, joka vaan tuli ja meni ja josta en muista yhtään mitään. Käykö niin, etten odottanutkaan joululta mitään sen kummempaa ja en sen enempää saanut. Tuliko tästä taas sellainen ei valkoinen tai musta joulu, vaan harmaa joulu.

En tiedä sinun joulustasi. En tiedä, onko sinulla sydämessä juuri nyt suurta joulurauhaa tai joulumieltä. Mutta tiedän sen mitä enkeli taivaasta jouluna julistaa ”Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja”

Nyt kysyn sinulta, voisiko tämä olla se juttu? Voisiko nämä olla ne sanat jonka sinä muistat joulusta 2009. Vaikka sinulla ei olisi yhtään valokuvaa, ei mitään mieltä ylentävää muistoa, sukulaisten kanssa meni riitelyksi ja kirjakin oli huono. Voisiko nämä sanat olla ne sydämen ihmeellinen ilo ja rauha. Voisitko joskus vuosienkin päästä sanoa, että silloin vuonna 2009 en ainoastaan korvillani ottanut tuttua joulun sanomaa vastaan, vaan ne sanat painautuivat sydämeeni. Ja tämä suuri ilo soi siellä edelleenkin: Teille on tänä päivänä syntynyt vapahtaja”

Kävipä elämässäsi miten kylmä viima tahansa, saat silti jouluna sanoa ”Minulle on syntynyt Vapahtaja” Saat astua pakkasesta sisälle tallin lämpöön ja sanoa ”Katso – siinä makaa seimessä avuttomana joulun Herra”

Teemu Voutilainen, pastori

 

Kaikki maksettu ja kuitti mukana?

Oletko ollut Ikeassa?... Onnea sinulle, niin minäkin. Kaupan logistiikka on hieno; jos sinun pitää ostaa yksi haarukka täytyy sinun kulkea ensin noin kilometrin reitti ollaksesi kassalla. Mikäli sen jälkeen haluat syödä Suomen parhaat ruotsalaiset lihapullat tai unohdit ostaa myös veitsen, pitää sinun taas kävellä tuo sama kilometrin lenkki ollaksesi kassojen ulkopuolella. 

No olinpa taas kerran tuossa "aviomiesten rakastamassa" huonekaluliikkeessä. Ensin vaimo käveli tuon kilsan, kun lapset nukkuivat autossa. Sitten oli minun vuoroni reippailla. Tämän jälkeen pidimme niin sanotun perhepalaverin siitä löytyikö mitään ostettavaa...

Päätimme ostaa aidon kiinalaisen päiväpeitteen, joten kuljimme taas tuon "kilsan" ja puolivälissä tuota merkattua juoksurataa kainalostani löytyi kuin löytyikin paikka aniliinin punaiselle päiväpeitolle. Kassojen jälkeen päätimme mennä syömään. Kun olimme päässeet kahvilaan ja liikkeeseen johtavien rullaportaiden yläpäähän nousi iso pala kurkkuun... eikä se ollut tuota kuuluisaa ruotsalaista dajm-kakkua. 

Vaimo kysyi: "miten sinä nyt pystyt todistamaan, että tuo kainalossasi oleva päiväpeite on se josta sinulla on kuitti ja mistä myyjä tietää, ettet ole välissä vienyt yhtä peitettä autoon ja nyt varastamassa toista? ...Niin ja onko sinulla edes kuitti tallella?"

Ahdistus oli todella suuri, ja minun oli pakko jo ennen ruokailuun menoa saada sydämeeni rauha. Eihän puhuttu isoista summista, mutta jokainen aviomies tietää, että kotimatkan yhteishenkeä olisi kyllä omalla tavallaan piristänyt kahteen kertaan maksettu kiinalainen päiväpeite. 

No, onneksi löysin ahdistukseni keskellä aika nopeasti kaksi Ikean työntekijää, joille tukalan tilanteeni selitin. Sain kuulla lohdutuksen sanat: "Jos sulla on kuitti tallessa, niin ei ole mitään hätää!" 

En lähde nyt kyseistä elämäni päivää hengellistämään suhteessa 1:1. Se ei onnistuisi, mutta kolme merkittävää kristinuskon tosiasiaa tajusin tuona päivänä.

Ensinnäkin, meillä kaikilla on kainalossa jotain, joka ei kestä Jumalan "päivänvaloa". Se on rumaa, likaista, iljettävää ja siinä on paljon sellaista mistä ei haluaisi jäädä kiinni. Se on syntiä ja se asuu vielä syvemmällä kuin kainalossa.

Toiseksi, on päivänselvää, että mikäli minulla ei olisi tuolloin ollut kuittia näytettävänä, olisi ollut turha selittää. Samoin on tuon "elämän viimeisen kassan" kanssa, mikäli sinulla tai minulla ei ole näyttää tuolloin Jeesuksen verellään maksamaa kuittia syntiemme anteeksi saamiseksi eivät mitkään selitykset auta. Ei auta, vaikka olisi ollut kivassa lähetysjärjestössä tai kirkossa töissä... vain kuitti kelpaa!

Kolmanneksi: mikäli sinulla on tilit selvät Jumalan kanssa, velat maksettu Jeesus-merkkisellä valuutalla ja kuitti tallessa, sinulle kuuluu nuo sanat: "Jos kuitti on tallessa, ei ole mitään hätää!" Voit mennä rauhassa syömään ja iloita jo täällä ajassa siitä, että "viimeisellä kassalla" ei tule olemaan mitään hätää Kristuksen vuoksi!

...Onhan sinulla kuitti mukana?

 

 

Ismo Vettenranta
nuorisotyönohjaaja

P.S. lue vielä Kolossalaiskirje 2:12-14

 

 

 

ADVENTINAJAN SURU

1. adventtisunnuntain aamuna saimme suruviestin Kuhmalahdesta. Liikenneonnettomuudessa menehtyi kolme nuorta miestä ja neljä loukkaantui. Tämä suruviesti on koskettanut meidän kaikkien lähiseudun asukkaiden sydämiä. Haluamme pyytää Taivaan Isän siunausta ja voimia menehtyneiden omaisille, loukkaantuneille ja heidän omaisilleen. Kynttilät syttyivät onnettoomuspaikalla. Kuhmalahden ja Luopioisten kirkoissa vietettiin rukoushetkiä. Näin muistamme onnettomuudessa menehtyneitä nuoria. Muistamme teitä, jotka loukkaannuitte ja teidän kaikkien läheisiä. Suru on toisaalta hyvin henkilökohtainen asia, mutta myöskin toisaalta kaikkien yhteinen. Kynttilöiden syttyyminen kuvastaa meidän tuntemuksiamme. Ilmaisemme näin surumme ja avuttomuutemme. Kaiken keskellä myös luottamuksemme Jumalaan on voinut horjua. Kyselemme: miksi Hän sallii onnettomuuksia, surua ja kärsimystä?

3. adventtisunnuntain Raamatun tekstit puhuvat meille Johannes Kastajasta. Tämä erämaiden profeetta valmisti tietä Herramme tulolle. Hän sai myös osakseen vastoinkäymisiä. Kuningas Herodesta hän nuhteli synnistä ja joutui vankeuteen, perimätiedon mukaan Makairos-linnaan.

Tämän Jumalan lähettilään uskoa koeteltiin. Miten luja oli hänen luottamuksensa Jumalaan? Johannes epäili. Linnasta käsin hän pyysi opetuslapsiaan kyselemään Jeesukselta: "Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?" (Matt. 11:2) Johannes sai uskolleen vahvistusta häntä voimallisemmalta, Jeesukselta. Jeesus myös kuvaa Johannesta Jumalan sanansaattajaksi. Hän on kuin enkeli, joka tuo viestiä Taivaalliselta Isältä. Samanlainen on tehtävä tämän päivän adventtisanoman viestin viejillä. He ovat kuin jouluenkeleitä kaiken pimeyden keskellä

Pyhän Hengen kautta julistetaan Jumalan lähettiläiden, "jouluenkelten" kautta Jumalan valtakunnasta anteeksiantamuksen sanomaa kaikille Jeesuksen sovitustyön tähden Hänen nimessään ja veressään. Tätä sanomaa tarvitsevat myös "jouluenkelit" itse, Johannes Kastajan tavoin uskonsa vahvistukseksi. Adventin sanoma on lähellä Pääsiäisen sanomaa. Hauras ihminen tarvitsee anteeksiantoa, lohdutusta ja voimaa Joulun lapselta ja Pääsiäisen Herralta. Häneltä, joka on kuoleman, synnin ja pahan vallan voittaja, Taivaan kodin tien viitoittaja.

Adventtina varjojen keskellä tunnemme tarvitsevamme toisiamme. Kuhmalahden onnettomuuden koskettaessa meitä, tarvitsemme Jumalan antamaa konkreettista apua, lähimmäistämme. Hän voi olla lähisukulainen, ystävä tai ihminen, joka on kohdannut elämässään samalla tavalla menetyksiä.

Lähimmäisemme on yksi Jumalan antamista toivon säteistä.

 Diakoniapappi Juha Seppälä

 

VALINTOJA

Pankin tiskillä oli kullanvärinen lipas ja sen alla sotaveteraanien keräyslista, jossa oli muutama nimi.

Antaminen on valinta. Valinta kertoo asenteesta. Joudumme jatkuvasti jonkinlaisten valintojen eteen. Menenkö ruokapöytään ensiksi vai päästänkö toiset edelläni? Keitänkö puuroa vai otanko kahvia? Puutunko näkemääni vai en? Valinnassa on uuden alun mahdollisuus. Valinnat kertovat keitä olemme.

Raamatussa on ihmistä peilaavia kertomuksia. Yksi niistä on Markuksella, kuvaus köyhästä leskestä joka antoi kolehtiin rahaa. Kaksi lanttia. Rahallisesti summa oli hyvin pieni, osallistumisen halu taas sitäkin merkittävämpi. Vanhassa testamentissa on tarina Sarpatin leskestä. Hänen tykönsä tuli profeetta Elia pakomatkallaan ja vieraanvarainen emäntä leipoi tälle leivän viimeisistä jauhoistaan ja öljystään. Tarina kertoo ihmeen. Jauhoja ja öljyä riitti vielä vieraan lähdettyä jatkamaan matkaansa.

Vanhan testamentin profeetat olivat vakituisesti hallitsijoiden silmätikkuina. Yleensä he puhuivat julkisesti, miten kansa oli rakentanut etiikkansa ja moraalinsa omien mielihalujensa varaan. Virittänyt omantuntonsa itsekkyyden aaltopituudelle ja häivyttänyt siitä kaikki muut jaksoluvut. Jumalan ja hänen tahtonsa ihminen voi pyyhkäistä syrjään henkimaailman asiana. Eettiset ihanteet näkyvät aina käytännön ratkaisuissani miten kohtelen ihmisiä ja ympäristöä. Ne näkyvät yhtä lailla niin yksilöllisissä kuin poliittisissa valinnoissakin. Ne huutavat tai kuiskaavat myös talouselämän suurissa ja pienissä linjauksissa.

Valinnat kertovat uskostani. Mihin sydämeni on kiinnittynyt? Mistä ammennan elämääni turvallisuuden? Pankkitilistä, terveydestä, oveluudesta, toisista ihmisistä, työstä? Mikä on kivijalkani? Se, jonka menettämisestä menetän yöuneni? Se, josta pelkään, että purkinpohja alkaa paistaa jos päästän irti? Uskonko, että Jumala pitää myös minusta huolen?

Raamatun ihmisiin tulee kiusaus suhtautua kuin Tuhkimoon tai Ruususeen ajatellen, että no niin kyllähän kirjoissa tapahtuu kaikenlaista, mutta kun on oikeasta elämästä kyse… Kyynisellä uskomuksella ihminen pääsee luistamaan uudenlaisista valinnoista.

Markuksen kertomus lesken rovosta kertoo jotain yhden, yksin jääneen, ihmisen elämän kivijalasta. Sellaisesta perustasta, jonka ytimenä oli joku muu kuin hän itse. Kivijalasta, jonka varaan hän uskalsi jättäytyä, antaen oman panoksensa eteenpäin. Se on samalla kertomus Jumalasta, joka istuu ihmisen lähellä, katselee tätä - ja rakastaa

 

Tuula Lehto, Sahalahden pappi

 

KUMMALLA PUOLELLA OLEN?

Tuleva sunnuntai on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai - Tuomiosunnuntai. Jo sunnuntain otsikko voi lopettaa tämänkin kirjoituksen lukemisen tähän. En haluaisi kuulla tuomiosta. En halua, että kukaan maailmassa mittaisi tekemisiäni, antaisi arvion ja tuomion niistä. Mieluummin kuulisin vapautusta ja ymmärrystä. ” Sinulla on ollut niin kiire! Ymmärrän sinua!”

Teen elämässäni joka hetki erilaisia, isompia ja pienempiä valintoja. Joku sana, teko tai ajatus voi olla pieni, eivätkä sen vaikutukset ole niin suuria. Toisaalta pienikin sana, ajatus tai teko voi saada aikaan suuria. Toisinaan valintani ohjaavat omaa ja toisten elämää hyvin paljonkin.

Tuomion julistamisen eräs perimmäinen tarkoitus on muistuttaa vapaasta tahdosta, valinnoista ja niiden seurauksista. Nyt minua kehotetaan pysähtymään ja miettimään itseäni, valintojani ja elämääni. Tuomiosunnuntain evankeliumi on rankkaa tekstiä. En usko, että kukaan meistä voi lukea sitä ja rehellisesti sanoa selviytyneensä tähänastisessa elämässään kunnialla. ” Minun oli nälkä? …. Ajattelinko sisimmässäni, että ihan omasta syystään tuokin ihminen valittaa nälkäänsä. Ryyppää kuitenkin rahansa. ”Minulla oli jano”… . Näinkö ympärilläni olevan elämän janon ja kaipuun, vai suljinko silmäni. ”Minä olin koditon”… Mietinkö, kumpiko on mahtanut olla tärkeämpää , vuokran maksaminen vai osamaksuvelkojen lyhennys. ”Minä olin alaston...” Näinkö mahdollisuuden auttaa lämpimien vaatteiden hankkimisessa vai käänsinkö selkäni ” Minä olin sairas...” Hoivasinko ja autoinko tarvitsevaa, vai perustelinko tekemättömyyteni elämän hektisyydellä?. ” Minä olin vankilassa...” Otinko yhteyttä muurein sisäpuolella vai halusinko unohtaa?

Jeesuksen kuvaama vaatimus sekä tuomio ovat ankaria:” Totisesti, kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”( Mat. 25:45-46)

Tuomiosunnuntai muistuttaa myös siitä, että ainoa täysin oikeudenmukainen ja itseoikeutettu tuomari on yksin Jumala. Ihmisinä me helposti sorrumme arvioimaan ja määrittelemään kanssaihmistemme tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Itseämme emme kuitenkaan soisi arvioitavan. Se on pelottavaa ja siinä joutuu väkisinkin paljastumaan vajavaiseksi ja raadolliseksikin ihmiseksi.

Kirkkovuoden lopun ja alun aiheet liittyvät kiinteästi toisiinsa. Kun nyt mietin omaa syyllisyyttäni ja kyvyttömyyttäni rakastaa ja välittää toisista ihmisistä, tulevan sunnuntain adventin riemu kertoo pelastajan saapumisesta, armosta ja anteeksisaamisesta.

Nyt voimme vain kääntyä Jumalan armahtavaisuuden puoleen ja rukoilla:

” Kristus, maailmankaikkeuden Herra.
Sinulle on meidän kaikkien tehtävä tili siitä, mitä olemme tehneet ja jättäneet tekemättä.
Sinun tuomiosi yllättää meidät, sillä sinä näet elämämme toisin kuin me itse.
Varjele meitä sokeudelta, niin ettemme torjuisi sinua. Aamen”

Päivi Korhonen, perhediakoni

 

KAUKAINEN, LÄHEINEN JUMALA

Onko Jumala Sinusta vaikeaselkoinen? Koetko Hänen kommunikoivan kanssasi? Koetko oman elämäsi teillä ja kohtaloissa Hänen puhettaan, uskotko Hänen olevan niiden takana?

Jumala ei ole jäänyt etäiseksi. Hän on koko ajan kiinnostunut siitä, mitä elämässäsi tapahtuu. Jumala toivoo, että menet asioinesi hänen luokseen. Jumala tahtoo sinun rakastavan häntä, mutta vielä enemmän hän tahtoo rakastaa sinua. Hän tahtoo myös, että se hyvä, jonka Hän on osaksesi suunnitellut, tapahtuisi kohdallasi ja niiden kohdalla, joita elämäsi koskettaa.

Joskus joudumme odottamaan. Odotus voi tuntua pitkältä, se on kuin yö, jossa emme saa mitään merkkiä. On olemassa valo, mutta emme näe sitä.

Odottaminen on Jumalan lähellä olemista ilman ajatuksia ja puheita. Se on sanatonta katseen kiinnittämistä Kristukseen, rukousta ilman sanoja.

Meidän tarvitsee varjojen maassakin pitää kiinni Jumalan lupauksista. Tunne-elämän nousuissa ja laskuissa Jumalan lupaukset ja hänen anteeksiantamuksensa lahjat ovat kullan arvoisia - ne ovat ilmaisia.

Näin Jumala voi vähitellen muuttua rinnalla kulkijaksi, jonka ymmärrämme olevan lähellä vaikeimpinakin hetkinä. Hän vei meidät hämärien ja jyrkkienkin taipaleiden läpi. Hänet saa Kristukseen suojaan turvautuva kerran nähdä kasvoista kasvoihin.

Joskus meidän jokaisen on mentävä tietymättömille, pitkille poluille. Kerran saamme palata sieltä ja kertoa toisille, mitä siellä on ja miksi kävelemään opitaan.

Sinä saat paikan Jumalan lähellä. Saat vapauden ja voiman mennä eteenpäin, iloiten ja täysillä. Jumala kulkee vierelläsi.

Maija Hyssy
seurakuntapastori

ONKO ANTEEKSIANTAMUS TOTTA?

Muuta vuosi sitten luokseni tuli nuori naishenkilö, joka halusi ripittäytyä. Keskustelimme hetken ja kysyin sitten, mistä erityisesti haluisit puhua ja mitä pyytää anteeksi. Ystäväni oli hetken hiljaa eikä osannut oikein sanoa mitään. Päätimme tilanteen rukoukseen, jonka jälkeen kehotin häntä ystävällisesti kääntymään seurakuntien perheneuvonnan puoleen ja käymään elämäntilannetta läpi hieman tarkemmin.

Omatuntoani on jäänyt vaivaamaan, toiminko tilanteessa oikein. Kyllähän katekismuksen ohjeita olisi voinut soveltaa, mutta kukapa niitä käytännössä muistaa. Myöhemmin keskustelin asiasta tutun perheneuvojan kanssa. Olin helpottunut, kun hän ei pahemmin moittinut menettelyä. Ajattelin, että tuo pieni sana anteeksi on koko kristillisen uskon kivijalka ja siksi on tärkeää tietää ja ymmärtää sekä sanan sisältö että käyttö oikein.

Kun nyt vuosien takaa ajattelen tuota hetkeä, huomaan, että elämäntapamme on muuttunut entistä vaativammaksi. Yhä useammin joudumme kysymään, onko tuolle sanalle enää ollenkaan sijaa. Elämä on välistä melko ankaraa ja ankeaa. En tarkoita vain ulkoisia paineita, vaan niitä sisäisiä vaatimuksia ja haasteita, joiden eteen moni valjastaa itsensä. Lopulta tuossa suoritusten vankilassa on vaikeaa löytää tilaa omille elämäntarpeille. Onko siis anteeksiantoa enää olemassa, vai onko helpompi elää uskoen vahvuuden tasapainoon silmä – silmästä ja hammas – hampaasta periaatteella.

Kyllä anteeksiantamus on edelleen totta. On vain muistettava, että emme puhu papin tai edes kirkon anteeksiannosta vaan Jumalan anteeksiantamuksesta, jonka perustana on hänen rakkautensa ihmistä kohtaan. Kristittyinä suurin kutsumuksemme on elää niin, että tuo anteeksiantamus on totta sekä uskossa että elämässä. Alkukirkon aikana tuo sana johti monet apostolit marttyyreiksi, niin mullistava oli ajatus Jumalasta, joka antaa synnit anteeksi. Tarvittiin saattajiksi jopa veritodistajia. Tänä päivänä - kristittyinä olemme edelleen tuon saman todistuksen kantajia ja eteenpäin saattajia.

Juha Lankinen
seurakuntapastori

 

PYHÄINPÄIVÄ

Pyhäinpäivään on yhdistynyt kaksi juhlaa: kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Pyhäinpäivänä muistellaan kristikunnan marttyyreita ja uskossa Kristukseen kuolleita. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä.

Millainen ihminen on pyhä? Helposti ajatellaan, että pyhä ihminen on virheetön, kiltti, kaikessa onnistunut ja elämäänsä nuhteettomasti elävä (jolla on sädekehä päänsä päällä). Jaakko Heinimäki on kirjoittanut kirjoja pyhiksi julistetuista ihmisistä. Lukiessani näitä kirjoja yllätyin, että pyhät eivät välttämättä ole olleet kilttejä, nuhteettomia, helppoa elämää eläneitä ihmisiä. Jotkut heistä olivat sairastaneet paljon, ja kaikki eivät ole olleet kovin kilttejäkään. Pyhä ihminen on muuta kuin hyvä, elämässään moitteeton ja onnistunut ihminen. Paavali nimitti pyhiksi seurakuntia, joiden keskuudessa oli monia moitittavia paheita.

Mikä sitten tekee ihmisestä pyhän? Pyhyys on Jumalan lahja. Se on Jumalan vaikutuksen alaisena olemista.

Hyvää pyhäinpäivää!

Terhi Pellinen, lapsityönohjaaja

 

IHMISKAUPPAA?

Maksan yhden euron korusta, jonka kiharatukkainen nainen on valmistanut tuntien työllä ja iloitsen hyvästä kaupasta. Hypistelen uutta vaatetta, jonka ovat Aasian lapset tehneet omille kullanmuruilleni. Maksan länsimaisen naisen ylellisyystuotteista kelpohinnan kyselemättä, kuka on se miljardööri, joka käärii voitot ohi viljelijöiden, tuottajien, pakkaajien, kuljettajien ja lukuisten välikäsien. En jaksa ihmetellä, vaikka mieheni ympärillä työmatkoilla parveilee itseään epätoivoisesti tarjoilevia äitejä ja tyttäriä. Ihminen on kaupan, jotta saisi ostettua nyrkillisen riisiä, maissia tai kaurapuuroa.

Ihmisen hinta on halpa. Työn hinta on toisinaan mitätön. Kohtuullisuus on usein tipotiessään. Rahalla voi ostaa nopeita palveluja kaikkialla maailmassa. Minä voin ostaa vaivattoman lääkärissä käynnin ja ohittaa jonon. Joku voi haluta uuden sisäelimen. Minä voin ostaa vartiointiliikkeen palveluja, joku voi haluta vihollisen eliminoinnin. Ihminen on liian usein kaupan enemmän kuin aluksi tarkoittikaan. Sielu on aika helposti myytävissä, varsinkin lapsen. 

Paljonko on ihmisen hinta?
Maailman tunnetuimpia ihmiskaupan uhreja on myyty 30:llä hopearahalla ja 20:llä hopeasekelillä.

Nämä uhrit päätyivät maailman laajimmin levinneen bestsellerin lehdille kertomaan, että Joosefin myyminen pelasti kansan varmalta nälkäkuolemalta ja Jeesus osti ihmisarvon ja armahduksen jokaiselle Jumalan luomalle maailman kaikilla kolkilla. Vastaavaa menestystarinaa ei ole enää luvassa. Enempää uhreja ei tarvita. Meiltä, minulta tarvitaan enemmän kunnioitusta lähimmäisiämme kohtaan. Meneillä oleva ekumeeninen vastuuviikko kutsuu rakentamaan parempaa maailmaa. Reilunkaupan päivä ja Nenäpäivä, huomenna vietettävä Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä ja YK:n päivä kutsuvat kaikki muutoksen tekijöiksi. Se alkaa sinusta ja minusta! 

 

Sirpa Ilkka-Ahola, diakoni

 

HAKUNA MATATA!

Taakse jo jääneeseen kesään sisältyi itselläni monta hyvää hetkeä. Sain osani auringosta ja levosta, mutta hyvät hetket eivät rajoittuneet ainoastaan lomalle ja vapaalle. Loppukesästä Kangasalan seurakunnassa vieraili Mwikan seurakunnan kirkkoherra Elia Saria Tansaniasta. Hän majoittui Pyysalon toimintakeskuksessa samaan aikaan kun itse olin siellä pitämässä rippikoululeiriä. Jäyhä suomalainen ja eloisa afrikkalainen kulttuuri kohtasivat toisensa ilmielävinä myös samalle maaperälle majoittuneiden pastoreiden hahmoissa.

Pastori Sarialta opin yhden swahilin kielen sanonnan, joka jäi mieleeni pyörimään: Hakuna matata - ei ongelmia - no problem. Afrikan ulkopuolella tästä sanonnasta on tullut melko laajalti tunnettu Leijonakuningas -elokuvan myötä, jossa sitä käytettiin runsaasti. Sanonta viestittää elämänasenteesta, joka ei ole yhtä kuin hälläväliä-asenne, mutta kuitenkin sellainen jossa ei turhia murehdita. Rippikouluryhmällemme Saria tarjoili tämän sanonnan tukevoitettuna vahvalla uskolla Jumalan huolenpitoon niin puheiden kuin koko olemuksenkin tasolla.

En liene ainoa ihminen Suomessa, jolla on taipumus kantaa usein turhaakin huolta ja murhetta mitä erilaisimmista asioista. Jos jokin voi mennä vikaan, niin tokihan se meneekin, ajattelen. Monta kertaa me suomalaiset korvaamme sisäisen melankoliamme yritteliäisyydellä ja sisulla ja joskus jopa onnistumme siinä. Yritämme olla oman elämämme sisäisiä sankareita, oman elämämme leijonakuninkaita. Teemme ja touhuamme, minkä kerkiämme.

Jeesus opetti meitä kantamaan vastuumme, mutta samalla hän opetti meille pyhän huolettomuuden asennetta. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! (Matt.6:26)

Välinpitämättömyys on Paholaisesta, mutta pyhä huolettomuus Jumalasta. Tätä hakuna matata -huolettomuuden olemusta aion opiskella vielä enemmänkin kuin vain yhden kesäkurssin verran.

 

 

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

RAKASTAMISEN VAIKEUS

Rakkaus on paljon käytetty sana. Se on useimpien laulujen, runojen ja näytelmien aihe. Rakkaus on sana, joka parhaimmillaan synnyttää kauniita ja elämässä kantavia ajatuksia. Rakkaus kertoo kiintymyksestä, arvostamisesta, intohimosta ja hyväksymisestä. Rakas ihminen on katsojan silmissä lähes täydellinen.

Mutta miksi rakastaminen on kaikesta huolimatta niin vaikeaa? Miksi ihmisten on niin helppoa eksyä ihmissuhteiden sakeaan viidakkoon? Miksi kaikki rakkauteen sisältyvä kauneus on niin vaikeasti saavutettavissa? Yhden vastauksen kysymykseen antoi uskonpuhdistaja Martti pohtiessaan Jumalan ja ihmisen eroa sekä heidän kykyään erilaiseen rakkauteen.

Ihminen on Lutherin mukaan perusolemukseltaan itsekäs olento. Siksi hän jopa rakastaessaan etsii ensisijassa omaa etuaan ja hyötyään. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen rakkaus voi kohdistua vain sellaiseen, jossa on jotakin rakastettavaa: Ihmisen on helpompi rakastaa rikasta kuin köyhää, hänen on helpompi rakastaa kaunista kuin rumaa jne. Kaikissa ja kaikessa ei kuitenkaan näytä olevan mitään erityistä rakastamisen arvoista. Olisikohan tässä syy ympärillämme näkyvään välinpitämättömyyteen ja toisten ihmisten huomiotta jättämiseen?

Jumala on Lutherin mukaan aivan toisenlainen. Hän rakastaa lakkaamatta, koska hän tietää koko maailman tarvitsevan rakkautta. Hän ei rakasta oman itsensä takia vaan sen tähden, että tietää ihmisen kuihtuvan ilman rakkautta. Rakkauden syy on siis rakkauden kohteen tahto ja halu! Jumala on erilainen myös siinä suhteessa, että hänen rakkautensa kohdistuu myös ja ennen kaikkea sellaisiin, jotka eivät ansaitse hänen rakkauttaan. Jumala rakastaa myös ja aivan erityisesti kaikkea köyhää, rumaa, rikkinäistä ja vaatimatonta. Hänen rakkautensa tekee rakkauden kohteesta arvokkaan ja onnellisen.

Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus antaa "uuden käskyn: rakastakaa toisianne!" Käsky ei ollut siinä mielessä uusi, etteikö rakastamisen halu ja tarve olisi ohjannut ihmisten elämää jo ennen Jeesusta. Ehkäpä Jeesuksen sanojen perusajatus onkin siinä, että käsky rakastaa on jokaiselle ihmiselle joka päivä uusi. Sama käsky annetaan jokaisen elämän päivän perusohjeeksi. Jokaisen päivän yhtenä tarkoituksena on levittää rakkautta oman itsemme lähiympäristöön. Joka-aamuinen rukouksemme voi olla vaikkapa seuraavankaltainen: "Hyvä ja rakastava Jumala. Avaa silmäni näkemään ne ihmiset, jotka kaipaavat rakkautta. Auta minua kohtaamaan ne lähimmäiset, jotka helposti jäävät huomiotta. Anna Sinä minulle sitä rakkautta, jonka avulla pystyn rakastamaan kaikkein heikoimpia ja huonoimpia. Anna myös minun itseni kokea tänään rakkautta, hyväksyntää ja elämän iloa. Amen."

 

Seppo Jarva
kirkkoherra

 

KAKSI KOTIA

Perheemme on elänyt rankoja aikoja. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti elää vauvan tuoksuista arkea. Juuri nyt olisin kotona esikoispoikamme ja tuoreen n. neljä kuukautisen vauvamme kanssa. Kävi kuitenkin toisin. Armas poikamme kuoli kohtuuni loppuraskaudesta maaliskuussa. Armas oli täysin valmis vauva, mutta minun vartaloni ei toiminutkaan niin kuin piti. Moni on joutunut kokemaan suurien suunnitelmien pieleen menon tavalla tai toisella. Ihminen mielellään suunnittelee elämäänsä eteenpäin ja niin kuuluukin tehdä, mutta joskus Jumalan suunnitelma ei ole samanlainen.

Pienen lapsen kuoleman jälkeen joutuu miettimään elämäänsä uudestaan. Täytyy etsiä jostain se voima mikä vie eteenpäin! Meillä arkeen onneksi on tuonut rytmiä ja iloa kaksivuotias poikamme, on täytynyt nousta sängystä ylös. Tukea olemme saaneet läheisiltämme ja tukiryhmiltä. Varsinkaan lapsen harteille ei voi kuitenkaan siirtää sitä tuskaa, jota suuri suru ja kaipaus tuovat tullessaan. Varmana tietona meillä kuitenkin, synkimmilläkin hetkillä, on ollut että Jumalan rakkaus kantaa, Häneen voi turvata. Jumala antoi ainoan poikansa uhrattavaksi, jotta meillä olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään. Jumalakin kärsi siis lapsensa kuoleman ja vain siksi että meillä jokaisella olisi mahdollisuus iankaikkisuuteen.

Työtoverini sanoi minulle kun palasin töihin että: "Teidän perhe asuu kahta kotia". Ajatus oli kovin lohdullinen. Tietenkin olisimme halunneet pitää lapsemme täällä, meidän kanssamme, mutta koska se ei ole mahdollista niin minä, mieheni ja esikoispoikamme asumme täällä Tampereen kodissa ja Armas Jumalan luona taivaan kodissa.

Olemme jälleen elämän syrjässä kiinni. Taivas yksin tietää mitä elämä tuo tullessaan meidän tiellemme. Turvaan kuitenkin Jumalaan ja toivon että tulevaisuus olisi aurinkoisempi. Elämän pohjamudissa rämpineenä voin sanoa että motokseni on noussut: "eteenpäin vaikka ryömien", muuta vaihtoehtoahan meille ei annetakaan. Maailma pyörii ja me siinä mukana. Voimme vain kiittää Jumalaa iankaikkisuuden lahjasta ja turvata hänen rakkauteensa.

Poikaamme Armas Anteroa kaivaten ja jälleen näkemisen toivossa eläen,

 

Tanja Lähteenmäki
Diakoni ja lähetyssihteeri
Sahalahden kappeliseurakunta

 

ILO KANTAA

Mistä syntyy ilo?
Yksi selitys löytyy sanonnasta "vahingonilo on puhtainta iloa". Sirkuksen pelle lienee kirvoittanut monet makeat naurut esiin. Silloin, kun kömmähdys osuu omalle kohdalle, on vaikeampaa olla naurun, toisen ilon kohde.

" On ilo, ilo, ilo olla yhdessä, viettää hyvää hetkeä" kertoo erään laulun sanat. Tähän on jo helpompi yhtyä. Hyvät ystävät ovat ilo. Yhteinen juhlahetki, matka tai vain tapaaminen ilahduttaa.
Ilo auttaa jaksamaan.

"Itku pitkästä ilosta" sanonta kertoo siitä, että ilo ei voi jatkua loputtomiin. Vai voiko?
Psalmi 30:6 kertoo: " Illalla on vieraana itku ja aamulla ilo". Jälkimmäisissä sanoissa on jo toivo mukana. Itku kestää aikansa.

Paavali miettii vankeudessa ollessaan (Fil.1:20-26), kumpi hänelle on tärkeämpää, jäädä eloon vai kuolla. Hän toivoo voivansa tuottaa kunniaa Kristukselle. Hän uskoo siihen, että hänen tehtävänsä on auttaa filippiläisiä kasvamaan uskossa, joka tuottaa heille iloa. Paavali on löytänyt elämän tarkoituksensa Kristuksen seuraamisesta. Kristus on voittanut kuoleman ja häneen uskovilla on toivo, että kuolema on portti uuteen elämään.

Ilosanoma Kristuksesta on edelleen ajankohtainen. Niin kuin lapsi luottaa siihen, että hänen isänsä jaksaa kantaa häntä sylissään, samoin saamme luottaa, että Taivaallinen Isä kantaa meitä.

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

PAKOMATKALLA

Kun ihminen on pakomatkalla, pakenee jotakin, hän pelkää kiinnijäämistä. Milloin joku löytää minut? Tiedän tehneeni väärin. Milloin joku saa selville totuuden? Sisällä voi olla aika ristiriitainen olo. En oikein haluaisi jäädä kiinni, mutta syyllisyyden vaivaamana ja jatkuva pelko kannoilla ei ole kiva tehdä matkaa.
Sisäinen rauha, ilo ja vapaus ovat vieraita asioita pakenevalle ihmiselle. Raamatussa meitä muistutetaan siitä, että totuus vapauttaa. Kiinnijääminen voikin olla vapauttava kokemus.
Pakeneminen voi olla muutakin kuin ryöstöretkeltä karkuun juoksemista. Se voi olla myös sisäistä pakoa siitä mikä on totuus minusta. Monesti on kivempi ladella totuuksia toisista kuin kuulla totuus omasta itsestään. Jos uskallamme tarkastella itseämme ja elämäämme Jumalan sanan valossa, meillä on mahdollisuus nähdä minkälaisia olemme ja ketä ja mitä tarvitsemme. "Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta". Sama kaveri - siis vapahtajamme - haluaa tarjota elämäämme kestävää sisäistä rauhaa, aitoa iloa ja vapautta joka ei johda kahleisiin. Anteeksiantamus on vastaanotettavissa, se kuuluu kaikille. Rohkaistu siis kohtaamaan oma itsesi armollisen peilin edessä.

 

 

 

 

 

Ari Vettenranta
nuorisotyönohjaaja

 

 

 

 

KERTAKÄYTTÖKAMAAKO?

Ostin uuden vaa´an. Ensin se tuntui toimivan hyvin, mutta yhden yön nukuttuani se väitti minun lihoneen lähes 100 kg. Huokaisin - olin ostanut jälleen kertakäyttökamaa. Nykypäivän maailmassa monet muutkin asiat tuntuvat olevan kertakäyttöisiä. Aina ne kertakäyttöiset jutut eivät ole edes esineitä, niitä voi esiintyä myös ihmissuhteissa.

Tämän päivän maailmassa me ihmiset juoksemme liikaa kertakäyttöisten asioiden perässä. Ne kiinnostavat ja houkuttavat, mutta lopulta ne tuottavat pettymyksen. Tätä samaa oravanpyörää juostessamme me juoksemme itsemme uuvuksiin.

Jumalan sana ei ole kertakäyttökamaa. Raamatun sanoma on sama eilen, tänään ja huomenna. Edessä olevan pyhäpäivän evankeliumitekstissä Jeesus lupaa: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." Matt. 11: 28-30

Jumalan sanaan turvaaminen ei välttämättä ole trendikästä, mutta silti ihmiset ovat vuosisatojen ajan löytäneet siitä elämälleen ja uskolleen kestävän perustan. Aikojen saatossa elämisen tavat ovat muuttuneet, mutta Sana on pysynyt samana. Jumala ei halua lisätä meidän elämämme painolastia vaan Hän haluaa olla kantamassa sitä kanssamme. Jeesuksen seurassa taakkamme eivät muutu yhdessä yössä höyhenen keveiksi, mutta silti elämämme on rakennettu kestävälle perustalle, joka ei hajoa eikä murru vaan kestää iankaikkisesti.

 

 

Siunattua syksyä

Monika Viitala
diakoni

 

 

 

 

EVÄÄT KUNTOON!

Hommia piisaa. Kalenteri komentaa sinne ja tänne ja ehkä vähän tuonnekin, on työtä, kokousta ja harrastusta, yritämme pysyä tahdissa. Väliin levottomuus iskee. Pitikö luvata tuo kaikki, omat henkilökohtaiset asiatkin vielä niskassa.

Päivällä tarvitsemamme tavarat ahtaamme kassiin, on paperia, harrastusvälinettä, vaatetta ja evästäkin mukana.

Vaan jospa otamme vielä Raamatunkin mukaan, jos sittenkin löytyisi sellainen hetki kaiken kiireen keskellä siihen tarttua. Antaisimme jokapäiväisen hetken Jumalan sanan luvulle ja rukoukselle. Voisiko se olla hetki ennen omaa salivuoroa tai korvaisiko raamattu lehden WC:ssä.
Se saattaisi mullistaa elämme ja asettaa asioita uuteen järjestykseen elämässämme ja mullistaa koko lähipiirimme.

Hyvien eväiden kanssa elämä maistuu!!

 

Jorma "Jommu" Jussila
Erityisnuorisotyönohjaaja

 

 

 

 

 

LIIAN TAVALLISTA

Mega. Super. Huippu. Ennätys. Maailmanluokkaa.
Kielenkäyttömme vilisee sanoja, jotka kuvaavat, että on kyseessä jotain poikkeuksellista. Samalla annetaan ymmärtää, että tämä ehdottomasti tavoittelemisen arvoista, että moukka vain tyytyisi vähempään ja ihan tavalliseen.
Elämästä on tullut elämyshakuista. Tavallinen ei tunnu miltään. Pitää olla jotain, mikä tuntuisi joltain.
Sama ilmiö näkyy myös suhteessa uskontoon, uskoon ja Jumalaan.
Ilmiö ei kuitenkaan ole uusi, vaan ikivanha.

Vanhassa testamentissa 2 Kuningasten kirjassa kerrotaan, kuinka Syyrian kuninkaan parantumattomasti sairas sotapäällikkö oli kuullut, että naapurimaassa olisi profeetta, joka pysyy parantamaan ihmisiä. Sotapäällikkö laittautui komeasti matkalle. Saavuttuaan profeetan luo, profeetta ei vaivautunut ulos edes tapaamaan ulkomaalaista vierasta, vaan lähetti ainoastaan viestin, että sotapäällikön pitäisi käydä peseytymässä Jordan virrassa. Sotapäällikkö loukkaantui. Hänestä näin tavallinen ja yksinkertainen asia ja toimenpide ei ollut hänen matkansa ja vaivannäkönsä arvoista. Hän oli odottanut jotain erikoisempaa. Jotain, missä olisi tapahtunut jotain, jotain missä olisi tehty jotain, jotain vaativampaa. Palvelijoidensa taivuttelun seurauksena hän lopulta suostui käymään peseytymässä profeetan ohjeen mukaan. Ja hän huomasi, että hän parantui! Jumala toimi näin arkisella tavalla!

Millaista toimintatapaa sinä odotat Jumalalta?
Pitäisikö Jumalan puhua sinulle taivaasta? Vai näyttäytyä sellaisena kuin sinun mielestäsi Jumala on? Tai ehkä olet kyllästynyt liian tavalliseen Jumalaan ja odotat jotain SUUREMPAA, ERIKOISEMPAA, ACTIONIA.

Voimme tietenkin luoda jokainen oman kuvamme Jumalasta ja sanoa, että tällainen Jumala on.
Mutta Jumala ei kuitenkaan muutu sellaiseksi kuin me milloinkin haluamme. Jumala on omanlaisensa, oma itsensä.
Jumala on. Joka paikassa. Joka päivä. Jokaista lähellä.
Jumalaa ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa vieraista maista tai oudoista ja vaikeista paikoista. Jumalan löytämiseksi ei tarvitse tehdä taika- tai ihmetemppuja. Eikä Jumalalle tarvitse vakuutella uskoa tai kuuliaisuutta poikkeuksellisia asioita tekemällä.
Jumala on tavallisen ihmisen luona tavallisessa elämässä.

 

 

Auni Kaipia
kappalainen

 

 

 

 

VÄLITTÄÄKÖ KUKAAN?

Sigfrid Sirenius toi maailmalta Suomeen settlementtiliikkeen. Setlementtejä ovat Helsingissä Kalliola, Tampereella sama juurta ovat Ahjola, Rientola ja Saukkola.
Setlementtitoiminnasta ei ole oikeastaan olemassa määritelmiä. Liike näki asian niin, että elämää ei voida asettaa kaavoihin Settlementtitoiminta nousi kristillisestä vastuuntunnosta ja elävyys periaatteesta, että ihminen tulee kohdata samalla tasolla, eikä eri etupiirien edustajana. Pienryhmätoiminta oli yksi tämän liikkeen työmuoto, johon varsinkin nuoret löysivät tiensä
Keskeinen settlementtiajatus oli henkinen vapaus. Ei saanut kasvattaa "meikäläisiä" vaan jokainen ihminen sai tehdä omat valintansa niin uskontoon kuin politiikkaankin nähden. Tavoite oli, että ihminen kasvaisi inhimilliseksi ihmiseksi. Kaikessa aatteellisessa toiminnassa ja käytännön elämässä tarvitaan itsenäisiä, selkärankaisia ihmisiä, Sirenius ajatteli.
Sipi Sireniuksesta kerrotaan että hän osasi valaa aivan tavallisiin askareihin jotakin omasta näystään. Jalkapallo, askartelu, leikki olivat arvoja sinänsä. Osa elämää, aivan kuten hengellisyyskin. Ei ollut "kristillistä jalkapalloa" oli vain jalkapalloa.
Sirenius sai osakseen kritiikkiä ja kiitosta kahdesta syystä: Toinen niistä oli kansalaissodan jälkeinen valkoisten ja punaisten välisen kuilun ennakkoluuloton ylitys. Toinen oli arkisten työmuotojen rohkea soveltaminen kristilliseen työhön.

Eri aikoina ihmiset ovat saaneet huomata, että Ylösnousseen seura vaikuttaa käytännön elämään. Miten - siitä on yhtä monta tarinaa kuin on ihmistäkin. Mutta yhteistä näissä tarinoissa on välittämisestä nouseva toiminta.
Johannes kuvaa evankeliumissaan yhtä käännekohtaa. Opetuslapsissa oli ammattikalastajia. He vetävät yön yli tyhjää verkkoa pitkin Tiberiaanjärveä. Pettyneinä ja väsyneinä he lähestyvät aamulla rantaa. Siellä heitä on vastassa mies, joka kannustaa yrittämään kerran vielä ja neuvoo paikan. Onni kääntyy.

Oletko sinä ollut ollut joskus elämään pettynyt ja väsynyt kuin Tiberiaanjärven kalastajat ? Onko muistoissasi kokemus, että jostain on tullut voimaa antaa elämälle vielä yksi mahdollisuus? Ja olet vielä kerran koonnut voimasi ja heittänyt verkkosi?

Ja saanut hämmästyä, että sinuakin on Jumalan hyvyys muistanut. Huolimatta siitä missä nyt olet - uutta syntyy, Huomaat saavasi osaksesi rakkautta ja hyvyyttä, löytäväsi yhteyden itseesi, toisiin ja Jumalaan.

 

 

 

 

Tuula Lehto
Sahalahden kappalainen

 

 

 

AIKA JÄTTÄÄ - JUMALA EI

"Hän on sellainen, jolle aika ei merkitse mitään", näin luonnehti eräs uskonnonopettajani aikoinaan, kun olin vielä koulupoika. Me olemme usein kärsimättömiä, haluamme kaiken saman tien ja jos emme saa sitä välittömästi, saatamme syyttää Jumalaa siitä että Hän ei ole huomaavinaankaan meitä.
Uudessa testamentissa puhutaan lisäksi siitä, että Jeesus tulisi vielä joku päivä keskuuteemme taas uudelleen. Missä hän viipyy? Mutta ah, kun ymmärtäisimmekin vain, miten ohikiitävä hetki ihmiselämä onkaan Jumalan silmistä katsottuna.

Maailmassa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat Raamatun läpikotaisin. He toimivat niin kuin, Raamatussa kehotetaan. Tällaiset ihmiset kukoistavat kuin palmupuu (siteeratakseni psalmia 92), sillä he luottavat Hänen sanaansa ja siihen, että Hän on meidän kanssamme täältä ikuisuuteen.
Sitten on sellaisia, jotka tuntevat Raamatun, mutta toimivat tasan päinvastoin kuin siinä sanotaan. Heidän elämänsä saattaa kukoistaa tässä ja nyt, mutta vielä on koittava aika, kun se lakastuu. Kun meistä joskus aika jättää, niin Jumala ei unohda yhtäkään sellaista, joka Häneen uskoo vaan hänen osansa on iankaikkinen elämä.

Näihin sanoihin päätän työni Kangasalan seurakunnassa, jätän nämä maisemat ja palaan kotiseuduilleni Joensuuhun Herran siunausta toivottaen koko seurakunnalle.

 

 

 

 

 

Aki Hätinen
Kesäteologi

 

 

 

 

 

JUMALA EI VAADI TEHOKKUUTTA

John Henry Newmanin ajatelma on ollut minulle kovin rakas jo usean vuoden ajan. Seurakuntanuori -aikana löysin sen pienestä ajatelmakirjasesta ja siitä alkaen se on kulkenut mukanani.
"Minut on luotu tekemään tai olemaan jotain,
mitä varten ketään muuta ei ole luotu;
minulla on Jumalan suunnitelmassa, Jumalan maailmassa,
paikka, jota kenelläkään toisella ei ole.
Olinpa rikas tai köyhä,
halveksittu tai kunnioitettu ihmisten keskuudessa -
Jumala tuntee minut ja kutsuu minua nimeltä."

Nykyisen kilpailuhenkisen yhteiskunnan keskellä on mahtavaa kuulla tai lukea sanat, jotka kertovat siitä ainutlaatuisuudesta mikä meissä jokaisessa on. Riippumatta siitä kuinka nopeasti juoksemme yhteiskuntamme oravanpyörässä, riippumatta siitä montako meriittiä ehdimme elämämme aikana saavuttaa tai riippumatta siitä olenko tehokkaampi kuin tuo toinen. Riippumatta kaikesta tästä olen tärkeä, Jumala ei vaadi minulta tehokkuutta.

Jumala tuntee minut ja sinut nimeltä ja myös kutsuu meitä ja meillä jokaisella on oma paikkamme ja tehtävämme. Tätä ajatusta minulle on konkretisoinut Raija Maulan piirroskuva, jossa on piirrettynä ihmishahmon kokoinen alue mustana- kuin aukkona- ja alla teksti "ilman sinua maailmassa olisi kokoisesi aukko". Olet tärkeä täyttäessäsi juuri sitä paikkaa, jossa olet. Ilman sinua perheesi, ystäviesi ja lähimmäistesi elämässä olisi aukko, jota kukaan toinen ei voi täyttää.

Tässä ajassa, kun ympärillä näkyy paljon ahdistusta, paljon pahoinvointia, on hienoa, kun voi ja on mahdollisuus sanoa niin lapselle, nuorelle kuin aikuisellekin "olet ainutlaatuinen", "sinua rakastetaan, sinusta välitetään", "Jumala haluaa tietää mitä sinulle kuuluu". Ja siitä todistusta löytyy paksusta kirjasta nimeltä Raamattu, tiivistetysti löydät sen Johanneksen evankeliumista 3:16, Pienoisevankeliumista. Sillä Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi ainoan poikansa sinunkin puolestasi.

 

 

Katja Mikkola
Nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

TOTUUS JA HARHA

Ajankohtaisissa asioissa on vilahtanut painavia sanoja. Sellaisia ovat hyvyys, oikeudenmukaisuus, kohtuus, suvaitsevaisuus ja totuus. Asioista halutaan selvittää, miten ne oikeasti ovat, taloudessa halutaan kohtuutta, ihmisten kesken suvaitsevaisuutta ja oikeutta.

Totuus, hyvyys ja suvaitsevaisuus ovat mahtava kolminaisuus. Ne ovat kuitenkin eri asioita, ja niitä voi olla vaikea toteuttaa yhtä aikaa.

Totuus on sitä, kuinka asiat ovat. Jo kauan sitten on havaittu, että siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä sitä, kuinka niiden pitäisi olla. Jos pidämme nykytilaa miellyttävänä, saatamme sanoa sitä perusteettomasti hyväksi. Jos taas totuus on epämiellyttävä, tulee tarve ryhtyä miettimään, mikä olisi hyvää ja oikein. Parasta tietysti olisi, että asiat olisivat sekä totta että oikeudenmukaisesti.

Vaikein sana on suvaitsevaisuus. Suvaitsevaisuus on myönteinen arvo. Se näkyy ja kuuluu ajatuksen-, sanan-, lehdistön- ja uskonnonvapautena. Ihmisillä on oikeus ajatella, sanoa ja uskoa. Kaikille on tilaa, ja ajatukset kohtaavat!

Suvaitsevaisuudella on joskus vain vähän tekemistä hyvyyden ja totuuden kanssa. Ajoittain tulee vaikutelma, että mielipiteen hyvyys arvioidaan sen suvaitsevaisuuden perusteella, niin että hyvää ja totta olisi lähinnä sellainen käsitys, jonka sisältönä olisi laajin suvaitsevaisuus. Silloin suvaitsevaisuus olisi hyvyyden ja totuuden ohjenuora. Näin ei ole.

Kun on mielipiteitä, erilaisia asioita pidetään hyvinä. Silloin kaikki suvaitsevaisuuden kentällä sanotut asiat eivät ehkä ole totuudellisia tai hyviä. Suvaitsevaisuus antaa kaikkien kukkien kukkia, mutta sen jälkeen jää vielä vaikea kysymys, mikä kukka on kaunis, mitä tässä kukkapenkissä kasvaa, ja mitä siellä pitäisi kasvaa. Välttämättä paras tai oikeudenmukaisin vastaus ei ole laittaa johonkin tiettyyn kukkapenkkiin mahdollisimman monia kukkia.

Kaikki lähtee totuudesta, siitä, että näemme asiat oikein. Sen jälkeen voi miettiä, miten asioiden pitäisi olla, ja pitäisikö tehdä jotakin. Kristus sanoi haluavansa vain totuutta, totuutta joka vapauttaa meidät olemaan ihmisiä. Jos totuus ei miellytä, voi pyytää anteeksi ja koettaa ensi kerralla uudestaan. Armoa syntyy siitä, että ensin näkee tarkasti.

Henri Lehtola, kappalainen

 

SÄTEILEVÄT KASVOT

Katson vastasyntyneen lapsen kasvoja. Niistä heijastuu rauha, joka hiljentää kiireen ja tuntuu, että kasvoja voisi katsella vaikka kuinka kauan. Vastasyntyneen kasvot tuovat viestin jostain toisesta maailmasta - Jumalan maailmasta. Pian lapsen kasvot saavat kuitenkin monenlaisia muotoja. Hymyn ja ilon lisäksi myös tämän maailman kivut tulevat niissä näkyviin.

Istun kirkonpenkissä kuunnellen mahtavaa pianistin soittoa ja upeaa tenorin laulua. Välillä tuntuu kuin pala taivasta olisi laskeutunut kirkkoon. Kuitenkin tämäkin musiikki on vajavaista taivaalliseen musiikkiin verrattuna.

Tarvitsemme elämässämme välillä tällaisia "kirkastushetkiä" jaksaaksemme elämän vaivoissa ja kivuissa. Sinulle,sairas, sureva tai muissa elämän vaikeuksissa kamppaileva lukija toivon Sinulle sopivia "kirkastushetkiä", jotka auttavat elämässä eteenpäin!

Ensi sunnuntain aihe on "Kirkastettu Kristus". Kun Mooses oli puhunut Siinainvuorella Jumalan kanssa ja tuli takaisin kansansa tykö kymmenen käskyn laintaulut mukanaan hänen kasvonsa säteilivät. Mooses ei kuitenkaan itse tiennyt kasvojensa säteilevän.

Jonkin ajan kuluttua siitä, kun Jeesus oli ilmoittanut tulevasta kärsimyksestään opetuslapsilleen Hän meni vuorelle rukoilemaan muutaman opetuslapsensa kanssa. Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. (Luuk. 9:28-36)

Mooses ei tiennyt, että hänen kasvonsa säteilivät. Kristukseen uskovastakin heijastuu Jumalan rakkaus hänen sitä itse tietämättään. Tärkeintä on, että viivymme Jumalan kasvojen edessä, niin että Hän voi saada meissä aikaan lähimmäisenrakkautta, toistemme huomioon ottamista ja muita hyviä hedelmiä. Kärsivässä lähimmäisessä voimme nähdä Kristuksen kasvot.

Me ihmiset olemme kuitenkin vajavaisia. Oma mukavuudenhalu menee usein lähimmäisen palvelemisen edelle. Jumalan kasvojen edessä oleminen paljastaa myös syntisyytemme ja syyllisyytemme - mutta myös armon.

Kirkastettu Kristus kärsi ja kantoi meidän syntimme ja syyllisyytemme. Hän voi saada myös meidän kasvomme säteilemään.

                                       

 

 

 

Irma Pyylampi
Diakonissa

 

 

 

OI IHANA, AUTUAS LOMA!

Moni viettää heinäkuussa lomaa. Niin - loma. Pieni sana sisältää paljon. Se on suorastaan ladattu täyteen merkityksiä. Monelle loma on vuoden kohokohta. Sitä odotetaan. "Mitäs meinasit lomallasi?" Lomasuunnitelmamme kiinnostavat muitakin.

Miksi loma on meille niin tärkeä, lähes pyhä asia? Kai kysymys on vapaudesta. "Korvausta menetetystä vapaa-ajasta". Näinhän me palkan usein määrittelemme. Loma siis tarkoittaa rajatonta vapaa-aikaa. Voi mennä ja tulla kuten tahtoo. Moni menee kauas, ulkomaille asti. Sitten tullaan papuina takaisin. Tyytyväisinä papuina. Pari viikkoa kotipuolessa ja sitten takaisin putkeen, jonka päässä häämöttää ainoana valona seuraavan vuoden loma.

"Armahtakaa!". Kirkkokäsikirjan otsikko ja pyhän teema hiljattain ja oikein huutomerkin kera . "Antakee armoo". Monen myös ei-savolaisen tunto aikamme oravanpyörässä, jonka kakofonit toistavat tunnettua mantraa: opi! - osaa! - pärjää! - kehity! - kouluttaudu! - ehdi! - vaikuta! - hymyile! - nauti elämästä! Näinhän meille hoetaan. Siinäkö ohje onnelliseen elämään, kärkipäässä olemisessa, ehtimisessä ja tekemisessä?

Joskus on terveellistä jättäytyä joukon keulasta hännän huipuksi. Siellä on laajempi näkökulma.
Jo apostoli Paavali varoitteli aikansa oravanpyörässä viihtyviä Roomalaisia kristittyjä: "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa" Viisaasti sanottu. Pitää kutinsa myös tänä päivänä. Ihminen tarvitsee pyhänsä ja vapaansa, ei vain kerran vuodessa loman muodossa, vaan mieluummin joka viikko. Loma ei saisi siis olla meille se "pyhä, jolloin saamme armon". Se homma kuuluu Jumalalle. Ja siitä seuraa haaste - uskallanko armahtaa sen jälkeen myös itseni?

Hyvää lomaa!

vs. nuorisopastori Teemu Voutilainen

 

LÄHETIN VIESTI ANTEEKSIANNOSTA

Afrikan läntisestä osasta löytyy kartalta pieni maa: Togo. Sen erään heimon keskuudessa muutamia vuosia sitten pohdittiin, mikä annetaan nimeksi sille huoneelle, jossa pysähdytään Jumalan sanan ääreen. Hyvin pian nimi oli valmiina: anteeksiantamuksen kirkko. Evankeliumin eli ilosanoman tuojien eli lähettien viesti oli synnyttänyt näiden afrikkalaisten sydämissä elämän Kristuksessa.

Tuleva pyhä on apostolien eli lähettien päivä. Alkuaan historian saatossa päivää vietettiin Pietarin ja Paavalin muistoksi. Nykyisin muistellaan kaikkia apostoleita. Päivän liturginen väri on punainen. Tämä väri muistuttaa siitä, että lähettäjänä on Kristus, jonka nimen tunnustaminen voi johtaa myös marttyyrikuolemaan eli kuolemaan uskon tähden. Näin kävi mm. Pietarin ja Paavalin kohdalla keisari Neron vainoissa Roomassa 60-luvulla jKr. Toki tuo punainen väri muistuttaa myös siitä, että Kristuksen lähetit toimivat Pyhän Hengen voimasta ja Pyhän Hengen johdattamina.

Pyhässä Raamatussa on kuvia apostoleiden kutsumisesta tehtäväänsä (ks. esim. 1 Tim. 1:12). Myös tänään kutsutaan Pyhän Hengen pappeja liikkeelle kaikkeen maailmaan lähetyskäskyn mukaisesti (Matt 28:18-20). Lähettäjä on Jeesus Kristus. Lähettäjän viesti ei ole muuttunut. Viesti on yhä evankeliumin, anteeksiannnon viesti. Meidän ihmisten kuvitelmana usein on, että pelastuaksemme ikuiseen elämään meidän on tehtävä hyviä tekoja. Tähän näkemykseen törmään paimenen tehtävässäni lähes päivittäin. Eikä ajatus ole kaukana kenestäkään meistä: vaikka tiedollisesti tietäisimme pelastuksen olevan armosta, yritämme kuitenkin tehdä hyvää ollaksemme kelvollisia. Esimerkiksi ristin ryövärin teot eivät varmaan olleet kovin kauniita ja hyviä. Armahduksen viesti tuli kuitenkin hänelle: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa" (Luuk. 23:43). Pelastus on armosta. Siksi anteeksiantamuksen kirkko on oikea nimi huoneelle, jossa Jumalan sanaa saarnataan.

Toinen vahvasti kansamme keskellä elävä ajatus on, että helvetti ja taivas liittyvät vain tähän elämään. Tänäkin kesänä olen tähän ajattelutapaan törmännyt. Tuo anteeksiantamuksen tie on tarkoitettu taivastieksi. Jeesuksen kautta kulkee tie Isän kotiin (Joh.14:6). Jos siis haluamme Raamatun mukaan uskoa on tuo sanoma ikuisesta elämästä perusjuonteena läpi koko Pyhän kirjan. Kuoleman jälkeen on Raamatun sanoman mukaan elämää. Tästä esimerkiksi voi lukea rikkaan miehen ja köyhän Lasaruksen kertomuksesta, jossa keskustelua käydään rajan tuolla puolen (Luuk. 16:19-31).

Usein sairasvuoteen ääressä kokee viestin viejänä avuttomuutta. Tuntuu, että ei ole sanoja, joilla lähestyisin, ei ole oikeaa tapa, jolla lohduttaisin. Jäljelle jää vaihtoehto: olen läsnä ja kuuntelen. Kuunnellessa saa usein kuulla ystävän kaipuun aiheen: miten tulevan maailman elämä tai onko minulla jotakin painolastia sydämellä, jonka haluaisin luovuttaa pois? Tässä tilanteessa lähimmäisenrakkauden hyvä hedelmä toivottavasti välittyy viestin tuojasta. Ei hänen omana hyvänä tekonaan, vaan Lähettäjän, Kristuksen tekona. Suurinta rakkautta on anteeksiannon kuuluttaminen ja sitä kautta viesti taivaasta ja ikuisesta elämästä.

Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten (Mark. 10:14). Pieni tyttö pyysi äidiltään anteeksi tottelemattomuuttaan. Äiti sanoi: anteeksi. Tähän tyttö vastasi: ei, minä haluan oikeasti anteeksi. Äiti vastasi: saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Vasta sitten tytön askeleet jatkuivat leikkeihin. Pienen lähetin viesti on tärkeä: anteeksianto on suuren Lähettäjän, Kristuksen ja hänen ristintyönsä lahja; rakkauden lahja meille.

Juha Seppälä, kappalainen

JOKO ON PUHDAS?

Ollessani vielä pieni poika löysin kolikon maasta, niin kuin varmasti moni meistä on silloin tällöin löytänyt. Löytämäni kolikko oli hyvin likainen, mutta päätin silti ostaa sillä tikkarin läheisestä kaupasta.

Yrittäessäni maksaa löytämälläni kolikolla kaupassa karkkia kassaneiti ei hyväksynyt kolikkoa. "Se on liian likainen" neiti sanoi ja pyysi minun puhdistamaan kolikon ensin. Yritin puhdistaa sitä housunlahkeeseeni, mutta se oli edelleen vain likainen. Sylkäisin kolikkoon ja hieroin sitä paidan helmaan ja vielä kerran housuihini. Lopulta kolikon pinta alkoi kiiltää. Tarjosin sitä uudelleen kassaneidille ja hän otti sen vastaan vastahakoisesti. Huomasin että hän yritti vielä puhdistaa kolikkoa peukalon kynnellään ennen kuin hän laittoi rahan kassaan.

Sillä hetkellä en osannut ajatella mitään asiasta, mutta nyt aikuisena näen selvästi yhtäläisyyden meidän ihmisten ja kolikon välillä. Yritämme pestä omat tahramme pois ennen kuin omasta mielestämme kelpaamme Herran eteen. Yritämme olla täysin puhtaita ennen kuin uskallamme edes tulla Herran luo ja ansaitaksemme Hänen rakkautensa. Kaikki tämä työ ja huoli asian suhteen ei auta meitä kuin vain vähän eteenpäin, emme pysty koskaan olemaan täysin puhtaita. Ainoastaan uskomalla Jeesukseen ja taivaallisen Isän rakkauden ansiosta voimme tulla yhtä puhtaiksi kuin lumi. Meidän täytyy vain tulla taivaallisen Isän eteen ja hän tekee työn meissä.

Muistelin laulua, jonka olen laulanut monessa tilaisuudessa isäni kirkossa USA:ssa. Siinä kerrotaan että voimme tulla kaikkine häpeän tunteiden, pelkojen, epäilyjen ja ongelmien kanssa ristin juurelle ja antaa pyhän hengen tehdä työtä meissä. Pyhä henki toimii meissä, jotta me voisimme olla ne auttavat kädet tai palvelijat, jotka Herra haluaa meidän olla.

Sinä olet tarpeeksi hyvä juuri sellaisena kuin olet, sinun täytyy vain hyväksyä lahja joka on meille jokaiselle luvattu Jeesuksen ristin kautta.

Olkoon Herran teidän kanssanne tänään ja iankaikkisesti.

 

 

Veli-Matti Vepsäläinen
vs. diakoni ja lähetyssihteeri

Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

OMIA JA JUMALAN SANOJA

Kun ystäväni pohjoisesta tuli vierailulle ennen juhannusta, hän sai minut miettimään vanhaa haavettani asua pienessä kaupungissa tai kylässä, jossa kaikki tuntisivat toisensa. Eikö olisi ihanaa asua paikassa, jossa naapurit tervehtisivät, kaupan myyjät tuntisivat asiakkaat nimeltä ja kaikki voisivat olla leppoisassa kanssakäymisessä keskenään? Elämä olisi kuin elokuvista.

Sitten kylmä totuus rikkoi tuon haavekuvani. Vietin opiskelun vuoksi kaksi vuotta pienessä kaupungissa, jossa kaikki ovat sukua tai tuntevat toisensa jonkun serkun tai ystävän naapurin kautta. Ajatus tällaisesta yhteisöstä näytti todelliset kasvonsa varsin pian: ihmiset juoruilevat toisistaan, perustavat mielipiteensä muista sen perusteella mitä ovat kuulleet tai millainen suku jollakulla on.

Monilla meistä on tapana kertoa tiiviissä tuttavapiireissämme kaikki muista ihmisistä. Jos kertoisimme vain hyviä asioita, se olisikin mahtavaa, mutta meillä on tapana kertoa kaikki asiat. Nekin, jotka eivät kuulu meille itsellemme tai ovat henkilökohtaisia. Kerromme useasti myös asioita, joita emme tiedä varmoiksi. Ehkä päättelemme jotain ensikohtaamisen tai ulkonäön perusteella? Tämä päätelmä elää päämme sisällä kunnes kerromme sen eteenpäin ja pian asia alkaa levitä suusta toiseen muuttuen "todeksi".

Mitä tällainen käytös lopulta kertoo meistä itsestämme? Jos "Rakastakaa lähimmäistänne niin kuin itseänne" pitää vielä paikkansa, emme taida olla kovin tyytyväisiä omaan itseemme.

Jumala kuitenkin haluaa meidän olevan tyytyväisiä itseemme, sillä hän on luonut meidät omaksi kuvakseen, täydelliseksi olennoksi. Jos emme Jumalan silmissä olisi täydellisiä, ei hän meitä olisi tehnytkään. Täydellinen ei tarkoita sitä, että olisimme kaikki kauniita, hyväkäytöksisiä, lempeitä, taitavia ja muuten virheettömiä kaikessa. Täydellinen tarkoittaa sitä, että olemme juuri sellaisia millaisiksi Jumala meidät halusi tehdä. Kaikkine puutteinemme olemme täydellisiä omassa osassamme Jumalan suunnitelmassa.

Koska Jumala on luonut meistä mitä olemme, meidän tulisi yrittää tutustua toisiimme ja hyväksyä toistemme ominasuudet. Meidän olisi hyvä miettiä mitä kertoisimme toisistamme ja millä tavalla asian esittäisimme, sillä Jumala katsoo lempeydellä luomaansa, joka rakastaa lähimmäisiään sanoilla, teoilla ja ajatuksilla.

On olemassa sanonta: "Se, mitä puhut toisista, kertoo sinusta enemmän kuin se, mitä muut puhuvat sinusta." Jokaisen ihmisen kohdalla Jumala katsoessaan tätä, suree enemmän niitä pahoja asioita, mitä tämä ihminen sanoo muista, kuin niitä pahoja asioita, mitä muut puhuvat hänestä. Vastavuoroisesti Hän osoittaa rakkauttaan niitä kohtaan, jotka puhuvat toisista hyvää, riippumatta siitä, mitä muut puhuvat heistä.

 

 

 

Siunattua ja aurinkoista kesää

Mirta Martin,
kesäteologi

 

 

 

 

PANEN KÄDEN SUULLENI

Itselleni kolme varmaa kesän merkkiä ovat rippileirien alkaminen, tunnelmalliset kesäyöt ja se, että luonto on vehreimmillään. Näistä kaikista kolmesta asiasta pääsin nauttimaan kesän ensimmäisellä rippileirillä Pyysalossa: sekä kesäiset yöt että luonnon kauneus tulivat moneen otteeseen ja monella tavalla tutuiksi leirin aikana. Aivan erityisesti minulle jäi mieleen eräs oppihetki, jossa yhdessä nuorten kanssa keskustelimme luonnosta ja sen arvosta. Monessa kohtaa tuon keskustelun aikana nousi esiin ajatus Jumalan luomistyöstä. Seuraavassa hieman keskustelun herättämiä ajatuksia.

Luomakunta ja luonto ovat Jumalan luomia. Ne ovat siksi arvokkaita ja pyhiä. Jumala on luonut ja lahjoittanut luonnon silkasta rakkaudestaan ja luonto saakin arvonsa ennen kaikkea siitä, että Jumala on sen luonut. Jumala on niin ikään luonut ihmisen. Näin ollen myös ihminen on osa luomakuntaa. Tästä seuraa puolestaan se, että ihminen on vastuussa Jumalalle siitä, miten hän luontoa ja luomakuntaa kohtelee. Jumala on antanut ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella maata. Ihminen on siis ikään kuin tilanhoitaja, joka toimii yhdessä luonnon kanssa, mutta ei omista sitä. Jumala myös vaikuttaa lakkaamatta luomakunnassa ja sen välityksellä, joten siksikin meidän tulee kunnioittaa ja suojella sitä.
Toinen ajatus, minkä luonto ja sen katseleminen herättää, on Jumalan luomistyön suuruus ja ihmeellisyys. Kun katselee mitä erikoisimpia ja kauneimpia kukkia, kuuntelee lintujen laulua tai kun katselee sateenkaarta, ei voi kuin ihmetellä ja ihailla Jumalan luomistyötä. Tai kun näkee, kuinka peuraemo hoivaa vasaansa tai haukka liitää korkeuksissa. Sama tunne tulee, kun miettii yhtä pienen pientä solua, sen toimintaa ja sitä, kuinka ihmisen koko perimä mahtuu tuohon yhteen pieneen soluun. Puhumattakaan avaruudesta, tähdistä ja maailmankaikkeudesta ja niiden laeista ja mekanismeista. Niin monimutkainen, erikoinen, kaunis, suuri, ihmeellinen ei ole voinut ilmestyä tänne vain sattumalta ja itsekseen, vaan sen taustalla on pakko olla käsittämätön määrä mielikuvitusta, luovuutta ja ennen kaikkea rakkautta. Sen taustalla on pakko olla Jumala, joka on rakkaus.

Tätä kaikkea ihmetellessä ja pohtiessa ihminen usein tuntee itsensä pieneksi. Mitä enemmän yrittää miettiä ja ymmärtää Jumalan luomistyötä, suuruutta ja rakkautta, sitä vähemmän siitä huomaa tietävänsä ja ymmärtävänsä. Ehkäpä ihmisen tehtävä on vain rakastaa ja pitää huolta luomakunnasta ja olla hiljaa Jumalan suuruuden edessä. Sanotaanhan Saarnaajan kirjassakin: "Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua." ja "Älä ole kerkeä kieleltäsi äläkä puhu harkitsematta Jumalan edessä, sillä Jumala on taivaassa ja sinä olet maan päällä. Olkoot sanasi sen vuoksi harvat."

 

 

 

Anniina Korpela,
kesäteologi

 

 

 

 

TOIVOA ON

" Koskaan aikaisemmin ei maailma ole seissyt niin lähellä täydellistä tuhoaan kuin nyt, mutta koskaan aikaisemmin ei väärä suuntaus ole ollut näin ilmeisenä jokamiehen tajuttavissa. Koskaan aikaisemmin eivät ihmisten keskinäiset suhteet ole osoittautuneet niin tärkeiksi kuin nyt".

Tämä teksti on ote kirjasta, joka on kirjoitettu noin 50 vuotta sitten, mutta voisi yhtä hyvin olla kirjoitettu tänä päivänä. Huolenaiheet ja vaikeudet taitavat olla ihmisellä vakiot, näin itse ajattelen.

Lisääntynyt tekninen ja materiaalinen kehitys eivät ole tuoneet "onnelaa" ihmisille. Ihmiset ovat kaivanneet tuolloin 60-luvulla ja kaipaavat edelleen turvallista olotilaa, ts. sisäistä rauhaa. Tunnetta siitä, että meistä kyllä huolta pidetään, nyt ja tulevaisuudessa. Alkukesää, kun nyt elämme ja luonto on herännyt eloon, tulee mieleen Raamatun sanat (kts. Matt. 6:25-34). Tätä viisautta tulisi meidän päivittäin miettiä ja varsinkin näin laman aikana, kun moninaiset maalliset huolet painavat mieltä.

Toivotan sinulle seuraavan Raamatussa olevan säkeen myötä siunattua kesää! "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon" (Joh.14:27).

 

 

 

Johanna Raitanen
diakoni

 

 

 

PÄÄTÖSTEN JA VALINTOJEN EDESSÄ

Pyhän kolminaisuuden päivän evankeliumiteksti (Matt. 28:16-20) vie lukijan Galileaan, paikkaan jossa Jeesus oli aloittanut julkisen toimintansa ja kutsunut opetuslapsensa. Galileassa Jeesus myös päättää työnsä ja valtuuttaa opetuslapset viemään evankeliumin kaikkeen maailmaan. Opetuslapset olivat kulkeneet Jeesuksen mukana kolme vuotta. Paljon oli tapahtunut sen jälkeen, kun kalastajat olivat lähteneet verkoiltaan seuraamaan miestä, joka lupasi tehdä heistä ihmisten kalastajia. He olivat nähneet myrskyn tyynnyttämisen, vetten päällä kävelemisen ja sairaiden parantumisen. He olivat kuulleet vertauksia, puhuneet ja liikkuneet ihmisten parissa. He olivat tunnustaneet Jeesuksen olevan odotettu Messias, Jumalan Poika. Ehkäpä juuri siksi ihmetyttää, miksi muutamat yhä epäilivät nähdessään ylösnousseen Vapahtajan? (jae 17)
Kenties tuo epäilys johtui siitä, että liian paljon oli tapahtunut lyhyellä aikavälillä. Nopeiden ja merkittävien päätöksien vaatiminen lyhyellä harkinta-ajalla johtaa usein tasapainotteluun epävarmuuden aidalla. Huomaan itse pohtivani toisinaan: olenko tehnyt oikean päätöksen? Olenko toiminut oikein? Nykyinen vaihteleva taloudellinen tilanne lisää kysymysmerkkien määrää tulevaisuuden suunnitelmiin. Elämän polulla on monta muuttuvaa tekijää ja valintaa. Välillä myös meidän elämissämme liian paljon muuttuu liian nopeasti. Päätösten ja valintojen edessä epäilys kaivertaa mieltä.

Opetuslastensa epäilyksistä huolimatta Jeesus uskoi seuraajilleen tärkeän tehtävän: kastaa ja opettaa kaikki kansoja. Jeesus ei moiti opetuslapsiaan, vaan luottaa heidän vievän evankeliumia eteenpäin juuri sellaisina kuin he ovat. Tänä päivänä kaste- ja lähetyskäskyn tehtävä on luotettu meidän käsiimme. Saamme olla epävarmoja ja haparoida, mutta samalla saamme myös olla mukana viemässä ilosanomaa eteenpäin. Arkisten askareiden ja omalla vastuulla olevien työkuvioiden joukosta, se erottuu tehtäväksi, jossa ei tarvitse olla yksin omien kykyjensä ja taitojensa varassa, vaan rohkeuden saamme itseämme suuremmalta, taivaalliselta Isältä.

 

 

 

Erica Stick,
kesäteologi

 

 

 

 

 

LÄHDÖN AIKA

Nyt on tullut vs. kappalaisen viransijaisuuden loppumetrit käsille tämän hartauskirjoituksen ilmestymisen aikaan. Aloitin pastorina Kangasalan seurakunnassa ajalla 1. 2-31.5.2009.

Haikeudella ja hartain mielin kirjoittelen tätä hartauskirjoitustani tiedostaen, että taakse jää tänne Kangasalalle kauniit maisemat, harjut ja järvet. Kaikkein tärkeimmät taakse jäävät ovat tämän seurakunnan alueen ihmiset. Monilla on ehkä kuva, että hämälaiset ovat juroja, hiljaisia ja sulkeutuneita, mutta näyttää olevan täysin toisin, sillä olen tavannut täällä avonaisia ja mukavia ihmisiä joiden kanssa on pystynyt juttelemaan kaikesta, maan ja taivaan väliltä.
Tahdon sananlaskujen kirjan 27:2 luvun ja jakeen pohjalta mainita jotain, joka jae kuulu seuraavasti: "Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi."

Tässä jakeessa tulee esille meille suomalaisille hyvin vaikea puoli, koska emme tahdo pystyä aina antamaan tunnustusta ja rohkaisua toisillemme, emme silloinkaan kun se on todella paikallaan. Aion nyt kuitenkin toteuttaa tässä hartauskirjoituksessani tätä Raamatun kehotusta konkreettisesti. Raamattu sanoo toisaalta, että meidän suumme puhuu myös sydämen kyllyydestä. Sydämen tila ratkaisee usein sen puhummeko sitä, mikä on Jumalalle mieluista ja tuleeko sydämestämme esille taivaallisesti viritetty kiitos ja ylistyslaulu Jumalan kunniaksi.

Minun täytyy nyt kehua Kangasalan seurakuntaa kokonaisuudessaan ja sen työyhteisöä. Olen saanut havaita, että tämän seurakunnan työmoraali ja yhteisöllisyys, ennen kaikkea työilmapiiri ovat hyvin ainutlaatuisen hyvää luokkaa. Emme aina osaa ajatella, että jumalanpalveluksissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa ilmapiiri on hyvin ratkaiseva. Ihmiset kuin tulevat tilaisuuksiimme, virastolle ja muihin ihmiskontakteihin työntekijöiden ja toisten ihmisten kanssa he haistelevat ilmapiiriä, halusivat he sitten tai eivät.

Olen saanut nyt haistella Kangasalan seurakunnan ilmapiiriä kohta viisi kuukautta ja todennut sen hyvin avonaiseksi ja lämpimäksi. Erityisesti haluaisin kiittää kaikkia työtovereita tästä yhteisestä työskentelyajasta, jonka olen saanut viettää työyhteisön keskellä. Ymmärtääkseni usein seurakunta ja työyhteisö ovat sellaisia kuin sen terävä pää on. Erityisesti haluan kiittää meidän kirkkoherraa ja lääninrovastiamme taitavasta ja ihmisläheisestä työyhteisön hyvästä johtamisesta. Terävälle päälle kuuluu suuri kiitos hyvästä työilmapiiristä.

Tietysti ymmärrämme, että se kyky, mikä meillä on, ei ole meistä itsestämme, niin kuin suuri apostoli Paavali asian ilmaisee korinttolaiskirjeessään. Kunnia kuuluu luonnollisesti loppupeleissä Jumalalle, mutta uskon, että Herra mielistyy myös siihen, että toisen suu kehuu, ei oma. Nythän tässä on ikään kuin työyhteisön ulkopuolelta tullut suu kehumassa.

Vielä lopuksi haluaisin tuoda esille sen, mikä on meidän hyvin tärkeää muistaa ja mistä meidän suumme tulisi myös kehua. Eräältä pikkupojalta oli kysytty kun isä oli maallikkosaarnaaja, että "missä isä on"? Poika vastasi: "Isä on kehumassa Jeesusta". Pojan isä oli saarnamatkalla ja poika oli nähnyt isän elämässä mikä oli tärkein kehumisen aihe. Meidänkin tulisi olla valmiita sopivalla ja sopimattomalla ajalla tuomaan kristillisen uskomme perustus esille. Raamattu antaa aika laajan toleranssin uskon tunnustamiseen nähden. Nekin, jotka ovat arkoja, ei tarvitse yrittää olla rohkeampia, kuin ovat, vaan voivat turvautua siihen Jumalan Sanan kohtaan, että jos meiltä kysytään toivomme perustusta silloin meidän tulisi se ilmaista. Meidän rohkeimpien tehtävänä on sitten kertoa tämä evankeliumin ilosanoma aina maailman ääriin saakka.


Hyvää kesän jatkoa ja siunausta teille kaikille seurakuntalaisille ja työtovereille.

Kesäterveisin Eero Koskela,
vs. kappalainen

 

 

 

 

 

JUBILATE! - RIEMUITKAA!

Kuinka me voisimme olla iloitsematta ja riemuitsematta, kun ihmiskunnan historiassa meille välittyneet Raamatun tapahtumat jatkuvasti käyvät toteen! Tämän sanoman välittäjinä ovat halki aikojen olleet profeettojen ennustukset, aikalaistodistukset, Raamatun sana, yhä uudet arkeologiset löydöt, Roomanarkistot, jotka todistavat Raamatun tapahtumien tapahtuneen. Ketä me uskomme, jollemme kaikkiakäsillämme olevia konkreettisia todisteita. Niitä on kertynyt monesta lähteestä ja tosi pitkän ajan kuluessa. Miksi me olemme siitä huolimatta epäuskoisia besserwissereitä, jotka kiellämme tiedemiesten nykyaikaisilla tutkimusmenetelmillä saadut tulokset? Emme usko sitä, mitä meille omat aikalaisemme kertovat, kuten eivätmonet Jeesuksen aikalaisetkaan uskoneet silmiään ja korviaan. Onko se liian hyvää ollakseen totta? Siksikömonet uskovat mieluummin mm. evoluutioon, mikä on vain ja ainoastaan teoria, mielikuvitusmallinnus.

Ensi sunnuntain psalmiantifonissa meitä kehotetaan iloisesti julistamaan: Cantate - Laulakaa Herralle uusi laulu! Todellakin, niin uusi kuin vanhakin Jumalalle laulettu laulu on Hänen sanansa todellista ja oikeaa julistamista! Sanan elämistä todeksi laululla ja musiikilla, Jumalan hyvillä luomislahjoilla. Psalmin kehotus viittaa siihen, että Jumalan kunniaksi sävelletty hengellinen musiikki ja laulu ovat soivaa Sanaa!

Luomisen Sana oli myös teko. Kun Sana sanoi, silloin myös tapahtui, teki. Musiikki, sen ainekset Luojan luomislahjana on Sanalla luotu, Jumalan teko, Sanan teko, siis Jumalan Sanaa. Sen vaikutus meissä on monenlainen hyvä hoito sielussamme, ruumiissamme ja ympäristössämme. Jumala loi kaiken hyväksi. Musiikin hyvä vaikutus palautuu meissä, meidän sydämessämme, Sanan sisäiseksi tuntemiseksi, Sanaksi sen alkuperäisessä luomisen ja lunastamisen merkityksessä. Meidän omassa sielussamme ja ruumiissamme, kun me Sanaa kuulemme, ja siitä nautimme oikealla tavalla - viljellen, varjellen, rukoillen ja ylistäen! Jatkakaamme elämässämme maan päällä Luojan luomistyötä hänen hyvän luomisen kehotuksensa mukaan: "Viljelkää ja varjelkaa..."(ks. 1.Moos.)

Mutta uuteen ja parempaan elämään on meidänkin aikanaan mentävä ennustusten ja Herran lupauksen mukaan. Sehän on oikeasti hyvä ja iloinen asia. Parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, aikanaan. Sitten kun on sen aika. Mutta turhaan me sitä vastaan menemme ja ikään kuin hoputamme Luojaa omaan tahtoomme. Kyllä se aikanaan kaikille koittaa sen mukaan, mitä on Golgatan ristillä ryövärille ja meille sanottu!

Näin me uskomme, kuinkas muuten, kun meillä ei muuta tietoa ole, kuin se mikä on jo annettu. Kaikki muu on tietämättömyyttä, mistä ei mitään tiedä. Kun sitä ei ole koskaan missään oikeasti tiedetty. Ihmisen epäuskon valintana vain esiin tullutta eksytystä on kaikki muu. Myöhempien aikojen hapatusta ihmisen omassa rikkiviisaudessa pähkäiltyä tajunnan, hengen, sielun ja ruumiin sekoittamista ja erottamista niiden alkuperäisestä yhteydestä elävään Sanaan. Sanaan, joka on oikeasti elämää synnyttävä teko, ja johtaa rakentavaan elämään ja ylläpitää sitä ikuisesti. Muodossa tai toisessa, tässä maailmassa ja siinä toisessa, mitä me emme vielä näe muuten kuin aavistamme. Mutta jonka poisnukkuneet jo saavat kokea ja siellä riemuiten elää taivaan salissa apostolien, martyyrien, patriarkkojen ja enkeleiden kanssa Kristuksen iäisessä valossa!

 

Matti Huomo
kanttori

 

 

 

 

KEVÄÄN KOITTO

Alkukeväällä, kun lumet ovat sulaneet, maa näyttää paljaalta ja kuolleelta. Vähitellen maan mullasta nousevat kuitenkin esiin ensimmäiset kukat. Omalla pihallamme ensimmäiset kevään väriläiskät ovat krookuksia. Kun kaikkialla on paljasta, harmaata ja synkkää, kukkapenkistä nousee keltaisia, sinisiä ja valkoisia krookuksia. Niiden myötä ympärillä oleva harmaus muuttuu täysin. Katse ei kohdistu enää harmaaseen ja kuolleelta näyttävään ympäristöön vaan huomio kiinnittyy uuden kevään koitosta kertovaan värikkääseen kukkaan.

Joskus oma mielemme voi olla harmaa tai jopa musta. Silloin emme näe ympärillämme olevia värejä. Emme löydä kiinnostuksen kohteita, emme näe missään mistä pitäisimme kiinni. Syitä mielen harmauteen voi olla monia. Niitä voivat olla suru, ahdistus, lohduttomuus tai toivon puute. Nämä kaikki ovat omiaan riisumaan elämästämme pois sen värikylläisyyden. Värien katoamisen ei kuitenkaan tarvitse olla lopullista.

Aikamme on Jumalan käsissä. Niin ovat myös ne asiat, jotka aika eteemme tuo. Kun Jumala ajan kulumisen kautta tekee meissä työtään saatamme alkaa nähdä pieniä toivon vilkahduksia elämässämme. Värit näyttäytyvät kuin säteittäin elämässämme. Jeesus voi avata sydämemme värit, sillä vain Hän voi antaa meille toivon, toivon siitä että kaikki ei olekaan tässä ja nyt. Omien surujemme ja menetystemme harmauteen koittaa Jumalan lupaus rakkaittemme riemullisesta jälleennäkemisestä kerran taivaassa, jonne Jeesus itse on avannut meille tien.

Jeesus sanoo: "Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen." (Joh. 14: 1- 4)

Kevään merkit kertovat meille ihmeellisellä tavalla pääsiäisen suuresta sanomasta. Kuolema on voitettu, uusi elämä Kristuksessa on alkanut. Oman elämämme suuntaviivoja ei tarvitse kohdistaa siihen mikä näyttäytyy kuolleena ja harmaana. Saamme kohdistaa katseemme ylösnousseeseen Vapahtajaamme, häneen, jonka avaama tie vie perille vihreille ja värikylläisille niityille.

Kauniita kevään värejä elämääsi!

 

 

Monika Viitala
Kuhmalahden kappeliseurakunnan diakoni

 

 

 

 

HYVÄ PAIMEN

Jeesus sanoo: " Minä olen hyvä paimen. "
Saamme riemuita siitä, että Herramme Jeesus Kristus elää keskellämme. Hän kulkee keskuudessamme hyvänä paimenena, joka tahtoo kutsua luokseen jokaista ihmistä. Jeesus on meille ainoa ovi, jonka kautta meillä on mahdollisuus päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Jeesus jatkaa: " Hyvä paimen antaa henkensä lampaittensa edestä. " Jeesuksen suuri rakkauden osoitus meitä ihmisiä kohtaan oli se, että hän antoi henkensä syntiemme sovitukseksi. Kolmantena päivänä Jumala herätti Poikansa ylös kuolleista. Näin Jumala avasi meille Jeesuksen kautta mahdollisuuden päästä osalliseksi iankaikkisesta elämästä.

Raamatussa kerrotaan, että lammastarhan ovi oli ahdas. Siitä mahtui kerrallaan vain yksi lammas sisään. Tämä kuvaa meille sitä, että usko Jeesukseen on henkilökohtainen asia. Jokaisen ihmisen on tehtävä henkilökohtainen uskonratkaisu. Tänään Jeesus kysyy meiltä kaikilta: Uskommeko häneen? Onko hän elämässämme ykkönen?
Jeesus jatkaa vielä: " Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. " Jeesukseen uskovan ihmisen ja Jeesuksen välinen yhteys on samankaltaista kuin se yhteys, joka yhdistää Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen. Jeesus kutsuu jokaista omaansa nimeltä, ja hänen omansa tuntevat hänet. Jos Jeesuksen omat kuuntelevat häntä ja noudattavat hänen sanassaan viitoittamaansa tietä, heitä ei eksytetä. Joskus kuitenkin eksymme omille laitumille. Jeesuksen aikaan oli tapana, että jos lammas eksyi usein laumasta, paimen mursi sen luun ja hoiti terveeksi. Tuona aikana lammas kiintyi paimeneen. Hyvän paimenen täytyy joskus kuljettaa meitäkin vaikeiden asioiden kautta. Kuitenkin sen tähden, että hän rakastaa meitä. Jeesus hoitaa meidät ehyeksi jälleen, ja me opimme luottamaan häneen. Hän tahtoo johdattaa meitä oikealla tiellä kohti taivaan kirkkautta.
" Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi " , Psalmi 23:4.

 

 

 

Sirpa Hotari
Nuorisotyönohjaaja

 

 

YLÖSNOUSSEEN TODISTAJIA

Istun kaksikerroksisen bussin toisessa kerroksessa. Opas selostaa lähinäkymiä. Kadun kulmauksessa seisoo mies, joka puhuu megafooniin. Miehen huomattuaan, opas kertoo, että tämä on joka päivä samassa kadun kulmauksessa kertomassa Jeesuksesta. Mies on todistanut uskostaan Jumalaan kadulla kulkijoille jo monen vuoden ajan. Oli sää mikä tahansa, miehen näkee siellä.

Matkaopas kertoo kunnioittavasti. Hän ei määrittele miestä. Kadulla aina joku pysähtyy kuulemaan, monet menevät ohi. Onko miehestä tullut yksi nähtävyys? Mieleen hän ainakin jää.

Huomaan vielä illalla miettiväni kadunkulmassa todistavaa miestä. Kuka hän on? Mitä hänelle on tapahtunut? Onko hän kokenut omassa elämässään niin suuren vapautuksen jostain, että hän saa siitä voiman suorastaan huutaa pelastuksesta.

Sunnuntain evankeliumi, Luuk.24:36 - 49, kertoo Jeesuksen ilmestyneen ylösnousemuksensa jälkeen epäileville opetuslapsilleen. Opetuslapset saivat omin silmin nähdä Jeesuksen. Ilo valtasi heidän sisimpänsä. He olivat kokeneet unohtumattomia asioita Jeesuksen seurassa. Ilo kohtaamisesta oli suuri. Sen jälkeen opetuslapset kertoivat tapaamilleen ihmisille yhä uudelleen Jeesuksen ylösnousemuksesta. ja Jumalan lupauksesta.

Näitä todistajia yhdistää voimakas kokemus johon liittyy vapaus ja ilo. Se saa aikaan heidän elämässään täyskäännöksen. He vahvistuvat ja saavat voiman kestää ihmisen elämään kuuluvat monenlaiset vaikeudet ja kasvukivut.

 

 

 

 

Pirkko Tallgren
päiväkerhon toiminnanohjaaja

 

 

RISTIN SANOMA

"Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille,  jotka pelastumme se on Jumalan voima." 1 Kor. 1:18

Sanoma rististä jakaa maailman kahteen leiriin. Asetelma näkyi jo Golgatalla. Jeesuksen vieressä toisella puolella ristillä oli kaveri joka herjasi Jeesusta viimeiseen asti. Toisella puolella toinen rikollinen joka taas näki ainoan toivon omalla kohdallaan olevan ristiinnaulitussa vapahtajassa. Hän kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi Jeesusta muistamaan häntä. Keskimmäisellä ristillä roikkui Jumalan poika ,joka kyllä sovitti molempien rikollisten ja sen lisäksi vielä koko maailman synnit.

Paavalin julistuksen ydin oli ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Hän halusi asettaa jokaisen,niin kuin hän itse sanoi, "täydellisenä Jeesuksessa Kristuksessa Jumalan eteen". Miksi ? Siksi että ainoastaan Jeesuksen varassa ja Jeesuksen ansioon turvaten ja luottaen meillä on iankaikkinen elämä.

On ainakin kaksi asiaa jota tuskin tämän elämämme aikana täysin ymmärrämme. Ensimmäinen on se että olemme luonnostamme niin suuria syntisiä että emme edes itse sitä tajua. Toinen on se että Jumalan täydellinen rakkaus on niin suurta ja valtavaa meitä syntisiä kohtaan että sen suuruutta ja määrää on vaikea täysin käsittää.

Pelastava usko ei koskaan kohdistu itseemme ja omiin tekoihimme, vaan Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa. Tämän mahdollisuuden hän on tuonut ilmi Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen täytetyssä työssään meidän pelastukseksemme.

On siis mahdollista että sanoma rististä jää hullutukseksi, mutta sen ei tarvitse olla niin. Se voi myös muodostua elämän voimaksi, perustaksi ja pelastukseksi sille joka uskoo.

Paavali muistuttaa meitä siitä ,että pitäkää huoli ettei Jumalan armo jää kohdallanne turhaksi.

 

 

 

 

Ari Vettenranta
Nuorisotyönohjaaja

 

 

VIRPOI, VARPOI

Virpojat tulevat värikkäiden vitsakimppujensa kanssa.  Millaisella lorulla he virpovat tänä vuonna? Onko käytössä se vanha tuttu?

Virvon varvon vitsaksilla,
tuoreeks, terveeks tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle.

Vai onko keksitty joku oma virpomisloru? Tai otettu käyttöön Uppo-Nallen käyttämä?

Virpoin varpoin vitsasella,
ojentelen oksasella,
sulle onnenpipanoita,
terveyttä, mansikoita.
Hyvän vuoden toivon sulle,
suothan parhaat lahjat mulle.

Ilman kauniisti ja värikkäästi koristeltua virpomisvitsaa, ihan vaan sanallisesti  Toivotan Sinulle Oikein Hyvää Palmusunnuntaita ja Hyvää Tulevaa Vuotta seuraavan virpomislorun sanoin:

Miepä virvon vitsasella,
varvon pajunoksasella.
Toivon siulle terveyttä,
vitsan myötä virkeyttä.

 

 

 

Terhi Pellinen
lapsityönohjaaja
Kangasalan seurakunta

 

 

MUREHTIMINEN VAI ELÄMÄSTÄ NAUTTIMINEN

"Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Tällainen ateistien suunnittelema iskulause busseihin saatetaan kieltää Tampereella. Tällaisia bussikampanjoita on ollut eri puolilla maailmaa ja nyt niitä yritetään saada myös Suomeen.Vapaa-ajattelijain liiton mukaan tarkoitus on mainostaa uskonnottomuutta myönteisessä valossa.

Lause voidaan kuitenkin käsittää toisellakin tavalla. Ihmiset saattavat ihan tosissaan ajatella, että usko Jumalaan vie kaiken ilon elämästä. Uskovilla on vain kieltoja ja rajoituksia. Kuitenkin usko voi tuoda elämään sellaisen ilon ja rauhan, jota ei voi saada mistään muusta.

Jumalaan uskovina saamme myös nauttia elämästä ja kaikista hyvistä Jumalan lahjoista, joita Hän meille antaa. Elämästä nauttiminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että voimme tehdä mitä tahansa välittämättä toisista ihmisistä. Monet Raamatun käskyt, ohjeet ja kehoitukset on tarkoitettu ihmisen omaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Ihminen ei voi elämässä välttyä kärsimyksiltä ja vastoinkäymisiltä, uskoi hän sitten Jumalaan tai ei. Mutta uskova ihminen voi tuoda murheensa ja asiansa Jumalalle ja saada avun ja lohdutuksen.

Me ihmiset olemme erilaisia, uskovienkin joukko on kirjavaa. Meillä on myös erilaisia lahjoja; joku on musikaalinen, toinen taiteellinen, hyvä puhuja tai kirjallisesti lahjakas, toinen hyvä käytännön töissä. Näitä lahjoja voimme käyttää myös Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Jumalan edessä olemme erilaisuudestamme huolimatta kaikki yhtä arvokkaita. Hän rakastaa meitä jokaista juuri sellaisena kuin olemme.

Me olemme lähestymässä kristikunnan suurta juhlaa - pääsiäistä. Yksi yhteinen asia meitä kristittyjä yhdistää: me emme usko vain Jumalaan, vaan me uskomme myös ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen.

Pääsiäisen sanomaa emme voi järjellä käsittää, voimme sen vain uskossa ottaa vastaan. Jumalan viisaus on usein kätketty ihmisviisaudelta. Jumalan olemassaoloakaan emme voi tieteellisesti todistaa, kuten emme myöskään sitä, että Jumalaa ei ole. Mutta sille, joka etsii Jumalaa ja nöyränä tulee hänen luokseen, hän on luvannut kirkastaa itsensä ja Pääsiäisen ihmeen.

"Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet, mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen." (1 Piet.2:4)

 

 

 

Irma Pyylampi
diakonissa

 

 

Afrikan norsuja ja lentäviä lehmiä

Myönnän, katson ahkerasti tosi tv-sarjaa Myytinmurtajat.

Tämän Discovery-kanavalta maailmanmaineeseen nousseen sarjan idea on testata tieteellisesti erilaisten uskomusten ja kaupunkilegendojen paikkansa pitävyyttä. Jokaisessa jaksossa keskitytään kahteen tai kolmeen "myyttiin", jotka yritetään empiirisillä kokeilla osoittaa mahdollisiksi tai mahdottomiksi.

Edellisen jakson loppuhuipennus jäi mieleeni. Oltiin Afrikassa. Piti selvittää, liittyykö uskomukseen hiirtä pelkäävästä norsusta totuuden siementä. Ohjelman tähdet Jamie Hyneman ja Adam Savage pitivät uskomusta lähinnä osastoon "lehmät lentävät" kuuluvana. Yllätys oli suuri, kun uskomus pitikin paikkansa - seitsen tonninen Afrikan norsu otti todella hätääntyi nähtyään pienen hiiren. Ikivanhassa "myytissä" oli sittenkin perää!

Norsu-myytti oli mieleenpainuva, mutta mikä olisikaan kaikkien aikojen myytti ja sen testaaminen, Oikea mega-myytti? Voisiko se liittyä uskontoon, uskomusten jättiläismäiseen varastoon?

Elokuvassa 21 grammaa väitettiin, että kun ihminen kuolee, hän kevenee 21 gramman verran. Tätä kutsuttiin ihmisen sielun painoksi. Kuvitteellisen elokuvan sisällä tällainen ajattelu vielä kiehtoo, muttei tosi-tv-sarjan huipennuksena. Ollaan saavuttu alueelle, jossa kaikki mittaava tiede käy kelvottomaksi. Antureista ei ole iloa, mitatessa ihmisen sielunrauhaa tai uskoa. Ollaan isompien asioiden kanssa tekemisissä. Mittatikku ei riitä. Luoja on luotujaan äärettömästi suurempi. Järjen ja havaintokykyjemme Luoja ei suostu asettumaan tutkimuspöydillemme.

Jumalan tapauksessa vakuutumme muilla keinoin. Meillä on sekä ikivanha isiemme todistus, että erityisesti Raamattu. Järkeäni vastoin vakuutun yhä uudelleen, että Jumala puhuu itse tuossa kirjassa. Järkeäni vastoin vakuutun yhä uudelleen, etten tiristä tätä uskoa itsestäni, vaan sen saa aikaan ja ylläpitää minussa Jumala. Pidin tätä joskus osastoon "lehmät lentää" kuuluvana. Siinä on ollut sittenkin perää!

 

Teemu Voutilainen
Sahalahden vs. kappalainen

 

 

 

 

TOIVO MUUTOKSESTA

Toivo on ihmisen peruskauraa. Se on välttämätön luonnonvara. Ilman sitä ihmisen on vaikea elää ja hengittää. Toivo voi viedä läpi minkälaisen kivisen esteen tahansa. Vahvassa toivossa on voimaa. Toivo odottaa hyvää, ei pahaa. Se tähyää jo aamuun, vaikka vielä on pimeää. Se jaksaa katsoa ulos olosuhteista, eteenpäin. Toivo odottaa näkymätöntä ja heittää ankkurin tulevaan, siihen mitä ei vielä tänään ole.

Monilla meistä tänään ei ole toivoa. Monet yrittävät uskoa ilman toivoa, mutta se on kuin leukojen vetämistä - loppuu lyhyeen. Toivo kieltäytyy luovuttamasta. Siksi siinä on itsensä elämän maku.

Haluanko minkään elämässäni muuttuvan? Se on mahdollista! Muutos on tulossa ja se voi olla paljon lähempänä kuin luulen. Itse en voi muuttaa elämääni, kiskoa itseäni hiuksista ylös. Mutta Kristus, toivon tuoja, muuttaa pieniä asioita ja on erikoistunut mahdottomuuksiin.

Kaikki voi vielä muuttua. Paitsi Jumala.

 

 

Maija Hyssy
seurakuntapastori

 

 

 

ARMOA!

Tasan eivät käy onnen lahjat.
Monen kokemus on nykyisin se, ettei saa edes ansionsa mukaan. Vaikka on tehnyt juuri niin kuin on odotettu, ohjeiden ja tavoitteiden mukaan, jopa yli senkin, niin silti rangaistaan aivan kuin olisi tehnyt huonosti ja väärin. Ja ne, jotka muuttavat pelin sääntöjä kesken pelin, saavat jatkaa.
Elämä tuntuu kovalta ja armottomalta. Elämä tuntuu myös epävarmalta. Minkä varaan elämäänsä oikein rohkenisi rakentaa ja mihin tai kehen luottaa, kun monet elämän perusasioina pidetyt asiat tuntuvat pettävän.
Mikä olisi kestävää ja pysyvää? Mitkä pelinsäännöt eivät muuttuisi kesken kaiken ja mitkä periaatteet kantaisivat elämässä eteenpäin?

Jumala on.
Jumala on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan.
Samoin Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan on ja pysyy. Muuttumattomana ja täydellisenä.
Jumala rakastaa jokaista luomaansa ihmistä täydellisesti ja varauksettomasti. Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ei riipu siitä, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä.
Jumalan toimintatapa on päinvastainen kuin aikamme kova, laskelmoiva ja toisista ihmisistä piittaamaton toimintatapa. Jumalalle ei tarvitse täyttää tulostavoitteita, jotta sitten saisimme jotain hyvää häneltä. Jumalan hyvyys kuuluu jokaiselle ihmiselle, jokaiselle meille ilmaiseksi, lahjaksi, armosta. Jumalan pelinsäännöt eivät myöskään muutu aikojen saatossa tai ne eivät ole erilaiset eri ihmisille. Jumala on reilu ja luotettava. Hän pitää sen, minkä on luvannut.

Seurakunnan ja kirkon, Jumalan perheen, tulisi olla armon yhteisö. Sellainen paikka, jossa jokainen olisi tervetullut, arvostettu ja rakastettu riippumatta siitä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Tai riippumatta siitä, miten elämä on kutakin kohdellut. Jokaista seurakunnan jäsentä kutsutaan välittämään lähimmilleen tätä armon sanomaa sanoin ja teoin juuri siellä, missä kukin elää ja vaikuttaa.

 

Auni Kaipia
pastori

 

 

 

 

PELTIPOLIISIN OPETUS

Voi kurjuus! Nyt se levisi. Olihan se oireillut jo kaksi kuukautta, mutta olisi se paremmankin paikan voinut hajoamiselleen keksiä. Matkaa Pohjois-Karjalasta Kangasalle oli taitettu vasta vähän yli puolen välin, kun auton kytkin lopetti toimintansa. Isojen vaihteiden vaihtaminen onnistui jotenkuten ilman kytkintäkin, mutta liikkeelle lähteminen oli hankalampaa. Auto piti sammuttaa, laittaa sen jälkeen ykkönen päälle ja pistää auto startilla liikkeelle. Eihän sillä näin voi ajaa. Mikä nyt avuksi?

No toisaalta, Jyväskylän ohitusteillä on kahdet liikennevalot, ja jos niistä pääsee kunnialla läpi, ei autoa tarvitse pysäyttää ennen Kangasalaa ollenkaan. Ja on niin myöhäkin, että liikenne on hiljaista. Ei kun menoksi. Taidan vielä saman tien soittaa korjaajalle, jotta tulisi auto pian taas ajokuntoon. Tosin ei tuo Hands free -laitekaan toimi kunnolla... Mutta ketäs se nyt haittaa, kun nopeasti soitan. Näin minä järkeilin ja lähdin kotia kohti.

Hieman harmillisesti juuri ne ensimmäiset Jyväskylän liikennevalot vaihtuivat nenän edessä keltaisiksi. No hittolainen, ajattelin, en kyllä tällä kytkimellä jää tähän, vaan tamperelaisittain ehdin vielä ihan hyvin - kunnes illan pimeyteen loisti valo. Tai oikeastaan välähti. Valvontakameran tolppa oli valppaana. Sen ansiosta Jyväskylän poliisi sai kauniin kuvan nuorisopastorista ajamassa punaisia päin rennosti kännykkä korvalla. Kurjuuden maksimoimiseksi loppukiri nosti nopeudenkin rajoituksen väärälle puolelle.

Matkaa oli vielä sopivasti 150 km jäljellä, joten siinä oli aikaa pohdiskella syntyjä syviä. Jäin miettimään, missä on se Marko, joka nuorempana ajoi aina hyvin tarkasti rajoitusten mukaan ja pysähtyi linja-autopysäkille, jos tarvitsi soittaa. Eikä tehnyt sitä edes poliisin pelosta, vaan siksi että Raamattu käskee kunnioittaa esivaltaa. Mikä on muuttunut?

Ihminen on outo laitos. Aluksi kaikkia ohjeita ja sääntöjä noudatetaan. Sitten alkaa lipsuminen. Erityisen taitava suoritus on se, kun hetken aikaa asioita mielessä pyörittelemällä saa ne kääntymään päälaelleen. Oikeasti rikkinäinen auto olisi raskauttava asianhaara tieliikenteessä. Mutta kun asiaa pohtii, alkaa vaikea liikkeellelähtö kuulostaa hyvältä syyltä ajaa vanhoilla vihreillä. Samoin rikkinäinen Hands free on pienen miettimisen jälkeen hyvä syy puhua laittomasti kännykkä korvalla.

Sama kuvio toistuu myös suhteessa lähimmäisiin ja Jumalaan. Rakastunut ihminen haluaa sydämestään olla iloksi mielitietylleen. Kun suhteesta tulee arkipäivää, tilanne muuttuu vähemmän ruusuiseksi. Toisen parhaaksi toimiminen vaihtuu oman edun tavoitteluksi. Jeesus käytti tätä vertauskuvaa, kun hän nuhteli Efeson seurakuntaa: "Sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja." (Ilm. 2:4-5)

Kirkkovuodessa eletään paastonaikaa. Se on valmistautumista pääsiäisen suureen ilosanomaan ja anteeksiantamukseen. Paasto tarkoittaa oman elämän laittamista valvontakameran tarkkailtavaksi. Peltipoliisi karisti minusta matkaväsymyksen ja antoi arvokkaan opetuksen: Mitkä muut asiat elämässäni kaipaavat paljastavan valonvälähdyksen? Missä kunnossa suhteeni on Jumalaan? Missä kaikissa asioissa ensirakkauden huuma on vaihtunut oman edun tavoitteluksi ja hyviksi selityksiksi? Olisiko syytä tuoda ne valoon, tehdä parannus ja saada anteeksi?

Marko Sagulin
nuorisopastori

 

 

 

 

 

IHMINEN TARVITSEE JOTAKIN SUURENPAA

Jukka-Pekka Jyrän ja Kaija Pispan laulu Päivä päivältä vain on kaunis ja rauhallinen, sen sanoitus on täynnä ihmisen oman pienuuden myöntämistä, rukousta ja vajavaisuuden tunnustamista Vapahtajamme edessä: "Päivä päivältä vain petyin siihen, mitä sain näissä pyörteissä maan hulluuden. Sielu haurastunut, mieli maahan taipunut onko aina vain osa ihmisen? En jaksa Jeesus enempää, kuule köyhää pyytäjää, ole luonani, nyt on pimeää. Petyin vastauksiin, petyin tyhjän puhujiin, sanat onttoina vain kaikuivat, kun sen taas ymmärsin, tulin alkuun takaisin, mistä löytyvät lauseet oikeat. Herra luoksesi nyt, tulen kaikkeen pettynyt. Olen tyhjempi kuin milloinkaan. Vasta kaipaukseen, tähän jokapäiväiseen, opeta puhettasi kuulemaan."

Maailma tarjoaa paljon ja kaikkea. Se pyörittää niin kauan kuin siinä jaksaa pyöriä, mutta maailman tarjoamiin asioihin pettyy niin kovin helposti. Kaiken pyörityksen keskellä väsyy, tarvitsee jotakin suurempaa. Siitähän uskossa on kysymys, että myöntää oman pienuutensa, sen, että yksin ei selviä, omat voimat eivät riitä. Kyse on rohkeudesta ja halusta myöntää, että tarvitsen Jumalan rakkautta, tarvitsen Jeesusta, joka on kuollut puolestani ristillä. Itse en voi itseäni pelastaa.

Jumala ottaa vastaan maailmalla kierrelleen tuhlaajalapsensa, kuten isä otti vastaan poikansa Tuhlaajapoika-vertauksessa. Vertauksen isä ottaa poikansa vastaan avosylin, rakkaudella, hän vieläpä juoksee poikaansa vastaan. Jumalan luo saamme palata silloinkin, kun olemme väsyneitä, uupuneita maailman tarjoamiin asioihin. Silloin, kun vihdoin ymmärrämme ettei maailmalla, erossa Jumalasta ole hyvä kulkea.

Saamme nauttia maailmasta, onhan se Jumalan luoma. Maailma tarjoaa kuitenkin myös paljon sellaista, joka ei ole meille vahvistukseksi. Saamme nauttia maailmasta, mutta siihenkin tapoja on monia. Matkaa voi taivaltaa turvallisin mielin Jumalaan luottaen ja rukoillen. Jeesukseen uskoessamme olemme oman rikkinäisyytemme ja keskeneräisyytemmekin keskellä voittajan puolella.

 

 

Katja Mikkola
Nuorisotyönohjaaja
Sahalahden kappeliseurakunta

 

 

 

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Huomenna lauantaina vietetään ystävänpäivää. Ystävänpäivä tai Valentinuksen päivä saa nimensä hurskaalta Valentinus-marttyyrilta. joka kuoli 14.2.269 jKr.

Valentinuksesta kertovia legendoja on kymmeniä. Yhden legendan mukaan Valentinus oli naimaton roomalaispappi, joka auttoi kristittyjä keisari Marcus Aurelius Claudiuksen aikana. Valentinus tuomittiin vankilaan ja kieltäytyessään keisarin käskystä palvella roomalaisten jumalia, hänelle langetettiin kuolemantuomio. Odottaessaan sellissä tuomion täytäntöönpanoa Valentinus tutustui vankilanjohtajan sokeaan tyttäreen ja paransi tämän näön.

Ystävänpäivä sijoittuu aikaan jolloin vuoden pimein ajanjakso on jo takanapäin. Viime viikkojen aikana päivän pidentyminen on ollut huomattavaa ja lumen ja pakkasen myötä valon määrä on kaiken kaikkiaan lisääntynyt. Valo on ihmiselle tärkeää. Pimeys vie voimia, se kuluttaa ihmistä ja pahimmillaan se vie elämästä ilon ja toivon. Valon lisääntyessä ympärillämme oleva maisema kirkastuu ja saman kokee ihmisen mieli. Valo tuo elämän, valo tuo ilon, valo tuo toivon.

Raamatussa puhutaan paljon valosta. Jeesus sanoo olevansa maailman valo, eikä se joka häntä seuraa kulje pimeässä vaan hänellä on elämän valo. Valo edustaa Raamatussa Jumalan lähellä olemista, hänen läsnäolostaan saatavaa turvaa ja lohdutusta. Pimeys taas edustaa kaikkea vastakkaista: pahaa, pelkoa ja turvattomuutta.

Ystävänpäivä kutsuu meitä levittämään valoa maailmaan. Pienet ystävälliset sanat, toisen ihmisen huomioiminen ja auttaminen ovat tekoja, jotka tuovat valoa ja iloa elämään. Tavallisen kynttilän liekki on pieni eikä sen valo riitä valaisemaan useinkaan koko huonetta, mutta pienen toivon liekin sytyttäminen läheistemme, ystäviemme sydämiin auttaa meitä kaikkia jaksamaan. Ystäviämme huomioidessamme me viemme eteenpäin sitä valoa, jonka Vapahtajamme on maailmaan tuonut.

Ystävänpäivä kutsuu meitä avaamaan silmämme ja näkemään lähellämme elävien ihmisten korvaamattoman arvon. Kunpa osaisimme myös tuoda tämän ilmi ja kertoa läheisillemme sanoin ja teoin kuinka paljon heistä lopulta välitämme.

Markku Viitala
Kappalainen
Kuhmalahden kappeliseurakunta

 

 

 

 

ELÄVÄÄ ELÄMÄÄ

Tuttu psalmi 121 alkaa sanoilla "Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu". Jäin miettimään noita sanoja viime syksynä, kun näin ystävyysseurakuntalaistemme Mwikassa tähyilevän useaan otteeseen korkean Kilimantsaro-vuoren huipulle. Vuoren huipulla näkyi lunta, sulava lumi merkitsi tulevana kesäkautena vettä. Vesi puolestaan merkitsi elämää. Mwikalaisten ystäviemme oli helppoa samaistua psalminkirjoittajan ajatuksiin, he saivat helposti kiinni tekstin asiasisällöstä.

Itselleni kyseiset psalminsanat ovat tulleet läheisiksi ja ymmärrettäviksi Lapissa. Olen joutunut joskus vaelluksen aikana niin pahasti eksyksiin, että on ollut pakko nousta korkean tunturin päälle paikantamaan itsensä ja etsimään oikeaa suuntaa. Vuoren huipulta löytyi apu! Mistä kyseiset sanat puhuvat sinulle? Ajatteletko psalminkirjoittajan kuvaavan sanoillaan vuorella olevaa Jerusalemin temppeliä, jota kohti ihmiset kääntyivät apua tarvitessaan? Vai onko kyseessä vain yleinen ilmaus siitä, että korkeudesta, taivaassa asuvalta Jumalalta, saa avun?

Me ihmiset luemme Raamattua aina oman elämänhistoriamme ja oman kulttuurimme läpi. Siksi eri raamatunkohdat puhuttelevat eri ihmisiä. Oma elämäntilanteemme saattaa tehdä jonkin määrätyn raamatunkohdan meille ymmärrettäväksi. Juuri tästä syystä Raamattu on upea kirja. Raamattu ei ole vain Jumalan pelastavan sanoman sisältävä opillinen ohjekirja. Se on samalla kertaa kirja, joka on täynnä ihmisten kokemuksia elämästä ja Jumalasta. Se on täynnä kuvauksia siitä, miten Jumala on lähestynyt ihmisiä, miten hän on väsymättä tarjonnut heille toivoa ja antanut heille lupauksen ikuisesta rakkaudestaan luotuaan kohtaan. Raamattu ei ole kirja "toisesta maailmasta". Se on kirja tästä elämästä. Sen eri kertomuksiin ja kuvauksiin löytyy kiinnekohtia jokaisen meidän elämästä. Mutta Raamattu on myös kirja tätä elämää varten. Se ei kerro vain sitä, millaista elämämme on. Raamattu kertoo myös sen, millaista elämämme voisi olla - luottaessamme Jumalaan. Tätä tietoa ja kokemusta me kaipaamme. Avataan siis Raamattu ja annetaan Jumalan ja kirjassa kuvattujen ihmisten puhua - meille!

Seppo Jarva
Kirkkoherra

 

HAASTAENNAKKOLUULOSI.FI

Olen kokenut Sen. Kukaan ympärillä ei puhunut Suomea, ei ymmärtänyt vaatetustani, ei ollut valkoinen, kapeakasvoinen, pitkätukkainen, kukaan ei ymmärtänyt käyttäytymistäni. Pelkäsin. Luulin, että minua vihataan. Luulin, että naurettiin taitamattomuudelleni.

Yhteisvastuukeräys 2009 haastaa ennakkoluulot. Minä ei ole ennakkoluuloinen, parahdan itsekin. Jään kiinni heti. Tankatessani autoa virkapaidassa, kuvittelen ihmisten katsovan. Luulen, että minusta ajatellaan jotain, koska vaatetus kertoo minkä firman asioilla juoksen. Olen ennakkoluuloinen.

Jeesus marssi väkijoukon keskellä ja haastoi asenteita toisensa jälkeen. Hän seurusteli laitapuolen kulkijoiden kanssa ja aterioi kiskurin kodissa. Hän osasi olla välittämättä siitä, mitä toiset ajattelevat. Hän uskalsi kohdata ihmisen.

Olen kokenut sen, että ei riitä seisoa etäällä ja hyväksyä erilaisuus periaatteessa. Minä tarvitsin zimbabwelaisen rouva Edith Mabangan, joka uskalsi ottaa minut siskoksensa ja seistä rinnallani asuessani Kalaharin autiomaan reunalla. Hän uskalsi neuvoa miten patoa muurataan, vettä pumpataan, maissipuuroa keitetään ja laihaa lehmää lypsetään. Meitä molempia tuijotettiin, mutta se tuntui erilaiselta kuin yksin ollessa.

Yhteisvastuukeräys haastaa meidät tekemään, näkemään ja kokemaan. Meillä on jälleen mahdollisuus oppia, että meidät on kutsutta ennakkoluulottomasti pitämään heikoimpien puolta. Toiset kulkemaan rinnalla, toiset mahdollistamaan sen rukouksin ja taloudellisin varoin. Jälleen on mahdollisuus kerätä varoja lehmiin, kaivoihin, patoihin ja maissin jyviin. Laitetaan hyvä kiertämään lähellä ja kaukana!

 

Yhteisvastuukeräyspäällikkö, diakoni
Sirpa Ilkka-Ahola

 

 

 

 

 

Hyviä ja huonoja uutisia

Vuoden vaihtuessa toivottelimme toisillemme hyvää uutta vuotta. Nyt kolme viikkoa vuotta 2009 on kulunut. Koko tämän ajan olemme saaneet kuulla enimmäkseen huonoja uutisia sekä maailmalta että omasta maastamme.

Miten sinun vuotesi on alkanut? Toivoitko parempaa terveyttä, mutta sitä ei ole ainakaan vielä tullut. Toivoit työpaikkaa, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Menetit vakaana pitämäsi työpaikan tai toivoit kevennystä työhön, mutta työ tuntuu entistäkin raskaammalta.

Vai toiko uusi vuosi tullessaan iloisen perhetapahtuman ja iloitset syntymän ihmeestä. Ehkä terveytesi on tällä hetkellä hyvä tai olet parantunut sairaudesta ja voit taas nauttia elämästä.

Joulukuussa sain suruviestin. Veljeni pojanpoika, 4-vuotias Kasper, oli kuollut. Syöpää vastaan oli taisteltu 8 kuukauden iästä lähtien huonompien ja parempien vaiheiden vaihdellessa. Viimein
sairaus sai kuitenkin yliotteen ja elämänliekki sammui.

Pienellä paikkakunnalla Kasperin kuolema on puhutellut monia. Emme ymmärrä, miksi pieni lapsi joutuu kärsimään ja otetaan pois jo niin varhain. Uskon kuitenkin, että tämänkin tapahtuman kautta Jumala kutsuu ihmisiä yhteyteensä. On ihmisen oma valinta, miten hän kutsuun vastaa.

Kun Jeesus eli maan päällä Hän paransi sairaita, jopa herätti kuolleista. Ensi sunnuntain tekstissä (Mark. 1:29-39) kerrotaan, kuinka Jeesus paransi opetuslapsensa anopin kuumeesta ja useita muita ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista sairauksista.

Meidän olisi ehkä helpompi uskoa, jos Jumala tekisi ihmeen ja parantaisi. Vielä suurempi ihme on, kun ihminen uskoo, vaikka hän tai hänen läheisensä ei parane. Ensi pyhän aihe on "Jeesus herättää uskon". Jeesus haluaa lahjoittaa uskon myös meidän sydämiimme, jos me tulemme Hänen luokseen.

Jeesuksen parantamisihmeiden tarkoituksena oli kirkastaa Jumalan kunniaa ja todistaa, että Hän on Jumalan Poika, jolla on valta antaa syntejä anteeksi. Tärkeämpää kuin parantuminen oli syntien anteeksisaaminen ja uuden elämän aloittaminen.

Jeesus kulki täällä maan päällä ihmisenä kärsien niinkuin mekin kärsimme. Hän haluaa myös tänä päivänä kulkea kärsivän ihmisen rinnalla. Hän itkee yhdessä itkevien kanssa ja iloitsee iloitsevien kanssa. Jumala on tarkoittanut myös meidät toimimaan samoin.

Irma Pyylampi
diakonissa

 

 

 

 

 

 

Tilapula

Jumalamme on täydellisen hienotunteinen. Hän ei koskaan pakota tai vaadi. Hän kyllä näyttää tien elämässä eteenpäin tai tarjoaa apuaan. Meidän on kuitenkin itse vapaaehtoisesti valittava kulkea tätä Hänen tietään ja tartuttava Hänen avuntarjoukseensa. Kun Jeesus aikanaan kulki ihmisenä täällä maan päällä, ei Hän koskaan väkivalloin vienyt ketään mukaansa. Hän yksinkertaisesti kehotti: "Tule ja seuraa minua!" Jotkut lähtivät mukaan, toiset eivät. Jeesus opetti ja paransi paljon sairaita. Tästä pääsivät osallisiksi kuitenkin vain ne, jotka tulivat Hänen luokseen. Jumala voi vaikuttaa sydämessämme ja elämässämme vain siinä määrin kuin me teemme Hänelle tilaa.

Lapsenmielisyys on yksi Jumalan Valtakunnan avaimista. Lapset tietävät etteivät selviä omassa varassaan. Apua tai tietoa tarvitessaan he tulevat ja kysyvät aikuisilta. Sellaisia sydämiä Jumala etsii. Meidän päämme on täynnä tietoa ja viisautta, luulemme ymmärtävämme niin paljon, että se estää meitä avautumasta sille, mitä Jeesus meille voisi opettaa. 'Järkevät ja viisaat' ovat itseriittoisia, nojaavat omaan kyvykkyyteensä ja luulevat selviävänsä ilman apua. Sellaisilta Isä on kätkenyt salaisuutensa, koska he uskovat tulevansa toimeen ilman niitä. Ja kuitenkin 'Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus'.

Lapsilla on myös aina aikaa. Heillä on taito unohtaa ajankulu ja keskittyä yksinomaan leikkeihinsä. Minne me ihmiset lopultakin kiirehdimme? Mikä on niin arvokasta, että meidän kannattaa käyttää elämämme sen perässä juoksemiseen? Jeesuksen ääni hukkuu helposti kaiken elämän melskeen keskelle, ellemme tietoisesti hiljennä vauhtia ja asetu kuuntelemaan, mitä Hänellä on meille kerrottavana. Hiljaisuudessa Hän meille puhuu ja sieltä löytyy se, mikä sittenkin on tärkein tavoittelemisen arvoinen asia. Jeesus itse sanoo: Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

Jokainen meistä kohtaa vastoinkäymisiä. Ne ovat monesti Jumalan mahdollisuuksia kohdallamme. Usein vasta vaikeudet tekevät meistä apua tarvitsevia. Vasta kun vauhtimme syystä tai toisesta hiljenee, kun ymmärrämme ettemme selviä omassa varassamme, Isä pääsee puuttumaan elämäämme. Kun sydämeemme syntyy avointa tilaa, annetaan Jumalan täyttää se itsellään.

Kari Mikkonen, pastori

 

Merkillä merkitystä?

Kuka uskoo, että sateenkaarella on kristinuskolle merkitystä? Kesäisen kuuropäivän ilmiön kauneutta ihailee lujakin materialisti. Joku voi loukkaantua, jos joutuu kirkkoon. On vakaumuksellisia syitä olla katsomatta, kun jonkun päähän kaadetaan vettä.

Kannattaa olla varuillaan, jos näkee sateenkaaren.

Tavallisille asioille annetaan merkityksiä, jotka ylittävät laboratoriomääritykset. Paperilla on tavallista suurempi merkitys, kun siinä on musteella sanat päästötodistus. Pieni metalli kerää katseet, kun se on rinnassa. Joku katsoo istumistasi, kun olet pomon vieressä. On eri asia kastella pää saunassa kuin kirkossa. Jos keppi asetetaan oikein toisen kepin päälle, joku ei tule ovesta sisälle. Yhdessäolomme perustuu merkkeihin, jotka tarkoittavat enemmän kuin mitä ovat.

Sateenkaari on juutalaisille ja kristityille merkki. Se kantaa rakkautta elämään. Pään kastelu on kristitylle erityisen rakas merkki.

Laborantti voisi kysyä, mitä niissä oikeasti tapahtuu. Muuttuuko sateenkaari siitä, että sille annetaan merkitys? Miten rakennus muuttuu, kun sen päällä on risti? Vastaus näihin kahteen on luultavasti erilainen, mutta on vaikea sanoa, miksi niin on. Kukaan ei katso sateenkaarta vaivautuneesti. Katumajärvellä kuulemma pestiin kasvoja ankarasti. Olisiko syytä hävittää sateenkaari!

Yhteiselämämme perustuu merkkeihin, joihin luetaan enemmän kuin mitä laborantti raporttiin kirjoittaisi. Joku voisi sanoa, ettei merkkejä tarvita. Emme vain taida pärjätä ilman niitä. Merkit ovat ihmisiä varten.

Siellä missä on yhteyksiä, siellä on merkkejä. Jumalakin käyttää merkkejä, koska niitä ihmiset ymmärtävät. Sateenkaari kertoo, että Jumala rakastaa kaikenlaista elämää kaisloista iiriksiin! Pään kastelu kertoo, että Jumala ottaa ihmisen ikuisesti lähelleen.

Vedellä on painoa, koska Jeesuskin kastettiin. Lintutieteilijä voisi ihastella kyyhkysen lentoa Jordanilla, mutta Jeesuksen pään päällä se on merkki, jolla on muutakin merkitystä.

Sadepisara heijastaa kauniita värejä. On jo itsessään mielenkiintoista, millainen maailmamme on ja miten se on kehittynyt. Talvista tähtitaivasta on mahtava katsella. Orionin kaasusumu on kaukoputkella kaunis. Siellä syntyy uusia tähtiä. Mutta onko sillä jotakin merkitystä?



Henri Lehtola
Kangasalan kappalainen

Uusi alku

Vieläkö muistat, mitä uudenvuodenlupauksia teit viime vuonna? Saitko pidettyä lupauksesi?
Jos et, pitäisikö luovuttaa ja lakata lupailemasta kokonaan?
En tiedä ovatko uudenvuodenlupaukset tarpeellisia, mutta ainakaan ei pidä lakata yrittämästä. On hyvä, jos ihmisellä vuoden alkaessa on tavoitteita, toiveita ja unelmia. Pieniä tai suuria.

Yhteen vuoteen mahtuu 365 päivää, joista toiset ovat hyviä ja onnistuneita, kun taas toiset haluaisimme mieluummin unohtaa. Toisinaan opimme epäonnistumisistamme, mutta ne voivat myös lannistaa meidät. Kun tavoitteet eivät toteudu ja petymme itseemme, on suuri houkutus antaa periksi. Ja entäpä sitten, jos petymme toiseen ihmiseen? Kuinka monta kertaa meidän olisi annettava lähimmäisellemme uusi mahdollisuus?

Kerran Pietari kysyi Jeesukselta: "Kuinka monta kertaa minun tulisi antaa anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan? Ihanko seitsemän kertaa?" Jeesus vastasi: "Ei seitsemän, vaan 77 kertaa." Eli käytännössä loputtomasti.
Jeesuksen käsky asettaa meidät kovan paikan eteen. Samalla se kertoo jotakin Taivaallisen Isän suhtautumisesta meihin. Vaikka anteeksianto voi meille olla vaikeaa, on Jumala valmis antamaan anteeksi ja unohtamaan - yhä uudelleen ja uudelleen.

Edes anteeksianto ei muuta menneisyyttä, mutta se antaa tulevaisuuden. Se ottaa taakan harteiltamme ja vapauttaa meidät elämään.

Kristinuskon ytimestä löytyy usko uudelleen alkamisen mahdollisuuteen. Tästä mahdollisuudesta voidaan käyttää myös sanaa "armo". Tuo pieni mutta hurskaalta kuulostava sana tarkoittaa sitä, että vaikka kuinka tyrisimme, voimme aina aloittaa uudelleen. Jos kompuroimme, voimme nousta ylös ja jatkaa matkaamme. Armolla lienee jotain tekemistä myös sen kanssa, että tänäkin aamuna nousin ylös ja aloittelen kohta uutta vuotta. 

Sitähän se kaikki on, armoa. Siunattua vuotta 2009!

Tuija Mäkivalli
vs. kappalainen
Kangasalan seurakunta

 

JOULU TULI. SE ON FAKTA.

Joulun alla mainoksia hiotaan uuteen uskoon. Vanhat, kuluneet ja loppuun kalutut iskusanat ja mainoslauseet eivät enää tehoa. Muutaman kerran lehdissä on tullut vastaan minulle aivan uusi teksti: Joulu tulee. Se on fakta. Sillä myydään ehkä tänä jouluna paljon. Saahan se aikaan pientä pakkomiellettä lahjojen hankintareissuille, kun kerran joulu tulee.

Kaikille ei kuitenkaan joulu tule, ainakaan sellaisena, kuin moni meistä sen määrittelee: Tunnelmaa, lämpöä, perhepiiriä, ystäviä, herkkuruokaa, rakkautta ja rauhaa.

Nuoruuteeni kuului monta joulua kotikaupungissani Turussa. Isäni järjesti 1960-1970 luvulla kodittomien jouluaterioita jouluaattona. Ne ovat jääneet pysyvästi mieleen. Sekin, miten väsynyt ja rasittunut isä tuli jouluaattoisin iltamyöhällä kotiin, jossa oli jo jouluateria syöty ja lahjat jaettu. Takana oli kadun kansan, kodittomien, siltojen alla tai roskalaatikoissa yönsä viettävän väen joulu. Juhlan jälkeen hän yleensä vielä kiersi jakamassa loput ruuat "liekkimajan" asukkaille. Kotiin tullessa hän toi toisenlaisen joulun tuoksun.

Olin joskus muiden vapaaehtoisten joukon jatkona auttamassa. Varsinkin jouluaattona nuoren miehen ajokortista oli hyötyä, kun keskustan kauppoja kierrettiin ja niistä lahjoitettuja elintarvikkeita kuormattiin farmaritaunuksen takakonttiin. Seurakuntien Katulähetyksen tiloissa ja sen ahtaassa keittiössä oli kuhina aattona, kun suurella sydämellä moni asialle syttynyt vapaaehtoinen antoi kallisarvoista jouluaikaansa lähimmäisen hyväksi. Näin on monessa kaupungissa tänäkin jouluna. Nostan heille hattua!

Kodittomien joulut opettivat itselleni jo varhain sen tosiasian, että kerran Joulu tuli. Jokainen joulu muistuttaa meitä lahjan antajasta. Toivo ja elämän liekki syttyy ja elää siellä, missä tämä fakta otetaan vastaan: Jeesus, Jumalan Poika, syntisten Vapahtaja syntyi veljeksemme.

Joulu tuli! Tämä viesti ei ole vain hyvän joulun toivotus, vaan tapahtuma historiassa, joka muuttaa edelleen sydämiä, ihmisiä, parisuhteita ja koteja kaikkialla. Se on Jumalan evankeliumi, paras uutinen, ratkaisevan voiton sanoma taistelukentältä - Golgatan kummulta, jossa paha voitettiin. Se kuuluu kaikille, koska sen sisältönä on anteeksianto ja rauha Jumalan kanssa Jeesuksen tähden.

 

 

Tuomo Vanhanen, tiedottaja

 

 

 

 

Joko joulu tuoksuu?

Lapseni ovat esitelleet painomusteelle haisevia joulukatalogeja. Milloin on pohdittu kodin joulukuoseja, milloin kattausvaihtoehtoja asteja hivelevien herkkupöytien loihtimisessa ja toistuvasti näytillä ovat olleet myös lelulehtien hulppeat lahjavalikoimat.

Lapsikin tietää. Joulun pitää olla täydellinen. Juuri oikeat sävyt, tuoksut, maut, laulut ja lahjat. Lapsikin tietää, miten saadaan ihana joulu ostamalla, siivoamalla, kokkaamalla ja suorittamalla. Jos ei muuta, niin kilttinä on oltava. Miten ihmeessä edes lapsi ei saa nauttia aidosta joulusta, joka vain tulee arjen keskelle ja yllättää täysin?

Keskelle pölyä, likaa, kiirettä ja inhimillistä hässäkkää syntyy odottamatta vauva, joka tuo armon ja rauhan. Tuo lapsi tuoksuu sille, mille kaikki pienet kapalot tuoksuvat. Sen ympäröi haju, joka löytyy jokaisesta tallista. Tuon lapsen äiti on teini, raskautta ei ole suunniteltu, perhe on reissussa, kasvatti isän sukupuu on lista herroja ja narreja. Joukossa on oikeamielisiä ja pettureita, pakolaisia ja huonomaineisia, tavallisia ihmisiä. Näin Jumala tuli ihmiseksi.

Jeesuksen syntymäjuhla on kaikkea muuta kuin unelmien joulumaa piparin ja kuusen tuoksuineen. Jumala syntyi niin vaatimattomana, että meistä jokainen voi ottaa hänet vastaan. Hän tahtoo tulla, vaikka elämämme tuoksut eivät olisikaan kohdallaan ja koti kunnossa. Hänelle riittä kun annamme kaiken sen mitä meillä on.

Jeesus syntyi jouluun, koska meille sydämen komeroiden joulusiivous on aivan liian raskas urakka. Siellä haisee kaupoissa notkuvasta pesuaineiden paljoudesta huolimatta. Ei hätää. Sydämen suursiivous on jo tilattu ja maksettu. Se on jouluyllätys! Jeesus on luvannut suorittaa työn. Hän tuo jouluun rakkauden tuoksun.

 

Sirpa Ilkka-Ahola
diakoni
Kangasalan seurakunta

 

 

 

"Tässä auttoi Herra"

Kävin aikanaan retkirippikoulun edesmenneen kirkkoherran Inssin johdolla. Matkustimme bussilla halki Suomen ja opiskelimme kristinuskon perustotuuksia. Rippikoulusta on jäänyt monia muistoja.

Eräs puhutteleva hetki vietettiin Kemijärvellä, kun pysähdyimme Mäntyvaaran taistelun muistomerkille. Tämä Talvisodan taistelu oli Kemijärven - Sallan suunnalla ankarin ja kunniakkain. Venäläiset menettivät taistelussa oman ilmoituksensa mukaan 417 miestä. Suomalaisia kaatui 17 ja haavoittui 29.

Tuolle paikalle pystytettiin myöhemmin suuri kivipaasi, johon on kirjoitettu "Tässä auttoi Herra". Jumalan yliluonnollinen apu oli tuossa taistelussa ollut todellista. Uskon, että Jumala varjeli Henkensä kautta Suomen maata ja kansaa sotien aikana.

Jatkosodan aikana presidentin puoliso Gerda Ryti esitti Suomen kansalle rukousvetoomuksen: "...Halki vuosisatojen on tämä Jumala ilmoittanut meille itsensä voimallisena auttajana.... Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiostamme kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta. Siksi ovat juuri nämä kahdentoista lyönnin hetket sopivat yhteiselle rukoukselle synnyinmaamme edestä. Hiljentyköön siis jokainen kansamme jäsen tuona hetkenä rukoukseen Kaikkivaltiaan eteen."

Minua on puhutellut, kuinka vaikeuksissa turvauduttiin Jumalan apuun, kuinka suomalaisia muistutettiin, että on olemassa Isä, joka haluaa auttaa jokaista, joka häneltä apua pyytää. Tuo rukousvetoomus yhdisti Suomen kansan rukoilemaan Isänmaamme puolesta. Nämä rukoukset tulivat kuulluksi ja Suomi sai säilyttää itsenäisyytensä! Kiitos Jumalalle itsenäisestä Suomesta!

Kiitos kuuluu myös miehille ja naisille, jotka olivat valmiit antamaan kaikkensa tämän maan puolesta. Heidän esimerkkinsä rohkaisee meitä jokaista luottamaan Jumalan apuun kaikissa elämän hetkissä päivittäin.

On mahtavaa tietää, että Jeesus, Joulun Sankari elää tänäkin päivänä. Hän on ystävämme ja auttajamme. Monet ystäväni ovat saaneet kokea elämässään Jeesuksen avun. Jeesus vapautti vuosia alkoholin vankina olleen ystävän, avioliitto sai uuden suunnan Jeesuksen avulla, Jeesus paransi ystävän selkäsairauden.
Jeesus haluaa auttaa sinuakin. Hän itse sanoi:""Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun." Häneen luottaminen on parasta, mitä tiedän.

Tuomo Mattsson, kirkkovaltuutettu
luokanopettaja

Uuden ovella

Ensilumen ja pakkasten myötä on maa peittynyt ainakin tilapäisesti valkean lumipeitteen kätköihin. Vitiverhon suojassa on hyvä kerätä voimia kevään uuteen kasvukauteen. Taitekohta on myös kirkkovuodessa. Adventti, uuden kirkkovuoden alku, on käsillä. Joulu on tulossa.

Kirkkovuoden keskushenkilö ratsastaa heti aluksi keskellemme - nöyrästi aasin varsalla. Todellinen suuruus, voima ja viisaus eivät kätkeydy meluisaan äänekkyyteen ja tyhjyyden kumeaan kolinaan vaan hiljaiseen ja nöyrään asenteeseen. Meidät kutsutaan adventin odotusajan myötä hiljentymään maailman luomisen jälkeen ainoaksi todella maininnan arvoiseksi kutsutun uutisen äärelle: Jumala syntyi seimeen ihmiseksi meidän tähtemme. Valo syttyi, jota mikään synkkyys ei voi pimittää. Suuri sanoma kertoo, että elämä ei ole merkityksetöntä, vaan luodulla, ja erityisesti jokaisella meistä ihmisistä, on korvaamaton arvo ja ainutlaatuisen tärkeä kutsumus oman elämän matkalla.

Kirkkovuosi toistuu yhä uudelleen, mutta se ei koskaan tyhjene, jos ja kun kunkin pyhän sanoma saa yhä uudestaan olla vuoropuhelussa elämäntodellisuuden kanssa - tätä elämää ja tulevaa ajatellen. Silloin Sana puhuttelee tuoreesti ja syntien sovituksen merkitys arkeen asti ulottuvana voiman ja elämän lähteenä kirkastuu. Laki kääntää peilin jokaisen yksilön arjen kuvastimeen ja näyttää lahjomatta totuuden elämän pelisääntöjen valossa. Evankeliumi näyttää tien eteenpäin ja tekee kuormasta inhimillisen kantaa, kun ei tarvitse kaikkea mennyttä mukanaan raahata. Se kasvattaa sellaista luottamusta itseen ja tulevaisuuteen, joka ei polje muiden arvoa vaan näyttää oman arvon ja lahjat, joita saamme käyttää yhteiseksi parhaaksi. Epäonnistuneenakin kelpaa. Kyse ei silti suinkaan ole leväperäisestä vääryyden vähättelystä vaan jokaisen ihmisarvon näkemisestä Luojan luomistyön ja ristin armon valossa Hengen työn ohjauksessa.

Omalla kohdallani kirkkovuoden alku merkitsee siirtymistä pois seurakuntatyön arjesta Helsinkiin kirkkohallituksen palvelukseen paljolti ekumeenisten eli kirkon ykseyteen liittyvien kysymysten äärelle. Nämä reilut kymmenen vuotta pappina synnyinpitäjässä Kangasalla, ja niistä reilut neljä Sahalahdella, ovat olleet monessa mielessä hyvää, opettavaista ja antoisaa aikaa. Kiitän kaikkia seurakuntalaisia ja rovastikunnan väkeä yhteisistä vuosista sekä toivotan siunattua joulun odotusta!

Tomi Karttunen
kappalainen (1.12. lukien teologisten asiain sihteeri)

Sivun yläosaan